rakas Lotario, että minua kiusaa halu saada tietää, onko vaimoni
Camila niin siveä ja moitteeton kuin uskon, enkä minä voi saada sitä
selville muuten kuin koettelemalla hänen siveytensä laatua niinkuin
tuli koettelee kullan ja osoittaa sen aitouden. Minä näet olen sitä
mieltä, ystäväni, että naisen siveys tai siveydenpuute osoittautuu vain
silloin, kun hän joutuu kiusaukseen, ja että luja on vain se, joka ei
taivu vääjäämättömien rakastajien lupauksista, lahjoista, kyynelistä
eikä heidän alinomaisesta tungettelustaan. Mitä kiittämistä näet onkaan
siinä, — sanoi Anselmo — että vaimo on siveä, ellei kukaan häntä
kehoita olemaan kehno? Miksi ihmettelisimme, että se, jolle ei suoda
tilaisuutta hairahtua, säilyy kunniallisena ja arkana, kun hänellä
vielä on mies, jonka hän tietää ensimmäisen harha-askelen sattuessa
hänet surmaavan? Niinmuodoin en tahdo kunnioittaa naista, joka on
siveä pelosta tai siksi, että häneltä puuttuu tilaisuutta, niinkuin
kunnioitan sitä, joka on houkutuksista ja kiusauksista suoriutunut
seppelpäänä voittajana. Näistä ja monista muista syistä, jotka
voisin sinulle mainita mielipiteeni tueksi, haluan vaimoni Camilan
kokevan nämä vaikeudet ja joutuvan koeteltavaksi lemmenhoukutusten
ja kiusausten kiirastuleen, ja hänen koettelijansa tulee olla
kyllin arvokas kohdistamaan pyyteensä häneen. Ja jos vaimoni, kuten
uskon, suoriutuu tästä taistelusta voittajana, niin minä pidän
onneani verrattomana; silloin voin sanoa, että kaikki toiveeni ovat
täyttyneet, silloin sanon, että osakseni on tullut luja nainen, josta
Viisas puhuu[12] kysyessään: Kuka hänet löytää? Jos taas käy toisin
kuin ajattelen, niin tyydytys siitä, että huomaan olleeni oikeassa,
saa minut kipua tuntematta kestämään tuskan, jonka niin kalliilla
hinnalla saatu kokemus voi synnyttää. Koska sitäpaitsi on ennakolta
varmaa, ettei mikään, mitä voit sanoa toivomustani vastaan, millään
tavalla pidätä minua sitä toteuttamasta, pyydän sinua, rakas Lotario,
suostumaan välineekseni tämän mielijohteen! toimeenpanossa. Minä
hankin sinulle tilaisuuden sen suorittamiseen, eikä sinulta tule
puuttumaan mitään sellaista, minkä katson tarpeelliseksi johdatettaessa
kiusaukseen kunniallista, kunnioitettua, pidättyväistä ja uskollista
vaimoa. Ja tämän vaikean tehtävän uskomiseen sinulle minua kehoittaa
muun muassa se ajatus, ettet sinä, jos voitat Camilan, kehittele
voittoasi äärimmilleen ja täydelliseksi, vaan ainoastaan siihen
määrään, että kunniallisuuden rajoissa pysyen katsotaan tapahtuneeksi,
minkä tulisi tapahtua, joten minua solvaa vain hänen pyyteensä ja
kokemani loukkauksen kätkee sinun moitteeton vaiteliaisuutesi, jonka
tiedän itseäni koskevissa seikoissa iäiseksi kuin kuoleman hiljaisuus.
Jos siis mielit minun pääsevän elämään, jota sopii elämäksi nimittää,
niin sinun tulee kohta käydä tähän lemmentaisteluun, ei penseänä ja
velttona, vaan niin innokkaasti ja uutterasti kuin toiveeni vaatii ja
niin vilpittömästi kuin katson ystävyytemme edellyttävän.
