panee Kungfutse kumpaisenkin vankeuteen kolmeksi kuukaudeksi. Kun
joku ministereistä huomauttaa, ettei tämä teko ole sopusoinnussa
Kungfutsen opetusten kanssa, vastaa hän siihen: "Kun ylhäisemmät
eivät itse täytä velvollisuuksiaan ja kuitenkin ryhtyvät rankaisemaan
alamaisiaan, ei se ole oikeudenmukaista. Tämä isä ei ole opettanut
pojalleen vanhempainkunnioituksen tärkeyttä. Jos nyt ottaisi huomioon
hänen syytöksensä, joutuisi rankaisemaan viatonta." Kungfutse antoi
sitten noutaa asianomaiset vankilasta ja lähetti heidät nöyrtyneinä
pois kotiansa, evästäen neuvoilla ja nuhteilla. -- _Suureen Oppiin_
on otettu seuraava Kungfutsen lause: "Tuomarin tehtävissä minä olen
kuin muutkin. Se mikä on tarpeellista, on riita-asiain tekeminen
tarpeettomiksi." Ja hänen oppilaansa _Tsengtse_ lisää siihen:
"Verukkeita ei ole otettava varteen. Suuren kammon saa kansa silloin.
Tämä on alun älyämistä, juurien juontamista, lähteen löytämistä."
Tästä syiden ja seurausten keskinäisestä yhteydestä sanoo Kungfutse
_Suuressa Opissaan_: "Esineillä on juuret ja latvat; asioilla on alku
ja loppu. Joka käsittää johtolangan, hän on tielle tulemassa."
Suuremmissa tehtävissä oli Kungfutsella myös kykyä ja keinoja.
Lu-valtiossa oli kolme suurta sukua, jotka lakkaamatta tuottivat
epäjärjestystä, uhmaten itse ruhtinaitakin. Kungfutse mursi näiden
vallan ja antoi hävittää kolmen heidän asumansa kaupungin muurit,
jotteivät he voisi käyttää niitä linnoituksinaan. Tämäntapaisilla
toimenpiteillään sai valtiomiehemme rauhan ja järjestyksen maahan,
jopa siinä määrin, että naapurivallat jo alkoivat peljätä Lu-valtion
nopeaa nousua. Varsinkin _Ts'i-vaition_ ruhtinas, Kungfutsea
kadehtivine ministereineen, koetti keksiä keinoja reformaattorimme
toiminnan lamauttamiseksi. Heille häämöttääkin oivallinen keino.
Lu-valtion ruhtinaan huomio ja voimat on johdettava toisaalle.
Ts'i-valtion ruhtinas _King_ lähettää siis naapurilleen Lu-valtion
Ting-ruhtinaalle muka ystävyyden osoitukseksi harvinaisen lahjan:
120 hyvää hevosta ja 80 kaunista tanssijatarta. Näiden piti viedä
ruhtinaan huomio pois hallitushuolista. Kungfutse kehoitti ruhtinasta
kieltäytymään vastaanottamasta moisia lahjoja, mutta tämä ei kuullut
varoituksen sanaa, vaan lankesi viritettyyn paulaan. Raskaalla
mielellä täytyy isänmaanystävämme pyytää eroa toimestaan. Hän
tekee sen kuitenkin sillä tavoin, että ruhtinas voi vielä pidättää
hänet jos tahtoo, mutta sitä tämä ei tee, koska hän nykyisine
harrastuksineen ei enää tarvitse Kungfutsea.
Oltuaan neljä vuotta (501-497) menestyksellisesti julkisessa
toiminnassa kotivaltiossaan Kungfutse jättää valtiomiesuran,
ottamatta siihen enää koskaan suoranaisesti osaa.
Nyt alkaa _pitkä vaelluselämä_ eri valtioissa. Kolmetoista vuotta
(496-483) kiertää hän maita mantereita opettaen oppilaitaan ja
koettaen, vaikka useimmiten turhaan, ojentaa eri valtioiden
ministereitä ja ruhtinaita. Maa oli yhtenä kiistakenttänä, sotia
käytiin ja saalista jaettiin. Kuka olisi tahtonut ja joutanut
kuuntelemaan uudistusintoilijan itsensäkieltämystä vaativia puheita!
