AHLSTRAND (Tulee alas.) Etupäässä te, mestari Garp! (Menee oikealle.)

ALFRED (Vaitiolon jälkeen.) Vai niin, isä! Tämän te teette minulle! Ei,

älkää menkö! Meidänkin keskenämme pitää selvittää tämä asia.

GARP. Tämä ei ole oikea paikka meidän keskusleluillemme.

ALFRED. Jos ei paikka ole oikea, niin on aika sitä sattuvampi.

Meidän tiemme ovat olleet eroitetut jo kauvan. Ettekö te koskaan ole

aavistanut, että ne kerran taas yhtyisivät? Nyt ne ovat yhtyneet. Nyt

on tullut ratkaiseva hetki. — Minä tunnen teidän itsepintaisen, jyrkän

katsantokantanne. Se antaa minulle oikeuden sanoa teille, että te

olette tämän työlakon suunnittelija. Te olette kylmäverisesti seurannut

aatettanne, jonka pidätte oikeana. Mutta minä kysyn teillä, eikö jo

näkemänne seuraukset ollenkaan koske teidän sydämmeenne? Isä, vielä

on aika peräytyä. Antakaa tunteillenne valtaa älkääkä silmittömästi

seuratko kunnianhimonne viettelystä! Jos ette minusta välitä, niin

ajatelkaa tuon nuoren tytön kohtaloa. Jos ette välitä hänestäkään, niin

ajatelkaa, että mahdollisesti saatatte satoja perheitä työttömiksi,

leivättömiksi. — Te ette vastaa? Tässä on juuri se kysymys, joka

on meidät eroittanut, Te uskotte, että työväen tilan parantaminen

ja tasa-arvoiseksi tekeminen voi käydä tuollaisilla äkkinäisillä

rynnäköillä, joiden yllykkeinä on ainoastaan tieto ala-arvoisuudesta

ja joiden voimana on sydämmettömyys. Mutta sivistys, te ette ollenkaan

ota sitä vaakalautaan. Te kohotatte kaikki työmiehet teidän rinnallenne

sentähden, että he ovat työmiehiä, ja itsenne kohotatte taas muitten

rinnalle sentähden, että luulette olevanne siihen oikeutettu enemmistön

nimessä. Teidän punnitustapanne on miesluku.

GARP. Tuollaisilta vastaväitteiltä olen jo monta kertaa purrut pään

poikki. Toimeentulo — toisin sanoen, palkankoroitus on ensimmäinen ehto

työmiehen sivistykseen.

ALFRED. Ja tämän tarkoitusperän nojalla olette te valmis kukistamaan

mitä eteenne sattuu. Sydämmellisyys on heikkoutta ja tunteet ovat

tuulahduksia teidän mielestänne. Niin olette aina sanonut.

GARP. Työmiehen katkera elämänkokemus opettaa sellaista.

ALFRED. Mutta uskotteko te, että elämän katkeruus on todellakin

kokonaan haudannut teidän tunteenne? Ettekö koskaan elämässänne tulisi

katumaan sitä, että olette oman poikanne saattanut onnettomaksi? — Ehkä

ette. Teidän vaitiolonne todistaa sitä.

GARP. Sinä et koskaan ole ollut minulle — oikea poika.

ALFRED. Oikea poika kai sentään, mutta ehkä en teidän mielenne

mukainen poika. Ja miksi minä en sitä ole ollut? Minulta ainakaan ei

ole puuttunut rakkautta teihin. Mutta sen te aina olette työntänyt

halveksien luotanne.

GARP. Ämmien loruja!

ALFRED. Niin olette usein vastannut, sekä äitivainajalle että minulle.

Äidistä sentään lopulta piditte. Hän oli viisas nainen, joka tunsi

kohtalonsa sidotuksi mieheensä ja näki parhaaksi puolustaa teidän

yksiviivaisia mielipiteitänne. Tottuipa lopulta — ehkä naisellisesta

vaistosta — kiihottamaankin teitä.

GARP. Hän ja minä olimme yksi. Mutta sinä olet aina tehnyt parhaasi

kotirauhan hyväksi — omalla tavallasi! (Nauraa ivallisesti.) Niinkuin

nytkin!

ALFRED. Aina sama juttu! Minun olisi pitänyt jäädä työmieheksi. Teidän

mielestänne tein minä rikoksen koko luontoa vastaan, kun jatkoin

opinnoitani ja tahdon "päästä herraksi", kuten te aina olette ivalla

kutsunut minun pyrinnöitäni.

GARP. Jos työmiehen pojasta vahingossa tuleekin herra, niin pitää hänen

korjata erehdyksensä antautumalla työväen aatteen ajajaksi. Sitä sinä

et koskaan ole ymmärtänyt. Siksi minäkään en tahdo ymmärtää sinua.

Mestari Garp · 第 14 / 19 题