Ensinnäkin sen, että itsevaltainen ulkomaanpolitiikkamme, jossa
ulkoasiain-ministeri on aina junkkari ja ryhtyy sotaan ja päättää sodan
kysymättä neuvoa kansakunnalta tai uskomatta asiaa sille tai edes
pidättymättä pettämästä sitä tarkoituksiinsa nähden, aiheuttaa
ehdottomasti sellaisen tuhoisan tuloksen, että ryhdytään sotaan
olematta siihen valmiita. Suunnitellaan sotia, joihin tarvitaan
suunnattomia hyökkäysarmeijoita, harjaantuneita ja sotaan varustettuja.
Mutta koska sellaisia valmistuksia ei voi salata yleisöltä, niin ne
lykätään siksi, kunnes sota on toden teolla julistettu ja aloitettu,
vaikka seurauksena olisikin sellainen hirvittävä vaara, että meidän
vähäinen rauhanarmeijamme joutuisi tuhotuksi, kuten oli käymäisillään
Monsin ja Cambrain luona. Ammattimiehet sanovat, että jalkamiehen
valmistamiseen kuluu neljä ja ratsumiehen valmistamiseen kuusi
kuukautta. Ja me hankimme armeijan, joka kykenee taistelemaan Saksan
joukkoja vastaan, julistamalla Saksalle sodan ihan kuin meillä jo olisi
sellainen armeija ja luottamalla sitten siihen, että tästä aiheutuva
kauhea vaara saa meidät miehissä astumaan riveihin vapaaehtoisesti tai
pakosta (mikä on vielä parempi seikka junkkarien kannalta katsoen).
Minusta tuntuu siltä, että kansakunnan, joka sietää moisia järjettömiä
menetelmiä ja suunnattomia vaaroja, täytyy ennen pitkää hukkua pelkästä
mielettömyydestä. Ja kaikki tuo on silkkaa taikauskoa: Edward I:n
aikaiset menetelmät tahdotaan säilyttää voimassa Yrjö V:n
hallitusaikana. Sen vuoksi ehdotan sodasta otettavaksi kaikkein ensinnä
sen opin, että ulkoasiain-ministeri alennetaan tavallisen pääministerin
tai vaikkapa perustuslaillisen hallitsijan tasalle, niin ettei hän voi
ampua ainoatakaan laukausta tai kirjoittaa sopimuksia alahuoneen
valtuuttamatta, vaan on pakotettu suorittamaan diplomaattiset
toimenpiteensä kaiken kansan nähden; ja nykyisen säännöksen sijaan,
jonka mukaan diplomaattiseen palvelukseen antautuvalta vaaditaan
ainakin 400 punnan yksityiset vuositulot, laaditaan uusi määräys, että
ainakin toisen puolen diplomaattikunnasta on oltava henkilöitä, jotka
eivät ole koskaan aterioineet sen korkeampien isäntien kuin
vaatimattomien asiainajajain tai lääkärien päivällispöydässä.
Näitä ehdottaessani en suinkaan unohda, ettei ole helppoa keksiä
tehokasta keinoa diplomatian hillitsemiseksi ja että meidän
diplomaateillemme on yhtä tärkeätä kuin konsanaan ennen suuri luonne ja
luokka-epäitsekkyys (mikä nykyään on mahdoton täyttää). Tiedän hyvin,
että diplomaattista toimintaa harjoitetaan nykyään ei vain virallisin
kirjeenvaihdoin, joka on tarkoitettu mahdollisesti julkaistavaksi ja
joutuu tarkastuksen alaiseksi, mikä on jossain määrin vastuunalaista
tarkastusta, vaan myöskin yksityisin kirjein, joita ei itse
kuninkaallakaan ole oikeutta lukea. Tiedän, että yksinpä
Yhdysvalloissakin, missä sopimukset ja sodanjulistukset kuuluvat
parlamentin tehtäviin, presidentti voi siitä huolimatta aiheuttaa
tilanteen, jossa kongressilla, samaten kuin meidän alahuoneellammekin
tätä nykyä, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin julistaa sota. Mutta vaikka
täydellinen turvallisuus onkin mahdoton saavuttaa, ei siitä suinkaan
seuraa, ettei olisi ryhdyttävä varokeinoihin tai ettei kansanvaltainen
traditsio olisi turvallisempi kuin feodaalinen traditsio. Paljoa
vakavampia epäilyksiä tuottaa joukkojen alttius joutua sotakuumeen
valtaan ja tuo hirvittävän vaarallinen jokapäiväinen tulva halpoja
sanomalehtiä; sillä näihin kirjoittavat nimettömät miehet ja
naiset, joiden häpeällisen alhainen palkka on takeena heidän
tietämättömyydestään ja nöyryydestään taloudellisen johdon edessä;
mutta viimeksi mainittua hallitsee taasen varakas luokka, joka ei
ainoastaan liehittele sotilassäätyä yhteiskunnallisista syistä, vaan
jolle sota tuottaa suoranaisia etujakin suomalla tilaisuuden korottaa
rahan arvoa, ja rahahan on ainoa kauppatavara, mitä varakkaalla
luokalla on myytävänä. Mutta minä en kykene laisinkaan huomaamaan, että
meikäläiset junkkarit ovat vähemmän alttiita sanomalehdistön
vaikutukselle kuin alkeiskoulujen kasvattama yleisö. Päin vastoin,
meikäläiset demokraatit ovat luotettavampia kuin plutokraatit, ja ne
kuumehoureet, joita meikäläiset junkkarit sota-aikana lähettävät
sanomalehtiin ilmaiseksi, olisivat kalliita, jos niistä maksettaisiin
puoli pennyä riviltä. Rahaylimystö haluaa sotaa, koska se tarjoaa
palkintoja plutokratialle: sosialismi haluaa rauhaa, koska sen
palvelemat edut ovat kansainvälisiä. Koska sosialistinen puoli on
kansanvaltainen puoli, niin meidän olisi parasta tehdä diplomatiamme
kansanvaltaiseksi, jos haluamme rauhaa.