tällä nimellä, mutta kyllä pelkällä Ti-nimellä jo kahta ensimmäistä
Kiinan vanhimman teoksen, Historiakirjan, sankaria, Jao:ta ja
Šuen:ia. Heistä käytetään sekä Ti Jao ja Ti Šuen että pelkkää
Ti-nimeä. Sittemmin häviää Ti-nimi hallitsijoilta noin 2000
vuoden ajaksi ja sen sijaan käytetään vaatimattomampaa 'kuningas'
(Uang)-sanaa; ensimmäisen hallitsijasuvun aikana osittain myöskin
Hou (suvereeni)-sanaa. Vasta neljännen hallitsijasuvun (Ts'in)
perustaja ja Kiinan yhteyden luoja, 'Ensimmäinen Keisari' otti (v.
221 e.Kr.) Ti-nimen itselleen. Nimen täydellinen muoto oli Huang
Ti, jota siitä alkaen on käytetty Kiinan keisarien nimenä. Miten on
selitettävissä, että alkuperäinen Ti hävisi koko kolmen ensimmäisen
hallitsijasuvun ajaksi? Tahtoisimme nähdä tämän johtuneen siitä, että
aikaisempi hallitusvalta, monarkia, heikkeni ja muuttui vähitellen
mitä hajanaisimmaksi läänityslaitckseksi, joutuakseen 'Ensimmäisen
Keisarin' ponnistusten kautta jälleen yhden miehen käsiin. Se seikka,
että sanotaan Ti Jao ja Ti Šuen, sen sijaan kuin yleisen kielenkäytön
mukaan olisi sanottava Jao Ti ja Šuen Ti, kuten U Uang ja Uen Uang
(kuningas U ja kuningas Uen), ei paljoa vähennä Ti-sanan merkitystä,
koska kerran Ti käytetään yksinkin sekä Jao:sta että Šuen:ista.
Ensi kerran ilmenee Šang Ti-nimitys Historiakirjan toisessa luvussa,
jossa kerrotaan ensimmäisistä uskonnollisista toimituksista Kiinan
kirjallisuudessa, uhreista, jotka Šuen hallitusistuimelle noustuaan
(2255 e.Kr.) pani toimeen. Sitä ennen on uskonnollisista asioista
mainittu vain sen verran, että Šuen otti kanssahallituksen vastaan
Jao:lta esi-isien temppelissä (Uen Tsou). Šang Ti esiintyy Šuen:in
uhrissa täysin tunnettuna. Yksinkertaisesti vain kerrotaan että
Šuen (Ti) "Uhrasi Šang Ti:lle" (Lei y Šang Ti). Uhraaja oli Ti
(hallitsija), ja se, jolle uhrattiin, oli Šang Ti (ensimmäinen
hallitsija). Šang näet merkitsee, ei vain 'yläpuolella olevaa',
'ylöspäin menemistä' ja 'korkeinta', vaan myöskin 'ensimmäistä'.
Välittömästi seuraava lause historiakirjassa kuuluu:
In y Lou Tsung; Šuen koetti 'taivuttaa' uhreillaan Tsung:eja
itselleen suopeiksi. Tässä on tuo pulmallinen Lou Tsung (Kuusi
Tsung:ia). Edellä on esitetty eri olettamuksia. Tahtoisimme tässä
pitää kiinni taaskin nimestä, Tsung. Mikä se on? Se on 'esi-isä'.
Vain johdetussa merkityksessä sitä voidaan käyttää muihin
tarkoituksiin. Rakenteeltaan Tsung merkitsee 'katon alla olevia
henkiä', siis esi-isien temppelin henkiä. Kun me nyt sanomme, että
Lou Tsung on 'kuusi esi-isää', niin tällä selityksellä ei näyttäisi
olevan muuta vikaa kuin liian suuri yksinkertaisuus.
