Kansallisteatterin eilinen esitys oli koonnut katsomon täyteen
kiitollista yleisöä. Pääosan esittäjä, hra _Eero Kilpi_ sai osakseen
runsasta, lopussa varsin voimakasta suosiota. Hänen tulkintansa
jättikin mieleen sympaatisen tunnelman, ja varmaan on eilinen esitys
huomattavin hra Kilven tähänastisista ennätyksistä.
Hamletin osa on, jos mikään, neroa varten kirjoitettu. Sen
sisältörikkaus on tavaton. Ja siitä on voitu sanoa, että niin paljon
kuin Hamlet puhuukin ja sanoilla ilmaisee itseään, niin on hänen
vaitiolonsa yhtä ilmehikäs. Mikä ulkomaailmasta tuleva vaikutelma
häntä kohtaakin, heti sytyttää se hänessä jonkin nerollisen
ilotulituksen, syvimmän kosmillisen murhemielen tai itsekiduttavan
epäilyksen purkauksen. Näiden välillä ei ole muuta sidettä kuin
niiden yhteinen merensyvyinen tausta, josta ne nousevat. Ja se tausta
on yhtä kaunopuhelias kuin nämä juhlalliset monologit ja leikkaavat
kärkevyydet itse. Se juuri tekee meille Hamletin niin
mielenkiintoiseksi ja houkuttelevaksi--tuo puolittain unissakävijän
sielunelämä, josta itsensä ja maailman epäilys on ikäänkuin syönyt
pohjan pois--ja sen tahtoisimme nähdä näyttämöllisessä esityksessä
kuultavan esille.
Se mitä hra Kilpi tästä runsauden määrästä sai näkyviin, epäilemättä
teki huolellisesti tutkitun ja älykkäästi ymmärretyn vaikutuksen.
Joskaan hänen olennollaan yleisesti ei ole tuollaista voimakkaampaa
ihmehikkyyttä, joka itsekseen puhuisi, osui moni yksityiskohta,
oikein tavattuna ja hillittynä, paikalleen. Olisi kuitenkin toivonut
suurempaa vapautumista hänelle ominaisesta maneerista, joka toisinaan
ei ollut tuomatta mieleen hänen entisiä osiaan. Heikointa olivat
mielestäni kohtaukset Ofelian kanssa; Hamlet on nero rakkaudessaankin
ja juuri tässä hänen sydämensä ja päänsä etäisyys muodostuu kenties
laajimmaksi, kipeimmäksi. Kokonaisuutena ei hra Kilven esitys ollut
vapaa yksitoikkoisuudesta, johon paljon vaikuttaa alituinen
palaaminen samoihin eleisiin, eikä myöskään se kehitys, jota
Hamletissa on huomattavissa, tullut esille siinä määrässä kuin olisi
tilaisuutta ollut.
Hra _Axel Ahlberg_ ja rva _Rautio_ esittivät kuningasta ja
kuningatarta, kumpikin heille ominaisella taiteellisella vaistolla ja
kypsyydellä. Hra _Raution_ Polonius oli hauska nähdä. Shakespeare
ikäänkuin huvittelee itseään tässä henkilökuvassa, asettaessaan tämän
porvarillisen vanhuksen Hamletin henkistä ylemmyyttä vastaan. Hra
Raution esityksessä oli sattuva hymyilyttävä väritys. Rva
_Lindelöfin_ Ofelia samoinkuin hra _Raikkaan_ Laertes olivat varsin
eheitä luomia. Mainittava on vielä muissa osissa hra _Salo_
(Horatio), _Weckman_, _Yrjö Somersalmi_.
Olen vielä tilaisuudessa palaamaan näytelmään ja sen esitykseen.