Tuon tuostakin opettajamme saa kokea pahoinpitelyä, salahankkeita
punotaan häntä vastaan, ja alituisella vaeltelemisellaan hän saattaa
itsensä rutiköyhäksi.
Jossakin paikassa viivähtää kuljeksiva opettajamme vähän kauemmin,
kuten esim. Uei-valtiossa, jonne hän kotivaltiosta lähdettyään
ensin meni. Joskus otetaan hänet vastaan oikein ruhtinaallisesti,
usein hän saa antaa neuvojaan hallitsijoille pyynnöstäkin, mutta
minnekään ei opettajamme asetu vakinaisesti asumaan, eikä ota vastaan
valtionvirkoja. Sangen toivottomalta ja yksinäiseltä olisi elämä
hänelle näyttäytynyt, ellei hänen kintereillään olisi lakkaamatta
seurannut ihaileva nuorisoparvi, jonka opettamisessa hän löysi
varmaan suurimman tyydytyksensä, kuten Mongtsekin myöhemmin.
Kun Kungfutse lähti Uei-valtiosta, tapahtui eräs seikka, jolla olisi
voinut olla mitä tuhoisimmat seuraukset. Kulkiessaan Kuang-nimisen
hallituspiirin läpi, hyökättiin yhtäkkiä hänen kimppuunsa ja hänet
heitettiin suoraa päätä vankeuteen. Sattui niin omituisesti, että
hän ulkonäkönsä puolesta muistutti erästä Jang Hu-nimistä Lu-valtion
virkamiestä, joka oli herättänyt suurta vastenmielisyyttä itseään
kohtaan Kuang-piirin väestössä. Se tahdottiin nyt hänelle kostaa.
Asia tuli yhä pahemmaksi senvuoksi, että Kungfutsen käyttämissä
vaunuissa sattui olemaan ohjaajana eräs hänen oppilaansa, joka
aikaisemmin oli ollut tekemisissä Jang Hu:n kanssa. Oltuaan viisi
päivää vankeudessa Kungfutse pääsi vihdoin vapaaksi, kun oli päästy
selville siitä, ettei hän ollutkaan se, jona häntä pidettiin.
Eräässä klassillisessa teoksessa, nimeltään _Kungfutsen Keskustelut_
on viitattu tähän tapaukseen. Siitä voimme huomata, kuinka varma
Kungfutse oli tehtävästään ja tarkoitustensa vilpittömyydestä. Näin
hän puhuu.
"Eikö _U Uang:in_ kuoleman jälkeen totuutta oltu uskottu minulle?
Jos Taivas olisi tahtonut totuuden häviämään, silloin minä, kohta
kuoleva, en olisi joutunut tällaiseksi totuuden edustajaksi. Koska
Taivas ei salli totuuden häviävän, mitä silloin Kuang-piirin kansa
voi minulle tehdä?"
Olisi luullut Kungfutsen mielen masentuvan, kun hän ei tavannut
totuudelle avointa mieltä siellä, missä sitä toivoi olevan,
vaan sai turhaan tarjota apuaan, olla kuin 'kotoaan karkoitettu
koira', niinkuin hän sanoo. Häntä kehoitetaan nimenomaan luopumaan
toivottomasta maailmanparantamisyrityksestään. Mutta Kungfutse pysyy
lujana vakaumuksessaan, yhä etsien tilaisuuksia apunsa antamiseen,
sillä hän uskoi varmasti, että hänen tehtävänsä oli annettu hänelle
ylhäältä, ja hän tahtoi täyttää tämän tehtävänsä.
Monet, jotka olivat toivoneet isänmaalleen parempia päiviä, olivat
pettyneinä ja epätoivoisina painuneet erämaiden yksinäisyyteen.
