Ei tämä kirje oikein miellyttänyt Litvinowia itseäänkään; se ei
ilmaissut aivan kohdalleen ja tarkoin sitä, mitä hän tahtoi sanoa. Hän
huomasi siinä kömpelöitä lauseita, milloin korkealentoisia, milloin
kirjasta otetuita, eikä tämä kirje suinkaan ollut parempi kuin ne monet
muutkaan, jotka hän oli repinyt palasiksi; mutta tämä nyt oli viimeinen
laitos, ja onhan pääasiat siinä sittenkin tuotu ilmi... Litvinow oli
niin väsynyt ja uupunut, että hänen oli mahdoton saada enää mitään
muuta kokoon. Sitä paitsi ei hänellä ollut kykyä pukea koko ajatustansa
sujuvalla tavalla kirjalliseen muotoon; hän, niinkuin muutkin
sellaiseen tottumattomat, piti vaan huolta stiilistä. Ensimmäinen
kirje olisi epäilemättä sittenkin ollut kaikkein paras, sillä se olisi
lämpimämmin vuotanut sydämmestä. Oli miten oli, Litvinow lähetti
kirjeensä Irinalle.
Vastaukseksi sai hän lyhyen lapun:
"Tule tänään luokseni; _hän_ on lähtenyt pois koko päiväksi. Kirjeesi
on tehnyt minut kovin levottomaksi. Minä mietin ja mietin yhä... ja
päätäni pyörryttää nuo mietteet. Minun on hyvin tukala olla, mutta
sinä rakastat minua, ja minä olen onnellinen. Tule!