Syksyn lehdet, kaduilta ne kootaan
sateen räiskyessä, rattahitten
rautapyöräin kiviin jyristessä.
Syksyn lehdet, katuojista ne kootaan,
repalaiset äijät niitä nostaa
likaisihin kuormarattaisiin.
Kuormat poistuu. Luutaäijät poistuu.
Kivikatu kiiltää kosteana,
puhtahana, niinkuin vasta pesty ruumis,
joka, suljettuna vajaan hämärään,
laudallansa liikkumatta lepää.
Sade taukoo. Pilviverhot yltä kattojen
verkkaan haihtuu, jotta paljastuupi
taivaankansi, syksyn musta taivas,
liikkumattomin ja kylmin tähdin.
Kylmä, kylmä on. Ja taivahalla
välkkyy tähdet lukemattomat,
avaruuden mykät jättiläiset.