(Tampereen vapautuspäivänä 1921)
Nuo muistot kalliit, katkerat niin
taas vaativat äänensä kuuluviin
ja kysyvät altista mieltä.
Jos mitkään, niin tämä seutu lie,
jos mitkään, niin nämä päivät lie
kai täynnä muistojen kieltä.
Kera keväisten päiväin ne heräävät,
tuhatjoukoin ne yhteen kerääntyvät.
Tilat arkiset ei niille riitä.
Joka kummulta, kentältä saapuu ne luo,
katusokkelot kaikk' yhä uusia tuo,
joka talosta tulvii niitä.
Ajan rattaan pyörtäen taakseppäin
veri viikkojen luoksi ne vievät näin
ja hetkien, jotk' on jo poissa.
On kuin taas jyskisi kanuunat,
tuliluikut räiskisi, taivahat
ois liekkien purppuroissa. —
Nämä päivät on päiviä vainajien.
Niin ystävä niinkuin vihollinen
nyt olkohon likellä meitä.
He saapuvat luoksemme haudoistaan,
tilin vaativat meiltä he uhreistaan.
Voi, jos emme kuuntele heitä!
Ei juhlat voi heitä tyydyttää.
Vain sydänten kielen he ymmärtää,
se voi heille rauhan antaa.
He kysyvät meiltä: — Kun hetki on,
me voimmeko, saakka kuolohon,
saman uhrin maallemme kantaa?