Tähänastinen hyvä onnemme sai meidät uudistamaan yrityksiämme,
ja useamman yön mittaan hiivimme linnoitukseen ja vaarinotimme
sähköheijastajain käyttöä, tähtipommien ja kaikenlaisten muiden
rakettien lennättämistä.
Jo ensi yrityksellämme olimme tosin jo saaneet selville sen mitä
pitikin; mutta kuultuamme että keisari saapuisi linnoitukseen ja että
sen johdosta varmastikin poltettaisiin komea ilotulitus, en voinut
vastustaa kiusausta tunkeutua vielä viimeisen kerran linnoitukseen.
Läksin ulos hyvissä ajoin ollakseni paikalla jo ennen keisarin tuloa.
Veljeni jäi ulkopuolelle vaarinottamaan valosignaaleja hyökkääjäin
taholta. Linnoituksen sisään tultuani näin sinne kokoutuneen joukottain
upseereja; ja päähäni pälkähti, että tässä tilaisuudessa oli
varmastikin niin paljon poliisimiehiä läsnä, ettei linnoitus enää ollut
minulle turvallinen paikka. Päätin sen vuoksi palata ulkopuolelle.
Astellessani takaisin tietä pitkin näin keisarillisen vaunujonon
jo tulevan vastaani. Ensi vaunujen sivuuttaessa minut olin siksi
ajattelematon, että käänsin pääni syrjään välttääkseni tulemasta
tunnetuksi. Sen varomattomammin en moisessa tilaisuudessa olisi voinut
tehdäkään. Vaunuissa istui muutamia keisarin esikuntaan kuuluvia
upseereita, jotka tämän kautta tulivat heti huomanneeksi minut. Heti
paikalla he pysähdyttivät vaunut, karkasivat kimppuuni, raastoivat
minut sanaakaan sanomatta mukaansa ja ajoivat täyttä karkua takaisin
linnoitukseen, Matkalla he kysyivät minulta, kuka olin ja mitä
siellä toimitin, ja linnaan saavuttuamme jättivät he minut varusväen
päällystön huostaan.
Minä en voinut selittää muuta kuin että olin englantilainen, että olin
ollut katselemassa manööverejä ja nyt olin paluumatkalla asemalle. (Se
oli 2—5 mailin päässä.) Tuo kaikki kuulosti hyvin luonnolliselta, mutta
selvää oli, etteivät ne selitykset heille riittäneet. Minut istutettiin
uudestaan vaunuihin, sain upseerin vartijakseni ja sitten lähdettiin
ajamaan asemalle, kuljetettavaksi pääkaupungin poliisin haltuun.
Tämä oli muuten kaikkein ensimmäisiä yrityksiäni vakoojana, ja minä
olin kyllin typerä tehdäkseni moniaita kirjallisia muistiinpanoja.
Vaikkeivät toiset olisi niistä edes selvääkään saaneet, voitiin niitä
ehkä käyttää todistuskappaleina minua vastaan. Varmuuden vuoksi revin
ne vaunumatkallamme huomaamatta pieniksi palasiksi, ja joka kerta kun
vartijani silmäsi ulos akkunasta, päästin muutamia niistä lentämään
ulos vastapäisestä akkunasta.
Kun asemalle tultuamme kävi selville, että saisimme odotella kotvan
aikaa junan lähtöä, sain luvan lähteä poliisikonstaapelin kanssa
asuntooni noutamaan matkakapineeni.
Samalla kun hääräilin maksun suorittamista isännälle, sain salaa
kirjoitetuksi paperipalaselle pari varottavaa sanaa veljelleni.
Paperikaistaleen kiersin kynttilän ympäri ja asetin sen niin, ettei hän
kotia tultuaan voinut olla sitä huomaamatta.
Asemalle tultuani otti minut huostaansa muuan husaariupseeri, jonka
piti viedä minua edelleen. Hän oli hyvin kohtelias ja vieraanvarainen
ja tahtoi väkisin ostaa minulle kuusi pulloa olutta. Hänen mielestään
ei vähempi toki riittänyt, koska olin englantilainen. Kiitin luojaani,
että hän itse auttoi minua niiden tyhjentämisessä.
Meidän päästyä viimein pääkaupunkiin majoitettiin minut erääseen
hotelliin. Minulta otettiin pois passini, ja minun käskettiin
toistaiseksi pysymään hotellissa. Sain kyllä vapaasti kuljeskella
kaupungilla, mutten saanut luvatta poistua sieltä. Kohtapa keksinkin,
että minulla aina oli urkkija kintereilläni minne vain menin.
Muutaman päivän kuluttua muuan hotellin tarjoilijoista esitti itsensä
minulle, sanoen olevansa erään toisen vieraan vallan vakooja. Hän oli
niin mainiosti perillä kaikista valtiollisista ja sotilaallisista
asioista, että päätin hänen varmasti olevan esikuntaupseerin. Siitä
alkaen minulla oli hänestä kaikkea mahdollista apua.
Hän ilmaisi minulle, ketkä hotellin muista palvelijoista olivat
urkkijoita, ja kertoi näiden saaneen toimeksi vain pitää silmällä
toimiani ja menojani sekä paikalla ilmottaa niistä puhelimella
poliisille. Uusi ystäväni neuvoi minua sen vuoksi aina ulosmennessäni
ilmottamaan portinvartijalle minne menin, niin että urkkijat kuulivat
sen; silloin ne soittaisivat siitä poliisiasemalle ja huolehtisivat,
että aseman omat urkkijat seuraisivat minua ulkona ollessani.