_kirjapainon_ keksimiseen, joka tapahtui samoihin aikoihin kuin
tutkintojärjestelmäkin lopullisesti vakiintui. Kiinalaisessa
kirjapainossa ei kuitenkaan käytetä irtokirjasimia, vaan
jokaista kirjan sivua vastaa oma käsin kaiverrettu laattansa.
Muut kiinalaiset keksinnöt, ruuti, kompassi, porsliini ja
kullantekoyritykset, johtuvat enemmän aineellisista harrastuksista ja
itsensäsäilytysvietistä.
Mitä sitten _opetusmenetelmään_ tulee, niin maailmankuuluahan on
kiinalaisten _ulkoluku_. Ulkolukua vastaava sana, _Pei_, antaa selvän
kuvan opetustoimesta. Pei näet merkitsee selkää tai harteita. Kun nyt
oppilas on huojuen suurella melulla hakannut päähänsä jonkun osan
oppikirjasta, menee hän opettajan eteen ja kääntää selkänsä, Pei,
häneen päin, jotta ei voisi varkain kurkistaa opettajan kirjaan,
ja huutaa koneellisesti ulkoa, Pei, niin pitkän kappaleen kuin
taitaa. Mihin 'Pei' pysähtyi, siitä lähtee hän omalla paikallaan
juttua jatkamaan. Koulutyö on siis _yksityistä luokkaopetusta_.
Vaikka ollaan samassa huoneessa ja aina käytetään 'kuorolukua', niin
jokainen juoksee omaa latuaan vähääkään välittämättä naapurista.
Kun on tarpeellinen määrä opittu ulkoa klassillista tekstiä ja täten
painettu lähtemättömästi elämäniäksi nuoriin mieliin kungfutselaiset
siveyssäännöt, niin sitten on tullut aika ruveta tutkimaan mitä on
opittu. Nyt on tullut opettajan aika ottaa puheenvuoro koulussansa.
Hän _selittää_ nyt noita ylen suppeita, paljon sisältäviä,
eriskummallisia lauseparsia jokapäiväisellä kansankielellä. Nyt
vasta, monien vuosien kuluttua, annetaan oppilaan tietää mitä hän
on 'oppinut'. Tässä yhteydessä opetetaan häntä myöskin kokoamaan
lauseiksi niitä yksityisiä merkkejä, joita hän on kirjoitellut,
kalkkeerannut ja maalaillut ulkoluku-asteellansa.
Kolmas aste koulutyössä on omintakeinen _lukeminen_, ei kuitenkaan
klassillisen kirjallisuuden, sillä sitä ei kukaan opettajatta lue,
vaan tunnettujen kynänkäyttäjien kirjoitelmien, malliksi sopivien
esseiden. Samalla koettaa oppilas parhaansa mukaan itse kyhätä
yhä taidokkaampia kielinäytteitä, sekä sepitellä runoja. Myöskin
historiaan hän syventyy nyt enemmän erikoisten oppikirjojen avulla.
Täten alkaa opiskelijamme olla valmis ottamaan osaa ensimmäiseen
julkiseen tutkintoon. Mutta kylläpä siihen onkin aika, sillä hänestä
on jo tullut täysi-ikäinen kansalainen.
Luodessamme jälkisilmäyksen oppilaamme taivaltamalle polulle, meidän
täytyy todeta, että ilman okaita se ei ole ollut. Ei edes patukka ole
antanut aina tarpeellista menestystä opintotyölle, vaan puolinaisen
elämän uinailuun ja hedelmättömään, henkeäkuolettavaan jauhamiseen on
paljon kallista aikaa tuhlattu. Ja itse nuo opetusasteet: ulkoluku,
selittäminen ja sisäluku, ovat päinvastaisessa järjestyksessä kuin
mitä länsimailla on opittu pitämään luonnonmukaisena.
Nyt on oppilaamme lukenut opettajan johdolla ulkoa ja sisältä, paitsi
vallan alkeiskirjoja, kaikki kungfutselaiset 10 kaanonia s.o. Neljä
Kirjaa, Viisi Kaanonia sekä Kunnioituksenkirjan. Sen lisäksi on
oppilaamme lukenut eri aikojen tyylituotteita ja perehtynyt kansansa
henkiseen elämään kungfutselaiselta kannalta kaikin puolin. Jotain
hän tietää vastakkaisistakin mielipiteistä. Mutta ulkomaiden oloista
hän ei tiedä mitään. Kän on siis valmis ottamaan osaa julkisiin
tutkintoihin.