Kun Kungfutse oppilaineen kerran tahtoi matkallaan kahlata jonkin
joen yli, niin hän tapasi sopivaa ylimencpaikkaa etsiessään erään
tällaisen maailmasta eronneen yksineläjän. Kun erakko huomasi, että
se oli Kungfutse, kieltäytyi hän neuvomasta kahlauspaikkaa. Sen
sijaan hän kääntyi erään Kungfutsen oppilaan puoleen kehottaen tätä
luopumaan Kungfutsen turhasta yrityksestä.
"Sekasorto", lausui erakko, "leviää yli valtakunnan niinkuin kuohuva
tulvavesi. Kuka voi kyetä sen vyöryä pysäyttämään? Eikö olisi parempi
seurata niitä, jotka ovat eronneet kokonaan maailmasta, kuin toista,
joka luopuu vain jostakin, mutta ei kaikesta?" Kun tämä oli kerrottu
Kungfutselle, vastasi hän: "On mahdotonta seurustella lintujen
ja petojen kanssa, ikäänkuin ne olisivat meidän kaltaisiamme.
Ellen minä ole tekemisissä tämän kansan kanssa, mistä sitten
etsin itselleni vaikutusalaa?" -- Tässä tuntuu Kungfutsen järkevä
todellisuudentajunta ja senmukainen sympaattinen sopeutuminen oleviin
oloihin -- huolimatta siitä millaisia ne ovat.
Vihdoin valtaa väsymys tämän aina niin toivorikkaan profeettamme.
Hänen etevin oppilaansa, _Jen Huei_, oikea Johannes-sielu, kuolee
nuorena, odottamatta, korvaamattomaksi vahingoksi Kungfutselle. Tällä
välin eräs Kungfutsen entisistä oppilaista, _Jen Y_, on päässyt
Lu-valtiossa korkeaan virkaan, ja hän valmistaa opettajalleen
tilaisuutta päästä vielä kerran käytännössä toteuttamaan aatteitaan.
Ruhtinas --edellisen Ting:in poika -- tarjookin kuuluisalle
maamiehelleen kunniakasta virka-asemaa, mutta Kungfutse ei enää
iäkkäänä ja murtuneena miehenä tahdo ottaa sitä vastaan.
Viisi vuotta 483-478 Kungfutse vielä elää kotivaltiossaan, toimien
etupäässä _kirjallisissa tehtävissä_. Hän on suuren kunnioittavan
huomion esineenä, vaikka elääkin yksityishenkilönä. Nyt hän vasta
saa lopullisesti järjestetyksi _Historiakirjan_ ja _Laulujenkirjan_
tekstit. Hän kirjoittaa edelliseen esipuheen, ja sitäpaitsi lyhyen
itsenäisen kuvauksen kotivaltionsa oloista, nimellä _Kevättä
ja Syksyä_. Viimeisinä aikoinaan hän on erikoisesti mieltynyt
aineistoon, josta myöhemmin on koottu _Ennekirja_. Hän valittaa,
ettei hän ole tähän alaan ehtinyt täysin perehtyä ja sanoo, että jos
hänellä olisi riittävästi siihen tilaisuutta, niin hän voisi toivoa
välttävänsä suurimmat virheet vaelluksessaan.
Seitsenkymmenvuotiaana Kungfutse alkaa huomata että hänen loppunsa
lähenee. Hänen ainoa poikansa _Li_ kuolee ja kaksi vuotta myöhemmin
hänen toinen lupaava oppilaansa _Tzï Lu_, eikä kulu montakaan
kuukautta ennenkuin opettaja itse saa laskeutua viimeiselle
vuoteelle. Hän aavistaa lopun olevan lähellä ja käy sitä kohti
kylmällä alistuvaisuudella. "Eräänä varhaisena aamuna", niin kertoo
_Seremoniakirja_, "astui Kungfutse vaivaloisin askelin, kädet selän
takana sauvaansa vetäen, oven ulkopuolelle ja hyräili:
"T'ai Šan drï tui hu,
Liang Mu drï hui hu,
Drï Ren drï uei hu!
