näyttää hyvää esimerkkiä kansalle; heitä seuraten muu kansa kulkee
helposti perässä. _Suuressa Opissa_ lausutaan tästä: "Hallitsijat
_Jao_ ja _Šuen_ ohjasivat isänmaata hyveillään -- ja kansa seurasi
heitä. Tyrannit _Džie'_ ja _Džou_ antoivat kaamean esikuvan --
ja kansa seurasi heitä." "Yksi ainoa koti rakas -- koko valtio
hyverikas. Yksi koti kohtelias -- koko piirin tavat parhaat. Yksi
herra hurjapäinen -- koko kansa kapinassa." Länsimailla on liian
paljon unohdettu tätä.
Verrattaessa Kungfutsen toimittamaa kirjallisuutta Intian, Kreikan
ja Rooman vanhaan kirjallisuuteen osoittautuu se verrattomasti
puhtaammaksi. Siinä on suurella inholla aina esitetty kuvattavien
henkilöiden varjopuolet, ja hyvettä ei väsytä koskaan ylistämästä.
Tällä kirjallisuudella on siis kasvatuksellisessa suhteessa suuri
merkitys. Eikä suinkaan voitane liian suureksi arvioida sitä
vaikutusta, minkä nämä teokset ovat tehneet Kiinan kansaan. Voinemme
huoleti väittää, että Kungfutsen kirkastamien elämänarvojen alituinen
tehostaminen on ollut suurimpana tekijänä Kiinan pitkään ikään.
S.W. Williams vertaa Kungfutsea Ateenan Akropoliskukkulalle
pystytettyyn kuuluisaan veistokuvaan, joka loisti yli kaikkien
kaupungin kauneuksien kauas merelle, opastaen merimiehiä heidän
vaarallisilla retkillään aavalla ulapalla. Kun he kaukaa ohjasivat
purtensa sitä kohti, näytti se aina pysyvän yhtä etäällä. Mitä
Athene-jumalattaren kuva oli Attikan merimiehille, sitä on
tämä _Džyin Tzï_ (ruhtinas, ihanne-ihminen) ei-kristittyjen
siveysopettajain keskuudessa.
Kungfutse oli, niinkuin yleensä suurmiehet, aikansa suurten
tarpeiden synnyttämä, Kaitselmuksen lahja kovia kokeneelle kansalle,
osoittaakseen sille tien uusiin parempiin oloihin. Reformaattoriksi,
siveellisen ja valtiollisen elämän uudistajaksi ja puhdistajaksi
häntä voidaan täydellä syyllä sanoa.
Kiinalaisten silmissä Kungfutse on ollut yläpuolella kaiken
arvostelun, 'Kaikkein Pyhin', 'Ensimmäinen Opettajista'. Selvästi
tämä on julkilausuttu 'Kungfutsen Keskusteluissa'. _Tzï Kung_, kolmas
Kungfutsen lähimmistä oppilaista, lausuu siinä eräälle, joka oli
halveksien puhunut Kungfutsesta:
"Sillä ei ole mitään merkitystä. _Džung Nï:tä_ (Kungfutse) ei voida
halventaa. Muiden ihmisten kyvyt ja hyveet ovat kuin mäkiä ja
kukkuloita, joiden yli voidaan kiivetä. _Džung Nï_ on kuin aurinko
tai kuu, joita ei voida tallata. Vaikka joku tahtoisi erottaa
itsensä niiden vaikutuspiiristä, mitä harmia hän tuottaisi niille?"
-- Eräässä toisessa klassillisessa teoksessa, 'Kultainen Keskitie',
laisuu sen toimittaja, Kungfutsen pojanpoika _K'ung Dži_:
"Kungfutsen maine leviää kautta keskusvaltakunnan, vieläpä
raakalaiskansojen keskuuteen pohjoisessa ja etelässä. Mihin ikänä
venheet tai vaunut tiensä löytävät, tai ihmisvoima etenee; missä
ikänä kaartuu taivas yllä ja leviää maaemo alla; missä ikänä aurinko
ja kuu valoaan levittävät, tai kaste ja kosteus maahan vuotavat --
kaikki ne, joissa veri virtaa ja henki huokuu, kunnioittavat ja
rakastavat häntä. Senvuoksi hänestä voidaan sanoa _Hän on Taivaan
Toveri_."
