Ei mikään minua peloita, ei ajatus rangaistuksesta, ei ajatus
kuolemasta eikä ijankaikkisesta kadotuksesta.
Lemmenhekuma on silmänräpäys, hiljainen ja suuri kuin ääretön holvi.
Se on hetki, jolloin väsynyt olentomme muistuttaa sotaista tahtoa,
muistuttaa lakedaimonilaista juoksijaa, joka ei pysähtynyt ennenkuin
kuollessaan.
Sielu liikkuu nautinnon toisesta äärestä toiseen kuten silkinhieno
tuulahdus, joka huojuu kahden neilikkarivin välillä.
Oi, suloinen synti!
Mikä rauha! ei enää pelkoa kuolemasta, ja jos luostari, koko maailma,
kammion katto syöksyisi sisään, niin ajattelisi: Vähät siitä! mitäpä
minä siitä huolisin, ei sieluni tajua muuta kuin omat tunteensa...