Minulla oli aikoinaan ollut toimena tavoittaa vihollisia vakoojia,
ja siinä saamaini kokemusten perustalla rohkenen ajatella, että
vastaurkinta on paras koulutus vastaiselle vakoojalle.
Olin kerran onnistunut sieppaamaan kiini kolme vihollista vakoojaa ja
sain sentakia vastaanottaa onnitteluja eräältä ylipäällikön esikuntaan
kuuluvalta vanhemmalta upseerilta, kun tämän kanssa ratsastin takaisin
leiriin eräästä sotaväenkatselmuksesta. »Sanokaas minulle, miten te
oikein menettelette paljastaaksenne vakoojan?» kysyi hän. Minä selostin
hänelle hiukan menettelytapojamme ja päätin selitykseni huomauttamalla,
että onnenpotkauksella oli ylimalkaan suuri osansa menestyksessä.
Me ratsastimme hiljakseen edelleen. Katselmuspaikalta kaupunkiin
johtava maantie oli täpösen täynnä kotia palaavia ajopelejä. Aivan
meidän edessämme ajoi matkailijapukuinen herrasmies avoimissa
vuokra-ajurin-vaunuissa. Minä kiinnitin puhetoverini huomiota häneen
ja sanoin, että tuollaisia henkilöitä me esimerkiksi pidämme silmällä.
Minä aijoin kaikessa rauhassa seurata matkailijaa, kunnes olin saanut
hänen asuntonsa selville, ja sitten panna varsinaisen urkkijan hänen
kintereilleen.
Me ratsastimme siksi lähelle hänen vaunujaan, että voimme nähdä hänen
lukevan matkailijaopasta ja samalla tähystävän kartasta erinäisiä
linnakkeita, joiden ohitse juuri ajoimme. Niiden kohdalle tultua
käski vieras äkisti ajurin seisauttamaan hevosen, jotta hän saisi
sytytetyksi sikarin. Vaunut pysähtyivät, ja mekin palautimme ratsumme
äkkiä takaperin. Vilkaistuaan ettei ajuri pukillaan katsellut
taaksepäin, sieppasi mies etuistuimella olevasta matkalaukusta
nopeasti esiin valokuvauskoneen ja otti kuvan erään aivan uutukaisen
ampumatarvevaraston sisäänkäytävästä. Seuraavassa silmänräpäyksessä
kone oli jälleen piilossa, sikari sauhusi miehen huulilla ja ajuri sai
käskyn jatkaa matkaa.
Me seurasimme vaunuja, siksi kunnes erotimme kaukaa poliisimiehen.
Minä ratsastin joutuin edelle ja käskin poliisin pysähdyttämään vaunut
ja vaatimaan matkailijalta nähdäkseen tämän lupakorttia linnakkeiden
valokuvaamiseen. Sellaista ei tällä tietysti ollut lainkaan.
Valokuvauskone otettiin takavarikkoon ja omistajan nimi ja osote
kirjoitettiin muistiin »lähempiä toimenpiteitä varten asian johdosta».
Siihen aikaan — siitä on jo monta vuotta sitten — vallitsevat lait
asettivat valitettavasti monenlaisia hankaluuksia vakoilusta epäiltyjen
henkilöiden vangitsemiselle ja rankaisemiselle. Ainoa toimenpide,
mihin silloin voimme ryhtyä, oli pitää valokuvauskonetta edelleen
takavarikossa.
»Lähemmät toimenpiteet asian johdosta?» — vaikkapa joihinkin sellaisiin
olisi ollut lupa ryhtyäkin — eivät tässä tapauksessa olisi kuitenkaan
johtaneet mihinkään tulokseen, sillä epäluulonalainen henkilö piti
parhaana palata vielä samana iltana kiiruimman kautta mannermaalle.