Uhrimenojen ohjekaavoissa on Kungfutsen elämästä lyhyt kuvaus, joka
päättyy seuraavaan juhlalliseen ylistykseen Kungtse'lle, eulogiaan,
jota kunnioituksen osoituksena varsinkin hänen haudallaan yhä
käytetään: K'ung Tzï, K'ung Tzï! Tā-tsai K'ung Tzï!
Kungtse, Kungtse! Suuri on Kungtse!
Ennen Kungtsea ei ollut Kungtsea;
Jälkeen Kungtsen ei tullut Kungtsea.
Kungtse, Kungtse! Suuri on Kungtse!
4. KUNGFUTSEN SUKU[19]
Kungfutsen esi-isät häipyvät hämärään muinaisuuteen. Vanhimpana
suvun edustajana pidetään 'Keltaista Hallitsijaa' (_Huang Ti)_,
tarunomaista henkilöä, joka eli 2697-2597 e.Kr. Vuonna 1766 e.Kr.
astuu Kungfutsen suku voimakkaasti yleisten asiain johtoon, kun eräs
tämän suvun jäsen panee toimeen vallankumouksen, anastaa kruunun
ensimmäisen hallitsijasuvun (_Hsia_, 'kesä', 2205-1766) kelvottomalta
edustajalta (Džie Kuei) ja perustaa Kiinan toisen hallitsijasuvun
(_Šang_, 'kauppias', 1766-1122); vuodesta 1401, jolloin pääkaupunki
muutettiin Keltaisen virran tulvien vuoksi sen eteläpuolelle,
mainitaan tämä dynastia nimellä _In_ ('voittoisa'). Tämä Kiinan
ensimmäisen vallankumouksen toimeenpanija on saanut kotipaikkansa
mukaan nimen _Tang_ ('kuuma vesi, liemi'). Uhkarohkean tekonsa
menestymisen vuoksi hän on saanut lisänimen _Dž'eng_ ('menestynyt').
Šang (In)-hallitsijasuvun perustaja _Dž'eng T'ang_ on Kiinan
historian kunniakkaimpia nimiä.
Yli kuusisataa vuotta olivat Kungfutsen esi-isät Kiinan
hallitusistuimella. Kun sitten 'Sotaisa Kuningas' (_U Uang_) isänsä
'Kirjallisuuskuninkaan' (_Uen Uang_) opetusten ja kärsimysten
innostamana kukisti rappeutuneen In-suvun viimeisen hurjan
hallitsijan (_Džou Hsin_) ja perusti Kiinan kolmannen hallitsijasuvun
(Džou, 'täydellinen', 1122-255 e.Kr.), asetti hän kukistetun
kuninkaan velipuolen Sung-valtion herttuaksi, samalla kuin hän asetti
oman veljensä (_Džou Kung_) lähellä olevan Lu-valtion herttuaksi.
Džou Kung oli isänsä Uen Uang:in lempilapsi, ja myöskin aikansa ja
jälkimaailman yleisesti ihailema ja kunnioittama. Ilman hänen apuaan
tuskin olisi U Uang, yhtä vähän kuin hänen seuraajansakaan (_Dz'eng
Uang_), voinut epävarmoja valtiollisia oloja tyydyttävästi järjestää.
Herttua Džou ei ollut ainoastaan sotaherra ja politikko, hänellä
oli myöskin suuria kirjallisia kykyjä. 'Ennekirjassa' (_l' Džing_),
'Laulujenkirjassa' (_Šzï Džing_) ja ehkäpä 'Historiakirjassakin'
(_Sū Džing_) on hänen kynänsä jälkiä. Džou Kung on lyhyesti sanoen
Kiinan merkkimiehiä, ja erikoisesti hän oli Kungfutsen kunnioittama
ja ihailema. Voinemme sanoa, että Džou Kung ei ainoastaan antanut
huomattavaa valtiollista merkitystä pienelle Lu-valtiolle pitkiksi
ajoiksi, vaan hän myöskin on ollut ehkä suurimpana tekijänä siihen,
että kirjalliset harrastukset ja kansalliset hyveet myöhemmin niin
suureen kukoistukseen puhkesivat Lu-valtiossa, joka kukoistus
puolestaan on innoittanut erikoisesti koko _Šan Tung_-maakunnan
väestöä näihin päiviin saakka.
