SALAPERÄISYYDEN AIHEUTTAMA VALMISTUMATTOMUUS.

Ensinnäkin sen, että itsevaltainen ulkomaanpolitiikkamme, jossa

ulkoasiain-ministeri on aina junkkari ja ryhtyy sotaan ja päättää sodan

kysymättä neuvoa kansakunnalta tai uskomatta asiaa sille tai edes

pidättymättä pettämästä sitä tarkoituksiinsa nähden, aiheuttaa

ehdottomasti sellaisen tuhoisan tuloksen, että ryhdytään sotaan

olematta siihen valmiita. Suunnitellaan sotia, joihin tarvitaan

suunnattomia hyökkäysarmeijoita, harjaantuneita ja sotaan varustettuja.

Mutta koska sellaisia valmistuksia ei voi salata yleisöltä, niin ne

lykätään siksi, kunnes sota on toden teolla julistettu ja aloitettu,

vaikka seurauksena olisikin sellainen hirvittävä vaara, että meidän

vähäinen rauhanarmeijamme joutuisi tuhotuksi, kuten oli käymäisillään

Monsin ja Cambrain luona. Ammattimiehet sanovat, että jalkamiehen

valmistamiseen kuluu neljä ja ratsumiehen valmistamiseen kuusi

kuukautta. Ja me hankimme armeijan, joka kykenee taistelemaan Saksan

joukkoja vastaan, julistamalla Saksalle sodan ihan kuin meillä jo olisi

sellainen armeija ja luottamalla sitten siihen, että tästä aiheutuva

kauhea vaara saa meidät miehissä astumaan riveihin vapaaehtoisesti tai

pakosta (mikä on vielä parempi seikka junkkarien kannalta katsoen).

Minusta tuntuu siltä, että kansakunnan, joka sietää moisia järjettömiä

menetelmiä ja suunnattomia vaaroja, täytyy ennen pitkää hukkua pelkästä

mielettömyydestä. Ja kaikki tuo on silkkaa taikauskoa: Edward I:n

aikaiset menetelmät tahdotaan säilyttää voimassa Yrjö V:n

hallitusaikana. Sen vuoksi ehdotan sodasta otettavaksi kaikkein ensinnä

sen opin, että ulkoasiain-ministeri alennetaan tavallisen pääministerin

tai vaikkapa perustuslaillisen hallitsijan tasalle, niin ettei hän voi

ampua ainoatakaan laukausta tai kirjoittaa sopimuksia alahuoneen

valtuuttamatta, vaan on pakotettu suorittamaan diplomaattiset

toimenpiteensä kaiken kansan nähden; ja nykyisen säännöksen sijaan,

jonka mukaan diplomaattiseen palvelukseen antautuvalta vaaditaan

ainakin 400 punnan yksityiset vuositulot, laaditaan uusi määräys, että

ainakin toisen puolen diplomaattikunnasta on oltava henkilöitä, jotka

eivät ole koskaan aterioineet sen korkeampien isäntien kuin

vaatimattomien asiainajajain tai lääkärien päivällispöydässä.

Näitä ehdottaessani en suinkaan unohda, ettei ole helppoa keksiä

tehokasta keinoa diplomatian hillitsemiseksi ja että meidän

diplomaateillemme on yhtä tärkeätä kuin konsanaan ennen suuri luonne ja

luokka-epäitsekkyys (mikä nykyään on mahdoton täyttää). Tiedän hyvin,

että diplomaattista toimintaa harjoitetaan nykyään ei vain virallisin

kirjeenvaihdoin, joka on tarkoitettu mahdollisesti julkaistavaksi ja

joutuu tarkastuksen alaiseksi, mikä on jossain määrin vastuunalaista

tarkastusta, vaan myöskin yksityisin kirjein, joita ei itse

kuninkaallakaan ole oikeutta lukea. Tiedän, että yksinpä

Yhdysvalloissakin, missä sopimukset ja sodanjulistukset kuuluvat

parlamentin tehtäviin, presidentti voi siitä huolimatta aiheuttaa

tilanteen, jossa kongressilla, samaten kuin meidän alahuoneellammekin

tätä nykyä, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin julistaa sota. Mutta vaikka

täydellinen turvallisuus onkin mahdoton saavuttaa, ei siitä suinkaan

seuraa, ettei olisi ryhdyttävä varokeinoihin tai ettei kansanvaltainen

traditsio olisi turvallisempi kuin feodaalinen traditsio. Paljoa

vakavampia epäilyksiä tuottaa joukkojen alttius joutua sotakuumeen

valtaan ja tuo hirvittävän vaarallinen jokapäiväinen tulva halpoja

sanomalehtiä; sillä näihin kirjoittavat nimettömät miehet ja

naiset, joiden häpeällisen alhainen palkka on takeena heidän

tietämättömyydestään ja nöyryydestään taloudellisen johdon edessä;

mutta viimeksi mainittua hallitsee taasen varakas luokka, joka ei

ainoastaan liehittele sotilassäätyä yhteiskunnallisista syistä, vaan

jolle sota tuottaa suoranaisia etujakin suomalla tilaisuuden korottaa

rahan arvoa, ja rahahan on ainoa kauppatavara, mitä varakkaalla

luokalla on myytävänä. Mutta minä en kykene laisinkaan huomaamaan, että

meikäläiset junkkarit ovat vähemmän alttiita sanomalehdistön

vaikutukselle kuin alkeiskoulujen kasvattama yleisö. Päin vastoin,

meikäläiset demokraatit ovat luotettavampia kuin plutokraatit, ja ne

kuumehoureet, joita meikäläiset junkkarit sota-aikana lähettävät

sanomalehtiin ilmaiseksi, olisivat kalliita, jos niistä maksettaisiin

puoli pennyä riviltä. Rahaylimystö haluaa sotaa, koska se tarjoaa

palkintoja plutokratialle: sosialismi haluaa rauhaa, koska sen

palvelemat edut ovat kansainvälisiä. Koska sosialistinen puoli on

kansanvaltainen puoli, niin meidän olisi parasta tehdä diplomatiamme

kansanvaltaiseksi, jos haluamme rauhaa.

Järjen sanoja sodasta: Englantilaisen "kapinoitsijan" arvostelua · 第 28 / 54 题