Jumalani, joka näet meidät, miks'emme ole alati samankaltaisia! Tällä
hetkellä olen levoton, kiusaantunut, kurja.
Syleilyn, jonka työnsin luotani, jota inhosin, tapaan sielussani,
odotan sitä, himoan sitä.
Epäröivän ystäväni läheisyydessä, ystäväni, joka ei koske minuun enää,
tunnen itseni levottomaksi, tunnen itseni ärtyisäksi ja voipumus valtaa
minut. En käsitä enää, mitä sisällystä on hänen käynnissään ilman tuota
syleilyä, jota kaipaan. Jonka paras lahja kerran on hyljätty, hän ei
saavu sitä enää toistamiseen tuomaan, oi Herra!
Ah! te heinä- ja elokuun huokailevat ruusut, jotka yöllä puhkeatte
puutarhassa, mitä odotatte te? Sydämeni on avautunut, kuten yksi
ruusuista...