Rukit surisevat Tyrnin pirtissä. Hilkka-emännän lanka on hienoa ja
sileää kuin silkki. Vanha Matliena ei jaksa kilpailla. Karkeat ovat
sormet ja kankea uupunut jalka, mutta hän tekee parhaansa, hänkin.
Manja kehrää kiihkeästi. Arkielämä on hänelle yhdentekevää, hän elää
kuin toisessa maailmassa, omissa unelmissaan, joista hän saa voimaa ja
uskallusta kestää ihmisten tuomitsevia katseita ja pistäviä sanoja.
Metsän lähteensilmä, joka kerran kuvasti hänen soreuttaan, nukkuu nyt
nuoskalumen peittämänä, ja parasta onkin niin, sillä sen tasainen,
kirkas pinta näyttäisi Manjalle silmät, jotka tuska on tehnyt
hätäisiksi, posket, joitten heleät ruusut ovat kuihtuneet. Se voisi
ilmaista onnettomalle ihmislapselle, että satu on lopussa, kaunis sävel
sammumaisillaan.
Pienokainen, hän ajattelee, rakkauden lapsi sinä olet, kuutamoöitten
ja solisevien maininkien kukka — valkolehtinen ja hento. Kun isäsi
tulee, selkenee kaikki. Kodin saamme, kauniin, hirsiseinäisen pirtin,
jossa, sirkat sirisevät uunin takana ja ristikkopöytä on suuri ja
tukeva. Hiekalla hankaan lattian lumivalkoiseksi. — Pienokainen,
kuuletko naavaisten kuusien huminan? Tupamme seisoo kerran metsän
reunassa, syvien salojen kynnyksellä. Pääset paimeneen maammosesi
seurassa, selässäni sinua kannan, niin kauan kuin olet vähäinen, mutta
varttuneena kuljet itseksesi, opit tuntemaan tuulten laulut ja kapeat
metsäpolut.
Tuli räiskyy uunissa, kipinät lentelevät.
Hilkan rukki seisahtuu, Gregor on tuonut hänelle kirjeen.
"No, vihdoinkin", huudahtaa Hilkka. "Olisi voinut luulla kuolleeksi,
kun ei ole kuultu sanaakaan koko pitkänä syksynä."
Emännän katse synkkenee lukiessa, tumma puna nousee hänen poskilleen.
"Kylläpä poika tarvitsee rahoja!" Hän kääntyy Gregoriin ja puhuu
kiihkeästi:
"Mitä isä tästä sanoo? Jorma aikoo myydä koko metsäosansa
lähitulevaisuudessa. Ostajiakin on jo tiedossa."
Manjan lanka katkeaa, sydän pamppailee. Mikä kiire Jormalla on, voisi
odottaa edes kevääseen asti, — kyllähän silloin kaikki selviää. —
Hilkka jatkaa ihmetellen:
"Oletko kuullut kummempaa? Hän aikoo ensi kesäksi Lappiin metsätöihin,
— mutta syksyllä sanoo menevänsä naimisiin rikkaan kauppiaan tyttären
kanssa. 'Aino on saanut hienon kasvatuksen, hän ei voisi viihtyä maan
sydämessä. Siksi perustamme kotimme pääkaupunkiin. Ymmärrät, että
tarvitsen rahani'." —
Manjan tuoli on tyhjä, heikko veto käy, kun ovi sulkeutuu hänen
jälkeensä.
Siitä illasta hän toivoo, että lapsi syntyisi kuolleena, itseään hän ei
ajattele hetkeäkään.
* * * * *
Uusi elämä alkaa Tyrnin talossa, vieraita tulee ja menee. Isoäänisiä
miehiä, joilla on yllä komeat turkit, astuu mahtavina pirttiin, mutta
heidän remuamisensa hiljenee Hilkan ohjatessa heitä isännän kamariin,
jossa neuvottelut alkavat. Koko hänen olemuksensa julistaa heille:
"Kutsumatta olette astuneet kynnyksemme yli."
Gregorkin on heille yllätys. He ovat odottaneet tapaavansa
herkkäuskoisen karjalaisisännän, jota olisi helppo johtaa harhaan,
mutta heidän edessänsä seisookin vakava, melkein synkkä mies, joka
arvattavasti on sivistyneempi kuin he itse. "Ostajat" yrittävät
kotiutua, hierovat kohmettuneita käsiään uunin edessä ja päivittelevät
Laatokan viimaa, joka tunkeutuu sieluun asti. Täällähän paleltuu aivan
kuoliaaksi! He kaivavat matkavarusteistaan esille pullon, jossa oli
keltaista juomaa. Eihän isäntä vain panisi vastaan?