Ikävä seikka vakoojantoimessa on se, että siinä tottuu olemaan
luottamatta yhteenkään ihmiseen, jopa parhaisiin ystäviinsäkin.
Muuan ulkovalta oli hankkinut uuden kenttätykki-mallin, ja
varjellakseen hiiskaustakaan kuulumasta sillä toimeenpannuista kokeista
päätettiin nämä suorittaa eräässä tuon valtion kaukaisista siirtomaista.
Minä sain käskyn panna reppuni kuntoon ja lähteä katsomaan, mitä virkaa
uudella tykillä oli.
Puheenaolevaan siirtomaahan tultuani sain kuulla, että kokonainen
patteri uusia kenttätykkejä piti koeammuntaa erään rautatieaseman luona
kaukana sisämaassa.
Lähemmin asiaa tiedusteltuani huomasin, että tuo asema oli vain
jonkinlainen pysäkki. Sen läheisyydessä ei ollut pienoistakaan
maakylää. Niin ollen ei tullut kysymykseenkään asettua asumaan
paikkakunnalle; se olisi herättänyt huomiota. Kun kuitenkin kävi
ilmi, että vakinainen juna siellä pysähtyi puolituntiseksi veturia
vaihtaakseen, päätin lähteä matkaan saadakseni nähdä, voiko noin
lyhyenä aikana mitään toimittaa.
Seuraavana päivänä nousin junaan. Se oli vallan kamalan hidas kapine,
joka pysähtyi jokaisen kurjimmankin neekerikylän kohdalla, mitä radan
varrella vain oli. Muutamalla pysäyspaikalla nousi vaunuun eräs seudun
maanviljelijä. Hän näytti hyvin sairaalta ja menehtyneeltä, mutta siitä
huolimatta me jouduimme puheisiin vuodentulotoiveiden johdosta.
Vihdoin viimein tulla rämisi juna sille asemalle, jonka läheisyydessä
tykkien piti sijaita. Minä kurkistelin innokkaasti akkunasta nähdäkseni
vilauksen niistä, ja iloni oli suuri, kun keksin koko patterin
ampumavalmiina aivan aseman ulkopuolella. Kaikki junassa olijat
nousivat maahan jaloittelemaan, ja minä tietysti myöskin riensin
kiireimmän kautta asematalon läpi tarkastamaan tykkejä lähimatkalta.
Vahtisotilas oli parahiksi ennättänyt siirtyä patterin vastakkaiselle
puolelle, niin että minä kerkisin lähestyä tykkejä niin lähelle että
voin tarkastella hiukan niiden takalatausvehkeitä, ennenkun hän
kiertomatkallaan jälleen saapui minun puolelleni.
Heti minut äkättyään hän pani juoksuksi ja päästi samalla kertaa
huudon, joka sai toisen miehen kiiruhtamaan esiin asematalon nurkan
takaa. Tämä, joka oli vahtia komentava korpraali, syöksyi kimppuuni ja
haukkui minua silmät suut täyteen, kun olin rohjennut luvatta tulla
niin lähelle patteria. Minä koetin selittää hänelle parhaani mukaan,
että olin vain tahtonut ojentaa vähän sääriäni niinkuin kaikki muutkin
matkustajat, ja etten niin hiukkaakaan välittänyt hänen vanhoista
tykkirämistään. Mutta lorun loppu oli se, että hän kyyditsi minut
joutuun takaisin asematalon lävitse.
Vaunuun tultuani ja huomatessani olevani siellä yksin, otin esiin
sotakiikarini ja rupesin tähystämään tykkejä niin hyvin kuin voin.
Olin ennättänyt keksiä useita mieltäkiinnittäviä yksityiskohtia ja
m.m. huomannut tykkien kaliiberin ja painon — jotka olivat selvin
kirjaimin maalatut niiden kylkiin —, kun akkuna edessäni äkkiä pimeni.
Silmätessäni ylös muistikirjastani, johon juuri piirtelin huomioitani,
näin korpraalin seisovan ulkopuolella ja tuijottelevan minua. Hän oli
yllättänyt minut itse teosta. Merkillistä kyllä, ei siitä seurannut
mitään sen kummempaa.
