Puhukaamme nyt rauhanehdoista. On jo aika ottaa tämä kysymys
käsiteltäväksi; sillä lordi Kitchenerin käsitys, että meidän on
valmistuttava vuosikausien sotaan, kuten teimme sata vuotta sitten, on
soturille sopiva, mutta ei järkevä. Luonnollisesti meille on
fyysillisesti mahdollista kaivaa kaksikymmentä vuotta juoksuhautoja ja
ammuskella saksalaisia joukkoja ja työntää Saksan armeijoja takaisin,
milloin ne eivät työnnä meitä, sillä välin kuin vanhat naiset nyhtävät
turnipseja ja kaitsevat vuohia tulivyöhyykkeessä, jonka poikki soturit
juoksevat turvaa etsien. Mutta meillä ei ole varaa pidättää yksi
miljoona miestä, jotka ovat suoriutuneet ankarasta ruumiillisesta
tarkastuksesta, useat vuodet isyyden toimista, ellei aikomuksemme ole
kasvattaa seuraava sukupolvi vähemmistä, joilla on huonot silmät,
visvaiset suonet, mädät hampaat ja sisälmykset epäkunnossa. Soturit
eivät ajattele näitä asioita, mutta järkevien siviilihenkilöiden on
tehtävä se. Ja yksinpä sotilaatkin tietävät, ettei ampumatarpeita voi
valmistaa niin nopeasti kuin kuluttaa, eikä ihmisiä ja hevosia saata
synnyttää yhtä nopeasti kuin ne voi surmata koneiston avulla. Olisi
tosiaankin hyvä, etteivät sanomalehtemme kirjoittaisi kymmenen tuuman
pommeista, vaan 1,000 punnan pommeista, ja että sotilassoittokunnat
toisinaan kajahuttaisivat kansallislaulun ja brabançonnen ja
marseljeesin lopuksi vanhan tutun säkeistön: "Kyllä rahaa lentää saa,
kymmentuumainen kun paukahtaa." Helppoa on moittia Norman Angelia ja
Blochia siitä, että he esittävät niin synkkiä ajatuksia sodan
aiheuttamista kuluista; ja H.G. Wells on kerrassaan oikeassa
huomauttaessaan sen seikan, ettei sota kannata taloudellisesti, olevan
sille suureksi ansioksi, koska ei mikään korkea ihmistoiminta kannata
koskaan taloudellisesti. Mutta nykyaikainen sota ei kannata edes
itsessään. Meidän miehet ovat jo syytäneet lyijyä peräytyviä
saksalaisia vastaan, joilla ei ollut lyijyä jäljellä takaisin
syydettäväksi; ja jos jatkamme loppumattomiin, niin ennemmin tai
myöhemmin meidän on ryhdyttävä ratkaisemaan tätä asiaa nyrkeillämme ja
onniteltava itseämme siitä, että Georges Carpentier ja tykkimies Wells
[kaksi kuuluisaa nyrkkeilijää. Suom.] ovat molemmat meidän puolellamme.
Tämä sota päättyy, kun Saksa tarjoo sovinnon kättä, mikä tapahtuu
aikoja ennen kuin se on äärimmilleen nääntynyt, mutta ei suinkaan ennen
kuin me olemme itsekin tyytyväisiä päästessämme lepäämään.
Kansakunnat ovat mehiläisten kaltaisia: ne eivät voi surmata muutoin
kuin oman henkensä hinnalla.