_Ensimmäiseen tutkintoon_ on tilaisuus jokaisessa virallisessa
pikku kaupungissa joka vuosi. Kussakin maakunnassa on erikoinen
tutkija, joka kiertää kaikki maakunnan noin 80 hsien-kaupunkia
vuosittain. Jokaisessa tällaisessa kaupungissa on sitäpaitsi hänen
alaisensa virkamies, joka aika ajoin panee toimeen koetutkintoja
valmistaakseen lukumiehiä varsinaista tutkintoa varten. Noin parisen
tuhatta osanottajaa saapuu onneaan koettamaan. Vuorokauden ajaksi
he hautautuvat tutkintoalueen pieniin hökkeleihin tekemään kukin
parastaan. He ovat velvoitetut kirjoittamaan runopukuisen esityksen
ja taitehikkaan suorasanaisen esseen, (_Uen Džang_. Siellä nyt
hikoilevat parrattomat nuorukaiset ja harmaapartaiset vanhukset
yhtaikaa kukin kopissaan. Kuka tietää, kuinka monta kertaa tuo
ikämies jo on onneaan koettanut näissä kisoissa. Nyt tullaan työstä
pois. Odotetaan jännityksellä hetkeä, jolloin nimemme ilmaantuu
oppiarvon saaneiden onnellisten joukossa jollekin julkiselle seinälle.
Tällä välin on tutkija ankarassa työssä läpikäyden apulaistensa
kanssa kaikki nuo kaksi tuhatta kilpakirjoitusta muutamassa
päivässä. Jo julaistaan tutkinnon tulos. Vain parikymmentä miestä on
saavuttanut voittopalkinnon s.o. noin 1 % kaikista kokeilijoista.
Muut 99 sadasta painuvat hiljaa koteihinsa, toivoen parempaa onnea
toisella kertaa. Hyväksytyt kilpailijat saavat nimen _Siu Ts'ai_,
'Lupaava kyky', jonka voi ylimalkaan katsoa vastaavan ylioppilaan
asemaa länsimailla, vaikkakin epinsisällys on vallan toinen.
'Lupaavat kyvyt' valmistautuvat nyt _toiseen tutkintoon_, joita
pidetään joka kolmas vuosi maakuntien pääkaupungeissa. Tämä
tutkinto on tietysti ankarampi edellistä. Täällä pannaan sekä
henkiset että ruumiillisetkin voimat kovalle koetukselle. Kolme
kertaa, kolme vuorokautta kerrallaan, tutkittavat saavat hikoilla
kurjissa kopeissaan. Monet valtaa väsymys kesken, muutamia heitetään
tutkintoalueen muurin yli kuolleina omaisten korjattaviksi. Lika
ja siivottomuus on muurien sisällä sietämätöntä. Kuitenkin on
noin 10,000 miestä maakunnan kaikilta kulmilta saapunut onneaan
koettamaan. Yhtä pieni on palkittujen luku tästäkin joukosta. Vain
yksi sadasta löytää nimensä kunnialistalta, jossa on noin sata
nimeä, palkittuina _Džy Ren:in_, 'Huomatun henkilön' arvonimellä.
Tämän tutkinnon toimeenpanija on erikoinen pääkaupungista lähetetty
korkeasti oppinut henkilö.
Ei vieläkään ole voittaja saavuttanut muuta palkintoa kuin kunniaa.
Mutta sitäpä on tullutkin kuin olympialaisissa kisoissa ennen muinoin
vanhassa Kreikassa. Jo ensimmäisen tutkinnon suorittanut on korotettu
tavallisten kuolevaisten yläpuolelle; hän on vapaa ruumiillisista
rangaistuksista ja hänen maineensa tuo kunniaa koko hänen suvulleen
ja kotiseudulleen. Vielä enemmän tämä toisen asteen arvonimi erottaa
opiskelijamme kaikista muista, vaikkakin tätä asemaa voi verrata vain
maisterin arvoon länsimailla. Vielä ei lukumiehemme ole varsinaista
päämääräänsä saavuttanut huolimatta siitä, että hän on jo sivuuttanut
tuhannet kilpailijansa. Vielä on hänen suoritettava kolmas tutkinto
ennenkuin hän on virkaan valmis. Tietysti tältäkin asteelta jo pääsee
alempiin virka-asemiin, pikku mandariinien tehtäviin.
