On rakkaus rahasta myöty.
On ristillä poika ihmisen,
on nauloilla kiinni lyöty,
on etikka juomana janoisen.
On rakkaus kuollut. Ja haudassaan
se nukkuvi nyt ja ainiaan.
On kumpu korkea ylle luotu
ja raskahin paasi sen päälle tuotu.
Ja opetuslapset, ne kallihitki,
he pelkäsit, kielsit, pakenit pois.
Maa järkkyi. Ja korkea taivas itki.
Mut opetuslapset, he pakenit pois.
He varastit ruumihin turvissa yön,
erämaahan sen piilohon veivät.
He tekivät turhan, turhan työn:
pois valhetta vieneet eivät.
He kerskuit: Hän noussut on, kirkastunut
ja kuolosta maailman pelastanut.
Se ei ole totta. On haudassa vainaa;
uus rikos se paatena painaa, painaa.
Ei milloinkaan, ei milloinkaan
voi rakkaus nousta haudastaan.
On ihminen rahasta myöty.
On pilkattu, syljetty, lyöty.
Ja valhe haudalla painaa.
Ei koskaan heräjä vainaa.