Elämäni puhdistuu ja tyyntyy. Tässä viimeinen salaisuuteni. Julien
tulee luokseni huomen-iltana. Äiti prioritar ei tiedä sitä.
Julien, älä vihastu minuun, jos puhunkin sinulle matalalla ja heikolla
äänellä kuten lapsi, joka päivän kuluessa on paljon itkenyt.
En jaksa kovemmin.
Tulet kerran vielä pyytämään minua seuraamaan itseäsi; minä vastaan
myöntävästi, mutta en silti voi. Jalkani eivät kantaisi minua täältä
pois.
Oli toukokuun aamu: kaikki oli niin ihanaa, että puut lauloivat.
Luostarini oli tuore, suloinen, tuoksuva kuin meloonin valkoinen sydän.
Sinä tulit. Kappelissa on hurskas taulu, joka ei mitään näe, se esittää
neitsyt Mariaa pienen nukkuvan lapsen kera.
Hänen tähtensä sinä tulit.
Seisoin sinun lähelläsi yhdessä sisarteni kanssa; rukoilin, ja sinä
näit minut.
Ja nyt on kuin olisin vajonnut pohjattomaan syvyyteen...
Minun täytyy selvittää sinulle, ymmärrä minua.
Ennenkuin sinut tunsin, heräsin aamusin hitaasti, ja kaikki oli niin
ihanaa ympärilläni, että kuuntelin mistä tämä ilo saattoi tulla ja
olin kuulevani heikon äänen vastaavan: "Se ei ole mitään, se on vaan
nuoruutta ja yksinäisyyttä".
Niin, sitten suljin käteni ristiin, ja katselin ilmaa ja elämää, ja
kaikki oli jumalallista.
Ja sitten nousin ylös, kävelin kaikkialla luostarissa, holvien alla,
käytävissä, missä ilma on puhdasta ja hieman kylmää kuten vuorien
rotkoissa; ja huvittelin itseäni katsellen, miten kiilloitettiin
lattioita, jotka loistivat, ja tuoksuivat mehiläiskeolta.
Kahdentoista aikana tulvaili päivän paistetta ruokasalin ikkunoista
sisälle; viivyin siellä suurukseen, katsellakseni sitä.
Rakastin hiljaisuutta. Tunnen hyvin hiljaisuuden äänet, hienot äänet,
jotka leviävät ulospäin. Rakastin kappelia, sen tuoksua, kalkin
ja vihkiveden tuoksua, sen valkoisuutta, sen rauhaa, joka sai sen
muistuttamaan liljatarhaa.
Ja minä kävelin puutarhassa, pienillä puksipensailla reunustetuilla
käytävillä. En ajatellut mitään. Ihmettelen joka hetki sitä, että elämä
oli sellaista kuin se oli, kultaista kuin tuore olki, kuin perhoset,
aurinko ja narsissit.
Joskus iltasin, jolloin kuu loisti tummalta taivaalta kahden sypressin
välitse, tunsin sydämeni hieman sykkäilevän kuoleman pelosta, ja kävin
sisälle ollakseni suojassa. Nukuin, ja tyytyväisyys täytti sieluni...