"Suurvuori vaipuu,
suurhonka kaatuu,
viisaanne maatuu!
"Sitten meni hän takaisin sisälle ja istuutui ovea vastapäätä. Hänen
oppilaansa _Tzï Kung_ oli kuullut hänen viimeisen virtensä ja lausui
sen johdosta: 'Jos Suurvuori vaipuu, kenen puoleen minä sitten
silmäni nostan? Jos kurkihirsi katkeaa ja viisas menee manalle,
kenen minä sitten saan esikuvakseni? Minä pelkään, että Mestari
tulee sairaaksi.' Näin sanoen hän kiiruhti sisälle. Silloin sanoi
Mestari: 'Tz'ï_ (Tzï Kung_), miksi tulet niin myöhään? _Hsia_-suvun
(2205-1766 e.Kr.) hallitsijat antoivat kantaa kuolleensa itäisiä
portaita myöten (niinkuin isäntä, ottaessaan vieraita vastaan);
_Šang_ (In)-suvun (1766-1122) aikana kannettiin vainaja molempien
pylväsrivien läpi, joten sitä kohdeltiin samalla kertaa isäntänä
ja vieraana; _Džou_-suvun (1122-255) hallitessa kannetaan kuollut
läntisiä portaita myöten, joten sitä kohdellaan niinkuin vierasta.
Minä polveudun _In_-suvusta. Näin viime yönä unta, että minä istuin
pylväsrivien keskellä kuolleiden uhri edessäni. Valtakunnassa ei
löydy yhtään ymmärtäväistä ruhtinasta; kuka tahtoisi minussa nähdä
opettajansa? Pelkään, että kuolema lähestyy.' Sitten hän asettui
vuoteeseen, oli sairaana seitsemän päivää ja erosi täältä."
Surullinen mahtoi olla suuren opettajan kuolema. Mieli oli
masentunut monien pettymysten takia, kun maan johtavat miehet eivät
tahtoneet hänessä nähdä opettajaansa, niinkuin hän itse valittaa.
Suru täytti hänen sydämensä isänmaansa onnettomien olojen vuoksi,
surua lisäsi hänen parhaimpien oppilaidensa ja poikansa kuolema. Ei
mitään hän tiedä haudantakaisesta tulevaisuudestaan, ei edes hänen
työnsä ja maineensa säilyminen tulevien sukupolvien hyväksi voi
hänen masentunutta mieltään virkistää. Jonkun oppilaansa hänelle
toimittamasta uhrikupista hän uneksii kuolinvuoteellaan. Se on
parasta mitä hän tietää lohdutuksekseen kuolemaan mennessään.
Kungfutsen oppilaat hautasivat Mestarin suurella juhlallisuudella
ja surivat häntä niinkuin isää. He rakensivat tilapäisiä majoja
haudan läheisyyteen ja viettivät kolmivuotisen suruajan niissä,
kuitenkaan pukeutumatta surupukuun. Kolmas Kungfutsen lähimmistä
oppilaista, _Tzï Kung_, toimi juhlamenojen ohjaajana suruajan
kuluessa. Kun sitten kolmen vuoden kuluttua oppilaat hajautuivat
ja jättivät jäähyväiset toisilleen ja Tzï Kungille, niin tässä
jäähyväistilaisuudessa itkivät ja valittivat mestarin oppilaat,
Mongtsen tiedonannon mukaan, niin paljon, että heidän äänensä
sortuivat. Heidän mentyään rakensi Tzï Kung pienen tuvan haudan
viereen ja asui siinä vielä toiset kolme vuotta.
3. KUNGFUTSEN LUONTEENPIIRTEITÄ JA ARVOSTELUA.
Eräs kapinoitsija _Dži Kang_ kysyi Kungfutselta hallitusperiaatteita.
