Litvinow käveli huoneessansa, syviin mietteisin vaipuneena. Nyt tuli
hänen siirtyä teoriasta käytäntöön, keksiä, millä tavoin ja keinoin
paeta, lähteä tietämättömiin seutuihin... mutta kummallista! Vähemmin
hän mietiskeli näitä keinoja kuin sitä, oliko se päätös, jota hän
niin hellittämättä oli tahtonut, oliko se nyt vainenkin epäilemätön
tosiasia! Oliko lopullinen, järkähtämätön sana lausuttu? mutta niinhän
Irina oli hänen lähtiessään sanonut: "ryhdy toimiin, ja kun kaikki on
valmiina, anna siitä vaan tieto minulle". Asia on selvä! Pois kaikki
epäilykset! Toimeen! Ja Litvinow ryhtyi — toistaiseksi harkitsemaan.
Ennen kaikkea rahaa. Litvinowilla oli puhdasta rahaa 1,328 guldenia
eli, Franskan rahassa, 2,855 frankkia, mitätön summa, mutta riittää
se sentään ensi tarpeiksi, ja sitten pitää pyytää isää lähettämään
niin paljon kuin on mahdollista... saisihan isä myödä metsän, osan
maata... mutta mitä syyksi?... No keksitäänhän joku syykin. Irina oli
tosin puhunut hohtokivistään, mutta sitä ei saa millään muotoa ottaa
lukuun; pahan päivän varaksi ne. Sitä paitsi oli omaisuutta vielä hyvä
geneveläinen puolikronometri, josta saanee... vaikkapa 400 frankkia.
Litvinow pistäysi pankkiirinsa luokse ja tiedusteli kautta rantain,
saisikohan tarpeen tullen rahaa lainaksi, mutta Badenin pankkiirit
ovat monessa liemessä keitettyä, varovaista väkeä. Vastaukseksi
moisiin kysymyksiin ottavat he päällensä masentuneen, näivettyneen
muodon, ovat kuin kedon kukkasia, joilta viikate on varren katkaissut;
jotkut ripeästi ja rohkeasti nauravat teitä vasten silmiä, ikäänkuin
täydelleen käsittäen teidän viattoman pilanne. Koettipa Litvinow,
häpeäksensä, onneaan ruletissakin, pannen — kuinka halpamaista! —
yhden taalerin numerolle 30, ikävuosiensa luvulle. Hän teki sen,
suurentaakseen ja pyöristääkseen pääomaansa, ja sai kuin saikin,
elleihän suurentaneeksi, niin ainakin pyöristäneeksi pääomansa, se on:
hän menetti liiat 28 guldenia.
Toinen kysymys, tärkeä sekin, oli — passi, mutta eihän se naisille
ole niin aivan välttämätön, eikä sitä kaikissa maissa kysytäkään,
niinpä Belgiassa esimerkiksi, samoin Englannissa. Sitä paitsi, voihan
sitä hankkia muitakin passeja eikä vain venäläisiä. Litvinow harkitsi
vakaasti näitä asioita: hänen päättäväisyytensä oli luja, ilman
vähintäkään horjuvaisuutta, ja sittenkin, vastoin hänen tahtoaan ja
sitä kysymättäkään, astui esiin jotain vähemmin vakavaa, melkein
koomillista, joka pilkisteli näkyviin kesken hänen harkintojansa,
ikäänkuin koko hänen hankkeensa olisi leikintekoa, ikäänkuin ei
tuollaisia pakoja koskaan olisi todellisuudessa tapahtunutkaan muuta
kuin komedioissa ja romaaneissa ja kenties jossakin maaseuduilla,
jossakin Tshuhlomin tai Sisranin piirissä, missä, erään matkustajan
kertomuksen mukaan, ihmisillä on välistä niin ikävä, että vatsaa
kivistää.
Litvinowin mieleen muistui tuossa, kuinka muuan hänen tuttavistaan,
virkaeron saanut kornetti Balsow, oli vienyt erään kauppiaantyttären
kestikievaritroikalla kulkusten kanssa, juotettuaan sitä ennen humalaan
sekä vanhemmat että itse morsiamenkin, ja kuinka sittemmin oli tullut
selville, että kornettia itseään oli vedetty nenästä, ja hän vähältä
oli saada selkäänsä kaupanpäällisiksi. Litvinow suuttui kovasti omaan
itseensä moisista sopimattomista muistelmista. Samassa ajatteli hän
Tatjanaa, hänen äkkinäistä lähtöänsä, koko tuota tuskaa ja kärsimystä
ja häpeätä, ja silloin hän liiankin syvästi tunsi ryhtyneensä kovin
vakaasen asiaan ja olleensa oikeassa, sanoessaan Irinalle, että hänen
kunniansakin vaatii häntä menettelemään näin eikä toisin... ja taas,
mainittuaan tuon nimen, tunsi hän jotain polttavaa, joka suloisella
kivulla kietoutui hänen sydämmensä ympärille ja jähmettyi siihen.
Hevosten töminää kuului hänen takanansa. Hän astui syrjään... Irina
ajoi hänen ohitsensa ratsain, rinnallaan lihava kenraali. Irina tunsi
Litvinowin, nyökäytti hänelle päätä ja, lyöden hevostaan raipalla
kylkeen, pakotti sen nelistämään ja päästi vihdoin täyteen vauhtiin.
Tumma harso hulmahti tuulessa...
— _Pas si vite! Nom de Dieu! pas si vite!_[121] — huudahti
kenraali ja päästi ratsunsa hänen jälkeensä.