_Kolmanteen tutkintoon_ pääsevät nämä 'huomatut henkilöt' joka kolmas
vuosi maan pääkaupungissa. Tässä tutkinnossa saa 3 % osanottajista
voittopalkinnon, arvonimen _Džin Szï_, 'Virkaanvalmis'. Nyt on siis
innokas opiskelijamme tavallaan päämääränsä saavuttanut. Voimme
verrata hänen asemaansa länsimaisen tohtorin arvoon. Mutta suurempia
etuja aukenee nyt lukumiehellemme kuin tavallisesti tohtoreille
länsimailla. Hän saa nyt varmasti leipänsä yleisistä varoista.
Loistava virkaura on hänen edessään. Olkoonpa hänen sukuperänsä
mikä tahansa, hän saattaa kohota kykyjensä mukaan yhteiskunnan
korkeimmille kukkuloille.
Mutta kirjalliset tutkinnot eivät vielä ole tähän päättyneet.
Kaksikymmentä parasta kahdesta sadasta tohtorista s.o. 10 %
otetaan _Han Lin_ -Akademian jäseniksi edustamaan korkeinta
kulttuuria maassa. Näiden herrojen tehtävä on toimia runoilijoina,
historioitsijoina ja tutkijoina Hänen Majesteettinsa määräysten
mukaan.
Luulisi jo nyt tuon valikoimisen riittävän. Mutta vielä kerran on
koe edessä. Kerran kolmessa vuodessa tutkii Taivaan Poika tätä
valiojoukkoansa ja antaa _yhdelle_ onnelliselle kullakin kerralla
arvonimen _Džuang Yen_, 'Ensimmäinen oppineista'. Tätä arvoa
vastaavaa asemaa ei länsimailla löytyne.
Kolme on siis varsinaista tutkintoa: ylioppilaan, maisterin ja
tohtorin -- Siu Ts'ai, Džy Ren ja Džin Szï -- mutta näihin liittyy
vielä kunniakkaimpina Han Lin:in ja Džuang Yen'in oppiarvot. Han Lin
-- kynämetsä! -- on varsinaisesti tuon valitun tohtoripiirin nimi,
mutta samaa nimeä käytetään myöskin piirin yksityisistä jäsenistä:
kynätaituri.
Kiinalaisen tutkintojärjestelmän ehkä tärkein puoli on sen
_kansanvaltaisuus_. Tutkinnoissa ei ole -- ainakaan teorian mukaan
-- kiinnitetty vähintäkään huomiota tutkittavan sukuperään tai
arvoasemaan. Köyhän mökin poika on saattanut nousta lahjakkuutensa ja
kuntonsa avulla kaikkein tärkeimpiin tehtäviin isänmaassaan. Kuinka
paljon tämä on merkinnyt maassa, missä ammoisista ajoista on ollut
valtiomuotona mitä itsevaltaisin monarkia, on sanomattakin selvää.
Yksinvaltiaalla keisarilla ei ole ollut oikeutta asettaa valtion
tärkeihin virkoihin oppimattomia ja kunnottomia suosikkejaan;
hänen on ollut pakko valita määräämänsä virkamiehet vartavasten
valmistuneiden, korkeimman sivistyksen saaneiden henkilöiden
joukosta. Näin ovat joutuneet maan _etevimmät miehet edustavimpiin
asemiin_ valtakunnassa. Samalla on nuorekkaan pursuava voima saatu
johdetuksi hyödyllisiin uomiin siunaukseksi koko kansalle. Se, että
kiinalaisten virkamiesten joukossa on ollut usein halpamaisia ja
itsekkäitä etuja tavoitelevia henkilöitä, ei ole tämän järjestelmän,
eikä kurssikirjojen vika, vaan se on paremminkin järjestelmän
väärinkäytön laskuun luettava.
