SUURI OPPI
Johdatus kungfutselaiseen elämänkatsomukseen
Kirj.
KUNGFUTSE
Kiinankielestä suomensi ja selitti seka Kungfutsen elämää
ja kungfutselaisuutta selosti Kalle Korhonen.
Suomen Itämaisen Seuran kansantajuisia julkaisuja.
Tekijänpalkkio on suoritettu "Suomalaisen kirjallisuuden
edistämisrahastosta."
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1921.
SISÄLLYS:
Alkulause.
Transskriptio.
I. Kungfutsen elämä.
1. Kiina Kungfutsen aikana.
2. Kungfutsen elämän ulkonaiset piirteet.
3. Kungfutsen luonteenpiirteitä ja arvostelua.
4. Kungfutsen suku.
II. Kungfutselaisuuden yleisiä piirteitä.
1. Kungfutselaiset peruskirjat.
2. Kungfutselainen kouluopetus.
3. Kungfutselainen siveysoppi.
III. Kungfutselaisuus uskontona.
1. Kiinan kolme uskontoa.
2. Kiinalaisten vanha uskonto.
3. Sang Ti-käsitteen synty.
4. Kungfutsen palvonnan historiallinen kehitys.
5. Kungfutsen palvonta hänen paikallistemppeleissään.
IV. Suuri Oppi.
1. Suuri Oppi johdatuksena kungfutselaiseen elämänkatsomukseen.
2. Suuri Oppi, Kungfutsen teksti.
3. Suuri Oppi, selityskirja.
4. Kiinalaisen ajattelun luonne.
V. Huomautuksia ja lisäyksiä.
1. Kiinan historian ääriviivat.
2. Kiinan maakuntien nimet.
3. Lähdeviittauksia ja lisäyksiä
Kirjallisuutta.
Alkulause.
Suuri tuntematon on kaukaisen idän kiinalainen maailma suomalaiselle
yleisölle tähän asti ollut. Vieraan isännän alamaisina ei meillä ole
ollut erikoisempaa aihetta kiinnittää huomiotamme monien miljoonien
merkilliseen maahan. Ainoastaan lähetyskansa on lähemmin seurannut
sikäläisiä oloja parisen vuosikymmentä.
Kiinaa käsittelevä suomenkielinen kirjallisuus on perin niukka. Kolme
tärkeintä teosta mainittakoon. Vapaan Lähetyksen kustannuksella
ilmestyi v. 1906 A. Mäkisen kirjoittama 'Kiinan kansa ja sen
tarpeet', jossa Arthur H. Smithin y.m. mukaan tehdään selkoa
kiinalaisen luonteenominaisuuksista ja boksarikapinan kauhuista;
vainojen kuvaus vie runsaasti puolet kirjan sivuluvusta. Suomen
Lähetysseuran kustannuksella on ilmestynyt, paitsi joitakin
käännösteoksia, parikin pienehköä alkuperäistä yleislaatuista
ja yleistajuista esitystä: Kirkkoherra Hannes Sjöblomin kolme
yliopistollista esitelmää nimellä 'Kiina ja lähetystyö Kiinassa'
(1907) ja tuomari A. Vuorisen kaksiosainen matkakertomus,
'Matkahavainnoita Kiinasta' (1908), tähän saakka paras suomenkielinen
yleisesitys. Sen painos on jo loppuun myyty.
Kun nyt Suomikin vihdoin on päässyt itsenäisten kansojen joukkoon,
ja näköalamme ovat entisestään suuresti avartuneet, niin kaukainen
itäkin on varmaan saapa uutta ja laajempaa mielenkiintoa meidän
taholtamme osakseen. 'Suuri Oppi' pyytää olla omalta osaltaan pienenä
oppaana vanhan Kiinan omaperäiseen ajatusmaailmaan.
Kungfutse (Confucius), Kiinan keskeisin personallisuus, on
meilläkin ainakin nimeltään tunnettu. 'Suuri Oppi' (Tā Hsiō) on
hänen parhaita esityksiään. Suppeaan muotoon on siinä kudottu
kungfutselaisen siveys- ja valtioopin yleinen rakenne. Näitä hänen
aatteitaan on eräs Kungfutsen oppilas "_Selityskirjassaan_" edelleen
kehitellyt. Suomennoksessa esiintyy niin hyvin alkuperäinen teksti
kuin Selityskirjakin, vieläpä eräiden muidenkin kungfutselaisten
oppineiden ajatuksia.
Suomennos on tehty tekstistä, joka on painettu James Legge'n
'Chinese Classics' nimiseen Kiinan klassillisen kirjallisuuden
moniniteiseen englanninkieliseen käännökseen (Shanghai 1865-1893).
Suomennosta on verrattu, paitsi yllämainittuun Legge'n käännökseen,
myöskin S. Couvreurin ranskan- ja latinankielisiin käännöksiin,
jotka ovat julaistut hänen teoksessaan 'Les Quatre Livres, Chinois,
Français et Latin' (Ho Kien Fou 1895). P. Kranzin käännös Kiinan
yleispuhekielelle (Kuan Hua:lle) on myöskin ollut jossain määrin
avuksi. Saksankieliset käännökset ovat näihin saakka olleet
puuttellisia.
Paitsi yllämainittuihin käännöksiin liittyviä selityksiä, on
etupäässä käytetty seuraavaa kiinankielistä selitysteosta: Henry M.
Woods, 'A Commentary on the Four Books' (Shanghai 1910), jossa on
esitetty useitten tunnettujen kiinalaisten selittäjien mielipiteitä.
Seuraavia sanakirjoja on käytetty:
F. W. Baller, An Analytical Chinese-English Dictionary, 1900. M.
de Guignes, Dictionnaire Chinois, Français et Latin, 1813. S. W.
Williams, A Syllabic Dictionary of the Chinese, 1874. Herbert
A. Giles, A Chinese-English Dictionary, 1910. The Encyclopaedic
Dictionary, 1915 (kiinan kielinen).
Käännös on ollut pääasiallisesti valmis jo kolme vuotta. Tämän
ajan kuluessa olen sitä yhä uudelleen korjaillut. Aluksi pidin
kaunokirjallista puolta pääasiana. Myöhemmin olen tavoitellut
tieteellistä tarkkuutta, ohjeenani periaate: 'Niin tarkasti kuin
mahdollista ja niin vapaasti kuin on välttämätöntä.' Selittävät sanat
ja lauseet ovat tekstiin painetut sulkujen sisälle.
'Suuri Oppi' Selityskirjoineen sisältää kaikki tärkeimmät
kungfutselaiset käsitteet, joten se hyvin sopii johdatukseksi Kiinan
huomatuimman, virallisen oppisuunnan aatteisiin. Kiinalaiset itsekin
pitävät 'Suurta Oppia' johdatuksena kungfutselaiseen siveysoppiin.
Tehtävämme puitteisiin olisi vielä kuulunut selonteko
kungfutselaisesta valtio-opista, nykyaikaisesta esi-isien
palveluksesta sekä keisarillisista uhritoimituksista Taivaalle,
Maalle ja Kungfutselle. Tämä olikin alkuperäinen tarkoituksemme,
samoinkuin kuvauksen antaminen kungfutselaisista, Šan
Tung-maakunnassa olevista pyhistä paikoista, varsinkin Kungfutsen
suurenmoisesta sukutemppelialueesta Dž'y Fu:ssa, ja hänen
palvonnastaan siellä. Niinikään olisi Kungfutsen hauta Dž'y Fu:n
kaupungin ulkopuolella ansainnut oman esityksensä. Mutta niitten
esittäminen olisi paisuttanut teoksemme aivan liian laajaksi.
Lyhyt, yhtenäinen historiallisten ääriviivojen esitys on näyttäytynyt
välttämättömäksi tarpeellisen taustan aikaansaamiseksi varsinaisten
asiain esitykselle. Samasta syystä on Kiinan maakuntajaon
ymmärtämistä koetettu helpottaa.