Näin puhui Anselmo Lotariolle, joka kuunteli kaikkea tuota niin
tarkkaavasti, ettei jo mainittuja sanoja lukuunottamatta avannut
suutaan, ennenkuin toinen oli esityksensä päättänyt. Havaittuaan,
ettei Anselmo enää puhunut, hän ensin katseli ystäväänsä kuin jotakin
milloinkaan ennen näkemätöntä, mikä herätti hänessä ihmetystä ja
hämmästystä, ja virkkoi sitten:
— En voi saada itseäni uskomaan, parahin Anselmo, ettei se, mitä olet
minulle sanonut, ole pelkkää pilaa; jos näet olisin otaksunut sinun
puhuvan tosissasi, en olisi suinkaan sallinut sinun menevän niin
pitkälle, vaan olisin keskeyttänyt pitkän esityksesi lakkaamalla sitä
kuuntelemasta. Minusta näyttää aivan varmalta, ettet sinä tunne minua
tai etten minä tunne sinua. Ei kumminkaan; tiedänhän minä, että sinä
olet Anselmo, ja sinä tiedät, että minä olen Lotario. Ikävää on, että
minä ajattelen sinun muuttuneen entisestäsi, toiseksi Anselmoksi, ja
että sinä puolestasi olet nähtävästi ajatellut, etten minäkään ole se
Lotario, joka minun tulisi olla, sillä se, mitä minulle sanoit, ei ole
tutun ystäväni Anselmon puhetta, eikä sitä, mitä minulta pyydät, sovi
pyytää tuntemaltasi Lotariolta; hyvien ystävysten näet tulee koetella
toisiaan ja vedota heihin _usque ad aras_, kuten sanoi runoilija
tarkoittaen sillä, ettei heidän pidä vedota ystävyyden suomaan apuun
sellaisissa seikoissa, joissa rikotaan Jumalaa vastaan. Jos siis
pakana käsitti siten ystävyyden, kuinka paljon suuremmalla syyllä
tulee se käsittää sellaiseksi kristityn, joka tietää, ettei mikään
mainen ystävyys saa rikkoa ihmisen ystävyyssuhdetta Jumalaan? Ja jos
ystävä meneekin niin pitkälle, että jättää ottamatta huomioon taivaan
pitäen silmällä vain ystäväänsä, ei niin saa tapahtua joutavien ja
vähäpätöisten seikkojen vuoksi, vaan yksin sellaisten tähden, jotka
vaarantavat ystävän kunniaa tai elämää. Sanohan minulle nyt, Anselmo,
kumpi niistä, kunniasi vai henkesi, on vaarassa, niin että minun täytyy
uskaltaa suostua pyyntöösi ja suorittaa ehdottamasi lainen inhoittava
teko? Varmasti ei kumpikaan. Mikäli ymmärrän, vaadit minua pikemmin
yrittämään kaikin neuvoin riistää sinulta ja samalla myös itseltäni
kunniaa ja henkeä. Jos näet minun tulee pyrkiä riistämään sinulta
kunniaa, on selvää, että riistän sinulta elämän, sillä kunniaton
ihminen on kehnompi kuin kuollut; ja jos minä olen, kuten sinä tahdot
minun olevan, suuren onnettomuutesi väline, enkö silloin joudu itsekin
kunniattomaksi ja niinmuodoin vaille elämää? Kuule minua, parahin
Anselmo, ja malta mielesi, niin ettet vastaa minulle, ennenkuin olen
saanut täysin sanotuksi, mitä mieleeni johtuu, kun ajattelen, mitä
toiveesi sinulta vaatii; onhan sittenkin aikaa sinun vastata lausumiini
ja minun sinua kuunnella.
— Olkoon menneeksi; — sanoi Anselmo — lausu, mitä mielit.
