ole mitenkään tärkeätä eikä johda kunnioituksen vähenemiseen, jos antaa
pian, minkä antaa, kun vain se, mitä annetaan, on hyvää ja sinänsä
arvokasta. Onhan tapana sanoa, että se, joka antaa pian, antaa kaksin
verroin.
— On myös tapana sanoa, — vastasi Camila että vähällä hinnalla saatua
pidetään vähässä arvossa.
— Se lause ei koske sinua, — vastasi Leonela — sillä rakkaus, kuten
olen kuullut väitettävän, vuoroin lentää, vuoroin kulkee jalkaisin;
toista se kiidättää, toista vie verkalleen, toisia laimentaa, toisia
kiihtää liekkiin, toisia haavoittaa, toisia surmaa; se aloittaa
jostakin kohdasta pyyteittensä riennon ja päättää ja lopettaa sen
samaan kohtaan; aamulla se käy linnoitusta piirittämään ja illalla se
on saanut varustukset valtoihinsa, sillä ei ole voimaa, joka kykenee
sitä vastustamaan. Koska siis on niin laita, niin mitä oudoksut
tai pelkäät, jos kerran Lotarion on täytynyt käydä samoin, kun
rakkaus otti isäntäni poissaolon välineekseen teitä kukistaessaan.
Ja välttämätöntä oli, että sinä aikana saatettiin täytäntöön, mitä
rakkaus oli määrännyt, pitkittämättä odotusaikaa, kunnes Anselmo ehtisi
tulla takaisin ja asia jäisi hänen läsnäolonsa vuoksi keskeneräiseksi;
rakkaudella näet ei ole aikeittensa suorittamisessa mitään parempaa
auttajaa kuin tilaisuus: tilaisuutta se käyttää apunaan kaikissa
yrityksissään, varsinkin aluksi. Kaiken tämän minä tunnen hyvin, ja
enemmän kokemuksesta kuin kuulopuheista, ja minä kerron sen sinulle,
señora, jonakin päivänä, sillä minäkin olen lihaa ja nuorta verta.
Sitäpaitsi, emäntäni Camila, sinä et luovuttautunut etkä antautunut,
ennenkuin olit Lotarion katseista, huokauksista, sanoista, lupauksista
ja lahjoista oppinut tuntemaan hänen koko sielunsa, niistä ja hänen
hyveistään huomaten, kuinka hyvin Lotario ansaitsi rakkautesi. Koska
kerran on niin laita, älä salli tuollaisten arkailevien ja joutavien
ajatusten mieltäsi ahdistaa, vaan usko varmaan, että Lotario arvostaa
sinua samoinkuin sinä häntä, ja elä iloisena ja tyytyväisenä,
ajatellen, että nyt, kun kerran olet joutunut lemmen paulaan, sinun
pyytäjäsi on arvokas ja ansiokas mies ja että hänessä on niiden neljän
_s_:n lisäksi,[17] jotka tulee olla jokaisessa kelpo rakastajassa,
kaikki muutkin aakkosten kirjaimet. Ellet usko, kuuntele minua, niin
saat nähdä, kuinka luettelen ne ulkomuistista. Hän on, mikäli huomaan
ja kuten minusta näyttää, _a_ntelias, _e_tevä, _h_yvä, _i_loinen,
_j_alo, _k_aunis, _l_uja, _m_ainehikas, _n_uori, _o_iva, _p_eloton,
_r_ehti, mainitut neljä s:ää, _t_oimellinen, _u_ljas, _v_aitelias; _x_
jää pois, sillä se on karhea äänne; _y_lhäinen, _ä_veriäs, _ö_ntyri.