Monissa kohdin perin pintapuolisena, -- viittaan vain keskeisimpään
kysymykseemme, Kungfutsen elämän arviointiin --, täytyy teoksemme jo
vihdoin lähettää puutteellisenakin julkisuuteen.
Kunnioittavat kiitokseni on julkilausuttava herroille professoreille
_Knut Tallqvist, Kaarle Krohn ja G.J. Ramstedt_, jotka kukin ovat
lukeneet heidän erikoisalojaan koskevat käsikirjoitukseni kohdat,
tehneet tärkeitä huomautuksia ja antaneet varteenotettuja ohjeita.
Erikoisella kiitollisuudella on mainittava lehtori _O. Manninen_,
joka on vertaillut käännöstä Couvreurin ranskalais-latinalaiseen
käännökseen ja tunnetulla taidollaan auttanut monista pulmista.
Henkilöistä, jotka ystävällisesti ovat antaneet kirjastonsa
käytettäväkseni mainittakoon tässä kiitollisuudella professori
_Arthur Cotter_, tuomari _A. Vuorinen_ ja maisteri _Kai Donner_.
Kiinalaisista oppineista ystävistäni on ennen muita mainittava herrat
_Jang Šuen Ts'in_ ja _Yin Tsō Džou_, joiden arvokasta opetusta
kiitollisuudella muistelen.
Helsingissä keväällä 1920.
K. K.
TRANSSKRIPTIO.
Kiinankielen merkitseminen meikäläisillä kirjaimilla ei ole helppoa.
Siinä on useita äänteitä, joita europpalaisissa kielissä ei ole.
Sitäpaitsi vaihtelee lausumistapa sangen huomattavasti eri seuduilla,
ja samallakin paikkakunnalla käytetään useita vaihto-ehtoisia muotoja.
On siis ymmärrettävissä, että sangen useita erilaisia
transkriptiojärjestelmiä on syntynyt. Ei vain kirjoittajan oma
äidinkieli määrää systeemin laatua, vaan myöskin se seikka, missä
osassa Kiinaa hän on kielen oppinut. Monet muutkin näkökohdat voivat
asiaan vaikuttaa.
Teoksessamme on kiinalaisten äänteiden merkitsemisessä luonnollisesti
otettu huomioon suomalaisen ääntämistapa. Äänteen perusmuodoksi on
katsottu yleispuhekielen (Kuan Hua, virkamieskieli) lausumistapaa,
sellaisena kuin se kuullaan Pohjois-Kiinan laajalla lakeudella.
Yhtävähän täysin pekingiläistä kuin Jangtse-laaksonkaan ääntämistä
on orjallisesti seurattu, vaikka kummankaan päätekohdan puhekieli
ei huomattavasti eroa siitä, mitä on pidettävä normaalisena
yleispuhekielenä.
Lähinnä olemme liittyneet Wade'n ja Ballerin systeemeihin.
Jälkimmäinen lienee pohjoismaalaisille helpoimmin ymmärrettävissä,
sillä tämä transkriptiojärjestelmä on syntynyt piirejä varten, joihin
lukeutuu monia eri kansallisuuksia. Umpi-englantilaiset systeemit,
sellaiset kuin esim. 'standard', vievät suomalaisen lukijan kokonaan
harhaan -- ja ovat jo tuoneet monia ikäviä kasvannaisia kiinalaisten
nimien lausumistapaan.
Sangen yleinen on kiinassa dž-äänne, jonka englantilaiset (Giles,
Baller y.m.) merkitsevät ch:lla, saksalaiset (Hermann y.m.) g:llä
ja k:lla (Richthofen), ranskalaiset (Couvreur y.m.) tch:lla; monet
muut eri tavoin esim. jd, ds, dsch, ts, tš, tsch. Ääntämisenkin
horjuvaisuus on antanut aihetta tähän kirjavuuteen. Esim. i:n
edellä joskus kuulee k:n, mutta yleisempi on dž. Maantieteellisesti
vakiintuneissa nimissä olemme säilyttäneet yleisesti tunnetun
ja helpommin lausuttavan k:llisen muodon, esim. Peking pro Pì
Džing, Nanking pro Nan Džing, Jangtse Kiang pro Jang Tzi Džiang;
samoin maakuntien nimissä Džì Kiang, Kiang Si. Sen sijaan olemme
klassillisen kirjallisuuden nimissä ottaneet oikeamman džing-muodon
king-sanan asemasta, esim. Šū Džing, Historiakirja. Ts-äänne
erotetaan selvästi dž-äänteestä, vaikka eteläisellä yleispuhekielen
alueella edellinen on anastanut paljon jälkimmäisen tilaa.
Vaihtoehtoisia äänteitä on runsaasti. L ja n-konsonantit vaihtelevat
sanan alussa aivan yleisesti, esim. Lan ~ nan, lai ~ nai, lei ~
nei, len ~ nen. Pidetään jotenkin yhdentekevänä kulkeeko ilmavirta
tässä tapauksessa suun vai nenäväylän kautta. Samoin vaihtelee
Jangtse-laaksossa i:n edellä hs ~ s; edellinen muoto lienee
katsottava oikeammaksi (h kuuluu hyvin heikosti). H-konsonantti
vaihtuu usein f:ksi, kun pelkkä u seuraa: hu ~ fu. Kun vielä
mainitsemme eräissä tapauksissa ilmenevät vaihtoehtoiset muodot: dž ~
dr, dž ~ k, dž ~ ts, i ~ ei, i ~ y, u ~ o, u ~ y, ui ~ ei, ui ~ uei,
y ~ ru, niin erilaisille transskribeerauksille jää kyllin tilaa.
Yleispuhekielessä ei ole b, g, v, x eikä puhdasta d-äännettä, joten
niiden merkintä on katsottava harhaanvieväksi. Sanan lopussa ei
esiinny muita konsonantteja kuin n ja ng. Milloin huomaamme k, p, t,
ja m-loppuisia sanoja, voimme heti päättää, että ne ovat kaakkoisten
rannikkomaakuntien ainoalaatuista ääntämistapaa.
Vokaalit a, e ja o eivät yleensä äänny puhtaina ollessaan yksin
eikä sanan alussa, vaan niiden edellä kuuluu selvä ng-äänne. Esim.
ai>ngai, ang>ngang, en>ngen, ō>ngō, ou>ngou. (Poikkeus on yksinäinen
a-äänne, joka lienee tullut buddalaisuuden mukana Intiasta).
Teoksessamme käytetään kuitenkin lyhyempiä muotoja ilman ng-äänteen
merkintää.
Vokaalin loppuaspirointi merkitään tavallisesti h-kirjaimella, esim.
ku>kuh, mutta me olemme ottaneet yksinkertaisemman loppuhenkosella
(')-merkitsemistavan, esim. la>la'.
Konsonanttien yleinen aspirointi on kiinalle tunnusmerkillinen ja
tärkeä. Se selviää parhaiten k, p, t-äänteistä. Aspiroituina ne
voisi merkitä mukavimmin kh, ph, th-kirjaimilla. Mutta kun tämä
monissa sanoissa venyttäisi merkintää tarpeettoman pitkäksi eikä
sitä voitaisi selvyydenkään puolesta käyttää mukavasti kaikissa
tapauksissa, niin sovitamme loppuhenkosen myöskin konsonanttien
aspirointia ilmaisemaan, esimm. Ku>k'u=khu, džan>dž'an, drï>dr'ï,
tsō>ts'ō, tzï>tz'ï.
Samassa sanassa, joka lausutaan yhdellä henkäyspainalluksella,
saattaa olla kaksinkertainenkin aspirointi, ensin konsonanttien,
sitten vokaalinen. Ottakaamme äänne drï. Vokaalin tavoin aspiroituna
se on dr, konsonantin tavoin aspiroituna dr'ï, molemmin tavoin
aspiroituna dr'ï'.
