Kuu mykkä kumottaa,
tutkii, uinuuko hurja maa.
Kuin silmä äityen
poikaansa sairasta katsellen:
Laskeeko lepohon yölläkään
raskaan kuumehoureisen pään?
Herääkö äkkiä parkaisuun,
painajaiseen ja sadatteluun?
Siinä on ammennettu poikamaisen uhkamielisyyden pintaa syvemmältä.
Parilla viivalla vedetty kuva kaksinkertaisessa
vertauskuvallisuudessaan syöpyy mieleen. Muutamat tällaiset sattuvat
säkeet voivat herättää luottamusta tekijän itsetietoiseen
vakuutukseen, jonka hän esittää suhteestaan taiteelliseen
ihanteeseensa:
Kerran vielä rautavöihin
joudut näihin kapaloihin...
(_Uusi Suometar_ 29.4.1916)
* * * * *