Joku ehkä tahtoisi huomauttaa, että Tsou on Historiakirjan termi
esi-isistä. Myönnetään, että niin on, mutta väitetään, että myöskin
Tsung on sitä. Ensimmäisessä kohdassa, missä asia tulee esille,
käytetään sanaa Tsou; Uen Tsou on selitetty siinä merkitsevän
esi-isien temppeliä, koska Šuen oli Uen Tsou:ssa ottamassa
kanssahallitusta vastaan. Tämä juhlallinen valtikan luovutus tapahtui
'valistuneiden' (Uen) esi-isien ollessa tapahtuman todistajina. --
Sitten seuraa tämä pulmallinen Lou Tsung. -- Kun sen jälkeen Šuen
palaa tarkastus- ja uhrimatkoiltaan valtakuntansa ääriltä, niin hän
uhraa härän esi-isien temppelissä, I Tsou. Kiinalaiset selittävät,
että I Tsou on sama kuin edellä ollut Ti Jao:n Uen Tsou. Uen ja
I merkitsevät jotenkin samaa, Uen kirjallista, I käytännöllistä
sivistystä. -- Kun Jao vihdoin oli kuollut ja Šuen oli jäänyt yksin
hallitsemaan, meni hän tekemään asiasta ilmoituksen Uen Tsou:ssa
esi-isille. Näyttäisi siltä kuin Uen Tsou olisi ollut Jao:n, I Tsou
hallitsija Šuen:in esi-isien temppeli.
Sen jälkeen tulee esi-isien temppeli esille seuraavasti. Ti (Šuen)
sanoo: 'Kuule, Neljän Vuoren Vartija (s.o. pääministeri), kuka
kykenee valvomaan kolmea (uskonnollista) toimitusta (Li)?' Siihen
vastattiin: 'Pē I'. Silloin Ti sanoi; 'Niinpä kyllä. Kuule, Pē, sinä
otat huolehtiaksesi järjestyksestä esi-isien temppelissä (Tsung).
Aamuin illoin ole kunnioittava ja huolellinen, ole vilpitön!' Pē
kumarsi maahan saakka ja tahtoi, että tämä tehtävä annettaisiin joko
K'uei:lle tai Lung:ille. Ti vastasi: 'Niin kyllä, mutta mene sinä
ja ole kunnioittava!' -- Olemme kertoneet ylläolevan osoitukseksi
kuinka tärkeänä esi-isien palvelusta jo näin varhaisena aikana
pidettiin. Ylläolevien kolmen seremonian (San Li) on selitetty
merkitsevän taivaan (T'ien Šen), maan (Ti Ts'i) ja ihmisten (Ren
Kuei) henkien palvelusta. Kiinalaisessa selitysteoksessa käytetään
kustakin erinimistä 'henki'-sanaa (Šen, Ts'i ja Kuei). Uskonnollisten
toimitusten keskus oli esi-isien palvelus, koska kolmen Li:n
valvoja määrättiin esi-isien temppelin vartijaksi, päivittäisten
uskonnollisten menojen ohjaajaksi.
Tärkein aihe ylläolevan lainauksen tekemiseen Historiakirjasta oli
meille kuitenkin esi-isien temppelistä käytetty sana Tsung. Pē
I:n piti järjestää juuri tämä Tsung, jonka olemme edellä sanoneet
merkitsevän esi-isää, mutta joka tässä yhteydessä merkitsee
nähtävästi esi-isien palvelusta tai esi-isien temppeliä, kuten
kiinalaiset asian selittävät. Onkin hyvin luultavaa, että Tsung-sana
on alkuaan merkinnyt esi-isien temppeliä; siihen viittaa merkissä
oleva 'katto' eli huone. Tästä paikasta ei pitäisi olla vaikea löytää
selitystä edellä olevaan 'kuuteen Tsung:iin'. Ne kuusi Tsung:ia,
joille Šuen uhrasi Šang Ti:n jälkeen, olivat meidän nähdäksemme siis
kuusi esi-isää. Mahdoton ei olisi myöskään alkukielen mukaan ajatus,
että kuusi Tsung:ia olivat kuusi esi-isien temppeliä. Ja se juuri
lieneekin oikea ajatus, sillä varhaisessa kielenkäytössä merkitsee
konkreettinen sana usein abstraktisempaa käsitettä, eikä päinvastoin.