Erilaisia sanaäänteitä on yleispuhekielessä noin 490, eteläisellä
alueella vain noin 410. Jangtse-virran laaksossa on siis noin 80
äännettä eli lähes 1/5 vähemmän kuin Pohjois-Kiinan lakeudella.
Sen sijaan on Jangtse-laaksossa noin 40 äännettä, joita ei ole
pohjoisessa. Kun sanaäänteiden luku on mitättömän pieni sanamerkkien
suureen lukumäärään nähden -- vain noin 1 % --, niin on ollut syytä
ottaa transkriptiossa kaikki yleispuhekielen erilaiset äänteet
huomioon.
Tärkeimpiä pohjoisen ja eteläisen yleiskielialueen eroavaisuuksia
mainittakoon. Etuvokaalien, e, i, jälkeen vaihtuu ng-äänne
n-äänteeksi Jangtse-laakson puhekielessä. Esimm. Ing>in, leng>len,
ning>nin, ping>pin, teng>ten.
Yleiskielen eteläisellä alueella on taipumusta äänteiden
lyhentämiseen. Sanansisäinen ue-diftongi sulautuu e:ksi
hammasäänteiden (dentaalien) 1, n, r, s, t, t', ts, ts', jälkeen.
Diftongi _ue_ säilyy sitävastoin keskisten kieliäänteiden
(palataalien) ja kurkkuäänteiden (laryngaalien) dž, dž', k, k', š,
h, jälkeen. Esimm. ue-diftongin sulautumisesta e:ksi: Luen>len,
nuen>nen, ruen>ren, suen>sen, tuen>ten, t'uen>t'en, tsuen>tsen,
ts'uen>ts'en. Milloin ng-äänne on päättänyt sanan, muuttuu se
luonnollisesti n-äänteeksi, esimm. Tueng>ten, t'ueng>t'en. Esimm.
ue-diftongin säilymisestä: Džuen, dž'uen, huen, kuen, k'uen, šuen.
Mikä koskee ue-diftongia pitää paikkansa myöskin ua diftongiin nähden
seuraavissa tapauksissa: Luan>lan, tsuan>tsan, ts'uan>ts'an; mutta:
nuan ~ nan, ruan ~ ran (rän), suan ~ san, tuan ~ tan. --
Diftongi ou sulautuu u:ksi seuraavissa tapauksissa: Fou>fu, pou>pu;
ja diftongi uo sulautuu o:ksi: Kuo>ko, k'uo>k'o. Triftongi iai
supistuu ai-diftongiksi: Hsiai>hai, kiai>kai.
Toiselta puolen on eteläisellä yleiskielellä taipumusta pidentääkin
äänteitä. Kun pelkkä u-äänne (tai u') seuraa äskenmainittuja
dentaaleja, 1, n, r, s, t, t', ts, ts', tai puoleksi palataalisia
dž, dž'-äänteitä, niin tämä u-äänne muuttuu ou-diftongiksi. Esimm.
Lu>lou, lu'>lou', nu>nou, ru'>rou', su>sou, su'>sou', tu>tou,
tu'>tou', t'u>t'ou t'u'>t'ou', tsu>tsou, tsu'>tsou', ts'u>ts'ou,
ts'u'>ts'ou', džu'>džou'. Milloin u-äänne on ilman loppuhenkosta,
säilyy u alkuperäisenä sanoissa ru, džu (dru) ja dzu. (D'ž'-äänteessä
säilyy u puhtaana, vaikka loppuhenkonenkin seuraa, joten tämä
kokonaan poikkeaa yleisestä säännöstä, mutta tällä tavalla ääntyykin
vain yksi ainoa sana, paljon käytetty 'mennä ulos'.) U säilyy myöskin
sanoissa, jotka alkavat hammasäänteillä f, m, p, p', lakiäänteillä k,
k', š ja kurkkuäänteellä h. Esimm. Fu, fu', mu, mu', pu, pu', p'u,
p'u', ku, ku', k'u, k'u', šu, šu', hu, hu'.
Diftongi ui muuttuu joko ei- tai uei-diftongiksi. Dentaalien l, n,
s, t, t', ts, ts' jälkeen se vaihtuu ei-diftongiksi. Esimm. Lui>lei,
nui>nei, sui>sei, tui>tei, t'ui>t'ei, tsui>tsei, ts'ui>ts'ei. Lui ja
nui ääntyvät pohjoisessakin molemmin tavoin. Palataalisten dž, dž',
r, s-äänteiden jälkeen ui-diftongi muuttuu uei-diftongiksi. Esimm.
Džui>džuei, dž'ui > dž'uei rui>ruei, šui>šuei.
Vaikeimpia suomalaiselle lukijalle ovat seuraavat yhdeksän
konsonanttiäännettä, jotka samalla ovat itsenäisiä sanoja,
sanaäänteitä: Drï, drï', dr'ï, dr'ï', šzï, šzï', szï, tzï, tz'ï.
Sävelkorkoa ei ole merkitty koska se edellyttäisi asiantuntemusta,
jota suomalaiselta lukijalta ei voi toivoa.
Yleisenä periaatteena on koetettu noudattaa substantiivien
merkitsemistä isolla alkukirjaimella saksankielen tavoin. Siten
syntyy tarpeellista vaihtelua tuohon muuten niin yksitoikkoiseen
transkriptioon. Se vastaa jossain määrin kiinalaisten omaa
sanavarastonsa jakoa 'tyhjiin' ja 'täysinäisiin' sanoihin. Kun
transkription pahin vika on muotojen köyhyys verrattuna vastaavaan
merkkikieleen, niin saamme täten edes hiukan lisää muotorikkautta.
Samalla tämä tietysti auttaa ajatuksen ymmärtämistä. Transskriptiossa
pitäisi oikeastaan jokaisen sanan sävelkorko ja sanaluokka tulla
näkyviin -- vasta sitten voisi kiinan kirjakieltä (Uen Li)
transskribeerattuna jossain määrin ymmärtää.
> ~ V - - merkkejä on käytetty niinkuin Tietosanakirjassamme.
I. KUNGFUTSEN ELÄMÄ
1. KIINA KUNGFUTSEN AIKANA.
Kolmas Kiinan hallitsijasuvuista, _Džou_, on kahdessa suhteessa
merkittävä. Paitsi sitä, että se on kantanut valtikkaa Kiinassa
pitemmän aikaa kuin mikään muu maan 26:sta hallitsijasuvusta[1] eli
yli puolen yhdeksättä vuosisataa (1122-255 e.Kr.), on se myöskin
tuottanut loppuaikoinaan kolme Kiinan johtavaa miestä, jotka ovat
jättäneet kansan sieluun ja elämänkatsomukseen vuosituhansien ajoiksi
sangen huomattavat jäljet.
Ensimmäisenä esiintyy metafyysillinen mietiskelijä _Laotse_ (Laocius,
Lao Tan, Li Pì Jang,), taolaisuuden perustaja, 'Opin ja Hyveen
Kaanonin' (_Tao Tē Džing_) kuuluisa kirjoittaja. Hän syntyi v. 604
e.Kr. Puoli vuosisataa myöhemmin koettaa _Kungfutse_, (Konfutse,
Confucius, Kungtse, 550-478 e.Kr.) eetillisellä otteellaan, ylevällä
siveysopillaan, järjestää hajanaisen isänmaansa epäkiitollisia
oloja. Noin sata vuotta Kungfutsen kuoleman jälkeen syntyy _Mongtse_
(Mengtse, Mencius, v. 372 e.Kr.), joka vakiinnuttaa edeltäjänsä
opetukset ja yrittää sosiaalisilla saarnoillaan saada ruhtinaita
ryhtymään yhteiskunta- ja valtioelämän uudistukseen. Yhteistä
nykyaikaisten yhteiskunnan uudistajien kanssa hänellä on ehdoton usko
ihmisluonnon hyvyyteen.