Sung-valtiossa asuivat Kungfutsen esi-isät yli 400 vuotta. Valtion
pääkaupunki oli nykyinen _Kuei Te' Fu_ ('Takaisin hyveeseen!')
_Ho Nan_-maakunnan itäisessä kulmakkeessa. Lähelläolevista _Šan
Tung, Kiang Su'_ ja _An Hui_-maakunnista kuului nähtävästi myöskin
osia Sung-valtioon. Vuoden 800 paikkeilla tämän valtion silloinen
herttua luovutti perinnölliset oikeutensa nuoremmalle veljelleen,
joten hän ja hänen jälkeläisensä tulivat tämän vapaaehtoisen teon
kautta ikipäiviksi erotetuiksi herttuan oikeuksista. Silloinen tapa
vaati, että tällaisissa tapauksissa tuli hallitsevan perheen ottaa
itselleen, viiden sukupolven jälkeen, _uusi nimi_. Tämän mukaisesti
siis viides herttua järjestyksessä, henkilönimeltään _Kung Fu
Dziā_, otti henkilönimensä ensimmäisen sanan _Kung_ (aukko, kolo)
sukunimekseen, entisen yhteisen sukunimen (_Tzï_) sijaan. Tämä mies
on siis lähinnä Kungfutsen ja K'ung-suvun kanta-isä.
Tämän pojan pojanpoika, -- joka samalla oli Kungfutsen iso-isän
isä -- oli pakotettu poliittisten selkkausten vuoksi pakenemaan
Sung-valtiosta; hän meni pohjoiseen naapurivaltioon (Lu). Tämän
pojanpoika -- Kungfutsen isä -- pääsi täällä valtion virkaan, kuten
edellä on kerrottu. Hän oli 10 jalkaa pitkä mies. Vaikkapa silloinen
'jalka' olisi ollut kaksikin tuumaa lyhyempi kuin nykyinen, kuten
on arveltu, niin sittenkin hän oli tavallista rotevampikasvuinen.
Lu-valtiossa oli K'ung-suvun asuinpaikka pienen _Szï_-joen varrella
(Szï Šui, 'limainen vesi'), nykyisen Šan Tung-maakunnan eteläosassa.
Aikaiseen leskeksi jäänyt Kungfutsen äiti muutti pienen poikansa
kanssa Szï-virran suuntaan 12 kilometriä länteenpäin, Lu-valtion
pääkaupunkiin, Džou Kung:in entisille asuinsijoille. Kaupungin nimi
on yhä vielä sama kuin 3000 vuotta sitten: _Dz'y Fu_ ('mutkikas
multamäki'). Sen entinen merkitys on kauan ollut mennyttä, mutta
Kungfutse elää yhä siellä ja hänen jälkeläisiään on vähintäänkin
puolet koko kaupungin 40.000:sta asukkaasta. Silloisen Lu-valtion on
arvioitu olleen noin 500 kilometriä ympärimitaten.
Kungfutsen ainoa poika _Kung Li_ ei ollut erikoisen merkittävä
henkilö; hän näyttää jääneen parasta kasvatusta vaille, kun
isä, 'pedagoogi', tahtoi kasvattaa koko kansaa. 'Kungfutsen
Keskusteluista' (_Luen Y_) voimme huomata, että Kungfutsella oli
ainakin yksi tytär. Li kuoli jo ennen isäänsä, jättäen jälkeensä
kuuluisan pojan _Kung Dži:n_ (Tzï Szï), 'Kultaisen Keskitien' (_Džung
Jung_) kirjoittajan.
