Vakoojatoimi on Saksassa melkoista korkeammalla kehitysasteella
kuin missään muussa maassa. — Se on laajempi ja mieslukuisempi,
paremmin järjestetty ja palkattu kuin muualla. Se paljastettiin
täydellisesti 1870 -vuoden sodan jälkeen, jolloin kävi ilmi, että
Saksan hallituksella oli ollut enemmän kuin 20,000 palkattua vakoojaa
sijoitettuna Ranskaan. Kaikki vakoojat, sekä valtiolliset että
sotilaalliset, tottelivat yhtä ainoata miestä — Stieber oli hänen
nimensä.
Heidän juonensa olivat kehitetyt sellaiseen täydellisyyteen saakka,
että kun esim. Jules Favre tuli Versailles'iin neuvottelemaan Saksan
päämajan kanssa Pariisin luovutuksesta, oli häntä asemalta palatsiin
vievä ajuri saksalainen vakooja, ja Ranskan presidentti saatettiin
asumaan taloon, jossa Saksan vakoilutoimiston pääkortteeri oli.
Stieber itse esiytyi presidentin kamaripalvelijana, ollen tietystikin
varustettu »ehdottomasti luotettavan miehen» suosituksilla. Se ei
kumminkaan estänyt häntä joka päivä penkomasta isäntänsä taskuja ja
asiakirjalippaita — ja hankkimasta Bismarckille koko joukon tärkeitä
tietoja ja salaisuuksia.
Vaikka siis mainittuna ajankohtana tultiin jokseenkin hyvin tuntemaan
saksalaisten vakoilutoimi, näyttävät ulkomaiden epäluulot sitä kohtaan
myöhemmin unohtuneen. Mutta saksalaiset eivät siltä ole antaneet
mainion järjestönsä virua toimetonna. He ovat yhä parantaneet sen
menettelytapoja ja pitäneet sitä hyvässä harjotuksessa ei vain
Ranskassa, vaan yli koko maailman.