Kungfutsen toimittamat teokset kurssikirjoina Kiinan sivistyneen
virkamiesluokan kasvatuksessa ovat parin vuosituhannen aikana
arvaamattoman paljon vaikuttaneet Kiinan koko henkisen elämän
kehitykseen. Sopivampia teoksia tähän tarkoitukseen ei Kiinassa
suinkaan ole ollut tarjolla. Kungfutse oli pedagogi ja pedagogisia
näkökohtia silmällä pitäen hän teoksensa toimitti. Hänen
pyrkimyksensä oli kasvattaa kansaa ja järjestää maansa oloja
sen hallitsijain ja virkamiehistön hyverikkaan esimerkin ja
itsensäuhraavan toiminnan avulla, siis vaikuttaa ylhäältä alaspäin.
Valtiolliset, sisäpoliittiset kysymykset ovat siten saaneet etusijan
hänen toimittamissaan teoksissa, mutta näihin kysymyksiin emme voi
esityksemme puitteissa lähemmin kiintyä. Valtio-opin perustuksena on
mitä ylevin siveysoppi, josta seuraavassa.
3.
KUNGFUTSELAINEN SIVEYSOPPI[23]
Suuri Oppi ilmoittaa olevansa Hyveiden Alkeiskirja, se 'ovi', josta
käydään hyveiden maahan. On siis syytä tehdä tässä hiukan lähemmin
selkoa kungfutselaisuuden varsinaisesta olemuksesta, sen ylevästä
siveysopista.
Kungfutselainen siveysoppi ei ole niin paljon Kungfutsen laatima
kuin hänen välittämänsä ja seulomansa ikivanhoista lähteistä. Mitään
yhtenäistä hyveiden esitystä ei kungfutselaisessa kirjallisuudessa
ole. Siveyssäännöt ovat hajoitetut sinne tänne kymmeneen
klassilliseen teokseen, monien muiden asiain joukkoon.
Seuraavassa käytämme hyväksemme erästä kungfutselaisten perushyveiden
taulukkoa, jonka suomennettuna liitämme tähän. Taulukon nimi.
on Ts'ao Ts'uen T'u, "Taulukko siitä, mitä on harjoitettava ja
omistettava".
Perushyveitä on viisi:
Ihmisyys, Ren.
Oikeus, I,
Nuhteettomuus, Li,
Viisaus, Dri,
Uskollisuus, Hsin.
Vertaamme näitä kungfutselaisia perushyveitä antiikkisten
länsimaiden, ensi kädessä roomalaisten neljään päähyveeseen. Tulemme
näkemään, että yhtäläisyyksiä ei puutu, mutta että erilaisuuksia
on huomattavasti myöskin. Kiinassa on hyveoppi ollut tärkeimpänä
ajattelun aiheena, sen vuoksi se on kehitetty siellä pitemmälle kuin
Platonin ja Ciceron kotimaissa. On sanottu, että kungfutselaisessa
siveysopissa ilmenee jotain enemmän kuin pelkkää kulttuuria. Siitä
näkyy, kuinka ihmissydän näennäisistä erilaisuuksista huolimatta
sittenkin pyrkii samoja päämääriä kohti kaikkialla taivaan alla.
Samoja asioita, joita Sokrates, Platon ja Cicero tutkivat ja
esittivät länsimailla, olivat Kiinassa jo vuosisatoja, jopa
-tuhansiakin aikaisemmin monet tutkineet ja esittäneet, mutta
nämä tutkimukset ovat säilyneet jälkimaailmalle vasta Kungfutsen
siivilöiminä ja seulomina hänen toimittamissaan teoksissa. Niin
paljon arvokasta on Kungfutse teoksiinsa koonnut, että hänen
jälkeensä, tänä yli kahden vuosituhannen aikana, tuskin on päästy
askeltakaan eteenpäin hyveiden tiellä. Kiinalaiset itse ovat sitä
mieltä, että kehitys on kulkenut tässä suhteessa taaksepäin.
