Nousevat laine ja laine
rantaan laakeaan.
Ulapan tuskaisin paine
ajoi ne pakenemaan,
tunto niin ahdistavainen,
raskas, kuin lyijyä ois,
muodoton painajainen,
josta ei pääse pois.
Aallot, ne rannan kohtaa
rynnäten, särkyen.
Pakene! — tuska johtaa
takaa ahdistaen.
Idästä lännen ääriin
kohina lohduton.
Alku vie alutta-määriin,
loputon loppu on.
Tuuli rantoja pyyhkii.
Kivikot vaahtoaa.
Särkyvät aallot nyyhkii,
nyyhkii meri ja maa.