Camila nauroi palvelijattarensa aakkosille arvellen hänen perehtyneen
lemmenseikkoihin paremmin kuin sanoikaan; ja tyttö tunnustikin sen
hänelle ilmoittaen olevansa lemmensuhteissa erään hyväsukuisen,
samassa kaupungissa asuvan nuoren miehen kanssa. Siitä Camila
säikähti, sillä hän pelkäsi oman kunniansa voivan joutua vaaraan tuon
rakastajan vuoksi. Hän tiedusteli tytöltä kiihkeästi, oliko heidän
seurustelunsa johtanut sanoja pitemmälle. Tyttö ei hävennyt ollenkaan,
vastasi vain julkeasti, että niin oli käynyt. On näet varmaa, että
emännän hairahdukset poistavat häveliäisyyden palvelijoista, jotka,
havaitessaan rouvan harha-askelet, eivät välitä mitään, vaikka itsekin
onnahtavat ja rouva saa sen tietää. Camila voi vain pyytää Leonelaa
olemaan mainitsematta mitään hänen lemmensuhteestaan hänelle, jonka
Leonela oli sanonut olevan rakastajanaan, ja menettelemään omassa
asiassaan niin salaisesti, etteivät Anselmo ja Lotario saisi siitä
mitään vihiä. Leonela lupasi niin tehdä, mutta piti lupauksensa siten,
että osoitti Camilan syystäkin pelänneen hyvän maineensa menettämistä.
Huomattuaan, ettei hänen emäntänsä käytös ollut entisellään, siveetön
ja julkea Leonela rohkeni tuoda rakastajansa taloon ja pitää häntä
luonaan luottaen siihen, ettei Camila, vaikka hänet näkisi, uskaltaisi
antaa häntä ilmi; emäntien synneistä näet johtuu muun muassa se
ikävyys, että he joutuvat omien palvelijatartensa orjiksi ja salaamaan
heidän rivoja ja häpeällisiä tekojaan, kuten Camilankin nyt kävi.
Vaikka hän useat kerrat näki Leonelan oleskelevan rakastajansa kanssa
eräässä talon suojassa, ei hän kumminkaan uskaltanut tyttöä nuhdella,
vaan hankki hänelle tilaisuuttakin salaisiin kohtauksiin ja huolehti
kaikin puolin siitä, ettei mies joutunut Anselmon näkyviin. Kaikista
hänen toimenpiteistään huolimatta Lotario sittenkin huomasi kerran
päivänkoitteessa talosta tulevan miehen. Hän ei tuntenut tulijaa ja
ajatteli aluksi, että sen täytyi olla jokin aave. Mutta nähtyään
sitten miehen nostavan viittaansa ja huolellisesti ja varoen peittävän
sillä kasvonsa Lotario luopui yksinkertaisesta otaksumastaan ja johtui
toiseen, josta olisi koitunut kaikkien tuho, ellei Camila olisi asiaa
auttanut. Lotario ei arvannut miehen, jonka oli nähnyt niin ajattomalla
ajalla talosta poistuvan, menneen sinne Leonelaa tapaamaan, eikä hän
edes muistanut Leonelaa maailmassa olevankaan, ajattelihan vain, että
Camila, joka oli ollut löyhä ja kevytmielinen hänen seurassaan, oli
samanlainen jonkun toisenkin kanssa. Sellaisiin seuraamuksiin näet
johtaa kehnon naisen kehnous: ettei hänen kunniallisuuteensa luota
enää hänkään, jolle hän on rukousten ja vakuuttelujen taivuttamana
antautunut, ja että tämä henkilö uskoo hänen antautuvan sitäkin
helpommin toisille ja luottaa lujasti jokaiseen sensuuntaiseen
epäluuloon. Ja näyttääpä kerrassaan siltä, kuin Lotario olisi tuona
hetkenä menettänyt selvän järkensä ja kuin kaikki oikeat ajatukset
olisivat hänen mielestään haihtuneet; hän näet lähti, mitään hyvää
tai edes järjellistä ajatusta kehittelemättä, päätä pahkaa Anselmon
luo, ennenkuin tämä oli ehtinyt vuoteestaan nousta, ja sanoi hänelle,
sydäntäkalvavan mustasukkaisen raivon kiihtämänä ja sokaisemana,
intohimoisesti haluten kostaa Camilalle, joka ei ollut mitenkään häntä
loukannut:
— Tiedä, Anselmo, että minä olen monta päivää taistellut itseni kanssa
väkisinkin yrittäen olla ilmaisematta sinulle seikkaa, jota en enää
voi enkä saakaan sinulta salata. Tiedä, että Camilan lujuus nyt on
rauennut ja että minä, voin tehdä hänelle, mitä hyväksi näen. Syynä