Džou-suvulla on kuitenkin yhtä vähän suoranaisia ansioita
hallituskautensa pituuteen kuin näiden kansallisten suurmiesten
syntyyn. Sen ansiot ovat enemmän kielteistä laatua.
Vain keskenään kinailevien ruhtinasten erimielisyyden vuoksi saattoi
heikko keskushallitus säilyttää valtikkaansa nuo monet vuosisadat,
todellisen vallan luisuessa yhä enemmän hallitushuoneesta melkein
riippumattomien pikku ruhtinaskuntien käsiin. Läänityslaitoksen
merkeissä elettiin Kiinassa yhtä kauan aikaa ennen Kristuksen
syntymää kuin Europassa sen jälkeen. Hallitsijasuvun perustaja,
hyverikas 'Sotaisa Kuningas' (_U Uang_) antoi erikoista
vauhtia vasallivaltioiden syntymiselle jakamalla maa-alueita
sotapäälliköilleen, jotka olivat auttaneet häntä kukistamaan
edellisen hallitsijasuvun.
Kungfutsen aikuisen Kiinan tärkein alue sisälsi nykyiset _Šan Tung_
ja _Hō Nan_-maakunnat sekä osia _Dži Li_ ja _Hū Pē_-maakunnista;
_Šan Sï_ ja _Šen Sï_-maakunnissa oli myöskin voimakkaita kiinalaisia
ruhtinaskuntia. _Kiang Sū'_-maakunnassa oli U-niminen[2] pikku
valtio, jonka erään ruhtinaan haudalle Kungfutse pystytti kiven, mikä
yhtenä Kiinan vanhimpia kirjoituksia esittävänä muistomerkkinä yhä
vielä on nähtävissä.[3]
_Hū Nan:in_ maakunta _Jangtse Kiang_ virran eteläpuolella näyttää
tähän aikaan olleen melkein kokonaan kiinalaisten vaikutuspiirin
ulkopuolella, vaikka jo _Jao:n_ ja _Šuen:in_ aikoina (2365-2205
e.Kr.), ennen ensimmäistä hallitsijasukua, kiinalaiset ulottivat
vaikutuksensa aina tämän maakunnan eteläosassa olevalle 'Vakavalle
Vuorelle' saakka (_Heng Šan_). Hū Nan:in pohjoisosassa olevan
suuren 'Luolajärven' (_Tung T'ing Hū_) eräällä saarella on Jao:n
kahdelle tyttärelle pystytetty kivi,[4] jotka tyttärensä Jao antoi
kruununperijälleen Šuen:ille vaimoiksi, samalla kuin hän luovutti
hallitusistuimen tälle halpasäätyiselle miehelle, sivuuttaen poikansa
ja sukulaisensa.
-- _Ts'u_-vaitio[5] Hu Pe:n maakunnan lounaisosassa lienee ulottunut
sentään Hu Nan:in nykyisten rajojen sisäpuolelle.
Asukkaita on arvioitu olleen Kungfutsen aikuisessa Kiinassa 10-15
miljoonaa.[6]
Tämä alue oli jakautunut miltei lukemattomiin pikku ruhtinaskuntiin.
Klassillisessa kirjallisuudessa puhutaan '10,000:sta valtiosta'
(Uan Pang), niiden lukuisuutta osoittaen ylimalkaisesti. Kungfutsen
kirjoittamassa historiallisessa teoksessa '_Kevättä ja Syksyä_' ynnä
sen huomattavimmassa selitysteoksessa (Tsō Džuan) on mainittu Legge'n
mukaan noin sata viisikymmentä eri valtiota. Tärkeimmät näistä
olivat: _Lu_ (Lou), _Ts'i, Ts'u_ (Ts'ou), _Džin, Ts'in, Uei_.
Vasallivaltioiden päämiehet olivat viittä eri arvoastetta: _Kung,
Hou, Pē, Tzï, Nan_ (Duke, Marquis, Earl, Count, Baron). Kaikki nämä
maksoivat vuosiveroa keskushallitukselle ja olivat velvoitetut vaaran
uhatessa puolustamaan yhteistä isänmaata määrätyllä sotilasvoimalla.
Tällainen järjestelmä edellyttää voimakasta keskushallitusta, jota,
ikävä kyllä, ei aina ollut. Kungfutse arvostelee yllämainitussa
teoksessaan Džou-hallitsijasuvun loppuaikoja (722-481) seuraavasti:
"Niinä päivinä ei ollut mitään kuningasta. Jokainen ruhtinas teki
niinkuin hänestä parhaalta näytti." Tämä aika on täynnä keskinäisiä
sotia, sankaritekoja, ystävyysliittoja, salamurhia ja vehkeilyjä.
Vaikka Kiinan sivistystaso tähän aikaan oli ainakin yhtä korkea
kuin Europassa Keskiajan lopulla, niin oli länsimailla kristinuskon
vaikutuksesta naisen arvo paljon suurempi läänityslaitoksen
aikana kuin Kiinassa koskaan on ollut. Historian kirjoitus,
järjestetty kouluopetus, hienot hovitavat, laulu ja soitto kuuluivat
päiväjärjestykseen niinhyvin suuremmissa kuin pienemmissä Kiinan
valtioissa.
"Kungfutse esiintyi historian ratkaisevana hetkenä. 'Isänmaa' oli
vaipunut epäjärjestykseen. Siltä puuttui oikeita periaatteita.
Nurinkuriset opit ja väkivallantyöt olivat kehittyneet pitkälle.
Ministerit murhasivat ruhtinaitaan ja pojat isiään. Kungfutse
kauhistui näkemäänsä ja alkoi uudistustyönsä." Näin kertoo Mongtse.
Kungfutse ei ollut ainoa joka koetti olevia oloja parantaa. Kiinassa
esiintyy Džou-hallitsijasuvun loppuaikoina monia merkittäviä
henkilöitä uudistusaatteineen. _Jangtse_ (Jang Džū)[7] opetti, että
ihmisen korkein tehtävä on nauttia elämästä, välittämättä aikalaisten
tai jälkimaailman arvostelusta. Todella olevaista on vain se mikä
tyydyttää mieltä, antaa nautintoa. Mitä huolia kuolemantakaisesta
asiaintilasta, mitä jälkimaailman arvostelusta! Niillä, joita nyt
niin suuresti kunnioitetaan, ei ollut eläissään yhtään onnen päivää.
Ja mitä he hyötyvät nyt tästä jälkimaailman kunnioituksesta? Ne,
joita nyt pidetään ilkiöinä ja tyranneina, ne osasivat iloita
elämästä, tyydyttää halujaan ja käyttää valtaansa. Ja kärsivätkö he
nyt siitä, että heitä halveksitaan ja inhotaan? Niin me siis tahdomme
iloita elämästä, -- mitä huolimme siitä, mitä kuoleman jälkeen
seuraa! Tunnussanamme on: Kaikki vain omaa itseä varten (Uei O).[8]
Tämän äärimmäisen mustan itsekkyyden vastakohdaksi esittää _Mētse_
(Mōtse, Mō Tï) äärimmäistä lähimmäisrakkauden oppia. Sen sijaan, että
kungfutselaista rakkautta rajoittavat monet erilaiset elämänsuhteet
ja arvovallan erikoisasemat, opettaa Metse yleistä, yhtäläistä
ihmisrakkautta kaikkia kohtaan. Siten korjautuvat tavat, ja kun ne
ovat hyvät, muodostuu valtioelämäkin hyväksi. Kaikki paha johtuu
siitä, ettei ole keskinäistä rakkautta. Olot saadaan korjatuksi
ainoastaan lähimmäisrakkauden elvyttämisellä. Olettakaamme, että
ihmiset rakastaisivat toisiaan, niinkuin he itseään rakastavat, --
silloinhan ei olisi ensinkään varkaita eikä ryöväreitä. Jos jokainen
katsoisi toisen taloa samoilla silmillä kuin omaansa, -- kuka
tahtoisi silloin varastaa? Jos jokainen katsoisi toista henkilöä
samoilla silmillä kuin itseään, -- kuka tahtoisi silloin ryövätä
ketään? Ja edelleen: -- Jos ruhtinaat katsoisivat vieraita valtoja
samoilla silmillä kuin omiaan, -- mistä saisi silloin aihetta sotiin?
