Minä tunnustan ylpeilleeni Aliciasta, kun määräaikana toin hänet
pieneen, yhteiseen huoneeseemme. Alicia ei ollut koskaan ennen ollut
silmissäni niin kaunis kuin sinä iltana. Minulla ei koskaan ollut
tapana pitää lukua naisten vaatteista; hänen vaatteitansa minä
kuitenkin tarkastin yhtä tarkkaan kuin jos itse olisin ollut nainen!
Hänellä oli musta silkkihame, sileä, valkoinen pusero, ja päässä
yksinkertainen myssy, johon oli pistetty valkea ruusu. Äitini, joka oli
pukeutunut parhaimpiin juhlavaatteisiinsa, nousi hämmästyneenä
tervehtiäkseen tulevaa miniäänsä. Äitini astui muutaman askeleen
eteenpäin, puoleksi hymyillen, puoleksi itkien -- hän katsoi Alicia
suoraan silmiin -- ja seisahtui äkkiä. Silmänräpäyksessä äitini posket
kalpenivat; silmät tuijottivat säikähtyneinä eteenpäin; kädet vaipuivat
hervottomina alas. Äitini horjui ja kaatui tätini syliin, joka seisoi
hänen takanansa. Äitini ei pyörtynyt; hän oli tunnoillansa. Hän katseli
vuorotellen Alicia ja minua.
"Francis", sanoi hän, "eivätkö tämän naisen kasvot muistuta
kenestäkään?"
Ennenkuin ehdin vastata mitään, viittasi hän pöydällä takan luona
olevaan kirjesäiliöön. "Anna säiliö tänne", huudahti äitini. Samassa
tunsin, kuinka Alicia laski kätensä olkapäälleni ja huomasin, miten hän
punehtui vihasta; eikä tuo ihme ollutkaan!
"Mitä tämä merkitsee?" kysyi hän. "Aikooko äitisi loukata minua?"
Sanoin muutaman sanan rauhoittaakseni häntä. En muista, mitä sanoin --
niin hämmästynyt ja säikähtynyt olin. Ennenkuin olin lakannut
puhumasta, kuulin äitini olevan takanani.
Tätini oli tuonut kirjesäiliön äidilleni. Äitini oli sen aukaissut ja
ottanut esille erään paperin. Hiljakseen nojaten seinää vastaan äitini
lähestyi minua -- pitäen paperia kädessään. Hän katseli sitä, hän
tarkasteli Alician kasvoja -- hän nosti ylös puseron leveät hihat --
hän tarkasteli morsiameni käsiä ja käsivarsia. Huomasin harmin Alician
silmissä vähitellen muuttuvan peloksi. Äkkiä hän tempasi itsensä irti
äitini käsistä.
"Mielipuoli!" sanoi Alicia itsekseen, "eikä Francis ole puhunut minulle
koskaan tästä."
Tämän sanottuaan läksi hän huoneesta.
Tahdoin rientää hänen jälkeensä, mutta äitini viittasi minua jäämään.
Hän luki paperille kirjoitettuja sanoja. Lukiessaan hän hiljaa ja
verkalleen osoitti ovea, jonka Alicia oli jättänyt raolleen.
"Vaaleanharmaat silmät, vasen silmäluomi hiukan alaspainunut. Hiukset
kellahtavat, käsivarret valkoiset. Kynsien ympärystä hieman
veripunaiselle vivahtava. Naisen haamu, Francis! Naisen haamu!"
Varjo lankesi ikkunaan äitini lausuessa näitä sanoja. Minä silmäilin
varjoa, Alicia Warlack oli palannut! Hän vakoili meitä matalan
ikkunavarjostimen takaa. Ne olivat samat kaameat kasvot, jotka olivat
ravintolan makuuhuoneessa tarkastaneet minua! Sama pieni, sievä käsi,
joka oli pitänyt murha-asetta, puukkoa. Olin siis nähnyt hänet,
ennenkuin tapasimme toisemme kylässä. Naisen haamu! Naisen haamu!