siihen, etten ole aikaisemmin ilmaissut sinulle todellista asianlaitaa,
on se, että olen tahtonut nähdä, onko tuo ollut kevytmielistä himoa vai
onko hän niin menetellyt minua koetellakseen ja saadakseen selville,
olinko käynyt vakain aikomuksin siihen lemmenseikkailuun, jonka
luvallasi olen hänen kanssaan aloittanut. Otaksuin myös, että hän,
jos kerran oli sellainen kuin hänen tuli olla ja jollaiseksi hänet
otaksuimme, olisi jo kertonut sinulle mielistelystäni; mutta nyt, kun
huomaan hänen viivyttelevän, havaitsen hänen tarkoittaneen täyttä
totta, kun hän on luvannut sinun jälleen kotoa poistuessasi tulla minua
tapaamaan varastohuoneeseen, missä säilytät arvokasta kalustoasi (totta
olikin, että Lotario tapasi siellä seurustella Camilan kanssa); mutta
minä en tahdo sinun käyvän äkkipikaisesti kostamaan, sillä synti on
toistaiseksi tehty ainoastaan ajatuksissa, ja onhan mahdollista, että
Camila ennen täytäntöönpanoa muuttaa mieltään ja että sijaan tulee
katumus. Koska siis olet kaikin puolin tai ainakin osittain noudattanut
minun neuvojani, noudata ja seuraa sitäkin, jonka sinulle nyt lausun,
jotta voit pettymättä ja varovasti harkiten tulla oivaltamaan, mitä
katsot itsellesi soveliaimmaksi. Ole matkustavinasi pois pariksi
kolmeksi päiväksi, kuten ennen, ja järjestä niin, että piiloudut
varastohuoneeseesi, missä seinäverhot ja muut siellä säilytettävät
esineet tarjoavat sinulle hyvää tilaisuutta piiloutumiseen, niin
saat nähdä omin silmin, samoinkuin minä, mitä Camila haluaa. Jos
kysymyksessä on kehnous, jota sopii pikemmin pelätä kuin toivoa, voit
kaikessa hiljaisuudessa, varoen ja viisaasti käydä kostamaan kokemaasi
solvausta.
Lotarion sanat hämmästyttivät, säikähdyttivät ja ihmetyttivät Anselmoa,
sillä ne yllättivät hänet hänen kaikkein vähimmin otaksuessaan
joutuvansa niitä kuulemaan, koska hän uskoi Camilan jo suoriutuneen
voittajana kaikista Lotarion hyökkäyksistä ja oli jo alkanut nauttia
voiton kunniaa. Hän oli hetken vaiti, tuijotti lattiaan silmiään
räpäyttämättä ja virkkoi vihdoin:
— Sinä, Lotario, olet menetellyt niinkuin edellytin sinun ystävänä
menettelevän; minä noudatan kaikin puolin neuvoasi; tee, miten hyväksi
näet, ja pidä asia salassa, sillä sitä, kuten hyvin ymmärrät, tällainen
odottamaton seikka vaatii.
Lotario lupasi, ja Anselmon luota poistuessaan hän sitten hartaasti
katui kaikkea, mitä oli hänelle sanonut, koska huomasi, miten typerästi
oli menetellyt, vaikka olisi voinut Camilalle kostaa turvautumatta
niin julmaan ja häpeälliseen keinoon. Hän kirosi järjettömyyttään,
herjasi omaa kevytmielistä päätöstään eikä tietänyt, mitä keinoa
pitäisi saadakseen tehdyn tekemättömäksi tai johtaakseen asian johonkin
siedettävään päätökseen. Lopulta hän päätti kertoa kaikki Camilalle,
ja tilaisuutta tarjoutuikin, niin että hän kohtasi hänet kahden kesken
jo samana päivänä. Havaitessaan voivansa vapaasti hänen kanssaan puhua
Camila virkkoi hänelle:
— Tietäkää, rakas Lotario, että minulla on sydämelläni huoli, joka
ahdistaa minua niin kovin, että on kuin poveni siihen pakahtuisi, ja
ihme onkin, ellei niin käy, sillä Leonela on tullut nyt niin julkeaksi,
että päästää taloomme joka ilta rakastajansa viettäen hänen kanssaan
koko yön, mikä tietenkin voi vahingoittaa minun hyvää mainettani, koska
jokainen, joka näkee hänen niin ajattomana aikana poistuvan talostani,
saattaa ajatella asiasta mitä tahansa. Minua rasittaa varsinkin se,
etten voi tyttöä rangaista enkä torua, koska se seikka, että hänellä on
tieto salaisesta suhteestamme, on hillinnyt kieltäni pakottaen olemaan
puhumatta hänen asioistaan, ja minä pelkään, että tästä koituu jokin
onnettomuus.