Kungfutse vastasi: "Hallitseminen merkitsee järjestämistä, oikeaan
ojentamista. Jos te ohjaatte kansaa oikeudella, kuka uskaltaa silloin
menetellä kierosti?" Dži Kang huomautti rosvojen suurta lukumäärää
ja kysyi miten niiden suhteen on meneteltävä. Kungfutse vastasi:
"Jos Te itse ette olisi ahne, niin he eivät varastaisi, vaikka
heitä siihen palkinnoilla rohkaistaisiin." Dži Kang uteli edelleen:
"Mitä opettaja sanoo siihen, että häiriöitten synnyttäjä surmataan
toisten hyvinvoinnin vuoksi?" Kungfutse vastasi: "Minkätähden pitäisi
kuolemanrangaistusta ensinkään käyttää? Olkoon Teidän halunne
järkähtämättömästi siihen, mikä on hyvää, ja kansasta tulee hyvä.
Ylempien ja alempien suhde on niinkuin tuulen ja kasvavan ruohon.
Ruoho taipuu siihen suuntaan, mihin tuuli käy."
Kerran[17] Kungfutse näki metsästäjän järjestelevän pyydystämiään
eläviä lintuja eri häkkeihin. Havaintojensa tuloksena hän lausuu
metsänkävijälle: "En näe täällä ensinkään vanhempia lintuja; mihin ne
on pantu?"
"Vanhat linnut ovat liian varovaisia", vastasi mies. "Niitä ei
voi saada käsiinsä. Ne pitävät silmänsä auki, ja kun ne maalla
liikkuessaan näkevät verkon tai häkin, eivät ne mene sitä
lähellekään, vaan livistävät tiehensä, palaamatta jälleen. Nuoremmat
linnut, mitkä ovat niiden seurassa, pelastavat samoin nahkansa.
Ainoastaan ne nuorista linnuista, jotka erkanevat eri joukkueeksi
ja kulkevat huolettomina teitään, tulevat minun ansoihini. Jos minä
joskus onnistun saamaan vanhemman linnun, niin johtuu se siitä, että
se on liikkunut nuorten mukana."
"Kuulitte mitä hän sanoi", huomautti Kungfutse, kääntyen oppilaidensa
puoleen. "Tämän erämiehen kokemuksista voi saada hyvän opetuksen.
Nuoremmat linnut pelastuvat pyydyksestä vain siten, että ne ovat
vanhojen lintujen seurassa, ja vanhat taas joutuvat satimeen, kun
ne seuraavat nuoria. Niin se on ihmismaailmassakin. Kohtuuton
itsetietoisuus, varomaton rohkeus, edeltänäkemyksen puute ja
huolimaton vaarinotto ovat pääasiallisimmat syyt, minkätähden nuoret
joutuvat harhaan. Pienten saavutustensa sokaisemina he luulevat
tietävänsä kaikki, silloin kun tuskin vielä ovat alkeita oppineet.
Kun tuskin ovat montakaan siveellistä askelta ottaneet, niin he jo
luulevat olevansa todellisen viisauden kukkuloilla. Itsepetoksen
valtaamina he eivät epäile mitään, eivät arvioi mitään, eivät tarkkaa
mitään. Muitta mutkitta he ryhtyvät toimiin, kysymättä neuvoa
iäkkäämmiltä ja kokeneilta, ja, varmoina seuraten omia mielitekojaan,
he joutuvat ensimmäiseen paulaan, mikä on viritetty heidän eteensä.
Jos näette vanhemman henkilön, joka on saanut niin huonon opetuksen,
että liittoutuu nuorten kanssa heidän hullutuksiinsa, ajattelee ja
toimii heidän tavallaan, niin olkaa varmat, että hän on harhateillä
ja joutuu pulaan. Älkää unohtako tämän lintujen pyydystäjän antamaa
opetusta."
