Hyvä isä. Kuten näet päiväyksestä, olen jo poissa Keski-Aasiasta
ja silloin, kuin tämän kirjeen saat, jälleen Europassa, oltuani
neljä vuotta taistelemassa Ural-järven seuduilla, Afganistanin
rajoilla ja Syr Darjan varsilla. Minä olen saanut pataljoonan
Moskovassa.
-- Överstikö! Ja provasti tempasi piipun suustaan. Mitä sinä sanot!
Hänhän on vasta kolmen kymmenen ijässä, olipa sillä veitikalla onni!
Vapaaherra hymyili. -- Minun isoisäni isä komensi kolmen kymmenen
ijässä jo armeijanosastoa. Mutta kuulehan edelleen:
... Kun meidän sanomalehtemme harvoin välittävät täkäläisistä
oloista, kerron kaikkein lyhykäisimmästi, mitä on tapahtunut siitä
asti, kuin sinulle viimeksi kirjoitin. Marraskuun 26 päivänä
marssimme Skobelevin johdolla Dengil Tepeä vastaan eräästä
kurjanpäiväisestä, pienestä rajalinnasta Bamista, jossa olimme
ikävystyttäneet itsemme melkein kuoliaaksi asti niinä parina
kuukautena, jotka siellä viivyimme. Meitä oli yhteensä 4,770 miestä
ja 67 tykkiä. Teketurkmeenien päälliköllä oli pitkä nimi: Evars
Murad Tykma, ja arvonimi Sardar; hänen sotaväkensä oli 40,000
miehen suuruinen. Valetaisteluja toimitteli Skobelev Tepen
pohjois- ja itäpuolella sill'aikaa, kuin överstit Kurapatkin ja
Koselkov päinvastaisella puolella valloittivat Jengikalan sekä
Tepen eteläpuolella olevat linnoitukset. Me viivyimme siellä kauan
aikaa, kaivoimme juoksuhautoja ja usein oli elämämme toivottoman
kurjaa. Joulun aatosta asti makasin minä 80 miehen kanssa toisessa
linjassa, ja minua paleli hirveästi. Vanha Andrejev on ollut minun
luonani. Tammikuun 12 päivänä k:lo 11,20 räjäytimme suurella
ruutisuonella -- siinä oli koko 1,180 kiloa ruutia -- Tepen
muureihin aukon ja ryntäsimme heti sen jälkeen. Sotamies Kotelnikov
Shirvanin rykmentistä oli ensimmäisenä vallilla. Upseereista olin
minä, vaikka hiukan haavoitettuna, n:o 1. Yrjön ristin ja överstin
arvon voitin sillä tempulla. Tepen valloitus mursi tekeläisten
vallan. Neljäntoista päivän kuluttua olin minä jonkunlaiseen
kenttäkuumeesen sairastuneena paluumatkalla Europpaan. Saatuani
järjestetyksi asiani Moskovassa tulen heti käymään kotimaassani
ja Haapakoskella. Lisää kirjeessä sisko Hannalle. Pyydän kertomaan
terveiseni kaikille, jotka vielä muistavat minua, varsinkin
vanhalle provastille, jos hän vielä on elossa. Hyvästi näkemään
asti. Tottelevainen poikasi
_Erik_.
Provasti oikein punastui tästä tervehdyksestä.
-- Poika parka, Erik parka, kyllä hän on saanut viettää oikeata koiran
elämää siellä kaukana niiden rosvojen parissa. Olisipa kyllä jo aika
tulla hänen kotiin. Itsekseen hän ajatteli: tuohan muuten oli pikemmin
vain virkakertomus ylipäällikölle kuin kirje isälle.
Ikään kuin vapaaherra vanhuksella olisi ollut aavistus provastin
ajatuksista, sanoi hän, niin niin, kyllä vielä saamme enemmän uutisia
Hannan kirjeestä; luepas sinäkin kirjeesi, tyttöseni.
Vakavalla alttoäänellään luki Hanna:
-- Parahin sisareni. Kuinka olen palannut Moskovaan, sen saat
lukea isän kirjeestä. Niinpä niin, minä olen siellä viikon
kuluttua ja tarvitsen sinun apuasi. Minä olen niin kauan asunut
auloissa, aavikoilla ja kasarmeissa, että en enää oikein tiedä,
miltä vakinainen ihmisasunto näyttääkään. Jos nyt tahdot tehdä
minulle suuren palveluksen, niin tulet tänne minun luokseni
neljäksitoista päiväksi ja autat minua laittamaan kuntoon sen
kruununtalon, jota minulla on oikeus hallita. Sinun aistisi ja
kykysi sovitella yhteen värejä olisi minulle sanomattoman suureksi
hyödyksi. Luullakseni ehtisimme saada kaikki tehdyksi neljässätoista
päivässä. Jos käy oikein hyvin, niin ehkäpä sen ajan kuluttua pääsen
lähtemään yhdessä sinun kanssasi Suomeen. Sinä saat asua minun
luonani ja minä teen olosi täällä niin suloiseksi kuin mahdollista.