Kuitenkin käsitellään Kiinassa innokkaasti yhä vielä samoja asioita
kuin Kungfutsen aikana. Sen sijaan, että länsimailla on esitetty
Ciceron jälkeen monta eri teoriaa siveysopista, pitävät kiinalaiset
yhä kiinni tuosta vanhasta oikeaoppisesta kungfutselaisesta
siveysopista. Niin, onhan Kiinassakin eri mieliä ilmaantunut, mutta
siveysopin alalla on kungfutselaisuus ollut jyrkästi suvaitsematonta,
ja harhaoppeja on vainottu kiivaasti, ei tulella ja miekalla
kuitenkaan, vaan kynällä ja kielellä.
Merkillistä meidän silmissämme on se tosiasia, että Kungfutsen
kokoamat siveysopilliset mietelmät ovat ikivanhojen hallitsijain,
ruhtinasten, prinssien ja korkeiden valtion virkamiesten lausumia.
Kungfutselta itseltään on myöskin samanlaisia lauselmia 'Neljän
Kirjan' (Szi Šu) teoksissa, varsinkin hänen 'Keskusteluissaan'
(Luen Y). Päähuomio hyveiden esittäjinä ja hyveellisen elämän
esikuvina kääntyy 'Viiden Kaanonin' UU Džing) teoksissa kultaisen
ajan hallitsijoihin Jao, Šuen ja Y (2357-2197 e.Kr.), toisen
hallitsijasuvun alkajaan Dž'eng Tang:iin (1766-1753 e.Kr.) sekä
kolmannen hallitsijasuvun alussa eläneisiin miehiin Uen Uang:iin,
U Uang:iin ja Džou Kung:iin. Vain keskimmäinen viimemainituista (U
Uang) oli hallitusistuimella (1122-1115 e.Kr.). Hänen isänsä ja
veljensä (Uen Uang ja Džou Kung) olivat tärkeissä valtion viroissa.
Viimeksimainittu, herttua Džou (Džou Kung), oli kerran jälkimaailman
silmissä suuremmassa arvossa kuin itse Kungfutse.
Huomautimme edellä, että vertaillessamme kungfutselaisia perushyveitä
länsimaisiin samanaikuisiin perushyveisiin, huomaamme sekä
yhtäläisyyttä että erilaisuutta. Edut ovat enemmän Kiinan puolella.
Jo hyveiden lukumäärään nähden on Kiina voitolla. Tähän on kuitenkin
lisättävä, että kungfutselaisuuden ensimmäinen merkkimies Kungfutsen
jälkeen, filosoofi Mongtse, puhuu vain neljää raajaa vastaavasta
neljästä hyveestä, jättäen pois viimeisen (Hsin) luettelosta.
Näin olisi yhtäläisyys länsimaiden kanssa sitäkin suurempi, sillä
juuri Hsin, uskollisuus, pääkäsitteenä puuttuu Platonin ja Ciceron
luetteloista. Seuraamme tässä kuitenkin kungfutselaisuutta yleensä,
emmekä sen yksityisiä edustajia, joten meidän on pidettävä kiinni
Kungfutsen viidestä perushyveestä.
Oikeuskäsite ilmenee idässä ja lännessä yhtenä ihmiselämän
peruspylväänä. On kuitenkin eroa tässä käsitteessä. Roomalainen
Justitia on muodollisempaa, jäykempää ja kylmempää kuin
kiinalainen _I_. Taulukossamme on I määritelty 'ihmissydämen
totuudentajunnaksi' tai 'järkisyiden' tajunnaksi. Sillä on siis
kuitenkin jotain tekemistä 'sydämen' kanssa; sen sijaan roomalainen
oikeus on enemmän niin sanoaksemme pään asia. Kiinalainen merkki
I viittaa vastakkaiseen suuntaan kuin roomalainen oikeus; I näet
jakautuu kahteen osaan, jotka ovat 'lammas' ja 'minä', edellinen
päällimäisenä, 'minä' sen alla.
Jos otamme lampaan 'viattomuuden' vertauskuvana, niin kiinalainen
oikeus on enemmän viattomuutta, johon liittyy todellisia
rakkaudentunteita, 'sydämentajuntaa'. Niinpä esim. _I Tzï_ on
'ottopoika' ja _I Tien_ merkitsee peltoa, jota köyhät saavat käyttää
hyväkseen. I merkitsee lisäksi 'yleistä', julkista', esim. _I
Džing_, kaivo, jota kaikki vapaasti saavat käyttää. Alaosastoina on
I:n kohdalla taulukossamme: _Rehellisyys, Suoruus, (kiinalainen)
'Veljeys', Miehuus, Kohtuus ja Säädyllisyys_.