Kun Kungfutse oli päättänyt kirjallisen toimintansa -- kerrotaan
--, niin hän kokosi ystävänsä ja oppilaansa, ja vakuutti heille
juhlallisesti, että hän oli toimittanut tehtävänsä tietoisena
siitä, että hän kaikessa palveli Taivaan tarkoitusperiä. Sitten
hän vei ystävänsä lähistössä olevalle uhrivuorelle. Täällä hän
rakensi alttarin, pani toimittamansa kirjat sen päälle ja, kääntyen
pohjoiseen päin, laskeutui polvilleen ja kiitti Taivasta, joka
oli suonut hänelle voimia ja tilaisuutta saattaa päätökseen tämän
vaivalloisen tehtävän. Hän rukoili samalla, että tämän hänen
sydäntään niin lähellä olevan työn hyöty tulisi runsaasti hänen
kansansa hyväksi. Kiinalaiset taiteilijat esittävät Kungfutsen
rukousasennossa siten, että vahva valosoihtu lankeaa taivaalta hänen
kirjojensa päälle. Hänen oppilaansa ovat kunnioittavassa asennossa
hänen ympärillään. Tätä juhlallista toimitusta varten Kungfutse
valmisti itseään hiljaisuudessa mietiskellen, paastoten ja rukoillen.
Tämäntapaisia, vähemmän luotettavia, kirjoitettuja ja suullisia
kertomuksia on Kungfutsesta paljon. Nämä legendat ovat syntyneet
vasta myöhempäin aikojen kuluessa, mutta niillä on useimmiten joku
todellinen tapahtuma pohjanaan. Kiinan vanhin historioitsija, _Szi-Ma
Ts'ien_, mainitsee esimerkiksi hyvin lyhyesti, että Kungfutse
sai _Hsiang T'o_-nimiseltä lapselta opetusaineistoa. Mutta tästä
tapauksesta on aikojen kuluessa kasvanut pitkä kertomus, jossa jo
heti ensi kuulemalta voidaan huomata Kungfutselle vieraita piirteitä
ja seitsenvuotiaalle mahdottomia puheita.[18] Kungfutsen suvulla on
erikoinen kokoelma tämäntapaisia kotoisia kaskuja. Sen nimi on _Džā
Y, 'Perhepiirin Perimätietoja'_.
Käännymme näistä apokryyfisistä esityksistä jälleen
todellisuuspohjalle. Enimmän ja varmimpia tietoja Kungfutsen elämästä
saamme noista hänen nimeään kantavista kanoonisista kirjoista.
Tärkein näistä Kungfutsen elämän valaisemiseksi on _Luen Y,
'Kungfutsen Keskustelut'_, jonka Mestarin oppilaat ovat yhteisesti
koonneet. Saakoon tässä sijansa katkelma sen kymmenennestä luvusta.
"Kotiseudullaan näytti Kungtse (Kungfutse) yksinkertaiselta ja
ikäänkuin puhumaankykenemättömältä. Esi-isien temppelissä ja hovissa
hän puheli tottuneesti, mutta aina varovasti. Ollessaan hoveissa hän
puheli alempien arvohenkilöitten kanssa suoraan ja vapaasti, ylempien
kanssa avonaisesti ja arvokkaasti. Ruhtinaan läsnäollessa hän liikkui
lyhyin askelin ja käyttäytyi kaikin tavoin erittäin kunnioittavasti.
"Kun ruhtinas kutsui häntä ottamaan jotakin vierasta vastaan,
muuttui hän peräti juhlalliseksi; hänen jalkansa liikkuivat hyvin
hitaasti, ikäänkuin estellen kutsua noudattamasta. Sitten hän kumarsi
läsnäoleville arvohenkilöille oikealle ja vasemmalle, ikäänkuin
anteeksi pyytäen, järjesteli pukuaan edestä ja takaa, ja riensi
sitten kuin siivillä, ei kuitenkaan rynnäten, vaan arvokkaasti ja
luontevasti. Kun vieras oli lähtenyt pois, ei hän unohtanut tehdä
siitä ilmoitusta ruhtinaalle, sanoen: 'Ruhtinas on vapaa hänestä'.
"Kun hän astui palatsin portista sisään, kumarsi hän vartaloaan,
ikäänkuin hän ei olisi ollut kyllin arvokas siitä läpi käymään.
Sisään tultua ei hän koskaan asettunut ovensuuhun, eikä milloinkaan
astunut kynnykselle.
