Epävirallisesti katsoen on asian laita aivan toisellainen. Demokratian,
eipä edes sosiaalidemokratiankaan, vaikka se onkin yhtä vihamielinen
brittiläisiä kuin saksalaisia junkkareita kohtaan ja käsittää varsin
hyvin nykyaikaisen sodan vanhentuneisuuden ja äärettömän typeryyden, ei
tarvitse olla kokonaan innostumatta taistelusta, joka voi tuottaa sille
suurempaa hyötyä kuin sen valtiollisille vastustajille. Sillä Bernhardi
Loistava ja meidän omat perin tylsät militaristimme ovat yhtä
mielettömiä: sota ei saa aikaan mitään kaikesta siitä, minkä vuoksi he
ovat siihen syöksyneet. On paljoa luultavampaa, että se saa aikaan
juuri sellaista, mitä he eniten pelkäävät ja paheksuvat: se on itse
asiassa jo pakottanut heidät juuri sellaiseen järjestykseen, jonka
kukistamiseksi he perustivat anti-sosialisti-liiton. Osoittaaksemme,
kuinka mielettömiä he ovat, sallittakoon meidän olettaa, että sota
toteuttaa heidän läntisen ohjelmansa viimeiseen pykälään asti.
Otaksukaamme, että Ranska lähtee sodasta voitollisena, onnellisena ja
mainehikkaana, valloitettuaan takaisin Elsassin ja Lothringin, saatuaan
Rheimsin tuomiokirkon korjatuksi parhaimpaan nykyaikaiseen
afäärityyliin ja suunnaton sotakorvaus taskussaan! Olettakaamme, että
me hinaamme Saksan laivaston Portsmouthiin ja jätämme Hohenzollernin
kuvaannollisesti virumaan Romanovin kantapään alle ja todellisuudessa
asumaan mukavassa huvilassa Chislehurstissa, seudun kaikkien
teekutsujen sankarina ja sen kaikkien urheilukilpailujen
palkintotuomarina! No niin, huutavat militaristit, otaksukaa kaikin
mokomin sellaista: voisimmeko kaivata mitään sen parempaa? Mutta
minullapa sattuu olemaan verraten vilkas mielikuvitus, eikä se suostu
millään ehdolla pysähtymään tähän mukavaan kohtaan. Minun täytyy
otaksua yhä edelleen. Otaksukaamme, että Ranska, jonka sotilaallinen
maine on vielä kerran kohonnut napoleonisen korkealle, käyttää
sotakorvauksensa rakentaakseen voittamattoman armaadan, voimakkaamman
ja meitä lähempänä sijaitsevan kuin saksalainen laivasto, jota nyt
olemme ryhtyneet hävittämään! Otaksukaamme, että Sir Edward Grey
esittää vastalauseensa ja monsieur Delcasse vastaa: "Venäjä ja Ranska
ovat nöyryyttäneet yhden valtakunta-öykkärin ja ovat valmiit
nöyryyttämään toisenkin. En ole unohtanut Fashodaa. Estäkää meitä, jos
voitte; tai jos haluttaa, niin etsikää apua Saksalta, jonka olemme
murskanneet ja riisuneet aseista!" Mitä hyötyä on silloin kaikesta
tästä verenvuodatuksesta, kun tuo vanha tilanne toistuu pahemmassa
muodossa, kun meillä on vihollinen lähempänä rantojamme ja maallenousu
paljoa mahdollisempi, kun vihollista on terästämässä "luonnollisen
vihollisuuden" traditsio ja Waterloon tahra on pestävä pois aivan
samoin kuin nyt Sedanin? Jo sylilapsenkin pitäisi kyetä käsittämään,
että tuo typerä ajatus hellittää meitä ahdistavaa sotilaallista
painostusta murskaamalla tämä tai tuo erikoinen valta on ihan samaa,
kuin koettaisimme muuttaa valtameren painostusta nostamalla sangollisen
vettä Pohjanmerestä ja kaatamalla sen Biskaijan lahteen.
Jätän ehdoin tahdoin olettamatta, mitä voitollinen Venäjä saattaisi
tehdä. Mutta Puolan ja Suomen ylevämielinen vapauttaminen sen omalla
kustannuksella ja Bosnian ja Herzegovinan vapahtaminen Itävallan
kustannuksella voisi helposti nostattaa hermostuneiden militaristiemme
mieleen, että Venäjän saattaisi vallata intohimoinen halu vapauttaa
India ja Egypti, ja lisäksi muistuttaa sille, että me olimme Japanin
liittolaisia niihin aikoihin, jolloin Venäjä nöyryytettiin
Mandshuriassa. Niin että teidän tasapaino-probleminne Aasiassa käy
suunnattomassa määrin vaikeammaksi, jos Saksa heitetään pois
venäläisvastaiselta vaakalaudalta ja murskataan muruiksi. Yksinpä
Pohjois-Afrikassakin -- mutta riittää jo. Paistinpannusta voi raivata
itselleen tien, mutta vain tuleen. Parasta on ottaa vaarin Nietzschen
urheasta neuvosta ja pitää kunnianasianaan "elää vaarallisesti".
Historia osoittaa, että usein se on paras keino elää kauan.