Te, ystävät, kiroan teitä —
mun ainoat ystäväin.
Te, ystävät, siunaan teitä.
— Oman itseni teissä mä näin.
Näin sen, jota salata koittaa
kukin muilta ja itseltään,
sen kammon, jota ei voittaa
voi ihminen yksikään,
kun huomaa kiertävänsä
sisäss' ympyrän ahtahan,
jok' ei laske piiristänsä,
vaan tuntuu lausuvan:
»Tähän asti, ei kauemmaksi,
tähän seinään uupuu mies;
tähän asti, ei kauemmaksi,
tähän, ihminen, päättyy ties.»
— Löit turhaan sen rautaisimman
ikimuurin uksehen. —
Mut kaipuusi polttavimman
sinä sinkoat ylitse sen.
Oi, leijona, kaipauksesta
sun tuntosi väräjää,
sull' on aavistus totuudesta,
jonk' et kasvoja koskaan nää.