"Kun hän lähti tapaamaan kuningasta, muuttui hänen muotonsa
juhlalliseksi, hänen jalkansa liikkuivat hitaasti, melkein vavisten,
ja näytti siltä, kuin hänen olisi ollut mahdoton puhua muuten kuin
hiljaa kuiskaten. Kun hän sitten asteli valtaistuinsaliin johtavia
portaita, kannatti hän viittaansa käsillään, kulki kumartuneessa
asennossa ja hengitystään pidätellen -- näytti siltä kuin hän olisi
pelännyt hengittää.
"Niinpiankuin hän audienssista palatessaan oli laskeutunut yhden
askeleen portaita alaspäin, hengitti hän helpotuksesta ja otti
vapaamman ilmeen. Kun viimeinen porras oli jäänyt taakse, kiirehti
hän eteenpäin niinkuin siivillä, keveästi ja luontevasti, ja asettui
sitten paikalleen hoviväen keskuuteen, kaikkea kunnioitusta ja
huomaavaisuutta osoittaen.
"Kun hän kantoi kaksin käsin kuninkaallista valtikkaa, oli hän
kumartuneessa asennossa, ikäänkuin se olisi ollut liian painava
hänelle. Hän ei nostanut sitä korkeammalle kuin otsan tasolle,
niinkuin käsiä tervehtiessä pidetään, eikä laskenut alemmaksi kuin
leuan kohdalle, ikäänkuin tahtoen jotakin kunnioittaen tarjota.
Hänen ilmeensä osoitti pelkkää huolta ja huomaavaisuutta, niinkuin
taistelukentällä, ja hän käveli lyhyin, kevein askelin, niinkuin
heikolla jäällä.
"Kun hän esiintyi jonkun valtion lähettinä toisessa hovissa,
käyttäytyi hän suurella juhlallisuudella. Ottaessaan tällaisella
matkallaan yksityishenkilönä vieraita vastaan hän oli ystävällinen ja
miellyttävä."
Kungfutse oli kaiken ikänsä osoittanut erikoista harrastusta
etiketti- ja seremoniakysymyksiin. Hän oli suurella huolella tutkinut
kaiken, mitä vanhoista kätköistä käsiinsä sai. Ylläoleva on hänen
oppilaidensa tarkkojen havaintojen perustuksella muistoon merkitty.
Kun se, ja paljon muuta samankaltaista, on sisällytetty virallisiin
tutkintovaatimuksiin, ja kun Kungfutse muutenkin on kaikessa tullut
koko kansan esikuvaksi, niin ei ole ihmeteltävää, että kiinalaiset
ovat kohteliaisuudestaan maailmankuuluja. Kungfutse ei ole opettanut
kansalleen vain valtio- ja siveysoppia, vaan hän on myöskin jättänyt
hienosti sivistyneen erinomaisen täydelliset käyttäytymisohjeet
jälkimaailmalle. Edellisestä muistamme myös, että Kungfutse oli
käytöstapojen ohjaajana ruhtinaallisten nuorukaisten kasvatuksessa.
Jos kulttuuri merkitsee ulkonaisen puolen hiomista ja kaunista
käytöstä, niin silloin kiinalaiset ovat maailman sivistynein kansa.
Ei vain ruhtinaiden hoveissa ja ylhäisten piireissä kiinnitetä
etikettiin erikoista huomiota, vaan kaikkien kansankerrosten
keskuudessa on asia yhtä tärkeä. Kiinalaiselle oppineelle ovat
kauniit käytöstavat olennaisena osana hänen opinnoissaan, paljon
enemmän kuin gentlemanni-ihanne englantilaisen nuorukaisen
kasvatuksessa. Vielä tänä päivänä voi hänen nähdä hidastelevan,
vapisevan ja 'lentävän', niinkuin Kungfutse aikoinaan.