Nyt muistamme, että keisarillisessa esi-isien temppelissä oli
seitsemän osaa, eli 'temppeliä', kuten niitä oikeastaan sanottiin.
Lou Tsung olivat ehkä siis keisarillisen sukutemppelin kuusi
pyhäkköä, joista edellä on ollut puhe, ja joissa kussakin oli _yksi_
esi-isä.
Mikä on luonnollisempaa, kuin ajatus, että Šuen palasi takaisin
esi-isien temppeliin, jossa hän oli suostunut ottamaan osaa
hallitukseen, palasi ilmoittamaan asiasta mieskohtaisesti esi-isille,
uhreilla näiden suosiota ja apua saadakseen vastuunalaiseen
toimeensa. Pitäisimme luultavana, että Jao:n esi-isät tulivat Šuen:in
esi-isiksi, niinkuin hallituskin siirtyi Jao:lta Šuen:ille. Myöhemmin
näyttää Šuen rakentaneen omille esi-isilleen temppelin, jolla on
vähemmän vaativa nimi (1 Tsou). Sen jälkeen mainitaan Šuen:in
esi-isien temppeliä nimellä Šen Tsung, esi-isävainajien temppeli.
Jos Lou Tsung olivat Jao:n kuusi esi-isää, hänen sukutemppelinsä
kuudessa eri pyhäkössä, niin silloin oli Šang Ti, -- se, jolle
Šuen ensin uhrasi -- temmppelin peräseinällä oleva 'ensimmäinen
hallitsija', kanta-isä. Šang Ti oli temppelin parhaassa,
seitsemännessä pyhäkössä, selvästi erotettu muista esi-isistä.
Kuten edellisestä muistamme, muuttuivat esi-isät temppelissä aina
nuoremmiksi mutta kanta-isä pysyi paikoillaan. Šang Ti saattoi siis
jo Šuen:in aikana olla hyvinkin kaukainen esi-isä. Kun katselemme
taruajan hallitsijoita, niin huomaamme niitä olevan seitsemän. Jos
nämä olisivat olleet suoraan alenevassa polvessa samaa sukua kaikki,
niin Fu Hsi olisi ollut 'ensimmäinen hallitsija', -- Jao näet vielä
eli Šuen:in uhria toimittaessa. Nyt on juuri Fu Hsi se henkilö, josta
kiinalaiset laskevat kansallisuutensa ja sivistyksensä alkavan. On
ehkä mahdollista, että asianomainen temppeli oli saanut Fu Hsi:n
mukaan nimen Uen, joka viittaa sivistysharrastukseen.
Varhaisimpana aikana ei hallitus liene kulkenut kuitenkaan perintönä,
ennen kuin Y Suuresta alkaen, jolloin (2205 e.Kr.) alkoi ensimmäinen
hallitsijasuku. Mutta siitä huolimatta on luultavaa, että hallitsijat
pitivät edeltäjiään jossain määrin esi-isien arvossa. Se on sitä
ymmärrettävämpää, jos asianomainen hallitsija eläessään aina määräsi
seuraajan itselleen, kuten Jao ja Šuen tekivät, sillä sen kautta
hallitsija joutui aina lapsen asemaan edeltäjäänsä nähden ja samalla
koko hallitsijasarjan jälkeläiseksi, jonka oli pidettävä huolta
kaikista hallitsijavainajista.
Šang Ti olisi siis ollut 'ensimmäinen hallitsija', ruhtinas, jonka
vaikutus ulottui ensi kerran yli keltaisen heimon, ja joka yleisesti
tunnustettiin kansan hyväntekijäksi, olkoon tämä sitten ollut Fu Hsi
tai joku muu. Sitä mukaa kuin hänen seuraajainsa arvo kasvoi, sai
myöskin 'ensimmäinen hallitsija' siitä osansa, joten hänestä lopulta
tuli, ei vain koko kansansa kaitsija, vaan myöskin kaikkien vainajien
päämies, jopa koko maailmankaikkeuden ohjaaja. Tulemme näkemään miten
Kungfutsen arvo on samalla tavoin säännöllisesti kasvanut yli kahden
vuosituhannen ajan.
