Merkillistä rakkaudessa on ylpeys. Minun sydämeni loistaa ylpeydestä...
Olen yksin. Kello on yksitoista. Kaikki nukkuvat luostarissa.
Avaan ikkunani uneksiakseni. Syys-yö on niin täynnä ilmaa. Tuhansia
pieniä ilmaväreitä väikkyy vierivissä varjoissa, tuhannet keveät
tuulet humisevat, kaikki lehdet liikkuvat. On ihanata hengittää tätä
romantillista, mustaa ja puhdasta ilmaa.
Ajattelen. Miksi Julien rakastaa minua? Sentähden, että sielullani
on enemmän muotoja ja eri sointuja kuin aamun sinisessä tuulessa
keinuvalla liljalla, sentähden, että olen väkevä ja heikko ja
aina vaihteleva; sentähden, että kun Julien sanoo: "Tiedän mitä
ajattelette", minä vastaan: "Ehei, en enää ajattele sitä, ajattelen jo
muuta", ja siksi että ääneni yöllä on salaperäinen kuin yön tähdet...