GARP. Herra patruuni! Tämä on liian kova kokemus noin nuorille
ihmisille. Se on — minun syyni, eikä hänen, Alfredin. Minä olen koko
miehuuteni ajan elänyt aatteessani vaan järjellisesti, ottamatta
ollenkaan lukuun sydäntä — sitä olen halveksinut — hän on ollut sydän
— hänellä on äitivainajansa luonne — minä olen toista maata, kuin ne
molemmat — minä ehkä olen yksipuolinen — minä — poikani Alfred — (Antaa
Alfredille kätensä.) Alfred — poikani!
ALFRED. Isäni!
AHLSTRAND. Kas noin — kas noin (Hätäillen.) Mamma ja te lapset,
poistukaa hetkeksi tuonne sivuhuoneesen! Kas niin. Menkää! — No, no!
Ei mitään erityistä. Me ratkaisemme tämän asian mestari Garpin kanssa.
Me kaksi näitä ymmärrämme. Pitäkää hetkisen seuraa toisillenne!
(Rouva, Sigrid ja Alfred menevät.) Istukaa, Garp! Puhelkaamme asiasta
rauhallisesti! Tässä on kysymys vaan afääristä. Ratkaiskaamme se siis
kuten afäärikysymys! Tyyneesti ja rauhallisesti. Koko jutun ratkaisu
riippuu siitä, että te uskotte mitä minä tulen sanomaan.
GARP. Ja myöskin siitä, että te uskotte mitä minä sanon. Meidän
vaatimuksemme —
AHLSTRAND. Niinpä niin, tietysti. Ainahan minä olen teihin luottanut.
Etupäässä teihin. — No niin! Nyt on kysymys kohdistettava yksinomaan ja
ainoastaan tähän uuteen, suureen tilaukseen. Sen onnellinen täyttäminen
tulee vakaannuttamaan tehtaani tulevaisuuden. Mutta kaikki on laskettu
nykyisten palkkasuhteitten mukaan. Tilaus-sitoumus tulee kestämään
parisen vuotta ja —