_K'ung Fu_, yhdeksännen polven jäsen Kungfutsen jälkeen, kätki
talonsa muuriin Dž'y Fi:ssa tärkeimmän osan suuren esi-isänsä
toimittamaa klassillista kirjallisuutta.
v. 213 e.Kr., silloin kun 'Ensimmäinen Keisari' tahtoi peräti
hävittää kungfutselaisen kirjallisuuden. Lu-valtion prinssi löysi
nämä bambulaatat noin v. 150 e.Kr. _K'ung An Kue'_ (-Kuo'),
kahdennentoista polven jäsen Kungfutsen jälkeen, on tunnettu
kirjallisista kyvyistään yhtenä 'edellisen' _Han_-hallitsijasuvun
(206 e.Kr. -- 25 j.Kr.) aikuisena oppineena. _K'ung Kuang_,
13:nnen polven jäsen, oli ministeri ja valtiomies. _K'ung Dženg_,
28:nnen polven edustaja, sai v. 450 j.Kr. Pohjois-Kiinassa silloin
vallassaolevalta tatarilaisen hallitsijahuoneen Toba-keisarilta
kunnianimen 'Jalo ja Viisas Ministeri'. _'Kungfutse XXXII'_ oli
jälleen suuri oppinut T'ang-hallitsijasuvun (618-907 j.Kr.)
alkuaikoina, Kiinan sivistyksen uudella kukoistuskaudella; hän kuoli
648. 37:nnen polven jäsen, joka vuonna 785 oli keisarin lähettiläänä
erään kapinoitsijan luona, sai täällä surmansa. Eräs 38:nnen polven
jäsen oli mandariinina _Kanton:issa_ (Kuang Džou Fu); hänen poikansa
joutui rikoksista syytteeseen.
Sung-hallitsijasuvun (960-1280) alkuaikoina, jolloin kungfutselaisuus
taas pääsi kunniaansa, Kungfutsen jälkeläinen 44:ssä polvessa sai
erikoisen perinnöllisen arvonimen. Hänen seuraajansa, _K'ung Tao
Fu_, joka on tunnettu pelkäämättömästä totuudenharrastuksestaan
hovipiireissä, oli ensin valtion lähettinä Mongoliassa ja sittemmin
keisarinnan edustaman puolueen asianajajana eri maakunnissa. _K'ung
Uen_, 'Kungfutse XLVII', sai ensimmäisenä (v. 1055) arvonimen _Jen
Šeng Kung_, 'Uhkuvan Viisauden Prinssi', jonka antoi keisari _Ren
Tsung_ (Jen Tsung, 1023-1064), kirjallisuuden ja kasvatuksen valpas
vartija, ja se on yhä vielä K'ung-suvun päämiehen erikoisoikeutena.
(Vuodesta 1086 vuoteen 1103 tämä arvonimi kuului hiukan toisin.)
E.H. Parker huomauttaa, että samoin kuin länsimailla oli kerran
'paavien babylonilainen vankeus', niin on Kiinassakin ollut
kungfutselainen skisma. Kun Džin-tatarit (Tzin, Kin; kulta, metalli,
aseet) vuonna 1127 karkottivat Sung-hallituksen Jangtse-virran
eteläpuolelle (_Eteläinen Sung-dynastia_), niin meni myöskin
silloinen 'Kungfutse' hallitushuoneen mukana etelään. Täällä hänelle
annettiin 'Avignon' _Dž'y Džou Fu:ssa_ _Džē Kiang_-maakunnan
lounaiskulmassa. Kun sitten mongolit kukistivat nämä 'Kultaiset
tatarit', ja silloinen 'Kungfutse' hankkiutui palaamaan isänmaahansa,
niin havaittiinkin, että täällä oli asetettu toinen 'Kungfutse' Jen
Šeng Kung:in valtaistuimelle.