Camilan niin sanoessa Lotario luuli aluksi, että hän käytti keksimäänsä
juonta uskotellakseen hänelle, että mies, jonka hän oli nähnyt talosta
poistuvan, oli Leonelan rakastaja eikä hänen; mutta nähdessään hänen
sitten itkevän, olevan murheissaan ja anovan apua hän uskoi tuon
todeksi ja joutui aivan ankaran hämmingin ja katumuksen valtaan.
Siitä huolimatta hän kehoitti Camilaa olemaan huoletta luvaten toimia
niin, että Leonelan julkeus loppuisi. Hän kertoi vielä, mitä oli
mustasukkaisen raivonsa kiihtämänä sanonut Anselmolle ja kuinka he
olivat keskenään sopineet, että Anselmo piiloutuisi varastohuoneeseen
saadakseen siellä selvästi nähdä, kuinka uskoton Camila oli. Lotario
pyysi Camilalta anteeksi tuota hulluuttaan ja kehoitti häntä neuvomaan,
miten se oli korjattavissa ja kuinka voitaisiin päästä siitä sekavasta
sokkelosta, johon oli hänen oman ajattelemattomuutensa vuoksi jouduttu.
Camila kauhistui kuullessaan, mitä Lotario hänelle kertoi, ja torui ja
moitti kovin harmistuneena ja monin sekä järkevin sanoin hänen ilkeätä
epäluuloaan ja yksinkertaista ja kehnoa aikomustaan. Mutta nainen on
luonnostaan miestä neuvokkaampi sekä hyvässä että pahassa, vaikka se
kyky hänet taas pettää hänen ryhtyessään vakain aikomuksin suunnitelmia
tekemään, ja niin Camilakin keksi kohta keinon tämän auttamattomalta
näyttävän asian korjaamiseksi ja kehoitti Lotarioa huolehtimaan siitä,
että Anselmo seuraavana päivänä piiloutuisi mainittuun paikkaan, koska
hän, Camila, aikoi käyttää hyväkseen juuri hänen piilossaoloaan, jotta
he, hän ja Lotario, saisivat siitä lähtien häiritsemättä nauttia
toistensa seurassa. Hän ei kumminkaan ilmaissut Lotariolle aikomustaan
kokonaisuudessaan, vaan käski hänen vain olla varuillaan, niin että hän
Anselmon piilouduttua Leonelan häntä kutsuessa heti tulisi ja vastaisi
kaikkeen, mitä Camila hänelle sanoisi, niinkuin olisi vastannut, ellei
olisi tietänyt Anselmon olevan kuuntelemassa. Lotario pyysi häntä
hartaasti ilmaisemaan koko aikeensa, jotta voisi varmemmin ja tarkemmin
ottaa huomioon kaikki, mitä tarpeelliseksi havaitsisi.
— Minä vakuutan, — vastasi Camila — ettei sinun tarvitse huolehtia
mistään muusta kuin vastaamisesta aina sen mukaan kuin minä kysyn. —
Camila näet ei tahtonut hänelle ennakolta ilmoittaa, mitä suunnitteli,
koska pelkäsi, ettei hän noudattaisi hänestä hyvältä tuntuvaa aietta,
vaan noudattaisi tai suunnittelisi toisia, jotka eivät voineet olla sen
veroisia.
Sitten Lotario lähti. Seuraavana päivänä Anselmo matkusti pois
sanoen taas menevänsä maalle ystävänsä luo, mutta kääntyi takaisin
ja piiloutui, minkä voi tehdä varsin vaivattomasti, koska Camila ja
Leonela tahallaan soivat hänelle siihen tilaisuutta.
