Todistuskappaleena siitä, kuinka meikäläiset ulkoasiain-ministeriön
junkkaridiplomaatit saattoivat meidät sotaan, on Valkoinen kirja,
Sekalaista N:o 6 (1914), joka sisältää europpalaisia selkkauksia
käsittelevää kirjeenvaihtoa ja on sittemmin julkaistu uudelleen erään
myöhemmän Valkoisen kirjan yhteydessä. Näistä useasti siteeratuista ja
harvoin luetuista asiakirjoista näemme, kuinka kaikkien kansakuntien
junkkarit, ne miehet, jotka vuosikausia ovat hokeneet "sen
täytyy tulla" ja vaatineet Englannissa asevelvollisuutta ja
suurempiin yrityksiin pystyviä sotajoukkoja, hiukan hätkähtävät
huomatessaan yht'äkkiä, että nyt se on tullut. He ryntäilevät
ulkoasiain-ministeriöstä lähetystöön ja lähetystöstä palatsiin
vikisten: "Tämä on hirveätä. Ettekö voi estää sitä? Koettakaa nyt olla
järkeviä. Ajatelkaahan seurauksia", j.n.e. Yksi ainoa heidän joukossaan
säilyttää päänsä selvänä ja katselee tosiasioita suoraan silmiin. Tämä
mies on Sasonov, Venäjän ulkoasiain-ministeri. Hän koettaa kaiken aikaa
saada Sir Edward Greytä ottamaan miehekkäästi vastaan sen, mitä ei voi
välttää. Hän toistaa toistamistaan: "Tiedätte varsin hyvin, että teidän
on mahdotonta estää Europpaa sodasta. Tiedätte, että sopimus pakottaa
teidät taistelemaan Saksaa vastaan, jos Saksa käy Ranskan kimppuun.
Tiedätte, että olette jo valmistautuneet taisteluun; että Britannian
armeijaa komentaa jo ranskalais-brittiläinen sotaneuvosto, että teidän
on mahdotonta peräytyä kunnialla. Tiedätte, että tuo Itävallan vanhus,
joka olisi jo vuosia sitten katsottu yli-ikäiseksi, jos olisi ollut
veronkantaja, on päättänyt ryhtyä sotaan Serbiaa vastaan ja lähetti
tuon typerän neljänkymmenen kahdeksan tunnin ulttimaattumin, kun me
olimme kaikki maalla, jotta voisi ruveta taistelemaan, ennenkuin
ennättäisimme takaisin pitämään häntä kurissa. Tiedätte, että hänellä
on takanaan Wienin jingo-roskaväki. Tiedätte, että jos hän ryhtyy
sotaan, niin Venäjän on mobilisoitava. Tiedätte, että Ranskan on
yhdyttävä meihin, kuten teidänkin Ranskaan. Tiedätte, että sillä haavaa
kuin me mobilisoimme, on Saksalla, tuon vanhan miehen liittolaisella,
vain yksi epätoivoinen voiton mahdollisuus, nimittäin lyödä meidän
liittolaisemme Ranska miljoonainsa loistavalla hyökkäyksellä ja
pyyhältää sitten takaisin kohdatakseen meidät Veikselin luona.
Tiedätte, ettei tätä voi estää muuten paitsi siten, että Saksa tekee
Itävallalle vakavia huomautuksia ja vaatii Serbian kysymystä
käsiteltäväksi kansainvälisessä tuomioistuimessa eikä sodassa.
Tiedätte, ettei Saksa uskalla tehdä tätä, koska sen liitto Itävallan
kanssa on turva Ranskan ja Venäjän välistä liittoa vastaan, ja ettei se
missään tapauksessa halua tehdä sitä, koska Kaiserin asemassa
olevasta henkilöstä on luonnollisesti varsin vastenmielistä sallia
edesvastuuttomien vallankumouksellisten murhata kuninkaallisia
henkilöitä eikä hän voi arkkiherttuan murhan jälkeen ajatella kyllin
pahaa Serbiasta. Meillä on vain yksi ainoa mahdollisuus välttää tuhon
päivää; perin vähäinen se on, mutta kannattaa kuitenkin koettaa. Te
torjuitte sodan Algeciras-kriisissä ja sitten taas Agadir-kriisissä
ilmoittamalla, että aioitte ryhtyä taisteluun. Koettakaahan uudestaan.
Kaiser on jäykkäniskainen siitä syystä, ettei usko teidän rupeavan
taistelemaan tällä kertaa. No niin, todistakaa hänelle, että aiotte.
Hän joutuu silloin niin hirvittävän ylivallan alaiseksi, ettei kenties
uskalla moisesta hinnasta tukea Itävallan Serbialle antamaa
ulttimaattumia. Ja jos Itävalta tulee täten pakoitetuksi menettelemään
oikeudellisesti Serbiaan nähden, niin me venäläiset tyydymme, eikä
silloin synny sotaa."
Sir Edward ei kyennyt ymmärtämään tätä. Hän on vapaamielisen
hallituksen jäsen maassa, missä sellaisella miehellä ei ole mitään
valtiollista uraa, joka ei aseta oman puolueensa valtaa kaikkien muiden
näkökohtien edelle. Mitä olisivatkaan _The Daily News_ ja _The
Manchester Guardian_ sanoneet, jos hän olisi Bismarckin tapaan muitta
mutkitta huomauttanut: "Jos sota kerran syttyy, niin ei Englannin ja
Preussin välistä vanhaa riitaa ratkaista lähettiläiden teekutsuissa ja
areiopageissa, vaan verellä ja raudalla." Turhaan toisti Sasonov:
"Mutta jos kerran aiotte taistella, kuten hyvin tiedätte tekevänne,
miksi ette sano sitä?" Koska Sir Edward oli Sir Edward eikä Winston
Churchill tai Lloyd George, ei hän voinut myöntää aikovansa taistella.
Päin vastoin hän vakuutti meille, ettei hänellä ollut mitään
velvollisuutta ryhtyä taistelemaan. Hän vakuutti Saksalle, ettei
hänellä ollut vähintäkään vakavaa aikomusta ryhtyä taistelemaan. Ja
koska Saksa oli varma siitä, että se voisi Itävallan avulla murskata
Ranskan toisella kädellä ja Venäjän toisella kädellä, jos Englanti vain
pysyisi loitolla, se antoi Itävallan heittää tulitikun ruutikellariin.