Eikä tämä tällainen yleisrakkaus ole niin mahdoton, kuin miltä se
näyttää. Tarvitsee vain ymmärtää, mikä suunnaton hyöty siitä kaikille
koituu, -- sillä on asia autettu. -- Kaikki kurjuus, mitä maailmassa
on, se että vahvemmat sortavat heikompia, enemmistö vähemmistöä,
viisaat yksinkertaisia ja arvonherrat halpa-arvoisia, -- kaikki tämä
johtuu siitä, että tehdään erotus ihmisen ja ihmisen välillä. Yleinen
ihmisrakkaus (Džien Ai) sen sijaan liittäisi kaikki sopusointuisaksi
yhteydeksi.
Yhteiskunnallisten parannuspuuhien yhteydessä tutkittiin innokkaasti
itse pahan lähdettä, ihmistä ja _ihmisluontoa_. Ihmisluontoon nähden
esitettiin neljä eri mielipidettä. Eräs ajattelija, _Hsyintse_ (Hsun
Tzï),[9] esittää suurella vakaumuksen voimalla, että ihmisluonto
on paha ja pelkkää pahaa. Näin hän todistelee: -- Ihminen on
luonnostaan paha. Kaikki hänen hyvyytensä on keinotekoista.
Voitonhimo on hänen ensimmäinen pyyteensä. Hän koettaa saada
itselleen mitä voi, ajattelematta naapurin tarpeita. Toiseksi hän
on rakkaudeton. Hän toivoo toisille tuhoa, välittämättä oikeuden ja
totuuden periaatteista. Kolmanneksi hän on eläimellisten himojensa
orja. Hän tekee laittomuutta ja harhailee kaukana velvollisuuden ja
hyveen tieltä. Luontonsa mukaisesti synnyttää ihminen kaikenlaista
väkivaltaa, epäjärjestystä ja äärimmäistä raakalaisuutta. Ainoastaan
lainalaiset pakkotoimenpiteet ja voimakas hyvien tapojen vaikutus
tekevät ihmisen mahdolliseksi järjestyneeseen yhteiskuntaan. Näiden
perusteiden nojalla näyttää täysin selvältä, että ihminen on
luonnostaan paha, ja että kaikki hänen hyvyytensä on keinotekoista.
Täysin päinvastaista kantaa ihmisluontoon nähden edustaa Kungfutsen
pojanpoika _K'ung Dži'_ (Tzi Szï).[10] Mutta vasta tämän oppilas
_Mongtse_ kehittää opin ihmisluonnon ehdottomasta hyvyydestä koko
täydellisyyteensä. Ihmisluonto taipuu hyvään niinkuin vesi virtaa
aina alaspäin. Kaikki paha on ulkoapäin tullutta väkivaltaista
vaikutusta ihmissieluun, niinkuin vesi voidaan keinotekoisilla
pakkotoimenpiteillä saada nousemaan vuorien huipuillekin. _Kungfutse_
itse ei suoranaisesti ottanut osaa tähän kiistaan, joka vasta hänen
jälkeensä kuumimmillaan riehui, mutta koko Kungfutsen esitystapa,
koko hänen siveysoppinsa, edellyttää ihmisessä piileviä luontaisia
siveellisiä voimia, edellyttää ihmisen luontaista hyvyyttä. Ja
niin onkin Mongtsen kanta koko kungfutselaisuudessa virallisesti
hyväksytty. Ilman tätä edellytystä olisi vaikea ymmärtää
kungfutselaisuuden siveysopillista oppirakennusta.
Näiden äärimmäisten vastakohtien sovittamiseksi esitetään kaksikin
eri teoriaa. _Kaotse_ (Kao Tzï')[11] opettaa, että ihmisluonto ei
ole itsessään hyvää eikä pahaa; se on passiivinen, joka voidaan
kasvatuksen avulla ohjata kumpaan suuntaan tahansa. Ihmisluonto on
alkuaan niinkuin puusepän puuvarasto; ihmisen hyvyys tai pahuus on
niinkuin tästä aineesta tehdyt esineet. Kun Mongtse huomautti, että
se on väkivallan tekoa veistopuuta kohtaan, kun siitä muokataan
talouskaluja, niin Kaotse esitti toisen vertauksen: -- Ihmisluonto
on kuin vesi, joka voidaan johtaa mihin ilmansuuntaan tahansa. Tästä
sai Mongtse aiheen kuuluisaan vertaukseensa, myöntämällä ensin, että
vesi ei kyllä pidä väliä ilmansuunnilla, mutta lisäämällä tähän, että
vesi tekee hyvinkin tarkan eron kun on kysymyksessä virtaaminen
ylös- tai alaspäin; ihmisluonto taipuu hyvään, niinkuin vesi virtaa
aina alaspäin.
Toinen vastakohtia sovittava ihmisluonnon esitys julkituodaan
Kristuksen syntymän aikoihin. Teorian esittäjä on nimeltään _Jangtse_
(Jang Tzï).[12] Hän opetti, että ihmisluonnossa on sekä hyvää että
pahaa. Siinä on rakkaudentunteita ja oikeudentunto, mutta siinä on
samalla vastakkaisia haluja ja pahaantaipuva tahto. Kumpi puoli
näistä pääsee voitolle, se riippuu siitä kumpaako puolta enemmän
viljellään. Ihminen on siis kokonaan kasvatuksen tulos.
Nämä esimerkit riittänevät osoittamaan, etteivät nuo edellämainitut
kolme Kiinan merkkimiestä, Kungfutse, Mongtse ja Laotse, ole ainoat,
jotka näihin aikoihin elämän suuria kysymyksiä Kiinassa pohtivat.
2. KUNGFUTSEN ELÄMÄN ULKONAISET PIIRTEET[13]
Kungfutsen isä[14] _Šu-Liang Hō_ (Hei) oli ruumiinvoimiltaan
tavallista vankempi, rohkea ja ryhdikäs sotiiasvirkamies
kotivaltionsa _Lu:n_ palveluksessa.
Sangen ikävä seikka kiinalaisen mielestä oli se, että hänellä oli
vain yksi poikalapsi, sekin rampa ja jalkavaimosta syntynyt, vaikka
tyttäriä oli yhdeksän. Senvuoksi otti hän vielä yli 70-vuotiaana
kolmannen vaimon, nuoren _Jen Džing Tsai:n_, toivoen saavansa
miesperillisen pitämään huolta hänen tarpeistaan vainajien maailmassa.
Seuraavana keväänä syntyikin kertomuksemme sankari, Kungfutse,
historioitsija _Szi-Ma Ts'ien:in_ mukaan vuonna 550 e.Kr. Kaksi
'_Kevään ja Syksyn_' selittäjää, _Kung Jang_ ja _Ku' Liang_,
ilmoittavat Kungfutsen syntyneen vuotta aikaisemmin. _Jen Huei_ oli
samaa tunnettua sukua kuin Kungfutsen äiti.