Siinä Anselmo siis oli piilopaikassaan, mieli niin järkytettynä kuin
saattaa ajatella olevan sen, joka odottaa näkevänsä omin silmin,
kuinka hänen kunniansa silvotaan kappaleiksi, ja ajatteli olevansa
kadottamassa kalleimman aarteensa, jona piti rakasta Camilaansa.
Saatuaan täyden varmuuden siitä, että Anselmo oli piiloutunut, Camila
ja Leonela lähtivät varastohuoneeseen, ja tuskin sinne astuttuaan
Camila huokasi syvään ja virkkoi:
— Oi rakas Leonela! Eikö olisi parempi, että sinä, ennenkuin minä
toteutan, mitä en halua sinulle ilmoittaa, jottet yritä sitä estää,
otat Anselmon tikarin ja pyyntöäni noudattaen lävistät sillä kurjan
poveni? Mutta ei kumminkaan, älä tee sitä, sillä eihän ole oikein,
että minä kärsin rangaistuksen toisen tekemästä rikoksesta. Sitä ennen
tahdon tietää, mitä minussa ovat nähneet Lotarion häikäilemättömät
ja julkeat silmät sellaista, että hän on senvuoksi rohjennut minulle
ilmaista ilmaisemansa kehnon aikomuksen ystäväänsä ylenkatsoen ja minua
solvaten. Mene tuonne ikkunaan, Leonela, ja huuda häntä, sillä hän
on varmaan kadulla odottamassa, että saisi toteuttaa inhan aikeensa.
Mutta sitä ennen toteutuu minun yhtä säälimätön kuin kunniallinenkin
suunnitelmani.
— Ah, señora! — vastasi ovela ja hyvin osansa oppinut Leonela. —
Mitä aiotkaan tehdä tällä tikarilla? Aiotko ehkä surmata itsesi tai
Lotarion? Teitpä kumman tahansa, joka tapauksessa siitä koituu sinulle
hyvän nimesi ja maineesi hukka. On parempi, jos salaat kokemasi
solvauksen etkä anna tuolle pahalle miehelle tilaisuutta nyt tulla
tänne ja kohdata meidät yksin ollessamme. Muista, señora, että me
olemme heikkoja naisia ja että hän on mies, ja tarmokas; ennenkuin
sinä ehdit toteuttaa suunnitelmasi, saattaa hän, koska tulee noissa
pahoissa aikeissa, intohimon sokaisemana kenties tehdä sen, mikä olisi
sinulle pahempaa kuin jos hän sinut surmaisi. Voi isäntääni Anselmoa,
joka on nähnyt hyväksi luovuttaa tuolle hävyttömälle sellaisen vallan
talossaan! Ja jos sinä, señora, nyt hänet surmaat, kuten luulen sinun
mielivän tehdä, niin mitä teemme hänelle hänen kuoltuaan?
— Mitäkö, ystäväiseni? — virkkoi Camila. — Jätämme hänet siihen
Anselmon haudattavaksi, sillä onhan oikeus ja kohtuus, että hän
nurkumatta vaivautuu kätkemään maan alle oman häpeänsä. Kutsu hänet,
joudu, sillä minusta tuntuu, että viivyttäessäni kokemani solvauksen
kostamista rikon uskollisuutta, jonka olen miehelleni velkaa.
Anselmo kuuli tuon kaiken, ja jokainen Camilan sana herätti hänessä
uusia tunteita; mutta kuullessaan, että Camila vakavasti aikoi surmata
Lotarion, hän mieli astua esiin ja ilmaista itsensä, jottei hän sitä
tekisi. Hänet pidätti kumminkin paikalleen halu nähdä, mihin päätökseen
johtaisi tuo ylen rohkea ja kunniallinen päätös; mutta hän ajatteli
käydä ajoissa estämään sen toteuttamista.
Samassa Camila joutui ankaran voipumuksen valtaan ja heittäytyi
huoneessa olevaan sänkyyn Leonelan parahtaessa katkeraan itkuun sanoen:
— Voi minua poloista, jos kohtaloni on niin kova, että hän kuolee tässä
käsiini, tämä maailman kaiken kunniallisuuden kukka, hyväin naisten
kruunu ja siveyden esikuva...!
