Ja nyt joku, joka toivoo, etten olisi sanonut kaikkea tätä (hän kun on
luultavasti puhunut hirvittävää pötyä Belgiasta viimeisen kuukauden
ajan), kysyy varmaankin: "Miksi kaikki nämä vastasyytökset? Mikä on
tehty, on tehty. Eikö nyt ole jokaisen englantilaisen velvollisuus
tukahuttaa kaikkinainen erimielisyys yhteisen vaaran uhatessa?" j.n.e.
Kaikkiin moisiin rukouksiin tulla säästetyksi niin kauhealta asialta
kuin totuudelta minun täytyy vastata, että historian muodostavat
pääasiallisesti vastasyytökset ja että minä kirjoitan historiaa, koska
tarkka tapahtumain tuntemus ei ole vain tuiki tarpeen voidaksemme
käyttäytyä jotenkuten järkevästi Europan edessä, kun välttämätön
tilinteon päivä koittaa, vaan sillä on myöskin käytännöllistä
merkitystä siihen vaaralliseen ja suoranaiseen tehtävään nähden, mikä
meillä on edessämme; sillä nythän meidän on pyydettävä kansakunnalta
sotamiehiä ja suunnattomia rahasummia. Sen on ratkaistava kysymys, onko
tuossa pyynnössä vedottava peittelemättä meidän vapaudenrakkauteemme ja
traditsioomme, jonka mukaan Englanti on maailman vapauden suojelija,
eikä huonoihin lakeihin vanhentuneista sopimuksista, kaikellaiseen
lorupuheeseen Kaiserin pirullisesta luonteesta ja rauhaarakastavan
Englannin loukattuun sopivaisuuden tuntoon tai muuhun sentapaiseen
hölynpölyyn, mikä on monet kuukaudet kuvottanut John Bullia.
Epäilemättä oli melkein mikä hyvänsä puolustettavissa alussa, kun me
kaikki puristimme lujasti toistemme käsiä ja kehotimme toisiamme
olemaan pelkäämättä. Mutta nyt on aika rohkaista mielensä, tunnustella
lihaksiaan, käsittää voimamme ja urheutemme arvo ja lausua totuus
häpeämättä, rohkeiden ja lujaluontoisten miesten lailla, koettamatta
päästä vastuunalaisuudesta ikäänkuin mitkäkin ulkoasiain-ministeriön
juonen viralliset puolustelijat.