Silmäänpistävää tässä Oikeuden alaosien luettelossa on _Miehuus_
(Jung) minkä roomalaiset asettivat erikoiseksi päähyveeksi. Tässä
tulee ilmi kiinalaisten jyrkkä eroavaisuus roomalaisiin verraten.
Roomalaiset olivat valloittajakansa, jolle sotainen urhoollisuus,
fortitudo, oli olennainen hyve. Olihan kyllä Roomassakin niitä,
jotka huomauttivat, että urhoollisuus ilman oikeutta on kaikkea
muuta kuin ihailtava hyve. Mutta tällainen rajoitushan osoittaa,
että oli väärin asettaa urhoollisuutta erikoiseksi perushyveeksi.
Kiinalaiset eivät koskaan ole olleet sotainen valloittajakansa.
Aivan tilapäisesti mongolilaisen aineksen turvissa he ovat joskus
huomattavampia valloituksiakin tehneet, mutta valloitussotaa ei ole
koskaan opittu ihailemaan. Valloituksia on tehty vain sikäli kuin
väkiluvun lisääntyminen on vaatinut, eikä kukaan voine väittää, että
kiinalaiset koskaan olisivat liian leveästi maata asuneet. Syvällä
kansan sielussa on vastenmielisyys sotatoimiin ja suuri kunnioitus
sivistystyötä kohtaan. Se tulee lukuisissa sananlaskuissakin ilmi. Ja
taulukossamme on Miehuus asetettu Oikeuden alaosastoksi, tavallaan
se ilmenee kahtenakin alaosastona; _Suoruus_ (Drï) on näet sekin
miehuutta, varsinkin Kiinassa, missä kaikki on niin mutkikasta.
Ja itse Miehuus sitten! Se ei ole veritöiden ihannoimista, vaan
itseänsävoittavaa, todellista miehuutta. "Tahtosi olkoon taipumaton
väärään! Älköön sinua vietelkö suloiset sanat eikä ihana muoto; ei
myöskään imartelu eikä uhkaus". Jung-sana selitetään: "Kun huomaat
hyvää, seuraa sitä! Kun ymmärrät erehdyksesi, korjaa se heti! Rikkaus
ja kunnia ei vie sinua harhaan; köyhyys ja häpeä ei järkytä sinua."
Kas siinä tosi miehuus oikeuden palveluksessa!
'_Viisaus_' perushyveiden luettelossa on myöskin yhteistä idässä
ja lännessä, mutta tässäkin on voitto kiinalaisilla. Roomalainen
Viisaus oli enemmän oman etunsa katsomista kuin viisautta viisauden
vuoksi. Sekä roomalainen Prudentia että kiinalainen _Drï_, kumpikin
sisältävät sekä tietopuolisen että käytännöllisen viisauden.
Kiinalainen Drï-merkki on koottu kahdesta osasta, joista toinen
merkitsee 'keihästä' tai 'nuolta', toinen taas 'suuta' tai 'puhetta'.
Viisaus kai on siis viiltävää kuin nuoli, ja viisaan puhe sattuu
kuin hyvin ammuttu vasama maaliinsa. Tämä Drï käytetään enemmän
tietämiskykyä ilmaisemaan, ja myöskin tiedon julkilausumista
osoittamaan. Uudemmassa kielessä käytetään viisaus-sanaa, johon
edellisten osien lisäksi on liitetty aurinko, -- siitä on siis
pimeys poissa, kaikki on valaistua ja selvää. Kolmessa eri piirissä
erikoisesti tarvitaan viisautta: _Ihmisten, periaatteiden ja
ihmiselämän_ ymmärtämisessä. Helposti huomaa, että pääpaino on
viisauden käytännöllisellä puolella käytännöllisyyteen taipuvien
kiinalaisten keskuudessa.
Aito kiinalaista _Nuhteettomuutta, Li_, vastaa osittain roomalainen
Kohtuus. Tämä voi näyttää ensikuulemalta hiukan oudolta, mutta asiaan
lähemmin tutustuttuamme emme sitä enää niin oudoksu. Kiinalaisen
Li-käsitteen merkitys on yhtä moninainen kuin merkin rakennekin.
