Mutta kaikki me emme ole ylväitä ritareita. Toisella laidalla on
ihmisiä, jotka vaativat ryöstöä ja kostoa, tahtovat vihollista
nöyryytettäväksi ja kidutettavaksi, tuomitsevat yhdellä palstalla
raivostuneina preussilaiset kokonaisten kylien murhapolttajiksi ja
joukkoteloittajiksi ja toisella riemuitsevat venäläisten menetellessä
samoin; vaativat, että saksalaisia sotavankeja on kohdeltava
pahantekijöinä, kuvaavat meikäläisiä indialais-joukkoja hurjiksi
murhamiehiksi, koska kernaasti soisivat vihollisilleen sellaisen
kohtalon, minkä tunnemme Indian kapinan ajoilta; kirkuvat, että Kaiser
on lähetettävä Pirunsaarelle, koska St. Helena on hänelle liian hyvä,
ja selittävät, että Saksa on runneltava ja poljettava tomuun niin
perinpohjin, ettei se voi vuosisataan nostaa päätään. Käyttäkäämme
näistä ihmisistä heidän omaa lempinimitystään ja sanokaamme heitä
hunneiksi silläkin uhalla, että teemme vääryyttä todellisille
hunneille. Ja lähettäkäämme heitä juoksuhautoihin niin monta kuin
suinkin saamme houkutelluiksi lähtemään, siinä toivossa että ennen
pitkää tapaamme heidän nimensä tietymättömiin kadonneiden joukossa.
Mutta koska he pysyttelevät mieluummin omalla maaperällämme, niin
heidät on otettava lukuun lopputiliä tehtäessä. Mutta silloin he eivät
merkitse suuria. Useimmat heistä ovat aika lailla häpeissään siitä,
mitä sanoivat noina kolmena, neljänä ensimmäisenä viikkona; ja useimmat
niistä, jotka eivät ole, häpeävät tuoda kaunansa julkisesti esiin.