Pieni musta tyttö Haitista on tullut luostariin. Nunnat siellä kaukana
ovat puoltaneet häntä, hän on täällä tämän päivän, sitten hänet
lähetetään Nîmesissä olevaan pensionaattiin. Me tungettelimme hänen
ympärillään. Hän on aivan musta. Hän on kolmentoista vuoden ikäinen,
puettu tummaan pukuun, pieneen kaulukseen ja huopalakkiin, jossa
on punasinerviä nauhoja. Kaulassa hänellä riippuu hopeainen mitali
taivaansinisestä villasesta nauhasta. Hänen nimensä on Bénédicta. Hän
puhuu hyvin somasti ranskaa; joka sanan sointu on kuin pitkä nöyrä
rukous. On kuin hän olisi puhuessaan polvillaan, ylöskäännetyin kasvoin.
Hän on hyvin hiljaa ja hän tuntuu olevan kuin lamautunut; näyttää siltä
kuin meidän vahva uskomme olisi lamauttanut hänen kaikki voimansa.
Tuntuu kuin häntä olisi lyömällä opetettu tuntemaan Jumalaa, ja nyt hän
on kiltein meistä kaikista. Minun käy häntä sääli; hän puhuu maastaan
ja entisistä oloistaan, hän sanoo: "valtias, orjat, neekerit".
Hän on hyvin liikutettu, hyvin ylpeä siitä että hän on nuori
katolilainen tyttö.
Hän on lempeä ja kärsivällinen, ja hänen kasvonsa ovat kuin villin
häijyn apinan kasvot; eikä hän milloinkaan tule muuttumaan muun
näköiseksi. Hänen hiuksensa ovat kuin paksu villa, hänen suuret pyöreät
poskensa kiiltävät, ja hänen silmäinsä katse on hyvä, mutta muistuttaa
sentään hieman tiikeriä.
Hän on nöyrä ja pitää aina tarkasti huolen itsestään, ettei vaan tekisi
mitään sopimatonta.
Miten olet tunnollinen, Bénédicta! Olet aina varuillasi itsesi suhteen,
sinussa ei ole lainkaan kapinanhenkeä, -- mutta minun mielestäni se on
häpeä, -- ja minä punastuin aamulla nähdessäsi sinun, kuten meidänkin,
maistelevan pieniä vedessä keitettyjä papuja paksuilla huulillasi,
jotka ovat imeneet mangon hedelmää, mangon hedelmää, josta eniten
pidät, josta olet kertonut, muskottimangon, joka on vihreä ja, kuten
sanot, sulaa suussa.
Oi ihana neekerien maa! maa, joka olet satakertaisesti kuumempi kuin
minä itse, sinä hohtava maa, jolla on kaksi vaivaa, aurinko ja rakkaus!
Kauhea pieni Bénédicta, et voi olla oikein pyhä, sillä ollakseen sitä
täytyy ihmisellä olla siniset silmät, siniset kuin lourdesilaisen pyhän
Marian pehmeä vyö; miten kaunis olisitkaan, jos vielä olisit villi,
jos kauhistuttaisit meitä, jos olisit valkoisilla luostarimuureilla
kuvana pienestä saatanasta, joka nauraisi, joka telmisi kuin olisi
pippurimarjoja polttamassa nahkansa alla, ja joka öisin itkisi siksi
että hän on kuten Haitin musta maa, joka uhkuu eläimellistä hyvää
tuoksua...