Aikakulkijan paluu.
Niin tulin takaisin.
Pitkän aikaa lienen istunut tajuttomana koneellani. Päivien ja öiden
vilahteleva vaihtelu oli palannut, aurinko kellersi kultaisena,
taivas oli sininen. Hengitin vapaammin. Maan aaltoilevat ääriviivat
laskivat ja nousivat. Aikaosottimet kiersivät taapäin. Vihdoin näin
jälleen rakennusten hämäriä ääriviivoja -- merkkejä rappeutuvasta
ihmiskunnasta. Nämäkin vaihtuivat vilahtaen ohi, ja toisia tuli sijalle.
Pian senjälkeen, kun miljoonaosotin oli nollassa, hidastutin vauhtia.
Aloin tuntea jälleen omia pieniä, kodikkaita rakennustaiteemme
tuotteita; tuhatosotin kulki takaisin lähtökohtaansa, yö ja
päivä vaihtelivat yhä hitaammin, ja sitten ympäröi minua vanhan
laboratoorioni seinät. Hyvin verkalleen hiljensin koneeni vauhtia.
Huomasin erään omituiselta näyttävän pikku seikan. Luulenpa kertoneeni
teille että lähtiessäni, ennenkuin nopeuteni kovin kiihtyi, rouva
Watchet oli kulkenut lattian poikki kiitäen, kuten minusta näytti,
raketin tavoin. Palatessani kuljin taas sen minuutin, jolloin hän
astui huoneeni läpi. Mutta nyt näytti hänen jokainen liikkeensä hänen
entisten liikkeittensä täydeltä vastakohdalta. Alapään ovi aukeni,
ja hän soljui hiljaa selittäin läpi laboratoorion ja katosi sen oven
taakse, josta hän lähtiessäni oli astunut sisään. Juuri sitä ennen
olin näkevinäni Hillyerin hetken ajan; mutta hän vilahti ohi salaman
nopeudella.
Sitten pysähdytin koneen ja ympärilläni näin jälleen vanhan tutun
työpajani, työkaluni ja tarpeeni aivan sellaisina kuin ne jätin.
Horjuen laskeuduin koneeltani ja istahdin penkille. Vapisin kovasti
muutaman minuutin ajan. Sitten aloin tyyntyä: olihan kaikki ympärilläni
aivan entisellään. Olisinhan voinut nukkua siinä, ja koko juttu olisi
saattanut ollakin pelkkää unta.
Ei juuri niin kuitenkaan! Kone oli lähtenyt liikkeelle työhuoneeni
kaakkoiskulmasta. Se oli pysähtynyt luoteiskulmaan seinää vasten,
missä sen näitte. Tämä väli osottaa teille täsmälleen matkan pieneltä
nurmikolta valkoisen sfinksin jalustalle, minne morlokit olivat koneeni
kuljettaneet.
Jonkun aikaa aivoni toimivat hitaasti. Pian kuitenkin nousin ja astelin
ontuen käytävän läpi tänne; kantapääni oli yhä kipeä, ja peräti
likainen olin. Näin _Pall Mall Gazetten_ oven viereisellä pöydällä.
Huomasin päivänmäärän ja katsoessani kelloa näin sen osottavan lähes
kahdeksaa. Kuulin teidän äänenne ja lautasten kalinaa. Epäröin
-- olinhan niin huonovointinen ja heikko. Sitten vainusin hyvän,
terveellisen lihan hajun ja avasin oven huoneeseen, jossa olitte.
Lopun tiedätte itse. Peseydyin, aterioitsin ja olen nyt kertonut teille
tarinani."