Hetkisen perästä saapui sairas maanviljelijäkin vaunuun. Asemapäällikkö
puhalsi pilliinsä, ja pian juna lähti reistaamaan eteenpäin. Minä
rupesin jälleen puhelemaan matkatoverini kanssa ja tiedustelin hänen
huonovointisuutensa syytä. Kyyneleet silmissä uskoi miesparka minulle,
ettei mikään tauti, vaan pelkästään hänen tukala taloudellinen tilansa
sen oli aiheuttanut.
Maanviljelyksestä hän oli tullut kärsimään pelkkää tappiota, ja hän oli
noussut junaan siinä vakaassa aikomuksessa, että tavalla tai toisella
lopettaisi päivänsä. Jollei minua olisi sattunut matkaan, olisi hän
sen tehnytkin. Elämällä ei hänelle ollut enää vähintäkään arvoa. Minä
sain hänet puhelemaan pitemmältä sortuneista toiveistaan sekä kerroin
hänelle eräästä tuttavastani, joka asui samassa maanääressä; tämäkin
oli maanviljelijä ja kaikki oli häneltäkin ensimmältä käynyt hullusti.
Vasta kymmenvuotisen aherruksen perästä hän oli osannut oikealle
reitille, ja alkoi jo menestyä joka suhteessa.
Tämä juttelu tuntui ilmeisesti elähyttävän jokseenkin tuulihattua
matkatoveriani; ja vähitellen hän reipastui katselemaan asioita
jälleen toivehikkaalta kannalta sekä puheli minulle aivan läheisistä
yksityisseikoistaankin. Lopuksi sanoi hän: »Nytpä sanon teille erään
asian — te kun olette tehnyt minulle suuren avun, niin tahdonpa
minäkin auttaa teitä. Minä tiedän, että te olette saksalainen vakooja
ja että teidät varmasti vangitaan sillä asemalla, jonne juna pysähtyy
yöksi. Äskeisellä asemaila keksi alaupseeri teidät, ja minun ollessani
lennätinkonttorissa tuli hän sisään ja sähkötti pääteasemalle, että
muuan saksalainen vakooja oli ollut katselemassa tykkejä ja sitten
jatkanut matkaansa tässä samassa vaunussa, jossa me nyt istumme.»
Minä nauroin makeasti tälle erehdykselle ja mainitsin hänelle, etten
edes ollut saksalainen. Hän vastasi, ettei se mitään auttanut ja että
minut joka tapauksessa vangittaisiin pääteasemalle tultua.
»Kuulkaapas nyt», jatkoi hän, »minä nousen itse junasta seuraavalla
asemalla ja lähden ajamaan kotiani. En voi kutsua teitä luokseni,
mutta minä neuvon teille oikein hyvän ravintolan asemakylässä, johon
voitte yöpyä. Minä kehotan aivan vilpittömästi teitä tekemään niin — ja
huomenna te lähdette matkaan varhaisella aamujunalla ja ajatte huoletta
vaarallisen aseman ohi, ilman että teille tapahtuu yhtään mitään.»
Minä en voinut vastata miehelle muuta, kuin ettei minun englantilaisena
tarvinnut mitään pelätä ja että aijoin jatkaa edelleen matkaani.
Seuraavalla asemalla me lausuimme toisillemme sydämmelliset
jäähyväiset, hän nousi junasta ja minä ajoin edelleen. Mutta ennen
pääteasemaa oli matkan varrella vielä yksi asema, ja sille tultua minä
päätin noudattaa äsken saamaani neuvoa. Laskeusin junasta ja majoituin
yöksi paikkakunnan ainoaan ravintolaan. Huomenissa läksin jälleen
matkaan varhaisella aamujunalla, aivan niinkuin juttutoverini oli
sanonut, ja sivuutin vaarallisen pääteaseman ilman mitään mainittavia.
Matkakumppanini neuvoa en edellisellä kertaa noudattanut siitä
yksinkertaisesta syystä, että se saattoi olla sadin, johon
livahdettuani olisi saatu selville, että todella olin vakooja. Mutta
menettelemällä oman pääni jälkeen läpäisin ilman muuta ja vein perille
kaiken mitä uudesta kenttätykistä meidän taholla tarvittiin tietää.