Kungtse ja Mongtse olivat molemmat samasta Lu-valtiosta kotoisin,
joka pikku ruhtinaskunta sijaitsi nykyisen _Šan Tung_-maakunnan
eteläosassa, Keltaisen virran (_Huang Hō_) silloisen uoman
pohjoispuolella. Kungfutsen kotikaupunki _Dzy Fu_ (Ch'iu Fu,
Kūfu) ja Mongtsen syntymäpaikka _Tsou Hsien_ (Tsao Hsien),
jotka suorinta tietä ovat vain noin 20 kilometrin etäisyydellä
toisistaan, sekä piirin hallituskaupunki _Jen Džou Fu_, ovat kaikki
Šanghai-Pēking-rautatielinjan varrella. Samansuuntainen 'Kiinan
kanava' ei myöskään ole kaukana näiltä tienoilta. Vaikka _Tsou_ on
nyt alimman asteen virallinen kaupunki, niin se Mongtsen aikana oli
itsenäinen valtio.
Taru kertoo, että Kungfutsen äiti rukoili _Nï Ts'iu_ (Nunnien
Kumpu!)-nimisen vuoren jumalalta itselleen poikalasta, ja kun
hän sen sitten sai, hän antoi pojalleen kiitollisuudesta nimen
_Ts'iu_ (kukkula). Vaikka tämä on katsottava lapsuusajan nimeksi
(Rū Ming, 'maitonani'), niin esiintyy tämäkin muoto Kungfutsen
nimeä klassillisessa kirjallisuudessa. Mutta niin suuri on
kiinalaisten kunnioitus Kungfutsea kohtaan, etteivät he lue vastaavaa
merkkiä Ts'iu, vaan Mou, mikä äänne merkitsee 'erästä'. Pelkästä
kunnioituksesta on siis _K'ung Ts'iu:sta_ tullut _K'ung Mou_.
'Kukkula'-merkitystä varten on luotu toinen merkki, joka on saatu
lisäämällä alkuperäiseen 'maa', t'u (t'ou). Tälle merkille on
siirtynyt alkuperäisen 'kukkulan' merkitys ja äänne.
Kungfutsen varsinainen henkilönimi on _Džung Nï_. Tässäkin nimessä
jälkimmäinen osa muistuttaa tuota yllämainittua kukkulaa. Edellinen
sana Džung (keskimmäinen) osoittaa, että Kungtse on toinen poika
järjestyksessä -- tuo rampahan oli ensimmäinen. Samalla sisältyy
tähän sanaan toivo kolmannesta pojasta, joka toivo ei kuitenkaan
toteutunut, kun isä kuoli pian, kuuluisan poikansa ollessa vasta
kolmen vuoden ikäinen. _Kung Džung Hï_ on katsottava Kungfutsen
varsinaiseksi nimeksi, jonka hän nähtävästi sai naimisiin mennessään,
maan tavan mukaan. Samalla kuin tämä 'miehuusnimi' (Tzï), annettiin
asianomaiselle myöskin miehen lakki, jonka vastineena roomalaisilla
oli pitkä miehen vaippa (toga virilis). 'Koulunimeä' (Šu Ming,
kirjanimi) ei Kungtsella liene ollut.
Yleisesti käyttämäämme '_Kungfutse_' (K'ung Fu Tzï) muotoon on
sukunimen (K'ung) lisäksi yhdistetty arvonimi Fu Tzï, joka, samoin
kuin pelkkä Tzï, merkitsee kuuluisaa opettajaa, ajattelijaa,
'mestaria'; Tzï-sanan varsinainen merkitys on 'poika', 'lapsi'.
Vaikka Kungfutsen isä oli huomatussa asemassa, hän jätti perheensä
suureen köyhyyteen, jonka vaikutusta luonteensa kehitykseen Kungtse
itsekin huomaa.[15] Ehkei hänen äitinsäkään ollut yhtä neuvokas kuin
Mongtsen äiti, joka jäi yhtä nuoren lapsensa kanssa leskeksi, mutta
joka kankaankudonnalla hankki itselleen ja pojalleen tyydyttävän
toimeentulon. Suuren suvun poika saa kuitenkin hyvän kasvatuksen,
johon voimme arvata suvun muiden jäsenten myötävaikuttaneen,
niinkuin Kiinan vanha tapa vaatii. Kungfutse kertoo itse, että hän
15-vuotiaana luki täydellä todella. Todistuksena hänen ahkerista
opinnoistaan on se tosiasia, että hän jo 22-vuotiaana saattaa olla
julkisessa opettajatoimessa, jonkinlaisena korkeakoulun opettajana ja
johtajana.
Kungfutsen lapsuuden ajalta emme tämän lisäksi tiedä muuta kuin että
hän jo sangen varhain oli mieltynyt kaikenlaisiin juhlallisuuksiin,
uhritoimituksiin ja seremonioihin (Li), joita hän leikeissään
jäljitteli. Kenties hän ylhäisen suvun poikana sai usein aiheita
tällaisen puolen kehittymiseen, yhtä paljon kuin hänen luontainen
vaistonsa ehkä veti häntä vanhoihin kansansa tapoihin ja niiden
ainaiseen tutkimiseen. Tuo hänen jo silloin vanha sukunsa oli myöskin
omiaan johtamaan hänen ajatuksiaan muinaisuuteen. Hänen ei tarvinnut
muuta kuin mennä sukutemppeliinsä, niin siellä hänelle avautui pitkä
sarja ihmiskohtaloita ja runsas aineisto ajateltavia asioita, joista
monet olivat valtakunnan keskeisimpiä. Hänen tarvitsi vain tutkia
tuota kaikkea. Ja siihenpä hänellä olikin erikoinen harrastus.
"_Hao Kū ōr hsiō_", 'muinaisuuden rakkaus ja tutkimusinto', niinkuin
hän itse sanoo, yhdessä väsymättömän ja vilpittömän luonteen kanssa,
teki hänet siksi mikä hänestä tuli -- kansansa keskeisin henkilö.
Yleisen tavan mukaan meni Kungfutse aikaiseen naimisiin, jo
19-vuotiaana.[16] Hänen vaimonsa oli esi-isäin 'kotimaasta',
Sung-valtiosta. Seuraavana vuonna syntyi hänen ainoa poikansa _Li_
(karppi), joka sai nimensä sen johdosta, että isälle perhetapahtuman
vuoksi lahjoitettiin karppi-kala. Tämän jälkeen lisääntyi Kungtsen
perhe vielä kahdella tyttärellä. Mikään erikoisen onnellinen ei
Kungtsen perhe-elämä näytä olleen. Isä pysyi vieraana kodilleen
vaeltavan elämäntapansa vuoksi. Ainoaan poikaansakaan ei hänellä
näytä olleen mitään lähempää suhdetta. Sitävastoin koettaa hän
'kungfutselaisten' tavoin pitää hellää huolta vanhemmistaan, tässä
tapauksessa äidistään, joka häntä seuraa kuolemaansa saakka, mikä
tapahtuukin jo pojan ollessa 24:nnellä ikävuodellaan. Väite, että
Kungtse olisi hyljännyt vaimonsa, ei liene tosi. Joka tapauksessa
on Kungfutsen suhteessa vaimoonsa hänen ja koko kungfutselaisuuden
heikko kohta.
Naimisiin menostaan alkaen äitinsä kuolemaan saakka, 19-24:nteen
ikävuoteensa, on Kungfutsella kolmekin virkaa perätysten. Hän on
erään Dži-nimisen heimon päämiehen palveluksessa viljavarastojen
hoitajana, verojen kokoojana, sekä sen jälkeen puutarhan ja
karjanhoidon valvojana. Nämä olivat verrattain mitättömiä virkoja
ruhtinaallisen huonekunnan jäsenelle. Kungfutse esiintyy näissä
toimissa edukseen; sekä siinä, että hän suostui ottamaan vastaan
tuollaiset virat, että myöskin itse työssä osoittamassaan
uskollisuudessa. Mongtse antaa hyvän todistuksen Kungfutsesta tältä
ajalta, sanoessaan: "Kungfutse oli kerran muonavarojen hoitajana ja
silloin hän sanoi: 'Minun tilini pitää olla selvä; siinä kaikki mistä
minun on huolehdittava.' Hän oli kerran yleisten peltojen ylivalvoja,
ja silloin hän sanoi: 'Härkien ja lampaiden tulee olla lihavia,
vankkoja, erinomaisia; siinä koko tehtäväni.'"