_Kublai Khan_, mongolilaisen Yen-dynastian (1280-1368) perustaja ja
'Kiinan kanavan' lopullinen rakennuttaja, jonka valtakunta ulottui
Keltaisesta merestä Mustaan mereen, oli Kiinan sivistyksen harras
ihailija ja kungfutselaisuuden suosija. -- Vuonna 1896 eräs Jen Šeng
Kung vetosi keisariin saadakseen laillista tietä omakseen koko sen
900 hehtaarin maa-alueen, jonka Kublai Khan oli kahdessa osassa v.
1294 lahjoittanut K'ung-suvulle, vasta valmistuneen kanavan varrella
Kiang Su-maakunnan luoteiskulmassa. Pyyntöön suostuttiin, ja nyt
saa Jen Šeng Kung runsaiden tulojensa lisäksi vuosittain lähettää
asiamiehensä kokoamaan verot näiltä Hsy Džou-piirin asukkailta.
Ming-dynastian aikana (1368-1644) eivät Kungfutsen jälkeläiset näytä
saaneen suoranaisempia etuoikeuksia. Suku kasvoi kuitenkin iässä ja
arvossa, ja sen suurinta miestä palvottiin yhä innokkaammin.
Viimeinen hallitsijasuku, mandžulainen Ts'ing (1644-1912), on
korottanut kungfutselaisuuden huippuunsa. Tästä kunniasta eivät
suvun jäsenetkään ole jääneet osattomiksi. Heti suvun ensimmäinen
keisari, _Šuen Drï_, hallituksensa toisena vuonna (1645) antoi
julistuksen, että maakunnan pääkaupungissa joka kolmas vuosi
pidettävissä julkisissa tutkinnoissa toisen asteen oppiarvoa varten
(Džy Ren, 'huomattu oppinut') yhdelle Kungfutsen jälkeläisistä
on aina annettava tämä oppiarvo. Samana vuonna täytyi keisarin
kuitenkin antaa vakava varoitus silloiselle 'Kungfutselle'. Asia on
mielenkiintoinen ja seuraavanlaatuinen:
Eräs suvun vanhemmista jäsenistä, jcka oli ollut korkeassa
virka-asemassa, esitti Hänen Majesteetilleen seuraavaa: -- "_Kung
Yin Dži_, yhdessä jälkeläistensä kanssa neljässä polvessa, on
asianmukaisesti esi-isäin temppelissä tehnyt esi-isille ilmoituksen
_mandžulaisen palmikon_ käytäntöönottamisesta Kiinassa; mutta
Han-dynastiasta alkaen (200 e.Kr.) aina Ming-dynastian loppuun
saakka (1644 j.Kr.) Kungfutsen suvun tavat ovat pysyneet samoina,
huolimatta hallitushuoneiden vaihteluista. Nyt herää kysymys: --
Onko pukeutumistavan muuttamisen vaatimus sopusoinnussa Keisarin
jalomielisen tahdon kanssa kunnioittaa Kungfutsea? Vaaditaanko meiltä
todellakin mandžulaisen palmikon käytäntcönottamista?" -- Tähän
tärkeään kysymykseen vastasi keisari seuraavasti: -- "Siitä ei voi
olla kysymystäkään. Otsatukan ajelemisen määräys on järkähtämätön;
niskoiteleville ei ole mitään armahdusta. Kysymyksen tekijä on
(ipso facto) tehnyt itsensä kuolemanrangaistukseen vikapääksi; se
kuitenkin tässä tapauksessa peruutetaan hänen suhteensa vuoksi tuohon
Viisaaseen. Jos Viisas itse nyt olisi elänyt, niin hänkin olisi
pitänyt tätä tottelemattomuutta voimassaolevaa lakia kohtaan sen
'kultaisen keskitien' loukkauksena, jota hän niin tehosti. Älköön
kysymyksentekijä enää koskaan olko julkisessa virassa." -- Niin on
siis 'Uhkuvan Viisauden Prinssinkin', yhdessä koko armoitetun sukunsa
kanssa, ollut taipuminen tähän raakalaisten tuomaan ikävään tapaan.
