Tahtoisin sanoa kaikille nunnille, sisar Catherinelle, josta eniten
pidän:
-- Sisareni, vannon sinulle, että tämä on ainoa onni maan päällä! Mitä
teet! mitä teet, sisareni! aikasi kuluu! ja tämä on ainoa onni maan
päällä; sitten tulee kuolema, jonka täytyy olla jotakin yhtä kaunista
kuin rakkaus, riemu joka täyttää koko olemuksemme.
"Sisareni, ette tiedä mitä teette; ja mitä tehnettekin, ette tee mitään
aamusta iltaan.
"Juoda, syödä, olla rauhallinen, hengittää, rukoilla, levittää
peltokaunikkien lehtiä alttariliinoille, olla hieman levoton illan
tuulien tähden ja surunvoittoisesti sivellä kädellään alaspainunutta
otsaansa, se ei ole elämistä.
"Oi, sisar Catherine, sinun täytyy tulla tuntemaan tämä suloinen
myrsky sielussani, minä sinua rukoilen. Miksi et tule jonakuna yönä
huoneeseeni, minun asemestani, kun ystäväni tulee sinne. Olen sinua
kauniimpi, en tule mustasukkaiseksi. Viivyn sijastasi kammiossasi,
polvistuen ristiinnaulitun kuvan eteen, ja sinä, sisareni, olet
oleva ihana, vapiseva syyskuinen pääsiäis-yö, sinä tulet kuolleista
herätetyksi... Et tule tuntemaan pelkoa, et epäilystä. Tulet huomaamaan
ettet ajattele lainkaan, et kiusaa itseäsi millään; sinä saat päähäsi
niin monta pientä punasta liekkiä, jotka ovat kauniimmat kuin auringon
kimmellys punasen hohtavilla ikkunoilla, ja sinä hymyät käsi silmiesi
päällä, ja sitten, sisareni, et myöskään tunne rauhattomuutta, sillä
kaikki on ohi, ja näkee hyvin että kaikki ympärillämme on jäänyt
entiselleen..."