Eläviä ihmisiä pidetään Šang Ti:n arvoisina. Laulujenkirjassa esim.
sanotaan: "Niinkauankuin In-hallitsijasuku ei ollut kadottanut
kansanjoukkojen suosiota, olivat sen ruhtinaat Šang Ti:n vertaisia."
(P'ei Šang Ti; vert. Suuri Oppi X, 5). Kun siis Šang-suvun
myöhemmillä ruhtinoilla oli kansan suosio puolellaan, olivat he
arvossa 'ensimmäisen hallitsijan' (Šang Ti) vertaisia. Kultainen
Keskitie (Džung Jung)-nimisessä teoksessa sanoo Kungfutsen pojanpoika
K'ung Dži' iso-isästään: 'Hän oli Taivaan vertainen (P'ei T'ien)'.
Ellei Šang Ti:lla olisi inhimillistä alkuperää, niin tuollaiset
lauseparret olisivat käsittämättömiä.
Šang Ti ei koskaan esiinny maailman luojana. Se olisi käsittämätöntä.
Ihmiskohtalojen määrääjäksi entinen hallitsija kyllä hyvin sopii,
hän, joka jo eläessään on määrännyt monen ihmisen kohtalon.
N. Söderblom huomauttaa,[29] että Šang Ti-nimitys on säilynyt
hallitsijasukujen vaihdoksista huolimatta. Se olisi muka
käsittämätöntä, jos Šang Ti olisi ollut hallitsija. Šang Ti-nimitys
on kyllä säilynyt, mutta mainittu tutkija itse esittää[30] kuinka
sen käyttö harvenemistaan harvenee myöhemmässä kirjallisuudessa.
Niinpiankuin hallitusistuin tuli perinnölliseksi, oli kullekin
hallitsijalle 'ensimmäinen hallitsija' se hänen esi-isistään, joka
hallitushuoneen oli perustanut. Sen vuoksi ei ehkä mielellään
käytetty Šang Ti-sanaa, vaan korvattiin se mieluummin T'ien-sanalla.
Merkittävä on myös tosiasia, että ainoastaan hallitsijat uhrasivat
Šang Ti:lle, niinkuin omalle esi-isälleen konsanaan.
Vanha kiinalainen perintätieto kertoo, että Jao rakensi temppelin
Šang Ti:lle. Historiakirjan vanhimmissa osissa ei lähemmin mainita,
toimitettiinko uhri Šang Ti:lle taivasalla vai temppelissä.
Senjälkeen kuin Šuen oli tehnyt nuo kuuluisat uhritoimituksensa,
matkusti hän valtakuntansa rajavuorille ja toimitti niillä uhrin
Taivaalle ja vuorille ja virroille. Uhri Taivaalle on kuitenkin
esitetty merkillisesti; ei ole Šang Ti- eikä T'ien-sanaa siinä
käytetty, pelkkä Ts'ai (polttouhri) vain, mutta kiinalaiset
selittävät sen merkitsevän uhria Taivaalle. Šuen:in uhri Šang Ti:lle
oli Lei, jossa ei mikään viittaa siihen, että sen piti tapahtua
taivasalla, kuten myöhemmin uhrit Taivaalle toimitettiin.
Se, että Šang Ti:sta käytetään niin vähän antropomorfismia, on
täydelleen sopusoinnussa sen kanssa, mitä kiinalaiset yleensä ovat
vainajista vanhimpana aikana tienneet.
Kansanomainen nimitys T'ien Lao Jē eli Lao T'ien Jē merkitsee
sanallisesti: 'Taivaan vanha isä', mutta Lao Jē (vanha isä) on
tavallinen yhteiskunnan päämiesten arvonimi, aivan kuin pelkkää isää
tai vanhempaa veljeä (Fu, Hsiung) käytetään kunnioituksen ja arvon
ilmaisijoina. Vanha tapa oli myöskin kutsua paikkakunnan korkeinta
virkamiestä (Kuan, mandariini) 'isän' nimellä. 'Kuinka onkaan
iloittava ruhtinaistamme, kansan vanhemmista (isästä ja äidistä, Fū
Mō)', kuuluu eräs Suuren Opin lainaus Laulujenkirjasta. Isä-nimitys,
joka on omistettu Taivaalle ja Šang Ti:lle, sopii siis mainiosti
'ensimmäiselle hallitsijalle'.