Tämä välikohtaus ei kuitenkaan vähentänyt keisarin kunnioitusta
Kungfutsen jälkeläistä kohtaan, sillä seitsemän vuotta myöhemmin
(1652) oli Jen Šeng Kung kutsuttu juhla-aterialle korkeimpain valtion
virkamiesten seuraan.
Seuraava keisari, _K'ang Hsi_ (1662-1723), eräs Kiinan parhaimpia
hallitsijoita, laajensi v. 1719 K'ung-suvun oppiarvojen
saamismahdollisuuksia myöntämällä kahdelle suvun jäsenelle oikeuden
saada alin oppiarvo (Siu Ts'ai, 'lupaava kyky') joka vuotisissa
julkisissa tutkinnoissa _Si An_ (Sui An)-kaupungissa, Dž'y Džou:n
piiriä Dže Kiang:in maakunnassa, -- siellä missä 'Kungfutse' kerran
oli maanpaossa. Kungfutsen jälkeläisiä arvioidaan siellä olevan noin
10,000 henkeä.
Kungfutsen jälkeläisiä arvellaan nykyisin olevan kaikkiaan noin
30,000 henkeä. Ne eivät kaikki kuitenkaan liene Kungfutsen
todellisia jälkeläisiä; monet lienevät otetut tähän etuoikeutettuun
sukuun armeliaisuus- tai muista syistä, kuten Tschepe huomauttaa.
Niin antoivat esimerkiksi Han-dynastian keisarit Liu-nimensä ja
T'ang-dynastian keisarit Li-nimensä monille alamaisistaan. _Kung, Liu
ja Li_ lienevätkin kunniakkaimpia sukunimiä Kiinassa. Väkirikkaita
ovat myöskin monet muut suvut, sillä uusia sukunimiä ei yleensä
synny ja vanhoja on kansan lukumäärään nähden tavattoman vähän.
Guignes'in sanakirjassa, vuodelta 1813, on 438 sukunimeä. Nykyisin
lienee niitä noin 450 paikkeilla. Jokaista sukunimeä kohti tulee siis
keskimäärin lähes 1 milj. kiinalaista. K'ung-suku on tietysti vanhin
ja kunniakkain; sen sukuluettelot ulottuvat eheänä sarjana aina
'Keltaiseen Hallitsijaan' saakka 2697 e.Kr., siis noin 4,600 vuotta.
Länsimaalaiset eivät ole kuitenkaan taipuvaisia antamaan niille
täyttä varmuutta pitemmälle kuin Džou-hallitsijasuvun alkuun, 1122
e.Kr.; Kungfutsen suku voidaan siis täydellä varmuudella osoittaa
olevan yli 3,000 vuoden vanha. Kun nykyinen suvun päämies edustaa
76:ttä polvea Kungfutsesta, niin tulee 2,500 vuoden ajalta jokaista
polvea kohti keskimäärin 32 vuotta.
Puhumattakaan siitä, että K'ung-suku on vapaa rasituksista, joita
tavallisten kansalaisten tulee kantaa, on se sen lisäksi aikojen
kuluessa saanut runsaita maa-alueita eri osissa Šan Tung-maakuntaa.
Tohtori Edkins arvioi näiden kokonaismäärän 20,000 hehtaariksi.
Näiden vuotuiset tulot ovat arvioidut 120,000 punnaksi. Jos otamme
punnan 50 markan arvoiseksi, niin 'Uhkuvan Viisauden Prinssin'
suoranaiset verotulot ovat vuosittain 6 milj. Suomen markkaa. Näillä
pääomillaan hän harjoittaa suurenmoista kauppaliikettä, jonka voitot
lienevät vähintään yhtä suuret. Hänen ainoa velvollisuutensa on
hoitaa Kungfutsen hautaa ja temppeliä Dž'y Fu:ssa.
Kungfutsen suvun päämies, Jen Šeng Kung, on valtakunnan korkeimman
arvon omistajia. Viimeisen halitsijasuvun loppuaikoina oli hänen
asemansa hovissa heti keisarillisten prinssien ja muutamien keisarin
neuvonantajien jälkeen, ennen ministereitä ja varakuninkaitakin.
