Sen jälkeen kun Itävalta otti Bosnian ja Herzegovinan siipiensä
suojaan, täytyy molempien maiden luovuttaa määrätty luku jalkaväkeä
Itävallan armeijaan. Näistä sotamiehistä kävi puhe, että he olivat
jotain aivan tavatonta Europan oloissa. Minun tuli nyt lähteä
tutkimaan, missä määrin puheessa oli perää ja mikä oli syynä niin
hyviin tuloksiin.
Matkallani poikkesin ensin Montenegroon. Siellä kysyin
eräältä montenegrolaiselta hänen ajatustaan naapuriheimojen
marssikelpoisuudesta ja liikkumiskyvystä vuoristossa.
»Mikä nauta hyvänsä», sanoi hän, »voi nousta vuorta ylöspäin, mutta
vain montenegrolainen yksin kykenee laskeutumaan siltä alas.»
Hän näytti kädellään Cettinjen pyöreätä tornia ja kertoi, että sen
sisässä oli tunkioittain turkkilaispäitä. Jokainen montenegrolainen,
joka voi tuoda nähtäväksi nipun, missä oli yhdeksän hänen itsensä
ottamaa turkkilaispäätä, sai ruhtinaalta kultamitalin.
Kysyttyäni, millä tapaa he näitä päitä hankkivat, selitti hän
menettelyn seuraavasti:
Pienissä parvissa he lähtevät ryöstöretkelle turkkilaiselle alueelle ja
korjaavat mukaansa pari naista ja muutaman pään karjaa. Kun he sitten
vetäytyvät takaisin, seuraavat kostonhaluiset turkkilaiset perässä,
ja vuorten rinteitä ylöspäin käy raivoisa jahti. Montenegrolaiset
eivät kiirehdä sen enempää, kuin että saavat vainoojansa aina innolla
tulemaan perässään; ja vasta kun nämä ovat aivan menehtymäisillään
ponnistuksesta, kääntyvät takaa-ajetut ympäri ja käyvät vuorostaan
hyökkäämään.
Silloin ei turkkilaisia voi enää mikään pelastaa. He ovat vain
tavallisia kuolevaisia, eikä heillä ole käsitystäkään siitä, kuinka
vuorta juostaan alaspäin. Kertoja paljasti nähtäväkseni jäntevän
polvensa, läjähytti siihen kämmenellään ja sanoi: »Tämmöisiä sitä
tarvitaan mäkeä alas mennessä, eikä millään kansalla koko maailmassa
ole sellaiset polvet kuin meillä montenegrolaisilla. Ja mitä
bosnialaisiin tulee . . .» hän sylkäisi vain.
Siitä huolimatta päätin jatkaa matkaani Itävallan manöövereihin
varmistuakseni omin silmin noiden kehuttujen sotilaiden marssikyvystä.
Sääntönä on, että vierasten valtain isompiin manöövereihin aina
lähetetään sotilasasiamiehiä seuraamaan niiden menoa. Sotilasasiamies
saapuu virallisesti ja otetaan vastaan asianomaisen vallan
vierasystävänä. Hänellä on sama toimi kuin vakoojalla — ottaa selkoa
niistä vieraan maan olosuhteista, joista voi olla hyötyä omalle
armeijalle; mutta hänen on paljon vaikeampi, milteipä mahdoton päästä
kurkistamaan kulissien taakse. Hän saa nähdä vain sen, mikä hänen
sallitaan nähdä. Tässä tapauksessa minun tehtävänäni oli päästä mikäli
mahdollista näkemään kulisien-takaisia oloja.
Saavuin iltamyöhään erääseen manööverialueella olevaan kaupunkiin. Sen
hotellit ja ravintolat olivat täpösen täynnä esikuntaupseereja ja kadut
vilisivät sotamiehiä. Näin vihdoin turhaksi ajatellakaan saada yömajaa
ja palasin rautatieasemalle. Siellä jouduin puheisiin erään korpraalin
ja muutamain sotamiesten kera, jotka olivat majoitetut pieneen
signaalihuoneeseen, ja nämä tarjosivat ystävällisesti minullekin nurkan
komerossaan. Minä viihdyin mainiosti heidän parissaan, ja seuraavina
päivinä liityin manöövereillä siihen joukko-osastoon, johon he
kuuluivat.
Oli oikein hauska nähdä, kuinka tunnollisesti nuo miehet suorittivat
tehtävänsä. Jok'ainoa tunti yön aikaan korpraali tarkasti
ulkovartionsa; patrulleja lähetettiin, raportteja tuotiin, käskyjä
toimitettiin, ja kaikki kävi kuin rasvattu, vaikkei ainoatakaan
upseeria ollut lähimailla.
Seuraavana kahtena päivänä minulla oli yllinkyllin tilaisuutta nähdä
näitä joukkoja marssimassa. Sitä tehtiin aamusta iltaan. Pysymällä
noiden epälukuisten miesjoukkojen takana voi helposti nähdä,
mikä suunnaton määrä vitkastelijoita ja varsinkin arkajalkaisia
miehiä seuraa marssivan armeijan vanavedessä. Täällä varsinkin
olivat asiat niin hullusti, että »kaatuneet» täytyi korjata kuin
ruislyhteet vaunuihin ja kuljettaa ne takaisin asemalle, mistä joka
ilta ylimääräinen juna vei kipeäjalkaisia sotilaita asianomaisiin
varusasemiinsa.
Jotkut harvat, jotka säästyivät sairasjunista, korjattiin
kenttäsairaaloihin; ja kun ainoastaan nämä merkittiin niihin
sairaslistoihin, joita vieraat sotilasasiamiehet saivat
nähdäkseen, niin käsittää helposti, kuinka nämä saivat joukkojen
marssikelpoisuudesta paremman käsityksen kuin mitä ne todellisuudessa
ansaitsivat.
Minä puolestani ymmärsin selvästi, etteivät montenegrolaiset olleet
suotta sylkäisseet, ja ettei bosnialaisten jalkapohjat olleet sen
vahvemmat kuin muidenkaan Itävallan armeijaan kuuluvien kansanrotujen.