Kaiken kaikkiaan näyttää meistä käsilläolevien lähteiden mukaan
todennäköisimmältä, että niinkuin Kiinan keisari on ollut Taivaan
poika (T'ien Tzï), hän on myöskin ollut Šang Ti:n poika, 'ensimmäisen
hallitsijan' jälkeläinen hallitusistuimella, ja että siis Šang Ti on
ollut ikivanhojen hallitsijain kanta-isä.
4.
KUNGFUTSEN PALVONNAN HISTORIALLINEN KEHITYS[31]
Historioitsija _Szï-Ma Ts'ien_ (145-86 e.Kr.) kertoo, että ruhtinaat
ja viisaat kunnioittivat Kungfutsea hänen eläessään, mutta kun hän
oli kuollut, unohdettiin hänet. Tämä on kyllä totta, sikäli kuin on
kysymyksessä Kungfutsea lähinnä oleva aika; mutta kuitenkin on tähän
lisättävä, että se kunnioitus mitä Kungfutse eläessään sai osakseen,
ei ollut mitään verrattuna siihen palvontaan, jota hän on saanut
myöhemmin kuolemansa jälkeen.
Edellä on jo viitattu klassillisessa kirjallisuudessa tavattaviin
Kungfutsea ylistäviin katkelmiin. Lukuunottamatta Suurta Oppia, on
kaikissa '_Neljän Kirjan_' teoksissa (Szï Sū) enemmän tai vähemmän
ponnekkaita ylistyksiä Kungfutsen kunniaksi. Voiton muista vie
_Mongtse_ (Mencius 372-289 e.Kr.). Hän se on varsinaisesti Kungfutsen
kunnioituksen alkuunpanija. Tämä loistava kirjailija oli se, joka
Kungfutsen nosti alttarille, kuten Tschepe sanoo. Hänen aikanaan ei
vielä kuitenkaan liene erikoista temppeliä Kungfutsea varten ollut,
koskapa hän ei sanallakaan siihen suuntaan viittaa. Sen sijaan oli
Kungfutsella varmaan silloin jo sielulaattansa ja varmaan hänelle
myös uhrattiin juomauhreja, sillä nämä ovat ikivanhoja tapoja
Kiinassa.
'_Kevään ja Syksyn_' kuuluisin selitysteos, _Tsō Džuan_, mainitsee
kyllä, että Lu-valtion _Ai Kung_-herttua olisi heti Kungfutsen
kuoltua kaivaten maininnut häntä neuvonantajakseen ja antanut
hänelle korkeimman mahdollisen kunnianimen, 'isä', 'Isä Ni' (Ni
Fu). Sama asia kerrotaan myöskin tuossa alkuperältään hämärässä
'_Seremoniakirjassa_' (Li Dži), mutta se lienee suoranainen lainaus
edellisestä. Näiden perustuksella olettavat kiinalaiset oppineet,
että jo pian tämän jälkeen olisi kolme huoneustoa Kungfutsen talosta
muodostettu erikoiseksi temppeliksi hänelle. Tämä kaikki on kuitenkin
epävarmaa, vaikka se on ollut Kungfutsen jälkeläisille mieluinen
todiste suuren esi-isänsä arvon tehostamiseksi (esim. vuonna 1658
j.Kr.).
Pitkällisten kansalaissotien ja kapinain vuoksi, joita Kungfutsen
päivistä jatkui vielä noin 300 vuotta, ei Kungfutsen palvonta voinut
kehittyä paljon, ja jos sitä jossain muodossa olisi huomattavammin
harjoitettukin, niin sen hävitti kaikkine muistoineen Ensimmäinen
Keisari 3:nnen vuosisadan alussa e.Kr.
