Tänään on kaksi vuotta kulunut siitä kun tulin luostariin. Pieni
puutarha, äiti prioritar, kirkko, kauniit laulut, ovat tehneet sen
minulle suloiseksi ja kuninkaallisesi olinpaikaksi.
Tulin tänne siksi että rakastin Jumalaa, äiti prioritarta ja
hiljaisuutta.
Niin kauan kuin olin vanhempieni luona, sai elämän köyhyys minut
sairaaksi. Vaikka isäni olikin rikas, ei hän välittänyt mistään muusta
kuin pitsitehtaastaan. Hän koetti myöskin kiinnittää äitini mieltä
siihen, mutta silloin äitiä, kuten vielä tänäpäivänäkin, miellytti
enemmän kotiaskareensa. Yksi sisaristani on naimisissa lakimiehen,
toinen meriupseerin kanssa. Ei kukaan muu puhunut rauhasta ja
mietiskelystä, puutarhoista ja rakkaudesta, kuin ainoastaan kirjani ja
äiti prioritar, kun kävin häntä tervehtimässä.
Täällä sen sijaan on elämäni ihanaa ja suurta. Minulla on sinivalkoinen
puku. Olen herkkä, minulle ollaan hyviä ja minua hoidetaan. Asun
luostarin ensimäisessä kerroksessa erillään sisarista, huoneessa joka
on muita suurempi ja sijaitsee keskellä. En tee mitään muuta kuin
uneksin ja rukoilen. Yhteenliitetyt kapeat sormeni ovat työttömät ja
herttaiset kuin pienet, palavat vahakynttilät.
Rakastan puutarhaa ja rakennusta. Eilen hyväilin kauniita
kurjenmiekkoja, jotka niin tuoreina kohoavat korkeista ja loistavista
kuvuistaan. Oli niin kaunista, ilmassa oli kuin pienten vihreiden
herneiden tuoksu.
Sisar Catherine sanoi minulle:
-- Sisareni, kuinka rakastatkaan kaikkea mitä on puutarhassamme! sinä
iloitset liian paljon kukkasista; minä näen ainoastaan sydämeni, joka
palaa, joka on kuin tuoksuva hehku...
Hän lisäsi huoaten:
-- Sisar, vaivaavatko epäilykset sinua paljon?
Oi! näin kuinka ne vaivasivat häntä!
Minä vastasin:
-- En, näetkös, sisar Catherine, en ole niin epäilevä, minussa on --
miten nyt sanoisinkaan -- jonkunlaista sävyisyyttä. Tyydyn itseeni
sellaisena kuin olen. Samaten tyytyi myös äitini minun pienenä
ollessani isäni luonteeseen; isä oli joskus hyvin hellä ja joskus
taas niin kiivas äitiä kohtaan. Meissä on sävyisyyttä. Minä olen
suvaitseva itseni suhteen, samaten kuin olisin suvaitsevainen sinun
vikoihisi nähden, sisar Catherine, jos sinulla niitä olisi. Minulla on
mielialoja, oikkuja ja hurmaavan ihastuksen hetkiä; mielelläni nauran
ja itken, lyön veripisaran kukannuppuja toinen toistansa vastaan,
ja kun on kuuma, juon mielelläni vähissä annoksissa varjokkaasta
suihkukaivosta vettä, joka on kuin jäähdytettyä hopeaa. Minä olen
suvaitsevainen itselleni, sisareni, ja joskus katson sinistä taivasta
kohden ja kuvittelen Herran sanovan minulle:
-- Pikku tyttö, rakastan sinua sellaisena, jollainen olet...