Julien tuo minulle kirjoja, niissä on kauniita sekä sellaisiakin,
joista en pidä ja jotka annan hänelle heti takaisin niihin
koskemattakaan. Yksi, jonka hänelle annoin takaisin, oli nimeltään
_Pahuuden kukat_.
Se pelotti minua. Auringot, kauniit maat, hellyys, hyvät tuoksut,
kaikki halut muistuttivat tässä kirjassa suuria haavoja, ja rakkaus
oli tuskaa ja vaivaa huoneissa, joissa ilma on raskaampaa ja
tukehduttavampaa kuin kappelissa.
Luostarissa eläessään ei voi kaikkea kokea; en tunne kuten Baudelaire,
joka on tuon kirjan kirjoittaja. Julien ihailee sitä, mutta hän käyttää
hellempiä sanoja, hän sanoi eilen suudellessaan minua:
Sä tähti silmäni, sä päivä luontoni, Sä enkelini, rakkauteni mun.
Erittäin paljon pidän erään luullakseni XVI vuosisadalla Limonsinissa
syntyneen Rosardin oppilaan runoteoksista. Hänen runonsa ovat niin
ihania, että opettelen ne ulkoa.
Pyhimyksiemme muistan joskus rukouksissaan käyttäneen yhtä
hellää kieltä, sellaista kieltä kuin toivioretkeläinen, jolla on
pyhiinvaellussauva sekä näkinkengänkuorilla ja vanhoilla kauniilla
luonnon, auringon, veden ja lintujen vertauskuvilla kaunistettu päähine.
Julien sanoo:
-- Täytyy uskoa runoilijoita, he tietävät kaikki paremmin kuin me:
runous on maailman totuus.
Tässä runo, josta paljon pidän:
Mi pidättävi teitä? Mi pelon mieleen tuo? Kas, ystävyys se vahvaks'
toisen ystävyyden luo, Sit' ettei pelko vavistuttaa saata konsanaan!
Pois erhetys mi sielun kietoi kahleisin! On suurin onni päästä lemmen
paratiisihin Pois siihen, jota hekumaksi kutsutaan!
Tuon onnen heittäenkö te rientäisitte pois? Miss' silmänne? Ja
kuvitella ettekö te vois Mi teidät lemmen ylevyyden saattais tuntemaan.
Oot lainen kylmän, järjettömän kallion Jos vedä sua aina tuli
sammuttamaton Ei sinne, mitä hekumaksi kutsutaan.
Te naiset, tylyydellä te palkitsette sen Ett' uskollisna teille sykkii
sydän miehien. He luottamuksestansa saavat pistoksia vaan. Te naiset,
noin te koskaan ette päästä voi Sen paratiisin helmaan, joka parhaan
onnen toi, Sen suuren, jota hekumaksi kutsutaan.
Ei, tulen tuimat tuskat ne osaksenne jää Ja taivas koston-nuolillansa
teidät lävistää. Se palkka kieltäytymisen on ollut ainiaan. Noin
rikotte te vastaan sitä jumalaa Mi paratiisissansa parhaan onnen
valmistaa Voi siinä, jota hekumaksi kutsutaan.