Kun sitten 200 paikkeilla e.Kr. vihdoinkin saatiin rauha maahan
palautetuksi ja hallitus omamaisten miesten käsiin (206 e.Kr.), niin
oli Kungfutsen kunnioitus ja palvonta itsestäänseuraava selviö. Tähän
ryhdyttiin sitä suuremmalla innolla häntä äskettäin (213 e.Kr.)
kohdanneen ennen kuulumattoman häväistyksen ja vainon vuoksi.
Han-hallitsijasuvun ensimmäinen keisari _Kao Tsou_ (Liu Pang
alkuperäiseltä nimeltään) matkusti hallituskautensa lähinnä
viimeisenä vuonna (195 e.Kr.) etelästä päin Dž'y Fu:hun ja toimitti
Kungfutselle täällä 'suuren eläinuhrin', _T'ai Lao_, johon kuului
härkä, sika ja lammas. Sitäpaitsi hän nimitti silloisen K'ung-suvun
päämiehen, joka oli yhdeksännen polven edustaja mestarin jälkeen,
'_Kungfutsen uhripapiksi_' tai uhrintoimittajaksi. -- Nämä
tiedonannot ovat todenperäisiä ja osoittavat, että jo noin 200 vuotta
ennen ajanlaskumme alkua, ja noin 300 vuotta jälkeen Kungfutsen
kuoleman, _keisari itse asettuu Kungfutsen palvonnan etupäähän_.
Tästä ajasta alkaen kehittyy Kungfutsen palvonta säännöllisesti
yhä suurempaan täydellisyyteen. Kansallisen mahtavuuden ja
edistyksen aikoina kohoaa erikoisesti Kungfutsen arvovalta. Jokainen
hallitsijasuku, vieläpä jokainen merkittävämpi keisari, kantaa
kortensa tähän yhteiseen kekoon. Kungfutsen palvonnan historia on
siis eräänlaista Kiinan sivistyshistoriaa, vieläpä mitä keskeisintä
laatua. Siinä huomaa kansan elinhermon toimintaa.
Mahtavan Han-dynastian seuraavatkin hallitsijat tahtoivat
luonnollisesti olla mukana korottamassa Kungfutsen ja hänen
virallisten seuraajainsa arvovaltaa. Voimme siis päätellä, että
pian täytyi Kungfutselle rakentaa oma _temppeli_ -- ellei sitä
jo ollut olemassa. Paitsi sukulaisten toimittamaa uhripalvontaa,
toimitettiin siinä myös uhreja koko valtakuntaa koskevien tapausten
johdosta. Uhrin toimittajana oli joko keisari itse tai hänen
määräämänsä. Kungfutsesta tuli siis sangen aikaisin koko _valtakunnan
suojelusjumala_, jonka aseman hän on saanut pitää yli 2000 vuotta.
Itäisen Han-dynastian aikana (25-221 j.Kr.) käy kehitys samaan
suuntaan. Suvun toinen keisari, buddalaisuuden maahan tuoja _Ming
Ti_ ('loistava hallitsija', 58-76), antaa hallituksensa toisena
vuonna (59) määräyksen, että _Kungfutselle on uhrattava kaikissa
valtion kouluissa_. Itse hän antoi hyvän esimerkin uhraamalla
Viisaallemme -- koiran. Tämä keisarillinen määräys on erittäin tärkeä
ja kauaskantava. Kungfutse ei ole ainoastaan valtion suojelusjumala,
vaan hän on myöskin _kasvatustyön suojelija ja oikean opin ehdoton
auktoriteetti_. Tämän asemansa hän on saanut pitää lähes 1900 vuotta.
-- Vuonna 72, matkallaan valtakunnan itäosissa, toimitti sama
keisari omassa persoonassaan suurenmoisen uhrin Kungfutselle Dž'y
Fu:ssa. Hän järjesti samalla _Kungfutsen 72 oppilaan sielutaulut ja
uhrasi niille_. Nämä Kungfutsen lähimmät oppilaat ovat siitä saakka
säilyttäneet asemansa Kungfutsen seurassa. -- Edellisen seuraaja
hallitusistuimella, keisari _Džang Ti_ (76-89), uhrasi hänkin täällä
mieskohtaisesti Kungfutselle ja toimitti komean juhla-aterian 62:lle
Kungfutsen miesperilliselle (vuonna 85). Hänen pojanpoikansa _An Ti_
(107-126) kävi vuonna 123 Kungfutsea kumartamassa.