Lisäksi muuta samanlaista, mitä kukaan ei olisi voinut kuunnella
pitämättä Leonelaa kaikkein osaaottavimpana ja uskollisimpana
palvelijattarena maan päällä ja hänen emäntäänsä uutena ja ahdistettuna
Penelopeiana.[18] Camila toipui pian voipumuksestaan ja sanoi
toivuttuaan:
— Miksi et mene, Leonela, kutsumaan kaikkein uskollisinta ystävänsä
ystävää, mitä aurinko on milloinkaan nähnyt tai yö peittänyt? Joudu,
juokse, riennä, lähde, jottei sinun viipyessäsi vihani loimu sammu ja
toivomani oikeudenmukainen kosto haihdu uhkauksiin ja kirouksiin.
— Minä menen häntä kutsumaan, señora, — sanoi Leonela — mutta sinun
tulee ensin antaa minulle tuo tikari, jottet minun poissaollessani tee
mitään sellaista, minkä vuoksi kaikki ne, jotka ovat sinuun kiintyneet,
joutuvat itkemään kaiken ikänsä.
— Mene huoletta, rakas Leonela, en minä tee mitään sellaista; —
vastasi Camila — jos näet olenkin mielestäsi huima ja vähäjärkinen
niin tuimasti puolustaessani kunniaani, en kumminkaan tahdo mennä niin
pitkälle kuin entinen Lucretia, jonka sanotaan surmanneen itsensä,
vaikka ei ollut mitenkään hairahtunut, sitä ennen surmaamatta häntä,
joka oli syypää hänen onnettomuuteensa. Jos kerran on kuoltava, niin
minä kuolen, mutta sitä ennen minun tulee saada kostaa ja ottaa
hyvitystä siltä, jonka vuoksi olen tänne tullut itkemään hänen julkeita
tekojaan, joihin en ole millään tavalla antanut aihetta.
Leonelaa täytyi kauan pyytää, ennenkuin hän lähti kutsumaan Lotarioa,
mutta vihdoin hän kumminkin meni, ja hänen sillä tiellä viipyessään
Camila jatkoi, kuin itsekseen puhellen:
»Jumala minua auttakoon! Eikö olisi ollut viisaampaa torjua Lotario,
kuten monesti ennen, kuin antaa hänelle aihetta, kuten nyt olen
tehnyt, pitää minua kunniattomana ja kehnona, ainakin siksi, kunnes
hälvennän hänen harhaluulonsa? Epäilemättä olisin niin tehden
menetellyt oikeammin; mutta en olisi saanut kostaa eikä mieheni kunnia
olisi tullut hyvitetyksi, jos hän olisi päässyt mitään korvaamatta
ja kaikessa rauhassa astelemaan pois huoneesta, johon hänen pahat
himonsa häntä ajavat. Maksakoon petturi hengellään, mitä niin irstaasti
himoitsi, ja tietäköön maailma (jos se saanee tästä kuulla), ettei
Camila ainoastaan säilynyt miehelleen uskollisena, vaan kostikin hänen
puolestaan sille, joka julkesi häntä solvata. Sittenkin ajattelen,
että olisi ollut parempi ilmoittaa tämä Anselmolle; mutta minähän koin
niin tehdä kirjeessä, jonka lähetin hänelle maakylään, ja luulenpa,
että hän, kun kerran ei rientänyt korjaamaan sitä pahaa, mistä hänelle
huomautin, pelkästä sydämen hyvyydestä ja luottamuksesta kaiketi ei
tahtonut eikä voinut uskoa, että niin varman ystävän povessa voisi
piillä mitään hänen kunniaansa herjaavia aikomuksia. Enhän itsekään
sitä uskonut moneen päivään enkä olisi uskonut milloinkaan, ellei
hänen julkeutensa olisi mennyt niin pitkälle, että hänen julkiset
lahjansa, suuret lupauksensa ja alinomaiset kyynelensä sen minulle
ilmaisivat. Mutta miksi nyt tätä mietinkään? Kaipaako rohkea päätös
mitään neuvottelemista? Ei suinkaan. Väistykää siis pois, te petteliäät
mietteet; tulkoon kosto! Astukoon sisään se uskoton, tulkoon,
saapukoon, kuolkoon ja kohdatkoon loppunsa, tapahtuipa sitten mitä
tahansa! Puhtaana minä tulin sen miehen haltuun, jonka taivas omakseni
antoi; puhtaana minä hänen luotaan lähdenkin, korkeintaan kylpien
omassa viattomassa veressäni ja kaikkein uskottomimman ystävän veressä,
mitä ystävyys on maailmassa milloinkaan nähnyt.»
