Kirje oli näin kuuluva:
"Morsiameni läksi eilen; minä en kohtaa häntä enää milloinkaan...
en edes tiedä varmaan, minne hän asettuukaan. Hän vei mukanansa
kaikki, mitä siihen saakka olin toivonut ja kalliina pitänyt;
kaikki yritykseni, aikeeni, hankkeeni, kaikki ovat kadonneet hänen
mukanaan; ponnistukseni ovat nekin menneet hukkaan, pitkällisen
työn tulos on supistunut olemattomiin; kaikella sillä, mitä olen
tutkinut, ei enää ole tarkoitusta, ei ole, mihin niitä sovelluttaa;
kaikki se on kuollut; oma itseni, entinen oma itseni on kuollut ja
haudattuna eilisestä ruveten. Minä tunnen sen selvästi, näen sen,
tiedän sen. Eikä minun ole yhtään sääli sitä. Enkä ole ottanut tätä
asiata puheeksi sinun kanssasi, valittaakseni... Minullako olisi
syytä valittaa, kun sinä, Irina, minua rakastat! Tahdon vaan sanoa
sinulle, että kaikesta tuosta kuolleesta menneisyydestä, kaikista
noista — savuna ja tomuna haihtuneista — yrittelyistä ja toiveista, on
jäänyt jäljelle vaan yksi, joka elää ja pysyy: rakkaus sinuun. Muuta
minulla ei ole, muuta ei ole minulle jäänyt kuin tämä rakkaus. Sanoa
sitä ainaiseksi aarteeksi olisi liian vähän; koko minun oma itseni
on tuossa rakkaudessa, tämä rakkaus on oma itseni; siinä on minun
tulevaisuuteni, kutsumukseni, pyhäkköni, isänmaani! Sinä tunnet minut,
Irina; sinä tiedät, että kaikkinainen korupuhe on minulle vierasta ja
inhottaa minua, ja vaikka minä kuinka voimallisin sanoin koettaisin
tunteitani ilmoittaa, niin sinä et epäilisi niiden todellisuutta,
et pitäisi niitä liioiteltuina. Ei ole edessäsi poika, joka hetken
huumauksessa lavertelee mielettömiä valoja, vaan vuosien karkaisema
mies se on, joka yksinkertaisesti ja suoraan, milt'eipä kauhistuen,
ilmaisee sinulle sen, minkä hän on tunnustanut epäilemättömäksi
totuudeksi. Niin, sinun rakkautesi on minulle korvannut kaikki,
kaikki! Päätä sitten itse: voinko minä jättää tämän _kaiken_ toisen
huostaan, voinko jättää sinut hänen valtaansa? Sinä, sinä olet oleva
hänen, sinä, koko olemukseni, sydämmeni tenho, olet oleva hänen — ja
minä... missä olen minä? mikä olen minä? Syrjässä vain, katselijana...
katselemassa omaa elämääni! Ei, se on mahdotonta, mahdotonta! Olla
osallisena, salavihkaa olla osallisena siihen, jota vailla ei maksa,
ei ole mahdollinen _hengittää_, — se on valhetta ja kuolemaa. Minä
tiedän, kuinka suurta uhrausta minä sinulta vaadin, vaikk'ei minulla
ole siihen mitään oikeutta, ja milläpä oikeudella saattaisi uhria
vaatiakaan? Mutta en minä itsekkäisyydestä tätä tee: itsekäs voisi
paljoa helpommin ja rauhallisemmin olla kokonaan kajoamatta tähän
asiaan. Niin, vaatimukseni ovat kovat, enkä ihmettele yhtään, jos
sinä niitä säikähtäisitkin. — Sinua inhottaa ne ihmiset, joitten
kanssa sinun on eläminen, suuri maailma sinua rasittaa, mutta onko
sinulla voimaa hyljätä tuo samainen maailma, polkea jalkaisi alle
morsiusseppele, jolla se on sinut vihkinyt, nostattaa vastaasi yleinen
mielipide, noiden inhoamiesi ihmisten mielipide? Tutkistele itseäsi,
Irina, äläkä sälytä päällesi kuormaa yli voimiesi. — Minä en tahdo
nuhdella sinua, mutta muista, että jo kerran ennenkin oli hetki,
jolloin et voinut lumousta vastustaa. Minä voin antaa sinulle niin
vähän kaiken sen sijaan, minkä olet menettävä! Kuule siis viimeinen
sanani: Elles tunne saattavasi jo huomenna, jo tänään jättää kaikkea
ja seurata minua, — katsos, kuinka rohkeasti minä puhun ja kuinka
säälimätön olen itseäni kohtaan — jos sinua kammottaa epätietoinen
tulevaisuus ja vieraantuminen ja yksinäisyys ja ihmisten parjaus,
elles luota itseesi, niin sano se suoraan ja viivyttelemättä. Minä
lähden silloin, minä lähden raastetuin sydämmin, mutta siunaten sinua
vilpittömyytesi tähden. Mutta jos sinä, mun kaunis, säteissä säihkyvä
valtijattareni, todellakin rakastat minun moistani vähäpätöistä,
syrjäistä miestä ja todellakin tahdot yhdistää kohtalosi hänen
kohtaloonsa, niin anna kätesi minulle, ja yhdessä lähdemme sitten
vaivalloiselle retkellemme! Mutta muista, minun päätökseni on
järkähtämätön: joko kaikki tahi ei mitään! Se on mieletöntä... mutta
toisin en voi, en voi, Irina! Liiaksi rakastan sinua.