Tällaiset tiedonannot edellyttävät erikoisen temppelin olemassaoloa,
vaikka sitä ei ole aikakirjoissa mainittu, ennenkuin vuodelta 152
kerrotaan, että _komeasti puettu kunniavahti vartioi temppeliä
sotamiehineen_. Palkkiokseen hän sai 100 säkkiä riisiä. Kungfutsen
temppeli käsitettiin siis _kansallispyhätöksi_, joka oli valtion
suoranaisen valvonnan alaisena, ja jota valtion varoilla hoidettiin
ja lakkaamatta kaunistettiin. Vuodesta 169 alkaen toimitettiin
Kungfutselle samoja uhreja kuin 'Valtion Suojelushengille' ja
'Maanviljavuuden Suojelijoille'.
On helppo seurata Kungfutsen palvonnan kehitystä, sillä kiinalaiset
historioitsijat ovat tarkoin merkinneet kaiken, mikä koskee
Kungfutsea ja hänen kunnioitustaan.
On merkille pantava, että Kungfutsen kunnioitus ja palvonta
kehittyi edelleen Han-dynastiaa seuraavana pitkänä ajanjaksona,
_kansalaissotien ja surkean epäjärjestyksen aikana_ (221-618).
Milloin pyhättö tuli ryöstetyksi tai hävitetyksi, piti jokainen
hallitus ensimmäisiin velvollisuuksiinsa kuuluvana sen uudelleen
rakentamisen ja kaunistamisen. Samoin saivat Kungfutsen jälkeläiset
lakkaamatta uusia armonosoituksia ja perinnöllisiä oikeuksia.
Vuodelta 445 mainitaan ensikerran, että _Kungfutsen uhripalvonnan
yhteydessä käytettiin musiikkia_. Kiinalaiset oppineet olettavat
kuitenkin yleisesti, että musiikkia viljeltiin jo Han-dynastian
aikana Kungfutsen uhripalvonnassa. Tschepe huomauttaa, että se
on hyvin mahdollista, koska kiinalaiset ammoisista ajoista ovat
käyttäneet musiikkia kaikenlaisissa juhlatilaisuuksissa. Musiikki
mainitaan erikoisesti tältä vuodelta sen vuoksi, että se nyt kenties
tuli tarkemmin järjestetyksi ja määrätyksi. Kukaties Kungfutsen
temppeleissä käytetty musiikki oli jäännöstä tuosta vanhasta,
Kungfutsen aikuisesta musiikista, jolle omistetaan niin monia
ihmetekoja. Se palautti ihmiset oikealle tielle, karkoitti himot
sydämestä ja istutti jaloja hyveitä ihmisrintaan. Kungfutse itse
piti musiikkia suuressa arvossa, hän teki pitkiä matkoja voidakseen
kuulla sitä suurten mestarien esittävän, ja hän itse viljeli ja
opetti sitä koko elämänsä ajan. On luonnollista, että Kungfutsea
uhritilaisuuksissa kunnioitettiin laululla ja soitolla.
Valtakunnan ollessa jakautuneena kahtia, kiinalaisten ja tatarien
kesken, '_Pohjoiseen ja Eteläiseen Dynastiaan'_ (420-589) ollaan
kummallakin alueella yhtä innokkaita Kungfutsen palvojia. Vuonna 450
tapahtuu, että silloinen Pohjois-Kiinan _tatarilainen hallitsija
uhraa härän Kungfutselle_ Kiinan kansallispyhäkössä, joka vastikään
on saatu entistään ehommaksi. Tämä hallitsija oli nimeltään _Tai
U_ (424-452); hän oli silloin Šan Tung:issa valioitusretkellä. --
Vuonna 576 antaa tatarilainen Pohjois-Kiinan hallitsija _Hou Diu_
('jälkiherra' 565-577) julistuksen, että _Kungfutselaisuus on oleva
valtion uskonto_ ja virallinen opinmuoto hänen hallituspiirissään.
