On lämmin. Kärpäsetkö surisevat, vai hiljaisuusko sen tekee?
Ajattelin menneitä päiviä.
Kotona, pienenä ollessani, oleskelimme kesäisin suuruksen jälkeen
kuistilla. Äitini vilvoitteli itseään suurella kuvitetusta paperista
tehdyllä viuhkalla, jossa näkyi mandoliinin soittajia, pieniä veneitä,
sininen vesi ja ranta. Ebenpuiseen kädensijaan oli kirjoitettu
kullatuilla kirjaimilla: _Ricordo del lago di Como_.
Muistan: oli hyvin lämmin, tukahduttavan raskasta oli ilma kuistilla,
tomu leijaili patjoilla, me olimme vaiti ja viuhka liikkui...
_Ricordo del lago di Como!_ Nämä sanat täyttivät minut ihmetyksellä.
Kuvittelin mielessäni sinistä avaruutta, hiljaista suloisuutta, pitkää
lapsuudenaikaa, hiljaa vierivää vettä, niin, koko maata, joka on kuin
päänalunen, mihin illalla itkee kyyneleensä kuiskaillen hiljaisia,
salaisia sanoja.
Koetan muistella... Mieliala oli surullinen -- en tiedä miten sanoisin
-- sointuisan surullinen.