Ja nyt, ennenkuin jätän kysymyksen Belgiasta: mitä olemme tehneet
Belgian hyväksi? Olemmeko pelastaneet sen joutumasta vihollisen
valtaan? Asetimmeko sen rinnalle puoli miljoonaa miestä, kun vyöry
pyyhälsi sen ylitse? Vai pysyimmekö turvallisina omassa maassamme
ylistäen sen sankarillisuutta kirjoituksissa, joiden onnistui herättää
sellainen käsitys, että belgialainen soturi on noin neljän jalan
mittainen, mutta tavattoman karski kokoisekseen? Kun belgialainen
soturi huusi: "Missä ovat englantilaiset?" niin oli vastauksena "ison
huoneen suuruinen määrä ainetta", jonka saksalainen piiritystykki
lennätti ilmaan ja joka murskasi hänet maahan, jota meidän ei ollut
onnistunut pelastaa sodan pahimmilta kauhuilta. Me emme ole suojelleet
Belgiaa; Belgia on suojellut meitä joutuen siitä hyvästä Saksan
valtaan. Nyt pyhä velvollisuus vaatii meitä karkoittamaan saksalaiset
Belgiasta. Siihen mennessä voisimme ainakin pelastaa sen pakolaiset
yksityisen armeliaisuuden oikullisuudesta myöntämällä anteliaasti
avustusta yleisistä varoista. Meidän ei tarvitse tyrkyttää sille rahaa
lainaksi; Saksan kapitalistit tekevät sen mitä suurimmalla
mielihyvällä, kun sota on päättynyt. Luullakseni hallitus käsittää
tämän nyt, sillä huomaan sen esittävän sellaisen myöhäisviisauden,
ettei meidän lainastamme tarvitse maksaa korkoa. Kun nyt alamme nähdä,
mihin todella olemme joutuneet, mitä käytännöllisiä opetuksia voimme
siitä saada?