Kohteliaisuustapoja ei ole käsitettävä ulkonaiseksi ja sovinnaiseksi
turhamaisuudeksi, vaan sydämen sivistyksen kuvastimeksi. Se näkyy
Suuresta Opistakin. Kiinalaisen kannalta on täysin oikeutettua, että
he ovat pitäneet länsimaalaisia barbaareina ja karkoittaneet heidät
usein pois maastaan. Suorastaan sotia on syntynyt Europan valtojen
kanssa tämän asian vuoksi.
'Kungfutsen Keskusteluissa' puhutaan seikkaperäisesti Mestarin
puvuista ja ruuistakin. Me saamme tietää, että hän oli hyvin tarkka
näiden suhteen. Hän käytti yöpukua; hänellä oli eri tilaisuuksissa
erilaisia juhlapukuja; talvella hän käytti hienoja turkiksia.
Ruokansa suhteen hän oli vaativainen. Pöydässä ja vuoteessa hän ei
puhellut. Kun hänen aikanaan Kiinassa istuttiin matolla maaperässä,
vaati hän aina, että maton tuli olla puhdas. Aterioidessaan hän
asetti aina ensin osan ruokaa syrjään läsnäoleville hengille.
Meidän ei tarvitse paljon verrata Kungfutsea Kristukseen
huomataksemme suuren eroavaisuuden. Toinen on maasta ja puhuu
maan kannalta, eikä sano tietävänsä mitään ylimaallisista. Toinen
on itse Herra taivaasta, Isän lähettämä hänen rakkautensa tulkki
ihmiskunnalle. Toinen on lain saarnaaja, toinen evankeliumin
julistaja. Toisen apu on ihmisessä itsessään ja hänen muka hyvässä
luonnossaan ja muiden jalojen esikuvassa. Toinen tuo personallisen
Jumalan iäisyysvoimat mieskohtaiseen kosketukseen syntisen kanssa.
Mutta sellaisenaankin on Kungfutse kunnioitettava personallisuus,
epäilemättä ihmiskunnan jaloimpia ulkopuolella kristinuskon
vaikutuspiirin. Hänen suuri vilpittömyytensä, palava intonsa ja syvä
vakaumuksensa tekevät yhä vielä vaikutuksensa jokaiseen, joka häneen
lähemmin tutustuu.
Sen sijaan toivomme häneltä turhaan suuria omaperäisiä aatteita,
vielä vähemmän yhtenäisiä ajatusrakennelmia, systeemejä. Paras
hänen saavutuksensa tällä alalla on Suuren Opin lyhyt teksti.
Hän on kyllin totuudellinen tunnustaakseen itsekin, että Taivaan
hänelle antama suuri tehtävä ei ole minkään uuden esittämistä, vaan
vanhan hyvän eloonherättämistä, ei jumalallisia ilmoituksia eikä
sielun puhdistuskeinoja. Hänen voimakas huutonsa on: Sinun pitää!
Sinun pitää kehittää omasta itsestäsi, omasta hyvästä luonnostasi
se järjellinen hyvä, jonka jo vanhat ammoin tunsivat ja jonka
seuraamisesta tulee siunausta itselle ja muille. Mutta Kungfutsella
ei ole mitään selitystä siihen ikävään tosiasiaan, että meillä
poloisilla ei ole aina halua eikä voimaa tähän hyvään. Sitähän sai
Kungfutse niin runsaasti elämässään muiden taholta kokea. Vaikka hän
kuinka elävästi olisi maalannut vanhat pyhät kuulijainsa silmäin
eteen, ja vaikka hän omalla elämällään tahtoi antaa uuden esimerkin
ympäristölleen, ei sittenkään tulos ollut odotuksen mukainen.
Eräs Kungfutsen oppilaista on osannut tähän Akilleen kantapäähän, kun
hän valittaa: "Ei se ole siinä, etten minä pitäisi Mestarin opista,
mutta voimaa sen toteuttamiseen puuttuu (Li' pu tsu jē)." Mutta onhan
hyvä että pannaan käytäntöön edes se voima, mikä meillä on, kunnes
tavataan Hänet, joka antaa voiman tulla Jumalan lapsiksi. Siinä
mielessä on Kungfutsekin ollut opettaja Kristuksen luokse.