Enimmän käytettäneen sitä 'kohteliaisuus' merkinnössä, mutta se
merkitsee sen lisäksi kaikenlaisia jokapäiväisiä ja juhlahetkien
sovinnaisia tapoja, isänmaallisia ja uskonnollisia menoja,
seremonioita, sekä yleensä hyviä tapoja, sitä mikä on kussakin
tilanteessa kiinalaisen mielestä oikein ja kohtuullista, -- vaikka
'kohtuus' kiinalaiselta vaatii paljon enemmän kuin roomalaiselta,
kiinalainen Li on positiivista, roomalainen Kohtuus enemmän
negatiivista laatua. Eroavaisuutta on vielä siinä, että roomalaisen
Kohtuus, Modestia, oli enemmän henkilökohtaista järjestyksen
rakkautta, kun taas Li asettaa kiinalaisen mitä moninaisimpiin
suhteisiin sukuunsa ja yhteiskuntaan, mutta järjestyksen rakkauteen
se häntä kaikessa kuitenkin vaatii.
Kokoonpanonsa puolesta viittaa Li-merkki uskonnolliseen
alkumerkitykseen. Kumpikin sen pääosa näet edustaa uskonnollisia
asioita; toinen merkitsee 'uhriastiaa', toinen 'maan suojelushenkiä'.
Kuten sanottu, käytetään Li-sanaa yhä vieläkin uskonnollisia kultteja
ilmaisemaan, vieläpä tavallaan korvaamaan puuttuvaa 'uskonto'-sanaa.
Li on niin laajasisältöinen ja monivivahteinen sana, että on erittäin
vaikea tulkita sitä yhdellä sanalla millään muulla kielellä. Jos
kysyttäisiin, mikä on kiinalaisille erikoista ja olennaisinta, niin
siihen voisimme vastata, että se on juuri tämä Li, joka parhaiten
ilmaisee kiinalaisten kansallisluonteen. Kiinalainen 'nuhteettomuus'
on siinä, että ihminen kaikessa noudattaa ikivanhoja, sovinnaisia
tapoja ja sääntöjä jokaista pilkkua ja viivaa myöten. Meikäläisten
mielestä tämä on kaikkea muuta kuin hyveellistä, mutta siinäpä juuri
onkin kiinalaisten erikoisuus, että he koko elämässään ovat mitä
ankarimmassa lainalaisuudessa, johon vanhan kunnioitus heitä vaatii.
Li:n alaosastoina on taulukossamme: _Kunnioitus, Varovaisuus, Nöyryys
ja Vaatimattomuus_. Suurin klassillisista teoksista, Seremoniakirja
(Li Džï), käsittelee yksinomaan Li:n sisällystä.
_Uskollisuus, Hsin_, on kungfutselaisessa siveysopissa asetettu
päähyveiden tasolle, ja sen alaosastoksi on taulukossamme merkitty
_Yksinkertaisuus, Totuus, Puhtaus ja Vilpittömyys_. Kaksi
jälkimmäistä ovat hyvin lähellä toisiaan, 'Puhtaus' kuitenkin
käsittäen enemmän sisäistä vilpittömyyttä, sitä seuraava määre
enemmän ulkonaisessa toiminnassa ilmenevää tarkoitusten puhtautta.
Kiinalaisten jokapäiväinen elämä on, ikävä kyllä, sangen
kaukana tässä esitetystä uskollisuudesta. Ehkäpä kiinalaisen
luonteenheikkoudet tulevatkin juuri tällä alalla kaikkein räikeimmin
ilmi. Mutta kukaties juuri siitä syystä onkin tämä uskollisuus-oppi
kehitetty täydellisemmäksi ja tärkeämmäksi kuin länsimailla.
Uskollisuus, Hsin, merkitsee johtonsa puolesta 'miehen sanoja'. Sama
ajatus siis kuin yleisesti tunnetussa sananparressa: "Sanasta miestä,
sarvesta härkää." Hsin-sana ilmaisee uskonnollisessa kielenkäytössä
'uskoa', 'luottamusta', ja se on otettu ilmaisemaan myöskin kristityn
jumalasuhdetta.