Näiden proosallisten toimiensa ohella oli Kungfutsella henkisempiäkin
harrastuksia. Hän nähtävästi lueskeli edelleen. Sitten tämä
pehtorimme, tai voutimme, kolmivuotisen virka-uransa jälkeen,
esiintyy 22-vuotiaana yhtäkkiä _opettajana_. Mutta ei minään
pikku lasten opettajana, vaan täysi-ikäisiä opastaen. Määrättyjä
kouluhuoneita ei tähän tarvittu, yhtä vähän varmoja oppiennätyksiä.
Opetuksen sisällyksenä ei liene ollut edes kirjallisuus sikäli
kuin sitä oli olemassa --, vaan keskusteluaineena olivat elämän
peruskysymykset, jotka koskevat yksityistä, perhe-elämää, valtiota
ja koko kansaa. Opetusmetodi oli havainnollista ja vapaata, yleensä
keskustelevaa. Kungfutsen korkeakoulu muistuttaa Platonin akademiaa
ja Aristoteleen peripateettikoulua. Kungfutse vain matkustaa
myöhemmin paljoa enemmän oppilaineen kuin pikku Kreikan opettajat.
Kungfutse tekee hauskoja huomioita ja ottaa sopivia vertauksia,
mutta hänellä ei ole yhtä suurta kykyä johtopäätösten tekemiseen
kuin esim. Mongtsella. Hänen tarkoituksensa on etukädessä vaikuttaa
oppilaisiinsa hedelmöittävästi, kun taas Mongtse Sokrateen tavoin
panee vastustajansa pussiin. Senvuoksi onkin Kungfutsen ja hänen
oppilaidensa väli mitä sydämellisin, sen sijaan että Mongtsen
oppilaat eivät samassa määrin tule haltioihinsa opettajansa
esiintymisestä. Mongtse on vilkas, tulinen ja pureva. Kungfutse on
hitaampi, sydämellinen ja vaatimaton.
Mitä opetusmaksuun tulee, niin ei siinäkään ollut mitään varmaa.
Jolla oli, se antoi; jolla ei ollut, se sai opetuksen ilmaiseksi.
Pienet lisätulot tästä vaivannäöstä eivät suinkaan liene olleet
haitaksi miehelle, joka itsekin vielä opiskeli, ja jonka oli
pidettävä huolta samalla perheestäänkin. Yhden ehdon Kungfutse
asetti oppilailleen. Niillä tuli olla älyä ja henkistä harrastusta.
Hän lausui: "Minä en avaa totuuksiani kellekään, joka ei todella
halaja viisautta, enkä minä auta ketään, joka ei itse yritä jotakin
selittää. Kun minä olen esittänyt asiasta yhden kolkan jollekin,
eikä hän sen perustuksella voi oppia muita kolmea, niin en minä enää
kertaa sanomaani." Kungfutse tahtoi olla vain lahjakkaiden opettaja.
Heikkolahjaisille ei hänellä riitä harrastusta eikä kärsivällisyyttä.
Kungfutse ylhäissukuisena on kaikessa toiminnassaan jollain tavoin
aristokraattinen, ylimysmielinen. Hänen huomionsa on kiinnitetty
arvovallan ja älyn ylhäisyyteen. Näistä korkeuksista vuotaa öljyä
ja viiniä alempanakin oleville. Vaikka Mongtsekin pitää suurimpana
ilonaan etevien miesten opetusta, katsoo hän kuitenkin paljon
toivorikkaammalla, myötämielisemmällä ja hellemmällä silmällä itse
kansaan, oppineen ja arvovaltaisen ylimystön vastakohtana. Syy on
tähän ehkä siinä, että Mongtse nähtävästi joutui nuoruuden päivinään
lähempään kosketukseen kansan kanssa.
Opetustoimessaan ei Kungfutse katsonut perittyyn nimeen tai
omaisuuteen, vaan henkiseen pääomaan ja sen uskolliseen käyttämiseen.
"Lahopuuta ei voida veistää, eikä multaseinää kalkilla rapata.
Tässä tämä Jiu, mitä hyötyä on siitä, että minä häntä neuvon ja
nuhtelen?" Oppilaita oli Kungfutsella viimeisinä vuosinaan noin 3000,
joista noin 70 oli hänen lähemmässä piirissään. Nämä seurasivat
häntä kaikkialle hänen lakkaamattomilla matkoillaan eri valtioissa,
tarkasti ottaen vaarin hänen jokaisesta liikkeestään, eleestään
ja ilmeestään. Yksi Kiinan klassillisista teoksista, 'Kungfutsen
Keskustelut' nimeltään, sisältää enimmän tiedonantoja hänen
luonteestaan, tavoistaan ja käyttäytymisestään. Siitä voi nähdä miten
syvän vaikutuksen opettaja oli tehnyt oppilaitansa.
Olemme jo tulleet käsitelleeksi koko Kungfutsen opetustoimen aikaa.
Pitkäaikaiseksi ei tämä toimi kuitenkaan hänelle ensi otteella
tullut; sitä kesti vain kaksi vuotta hänen _äitinsä kuolemaan_
saakka. Tämä tapaus tuli merkitykselliseksi hänelle. Osoittaakseen
näet lapsenkunnioitustaan vanhempiaan kohtaan, vetäytyi hän pois
julkisesta toimesta lähes kolmen vuoden ajaksi. Täten hän uudisti
Kiinan ikivanhan tavan surra vanhempiaan. Kungfutse sovitti tämän
vain samalla tapaa äitiinsä kuin sitä oli ennen käytetty surun ja
kaipaavan kunnioituksen osoitukseksi isää kohtaan. Kungfutsellehan
ei suotukaan tilaisuutta antaa oppilailleen havainto-opetusta isänsä
muiston kunnioittamisessa. Senvuoksi hän tahtoo tämän tilaisuuden
käyttää sitä paremmin. Hän antaa oppilaidensa luoda haudalle korkean
kummun, jonka ankarat sateet kuitenkin useampia kertoja hävittävät.
Mongtse hautasi äitinsä vieläkin suuremmalla loistolla kuin Kungfutse.
Kungfutsen ja Mongtsen esimerkkiä seuraten on 27-kuukautinen
vanhempain kuoleman sureminen, julkisesta elämästä luopuminen ja
loistelias hautaaminen tullut yleiseksi tavaksi Kiinassa. Multakasan
kokoaminen maanpintaan haudatun, vaikkapa hirsistäkin rakennetun
arkun päälle, on tarkoittanut estää arkkua mätänemästä ja vettä
hautaan valumasta, samalla kuin tuo kumpu on ollut muistomerkin
asemassa, varsinkin sinä aikana, jolloin ei vielä kivisiä
hautapatsaita pystytetty. Kungfutse, joka oli lakkaamatta pitkillä
matkoilla, tarvitsi erikoisen tuntomerkin voidakseen löytää äitinsä
haudan.
Tämä pitkä suruaika antoi Kungfutselle hyvän tilaisuuden jatkaa
opintojaan. Ne näyttävät käyvän samaan suuntaan, vanhan ajan menojen
ja menettelytapojen, musiikin ja mietelauseiden tutkimiseen.