Mehän emme ole tavanneet toisiamme siitä asti, kuin neljä vuotta
sitte kävit minun luonani Krasnoje-Selossa. Arvaathan, että
minulla olisi paljo kyseltävää sinulta. Muistatko kapteeni
Martinovia, jonka kanssa söimme aamiaista kylässä Tuuterin mäillä?
Voitko ajatella, hän on nyt, vaikka vanhempi minua, minun
överstiluutnanttini. Se oli mieluinen uutinen minulle. Vastaa
sähköteitse sillä osoitteella, jonka näet tässä alla. Kuin tulet,
olen minä vastassa. Terveisiä kaikille veljeltäsi
_Erikillä_.
-- No, neiti Hanna lähtee, tietysti, sanoi provasti.
-- Niin, jos isällä ei ole mitään sitä vastaan.
Vapaaherra vanhus taisteli itsekseen ankaran taistelun. Päästää nyt
kiireimpänä kevättöiden aikana uskollisin apulaisensa pois koko
neljäksitoista päiväksi, se oli suuri uhraus hänelle.
Provasti katseli tarkasti vanhaa ystäväänsä. -- No, veli, mitä arvelet?
Salli minun antaa hyvä neuvo. Älä hylkää Erikin pyyntöä, ei se
kohtuuton ole. Ajattelehan, millaista elämää hän on viettänyt siellä
kaukana Kara Kumin aavikoilla.
-- Niin, vastasi vapaaherra, saathan lähteä, tyttöseni, saathan lähteä,
mutta koeta palata niin pian kuin mahdollista. Näethän, kuinka vaikea
minun on tulla toimeen ilman sinua.
Nyt tapahtui jotakin, mitä ei ollut tapahtunut moneen vuoteen: neiti
Hanna syleili isäänsä.
-- Nyt olit oikein hyvä, isä. Kas niin, tulkaa nyt ruokasaliin. Larsson
ilmoitti jo, että illallinen on valmis.
Vanhukset läksivät illalliselle, joka syötiin iloisella mielellä.
Atrian jälkeen poltettiin vielä yksi rauhan piippu, ja sitte saattoi
vapaaherra provastia sillalle kosken alle ja vielä kappaleen matkaa
edelleenkin pappilan porttia kohti. Kuin kello löi kymmenen, oli jo
aivan hiljaista Haapakosken kartanossa, niin hiljaista, että kuului,
kuinka viimeiset muuttolinnut, jotka olivat matkallaan myöhästyneet,
suhisten lensivät pitkin jokilaaksoa pohjoista kohti.
* * * * *
Viikon kuluttua oli neiti Hanna jo matkustanut Moskovaan. Erik Horn oli
siksi ajaksi, kuin hänen kartanoansa korjattiin, vuokrannut Petrovan
puistosta erään huvilan. Tämä Aldonin huvila oli pieni, mutta erittäin
komea rakennus kaikkein arvokkaimmassa osassa puistoa. Eräs rikas
moskovalainen oli rakentanut sen kuuluisalle laulajattarelle Aldonille,
mutta nyt se oli jo ollut vuoden kaksi autiona. Laulajatar oli
karannut, kuten kerrottiin, vähäpätöisen saksalaisen viuluniekan
kanssa, joka oli soitellut keisarillisessa orkesterissa.
Erik Hornin ja hänen sisarensa Hannan kesken vallitsi parempi ystävyys
kuin sisarusten kesken tavallisesti. Heidän äitinsä oli kuollut
aikaisin; isä kun oli lakkaamatta kiinni hallitus- ja kunnallisissa
toimissa, oli hänelle jäänyt hyvin vähä aikaa lastensa kasvatuksen
varalle. Sen tärkeän osan velvollisuuksistansa oli hän jättänyt eräälle
nyt jo kuolleelle naissukulaiselle. Sisarukset olivat siis kasvaneet
yksissä ja saaneet tyytyä jo hyvin nuoresta asti ainoastaan toistensa
seuraan. Monivuotinen oleskelu isäin vanhassa kartanossa ynnä
ratsastus-, kalastus- ja metsästysretket olivat tuottaneet heille
yhteisiä lapsuuden muistoja, joita he olivat yhä virkistäneet ahkeralla
kirjeenvaihdolla. Toistensa tapaaminen nyt niin monen vuoden jälkeen
tuottikin heille molemmille sanomatonta iloa.