Suvaitkaa nyt huomata, etten väitä tätä kiihotusta järjettömäksi.
Omasta puolestani olen kannattanut aina hirvittävää aseistautumista ja
pilkannut sitä käsitystä, ettei meillä, jotka vuosittain tuhlaamme
satoja miljoonia tyhjäntoimittajille, olisi hyvinkin varaa korottaa
armeijan ja laivaston aiheuttamat kustannukset kahden-, kolmen-,
neljänkertaisiksi. Olen puolustanut sitä mielipidettä, että jokainen
ihminen olisi pakotettava palvelemaan maatansa sekä sodassa että
rauhassa. Tyhjäntoimittajat ja tuhlarit eivät omaksuneet innostuneina
minun kantaani, sillä he käsittivät hämärästi minun tarkoittavan
kustannuksia suoritettaviksi heidän taskustaan ja aikovan
käyttää myönnytystä, ettei rikkauden pitäisi vapauttaa ihmistä
sotapalveluksesta, kuvaamaan sitä, kuinka typerää oli sallia niiden
vapauttaa hänet siviilipalveluksesta. Sen vuoksi minun täytyy uudelleen
vakuuttaa samaa, jotta ei kukaan olettaisi minun tuomitsevan niitä,
joiden toimia tässä kuvaan. Periaatteessa he olivat usein kauhean
väärässä, mutta käytännössä varsin oikeassa. Mutta nyt heidän on
pysyttävä tykkiensä ääressä, kun nuo tykit laukeavat. Heidän ei kannata
tekeytyä viattomiksi radikaalisiksi rauhanystäviksi, ja tarpeetonta on
heidän väittää, että militarismipropaganda, joka väitti sotaa Englannin
ja Saksan välillä välttämättömäksi, on preussilaista julkeutta, josta
Kaiseria on ankarasti rangaistava. Se ei ole oikein, se ei ole totta
eikä gentlemannin kaltaista. Me sen aloitimme; ja jos he tulivat
vastaan puolitiehen, kuten he tekivätkin, niin meidän asiamme ei ole
moittia heitä siitä. Kun saksalaiset miekankalistajat joivat "koittavan
päivän" maljan, niin he kohottivat maljan sille päivälle, josta
meikäläiset laivastoliittolais-toitottajat ensinnä olivat sanoneet,
että "sen täytyy koittaa". Älkäämme siis enää jatkako hölynpölyämme
preussilaisesta sudesta ja brittiläisestä karitsasta, preussilaisesta
Machiavellista ja englantilaisesta evankelistasta. Me emme voi
vuosikausia karjua, että nämä pojat ovat oikein verikoiran rotua, ja
sitten äkkiä tekeytyä gaselleiksi. Se ei käy päinsä. Kun Europpa ja
Amerikka laativat sopimuksen, joka päättää tämän jutun (sillä se koskee
Amerikkaa aivan yhtä paljon kuin meitäkin), niin ne eivät käsitä meitä
salakavalan tyrannin ja hurjan sotamieslauman viattomiksi uhreiksi.
Niiden on koetettava keksiä keino, miten nämä kaksi auttamattoman
riidanhaluista ja parantumattoman pöyhkeilevää kansaa, jotka ovat
ärisseet toisilleen neljänkymmenen vuoden ajan karvat pörrössä ja
hampaat irvissä ja nyt kieriskelevät pitkin ja poikin hampaat toinen
toisensa kurkkuun tarrautuneina, miten ne saataisiin kesytetyiksi
toimimaan maailmanrauhan luotettavina vartijakoirina. Minua surettaa
hävittää se sädekehän saartama pyhimyskuva, jonka brittiläinen
jingo-sanomalehtimies parhaillaan näkee kuvastimeen katsoessaan; mutta
se on tehtävä, jos mielimme käyttäytyä järkevästi lähestyvänä tilinteon
päivänä.
Ja nyt takaisin Friedrich von Bernhardiin.