Myöskin opetustoimensa ohella suruajan päätyttyä hän kaivautui
yhä enemmän maansa muinaisuuden elämään. _Musiikilla_ näyttää
olleen paljon suurempi merkitys vielä Kungfutsenkin aikana kuin
nykyisten kiinalaisten keskuudessa. Kungfutse itse oli siihen
mieskohtaisesti suuresti mieltynyt, ja se oli erikoisena oppiaineena
hänellä korkeakoulussaan. Tämän aineen häviäminen kiinalaisten
opetusohjelmasta ei varmaankaan ole tapahtunut vaurioitta
kiinalaisten kehitykselle. Jo Mongtsella se näyttää väistyvän syrjään.
Seitsemänä vuonna suruajan päätyttyä (27-34:nteen ikävuoteensa)
jatkoi Kungfutse opetustointaan, ja sellaisella menestyksellä,
että se jo alkoi herättää yleisempää huomiota. Sillä v. 517
määräsi kuolinvuoteellaan eräs Lu-valtion arvokkaimpia henkilöitä,
mahtavaan Mong-sukuun kuuluva ministeri _Mong Hsï_, poikansa
seremoniamestariksi Kungfutsen. Tämä oppilas toi mukanaan Kungfutsen
kouluun myöskin erään ylhäisen sukulaisensa. Näiden oppilaidensa
kautta Kungfutse pääsi hallitushuoneiden yhteyteen. Lu-valtion
prinssi _Diao_ lähetti hänet toisen oppilaan seuraamana (v. 517)
yleisvaltakunnan _pääkaupunkiin_. Paikan silloinen nimi oli _Lō l'_,
myöskin _Lō Jang_ (Lō on Keltaisen virran sivuhaaran nimi). Nyt on
tämän kaupungin nimi _Hō Nan_, 'Virran eteläpuolella oleva alue',
samannimisessä maakunnassa. Sinne vie rautatie maakunnan nykyisestä
pääkaupungista K'ai Fung Fu:sta, pohjoisesta etelään kulkevan radan
poikki.
Lo Jang:issa oli Kungfutsella tilaisuus tutkia kuninkaallista
kirjastoa, muistomerkkejä ja musiikkia. Sataisvuotiset kuninkaalliset
rakennukset, vastaanottosalit ja esi-isien temppeli olivat hänen
tarkastettavissaan; samoin paikka, missä uhreja toimitettiin
Taivaalle ja Maalle. Täällä hän tapasi myöskin taolaisuuden
perustajan _Laotsen_, joka oli kuninkaallisen arkiston hoitajana
hovissa. Kun Kungfutse tahtoi tältä saada lisää tietoja vanhojen
viisaiden elämästä ja tavoista, syntyi siitä seuraava keskustelu.
_Laotse_ sanoi: "Ihmiset, joista te puhutte ovat jo luineen päivineen
mädänneet. Olen kuullut, että viisas kauppias kätkee aarteensa ja
hän näyttää syrjäisestä katsoen köyhältä mieheltä. Samoin myöskin
todellinen jalosukuinen osoittautuu ulkonaisessa elämässään
yksinkertaiseksi, vaikka hän kätkeekin kalleimmat hyveet. Luopukaa,
hyvä herra, korkealle kurkottavasta mielestänne ja monenlaisista
harrastuksistanne, ulkonaisesta puuhailustanne ja suurista
suunnitelmistanne! Tämä kaikki on hyödytöntä teille. Muuta sanomista
ei minulla ole teille."
Kurigfutse jatkoi juttua ja, kunnioituksesta vanhusta kohtaan,
kääntyi oppilaidensa puoleen ja sanoi: "Linnuista tiedän, että ne
voivat lentää, kaloista tiedän, että ne voivat uida, nelijalkaisista
tiedän, että ne voivat juosta. Juoksevaiset voidaan kietoa
verkkoihin, uivia voidaan onkia ylös ja lentäviä voidaan ampua alas.
Mutta mitä tulee Lohikäärmeeseen, niin en voi käsittää, miten se
tuulessa ja pilvissä ratsastaen nousee taivaaseen. Olen tavannut
tänään _Laotsen_. Eikö hän ole Lohikäärmeen kaltainen?"
Kauan ei Kungfutse viipynyt valtakunnan pääkaupungissa; jo samana
vuonna hän palasi kotivaltioonsa. Pian sen jälkeen syntyi täällä
sisäisiä rauhattomuuksia. Ministerit riitaantuivat hallitsijan
kanssa niin pahasti, että hallitsijan täytyi paeta Ts'i-nimiseen
naapurivaltioon suojaa hakemaan. Kungfutse meni sinne myöskin
oppilaineen, ja hänen onnistui saada siellä vaikutusvaltaa ruhtinas
_King:iin_. Matkalta Ts'i-valtioon kerrotaan seuraava tapaus.
Kungfutse lähestyy oppilaineen lähistössä olevaa _T'ai Šan_
("Suurvuori") nimistä vuorta. Vanhassa Kiinassa oli tämä _Šan
Tung:in_ niemimaan korkein kukkula se vuori jonka kaikki tunsivat.
Kungfutse tapaa erään naisen katkerasti itkemässä tiepuolessa
haudan luona. Lähetettyään jonkun oppilaistaan kysymään syytä hänen
suruunsa, Kungfutse saa kuulla, että vaimon appi, mies ja äskettäin
hänen poikansa ovat kaikki kuolleet tiikerin kynsiin. Kun vaimolta
kysyttiin, miksi hän yhä sitten asuu täällä, vastasi hän, että
maan hallitus täällä oli hyvä. "Muistakaa, lapseni", sanoi siihen
Kungfutse seuraajilleen, "että huono hallitus on pahempi kuin
tiikeri".
Aluksi ruhtinas _King_ suosi Kungfutsea, mutta myöntyi pian
hoviväkensä vastustukseen, joka asettui ivaavalle kannalle
Kungfutseen nähden. "Minä olen jo liian vanha, enkä voi häntä
käyttää", kerrotaan ruhtinaan lausuneen. Niin saa Kungfutse palata
kaksivuotisen, jotenkin hyödyttömän yrityksen jälkeen Ts'i-valtiosta
takaisin kotivaltioonsa.
Täällä olot ovat yhä ennallaan. Ruhtinas on pakosalla, eikä
Kungfutsella siis ole mitään mahdollisuutta ottaa osaa
hallitustoimiin. Sitä kokonaisemmin hän antautuu opetustoimeensa.
Kokonaista neljätoista vuotta (515-501) hän yksinomaan opettaa nyt
yhä lisääntyvää joukkoa korkeakoulussaan, aina viisikymmenvuotiaaksi
saakka. Tässä työssä selviää hänelle vähitellen kokemuksesta, mikä
osa tuossa runsaassa historiallisessa ja antiikkisessa aineistossa on
kasvatuksellisesti tärkeää, ja sen mukaan syntyvät sitten nuo Kiinan
klassilliset kirjat, opiskelijain kurssikirjat, joita on käytetty
tutkintovaatimuksina virallisissa opinnoissa näihin päiviin saakka.
Kun ruhtinas _Ting_ tulee v. 501 Lu-valtion hallitusistuimelle,
voi jälleen olla puhetta Kungfutsen käyttämisestä _valtion
palveluksessa_. Tänä vuonna annetaan hänelle ensin _Džung Tu_-nimisen
kaupungin päällikön toimi. Hänen hallituskautenaan tapahtuu kansan
elämässä ja tavoissa huomattava muutos parempaan päin. Sen johdosta
annetaan Kungfutselle pian yhä korkeampia toimia, ensin yleisten
töiden ylivalvojan asema, sitten määrätään hänet _rikosasiain
ministeriksi_. Varsinkin viimemainitussa tehtävässään hän on tullut
kuuluisaksi. Myöskin kahdelle hänen oppilaistaan annetaan tärkeitä
toimia, ja näiden avulla hän saa aikaan täydellisen muutoksen
kotivaltionsa oloissa. Seuraava esimerkki voi valaista hänen
menettelytapojaan.