Kun esimerkiksi keisari _Tung Drï_ kuoli ja _Kuang Hsy_ nousi
hallitusistuimelle (1874), niin silloinen 'Uhkuvan Viisauden Prinssi'
_Kung Hsiang K'o_ lähetti osanottokirjelmänsä kuolemantapauksen
johdosta suoraan keisari Kuang Hsy:lle luvaten tulla katsomaan uuden
hallitsijan 'täydellistä käyttäytymistä'. Audienssi myönnettiin
hänelle ilman muuta. Samalla tavoin myös keisarit tekevät vierailuja,
varsinkin juuri hallitusistuimelle nousemisensa johdosta, Jen Šeng
Kung:in pyhäkköön.
On luonnollista, että ulkomaalaisten on ollut vaikea tavata Hänen
Ylhäisyyttään 'Uhkuvan Viisauden Prinssiä'. Vuonna 1865 yritti sitä
turhaan lähetyssaarnaaja, tohtori Alexander Williamson. Samanlaisen
turhan yrityksen tekivät lähetyssaarnaajat, tohtorit, James Legge ja
Joseph Edkins v. 1873, sekä lähetyssaarnaaja J.H. Langhlin v. 1893.
Kaikki nämä saivat kuitenkin katsella temppelin nähtävyyksiä. Parempi
menestys oli konsuli Markhamilla, jonka 75:s Kungfutsen jälkeläinen
otti ystävällisesti vastaan v. 1869. Sir James Stewart Lockhart sai
v. 1903 tavata Kungfutsen jälkeläistä 76:nnessa polvessa, Uhkuvan
Viisauden Prinssiä _Kung Ling I:tä_, jota myöskin A. Tschepe (S.J.)
sai tavata v. 1907, jolloin hän antoi tälle tässä yhteydessä
esittämämme valokuvan. Kun kungfutselaisille periaatteille nojautuva
keisarius on Kiinasta sen jälkeen (1912) hävinnyt, niin lienee tässä
'prinssissä' Kungfutsen jälkeläisten loisto kohonnut huippuunsa.
K'ung-suku on maailman merkillisimpiä sekä aatelisarvoonsa että
ikäänsä ja suuruuteensa nähden.
II.
KUNGFUTSELAISUUDEN YLEISIÄ PIIRTEITÄ
1.
KUNGFUTSELAISET PERUSKIRJAT[20]
Kiinan oikeaoppinen, kungfutselainen kirjallisuus käsittää
varsinaisesti kymmenen eri teosta. Ne ovat useampaa eri arvoastetta.
Perustavaa laatua ovat seuraavat _Viisi Kaanonia_ (_U Džing_):
1) _Historiakirja, Šū Džing_,
2) _Laulujenkirja, Šzï Džing_,
3) _Seremoniakirja, Li Džï_,
4) _Ennekirja, I Džing_, ja
5) _Kevättä ja Syksyä, Dž'uen Ts'in_.
Näiden teosten yhteinen nimi 'Kaanon' (Džing, King) merkitsee
kiinankielellä alkuaan kankaan loimia, maantieteellisiä
pituusasteita, läpimenoa. Se on kokoonpantu kahdesta osasta, joista
äännettä määräävä puoli (foneetikko, džing) merkitsee maansisäisiä
vesisuonia, ja merkitystä määräävänä puolena, sanan 'juurena'
(radikaali, 'merkin äiti'), on silkkilanka (szï). Kokoomusmerkki
Džing on sitten johdettu merkitsemään 'elämänlankoja', johtavia
periaatteita, yleispätöisiä prinsiippejä.
