Muuan seikka, joka kummastutti minua tavatessani vieraat hopeahäissä,
on tässä mainittava. Eräs huomattu nainen oli tässä iloisessa juhlassa
hiukan alakuloinen. Tämä nainen oli juuri juhlan kuningatar, itse talon
emäntä.
Illan kuluessa huomautin herra Beldheimerin vanhimmalle pojalle tästä
asiasta. Koska olin perheen vanha ystävä, saatoin puhua hänelle, kuten
vanhalle tutulle ainakin.
"Meillä on ollut hyvin ikävä tapaus täällä", sanoi nuori Beldheimer;
"eikä äitini vieläkään ole unohtanut mielestään tuota ikävää juttua.
Useita vuosia sitten, kun sisareni vielä olivat lapsia, oli talossamme
eräs englantilainen lastenhoitaja. Hän lähti meiltä pois, mennäkseen
naimisiin, kuten meille silloin kerrottiin. Emme ole sen koommin
kuulleet hänestä kerrottavan, ennenkuin äitini 8-10 päivää sitten sai
kirjeen, jossa entinen lastenhoitaja sanoi olevansa suuressa
kurjuudessa ja hädässä. Monen arvelun perästä oli hän erään
ystävällisen rouvan kehoituksesta rohjennut kirjoittaa entiselle
isännälleen ja muistuttaa heitä menneistä ajoista. Te tunnette äitini;
hän on hyväsydämisin sekä kaikesta pahasta tietämättömin nainen
maailmassa; on mahdotonta saada häntä uskomaan, että maailmassa on niin
paljon pahaa. Äitini vastasi kirjeeseen ensi postissa, käski
englantilaisen naisen tulla luoksemme ja lähetti hänelle myöskin rahoja
matkaa varten. Kun isäni tuli kotiin ja kuuli mitä oli tapahtunut,
kirjoitti hän kohta asiamiehelleen Lontoossa, pyytäen että tämä ottaisi
selvää lastenhoitajan elämänvaiheista ja ilmoittaisi missä tämä oli
asunut. Ennenkuin vastaus ehti saapuakaan, tuli lastenhoitaja
luoksemme. Isääni hän teki inhoittavan vaikutuksen. Asiamiehen kirje,
joka saapui muutamia päiviä myöhemmin, herätti isässäni epäluuloja.
Lähdettyään luotamme, oli lastenhoitaja elänyt mitä häpeällisimmällä
tavalla. Isäni puhui hänelle kahdenkesken: hän tarjosi naiselle, jos
tämä lähtisi pois talostamme, rahasumman, jotta hän voisi palata
Englantiin. Jos hän ei suostuisi lähtemään, uhkasi isäni valittaa
asiasta viranomaisille ja nostaa hälinän. Nainen otti rahat vastaan ja
lähti pois meiltä. Paluumatkallaan Englantiin näkyy nainen jääneen
Metziin. Helposti voitte huomata, mimmoinen nainen hän on, saatuanne
tietää, että tämä sama nainen joku päivä sitten seurusteli kapakassa
erään renkinne, Joosef Rigobertin kanssa."
Nuoren Beldheimerin kertoessa näitä asioita, rupesin muistelemaan
menneitä tapauksia. Mieleeni johtui, mitä Francis Raven oli kertonut
vaimostaan, hänen olostaan lasten opettajattarena Saksassa. Hämärä
aavistus asian todellisesta laidasta tunki sieluni läpi.
"Mikä hänen nimensä oli?" kysyin minä.
"Alicia Warlack", vastasi nuori Beldheimer.
Kuultuani tämän nimen mainittavan, oli minulla vain yksi ainoa ajatus:
kiireimmän kautta palata kotiin. Kello oli silloin kymmenen illalla;
viimeinen juna Metziin oli jo aikoja sitten mennyt. Ilmoitettuani
sopivalla tavalla nuorelle ystävälleni asianhaarat, sovin hänen
kanssaan, että lähtisin ensimmäisessä aamujunassa, enkä odottaisi
aamiaista, kuten muut vieraat, jotka aikoivat olla kartanossa yötä.
Yön kuluessa mietin monta kertaa, miten lienee asiat Maison Rougessa.
Tuon tuostakin johtui sama ajatus mieleeni palatessani kotiin varhain
aamulla -- maaliskuun 1 päivänä. Kuten tutkimuksista tuli selville, oli
ainoastaan yksi henkilö talossa, joka tiesi mitä todellakin oli
tapahtunut tallissa Francis Ravenin syntymäpäivänä. Kertokoon nyt
Joosef Rigobert itse teille vuorostaan kertomuksen lopun -- sillä tapaa
kuin hän on sen kertonut lakimiehelleen ja minulle. --