Taolaisuudelta ja buddalaisuudelta hän kielsi jyrkästi
esiintymisoikeuden valtakunnassaan. Tämä on ensimmäinen julistus
lajiaan Kiinassa.
Huomasimme edellä, että keisari (Ming Ti), joka toi buddalaisuuden
Kiinaan, oli samalla innokas Kungfutsen palvoja. Tämä ei ole
mikään sattuma tai ainoalaatuinen tapaus Kiinan historiassa.
Päinvastoin. Pakanauskonnot ovat hyvin ymmärrettävistä syistä
usein sangen suvaitsevaisia toisiaan kohtaan, niiltä kun näet
useimmiten puuttuu varmoja oppimuodostuksia; uskonnollisuus on
näille vain epämääräistä kunnioituksen tunnetta ja, voisimme
sanoa, riippuvaisuuden tunnetta, niinkuin Schleiermacher uskonnon
määritteli. Missä ikänä kunnioituksen ja palvonnan esine löytyy, sitä
palvotaan. Kungfutselaisuudessa on sentään varmoja käsitteitäkin;
sen vuoksi se ei ole yleensä kuitenkaan ollut yhtä suvaitsevainen
taolaisuutta ja buddalaisuutta kohtaan kuin nämä kungfutselaisuutta
kohtaan. Kungfutselaiset temppelit ovat puhdistetut buddalaisista
epäjumalankuvista, milloin niitä on sinne päässyt tunkeutumaan.
Sen sijaan on Kungfutse buddalaisuudessa asetettu vakituisesti
korkeinpaan onnen paikkaan, Läntiseen Taivaaseen (Si T'ien).
Buddalaisuus ei ole milloinkaan asettunut vihamieliselle
kannalle kungfutselaisuutta kohtaan, mutta kungfutselaisuuden
nimessä on silloin tällöin vainottu buddalaisuutta. Niinpä
esimerkiksi Pohjois-Kiinan tatarilainen _Pe Uei_ ('pohjoinen'
Uei eli Toba)-dynastia (386-532), huolimatta intomielisestä
buddalaisuudestaan, kuitenkin osoitti suurta kunnioitusta
Kungfutselle. Tämä kungfutselaisuuden historiallinen asema osoittaa
sen etevämmyyttä toisten uskontojen rinnalla. Siitä huolimatta ovat
Kiinan sivistyneet, jotka varsinaisesti edustavat kungfutselaisuutta,
usein yhtä hartaita buddalaisia.
Kungfutselaisuuden etevämmyys toisten uskontojen rinnalla osoittautuu
myöskin siinä, että Kiinan suurimpina kukoistuksen aikoina on
aina erikoisesti korostettu Kungfutsen kunnioitusta. Niin oli
Kiinan ensimmäisenä suuruuden aikana Han-dynastian hallitessa noin
kaksisataa vuotta kummallakin puolen ajanlaskumme alkua. Sama on
asiaintila Kiinan seuraavana suuruuden aikana _Tang-dynastian_
hallitessa (618-907). Suvun ensimmäinen keisari, hallitsijanimeltään
sama kuin Han-dynastian perustaja, _Kao Tsu_ ('loistava alku;
alkuperäiseltä nimeltään _Li Yen_), painoi raskaalla kädellä alas
buddalaisuuden ylenmääräistä rehoitusta, joka noina edellisinä
sekasorron aikoina oli valtaan päässyt. Hän ei kuitenkaan sen
sijaan korottanut Kungfutsea, vaan tämän ihaileman _Džou Kung:in_,
Lu-valtion perustajan, herttua Dzou:n. Keisari antoi julistuksen,
että kaikissa valtakunnan kaupungeissa oli rakennettava temppeleitä
hänelle, ja, missä niitä jo oli, entuudestaan ne piti kaunistaa
uuteen kuntoon.