Niin sanoen hän liikkui huoneessa edestakaisin, tikari paljastettuna,
niin epätasaisin ja kiihkein askelin ja sellaisin elein, että näytti
kerrassaan siltä kuin olisi menettänyt järkensä ja ollut raivoisa
rikoksentekijä eikä hento nainen.
Kaikkea tuota katseli seinäverhojen taakse piiloutunut Anselmo kovin
ihmetellen ja ajatellen, että hänen jo kuulemansa riitti hälventämään
pahempiakin epäluuloja; olisipa hän toivonut Lotarion saapumisesta
koituvan enemmän todistuksen jäävän antamattakin, koska pelkäsi
voivan sattua jotakin äkillistä onnettomuutta. Hän oli jo aikeissa
ilmaista itsensä ja astua esiin syleilemään vaimoansa ja hälventämään
hänen harhaluuioaan, mutta jäi paikoilleen, kun näki Leonelan tulevan
taluttaen Lotarioa. Havaitessaan Lotarion Camila piirsi tikarillaan
pitkän viivan eteensä permantoon ja virkkoi:
— Lotario, huomaa, mitä sanon: jos uskallat astua tämän tässä näkemäsi
viivan yli tai tulla sen luo, niin nähdessäni sinun aikovan niin tehdä
syöksen samassa tuokiossa poveeni tämän kädessäni olevan tikarin.
Ennenkuin vastaat minulle sanaakaan, kehoitan sinua kuuntelemaan, mitä
minulla on vielä sanottavaa; sitten saat vastata, mitä ikänä mielit.
Ensinnäkin vaadin sinua, Lotario, sanomaan, tunnetko mieheni Anselmon
ja mitä hänestä ajattelet; ja toiseksi haluan vielä tietää, tunnetko
minut. Vastaa näihin kysymyksiini, älä ole hämilläsi äläkä liikoja
mieti, mitä vastaisit, sillä enhän kysy sinulta mitään vaikeita asioita.
Lotario ei ollut niin typerä, ettei ollut arvannut, mitä Camila
aikoi tehdä, jo silloin, kun hän oli käskenyt toimimaan niin, että
Anselmo piiloutuisi, ja siksi hän sopeutui Camilan suunnitelmaan niin
älykkäästi ja sujuvasti, että tuo valheellinen kohtaus olisi voinut
heidän esittämänään käydä tosimmasta todesta. Hän vastasi Camilalle
näin:
— En minä luullut, kaunis Camila, että olit kutsunut minut tänne
udellaksesi minulta seikkoja, jotka ovat niin etäällä siitä
tarkoituksesta, joka minut tänne tuo. Jos menettelet niin siirtääksesi
tuonnemmaksi minulle lupaamasi suosion, olisit voinut lykätä sen
vieläkin kauemmaksi, sillä onnen kaipaus rasittaa meitä sitä enemmän,
mitä pikemmin toivomme sen saavuttavamme. Jottet kumminkaan väitä
minun jättävän kysymyksiäsi vastaamatta, sanon, että tunnen puolisosi
Anselmon ja että me molemmat tunnemme toisemme varhaisimmalta iältämme;
mutta en halua sanoa ystävyydestämme, mitä sinä tiedät yhtä hyvin,
koska en tahdo itse joutua todistamaan sitä vääryyttä, jonka minulla
teettää hänelle rakkaus, suurempienkin hairahdusten voimallinen
puolustus. Sinut minä tunnen ja kunnioitan sinua samoinkuin hän; ellei
näet olisi niin laita, en rikkoisi pienempien päämääräin kuin sinun
hyvien ominaisuuksiesi vuoksi sitä, mihin minua velvoittaa oma itseni,
ja vilpittömän ystävyyden pyhiä lakeja, jotka nyt rikon rakkauden,
tämän ylen voimallisen vihollisen tähden.