1) _Historiakirja_ (Šū Džing, 'Kirjakaanon') on katsottava
vanhimmaksi teokseksi mikä on meille säilynyt. Alkulehdillään
se käsittelee hallitsijain _Jao:n_ ja _Šuen:in_ kultaista aikaa
(2356-2205 e.Kr.). Sitä seuraa ensimmäisen hallitsijasuvun perustajan
_Y Suuren_ (_Tā Y_) toiminta Keltaisen virran tulvien kuivaajana
y.m. Sen jälkeen kerrotaan siinä vain valtiollisesti tärkeistä
tapahtumista ja kasvatuksellisesti merkittävistä henkilöistä. Toisen
hallitsijasuvun kuuluisa perustaja 'Menestyvä T'ang' (_Dženg Tang)_
ja kolmannen hallitsijasuvun ihailtu alkuunpanija 'Sotaisa Kuningas'
(_U Uang_), hänen maineikas veljensä _Džou Kung_ (herttua Džou) ja
hänen vanhurskauden tähden vainottu isänsä, 'Kirjallisuuskuningas'
(_Uen Uang_), yhdessä yllämainittujen kultaisen ajan kuninkaiden
kanssa, esiintyvät Historiakirjan ja koko klassillisen kirjallisuuden
pääsankareina. Nämä ovat ne henkilöt, joihin Kungfutse (ja
Mongtse) koko kansansa kanssa alati ihaillen katsoo. Näiden
opetukset Kungfutse tahtoi uudistaa ja siirtää omalle ajallensa ja
jälkimaailmalle. Myöskin kahden ensimmäisen hallitsijasuvun viimeiset
kurjat hallitsijat (_Džie Kuei ja Džou Hsin_) ovat varottavina
esimerkkeinä seikkaperäisesti kuvatut.
Viimeinen Historiakirjan kertomus on vuodelta 800 e.Kr. Tämän
verrattain suppeaan kokoelman esitykset ovat siis noin 1500 vuoden
ajalta. Kungfutsella oli käytettävänään tätä teosta varten 100
itsenäistä muistiinpanoa, bambunippua, joista hän valitsi mielestään
kasvatuksellisesti tärkeimmät 58 kertomusta. Me tietysti olisimme
uteliaita tietämään, mitä nuo 42 poisjätettyä 'nidosta' sisälsivät.
Niiden avulla olisimme varmaan voineet saada melkoista lisävaloa
noihin ylen varhaisiin aikoihin. Ehkäpä oli niiden joukossa esityksiä
Jao:ta ja Šuen:ia varhaisemmaltakin ajalta. Siitä ei kuitenkaan
tarvitse olla epäilyksiä, että Kungfutsen valitsemat kappaleet
ovat kasvatuksellisesti vaikuttaneet parhaiten. Historiakirja on
mielenkiintoisimpia Kiinan klassillisessa kirjallisuudessa. Kungfutse
kirjoitti siihen omakätisesti esipuheen.
2) _Laulujenkirja_ (Šzï Džing, 'Laulujenkaanon') sisältää Kiinan
vanhinta meille säilynyttä laulurunoutta. Kungfutsen esi-isien
hallituskaudella, Šang-hallitsijasuvun aikana, syntyivät monet näistä
tilapäärunoista. Laulujenkirjan runot ovat yli tuhannen vuoden
ajalta, toisen hallitsijasuvun alusta (1766) lähelle Kungfutsen
syntymää (vuoteen 585). Kungfutsen valikoimasta 311:sta eri laulusta
on säilynyt 305. Kun Kungfutse ei mainitse mitään poisjättämästään
monta kertaa suuremmasta joukosta lyyrillisiä tuotteita, niin voimme
ajatella, että niitä on syntynyt jo paljon aikaisemminkin kuin
Laulujenkirjaan otetuista vanhimmat ovat.
Kungfutse lausui tästä laulukokoelmasta: "Joka ei tunne sen
sisältöä, ei ole sopiva seuratoveriksi." Suuresta Opista voimme
nähdä miten ahkeraan Kungfutsen oppilas (Tsengtse) siinä tekee
lainauksia Laulujenkirjasta. Kun Kungfutse kerran tapasi älykkään
miehen, ihastui hän kovin ja sanoi, että hänen kanssaan voi ruveta
käyttämään Laulujenkirjaa. Länsimaalaisillekin on tämä teos miltei
vielä mielenkiintoisempi kuin Historiakirja. Olemme Kungfutselle
kiitollisia tämän kokoelman, vaikkapa pienenkin, laatimisesta.