Järjetöntä itse teossa tosiaan on, että kiinijoutuneita vakoojia
kohdellaan toisella tapaa kuin tavallisia, ase kädessä tavattuja
vastustajia. Luutnantti Lody — se saksalainen vakooja, joka tuonnottain
ammuttiin Lontoossa — huomautti nimenomaan oikeuden edessä pitämässään
puolustuspuheessa, ettei hän pyytänyt tuomarien sääliä. Hän ei sanonut
lainkaan häpeävänsä ammattiaan; »hän oli luvannut kunniasanallaan,
ettei ilmottaisi kuka hänet oli lähettänyt, eikä siis voinut ilmaista
tätä; hän ei ollut saanut maksua työstään, vaan tehnyt sen isänmaansa
hyväksi; ja hän oli ennakolta tiennyt, minkä vaarojen alaiseksi
antautui. Arvatenkin oli englantilaistenkin joukossa paljon, jotka
tekivät samoin kuin hän.»
Perästäpäin häntä Englannin parlamentin alahuoneessa mainittiin
»miehenä, joka oli kuollut maansa puolesta yhtä kunniakkaasti, kuin
tappotantereella kaatunut sotilas.»
Voidakseen toimia todella ensiluokkaisena vakoojana täytyy
miehellä olla suuressa määrässä itseuhrautuvaisuus-
ja itsensähillitsemis-lahjaa, terävätä huomio- ja
johtopäätöstentekemis-kykyä, verratonta persoonallista rohkeutta ja
rautaista terveyttä, joka ei tiedä hermoista ja rasituksista mitään.
Ja tietystikin täytyy olla myöskin jonkin verran tieteellistä ja
ammattisivistystä sellaisissa tapauksissa, kun on saanut toimeksi
tutkia linnoituksia tahi määritellä esim. Firth-of-Forth-vuonon
[Maailman pisin rautatiesilta samannimisen vuonon yli Skotlannin ja
Englannin rajamailla, jonka ilmassa riippuva osa kooltaan ja muodoltaan
muistuttaa neljää kyljelleen asetettua Eiffeltornia. Suom. huom.]
keskisaaren geoloogisen muodostuksen, jotta sen perusteella saataisiin
selville käykö rautatiesillan räjähyttäminen päinsä, kuten tohtori
Graves teki.
Elämään väsynyt mies ei löydä sen mainiompaa parannuskeinoa, kuin
vakoojan hermoja-karaiseva toimi on.