Lotario jatkoi näin:
— Minusta näyttää, Anselmo, että mielesi on nyt sellainen kuin maurien
aina; heitä näet ei voi saada käsittämään uskontonsa erheellisyyttä
esittämällä heille kohtia pyhästä Raamatusta eikä todistuksilla, jotka
noudattavat järjellistä harkintaa tai perustuvat uskonkappaleisiin,
vaan heille tulee tarjota havainnollisia, helppoja, tajuttavia, selviä
ja eittämättömiä esimerkkejä sekä vastaansanomattomia matemaattisia
todistuksia, sellaisia kuin »Jos yhtä suurista vähennetään yhtä
suuret, niin jäännöksetkin ovat yhtä suuret», ja elleivät he ymmärrä
tuota sanoista, kuten tosiaankaan eivät ymmärrä, täytyy osoittaa
se heille kouraantuntuvasti ja asettaa se heidän silmiensä eteen;
mutta sittenkään ei kukaan kykene saamaan heitä vakuutetuiksi pyhän
uskontomme totuuksista. Samaa menettelytapaa täytyy minun nyt käyttää
sinuun nähden, sillä mieleesi herännyt halu on niin harhaanjohtanut
ja niin kaukana kaikesta, missä on järjen varjoakaan, että uskon vain
tuhlaavani aikaa, jos käyn sinulle osoittamaan yksinkertaisuuttasi —
mainitakseni sitä nyt vain sillä nimellä — ja tekeepä mieleni jättää
sinut järjettömyytesi valtaan pahan aikeesi rangaistukseksi; mutta
niin ankarasta menettelystä minua kieltää sinua kohtaan tuntemani
ystävyys, joka ei salli minun jättää sinua niin ilmeiseen tuhoutumisen
vaaraan. Ja jotta tämän selvästi oivallat, sano minulle, Anselmo:
etkö sanonut minulle, että minun tulee johdattaa kiusaukseen siveää,
vietellä kunniallista, lahjoa uskollista, mielistellä järkevää?
Kieltämättä niin sanoit. Mutta mitä sinä oikeastaan vielä pyydät,
jos kerran tiedät, että sinulla on siveä, kunniallinen, uskollinen
ja järkevä vaimo? Ja jos uskot hänen suoriutuvan voittajana kaikista
hyökkäyksistäni, kuten hän epäilemättä tulee suoriutumaan, niin mitä
parempia mainesanoja aiot häneen sovittaa niiden lisäksi, jotka hänelle
jo kuuluvat, tai miten hän tulee silloin olemaan nykyisiänsä parempi?
Joko et pidä häntä sellaisena kuin sanot tai et tiedä, mitä pyydät.
Ellet pidä häntä sellaisena kuin sanot, niin ethän tahdo koetella häntä
muusta syystä kuin tehdäksesi hänelle, huonolle vaimolle, mitä haluat.
Jos hän sitävastoin on niin siveä kuin uskot, on mieletöntä asettaa
kokeen alaiseksi totuutta itseään, sillä hänen osakseen tulee sen
tapahduttua sama kunnioitus kuin ennen. Tästä siis seuraa välttämättä,
että sellaisten seikkojen suunnitteleminen, joista meille voi koitua
pikemmin vahinkoa kuin hyötyä, on älyttömien ja tuhmanrohkeitten asia,
varsinkin, kun he mielivät ryhtyä sellaiseen, niihin heitä ei mikään
vaadi eikä pakota ja mikä jo loitolta selvästi osoittaa, että siihen
ryhtyminen on ilmeistä hulluutta. Vaikeisiin tehtäviin käydään joko
Jumalan tai maailman tai molempien vuoksi: ne, joihin ryhdytään Jumalan
vuoksi, ovat niitä, joihin ryhtyivät pyhimykset tahtoessaan elää
enkelien elämää ihmisen hahmossa; niitä taas, joihin ryhdytään maailman
tähden, suorittavat ne, jotka liikkuvat lukemattomilla merillä, monissa
eri ilmastoissa ja useiden vieraiden kansojen keskuudessa hankkiakseen
sitä, mitä nimitetään onnen antimiksi; ne taas, joihin ryhdytään sekä
Jumalan että maailman tähden, kuuluvat urhoollisille sotureille, jotka
tuskin ehtivät huomata vihollisen varustuksissa pyöreän tykinkuulan
kokoisen aukon, kun jo yhtään pelkäämättä, ollenkaan harkitsematta ja
varomatta uhkaavaa vaaraa, halunsa siivittäminä pyrkivät taistelemaan
uskonsa, isänmaansa ja kuninkaansa puolesta syöksyen pelkäämättä
niihin tuhansiin kuolemanvaaroihin, jotka ovat heitä odottamassa.
Semmoisiin tehtäviin yleensä käydään, ja niistä koituu kunniaa,
mainetta ja hyötyä, vaikka niihin liittyy lukemattomia vastuksia
ja vaaroja; mutta siitä, jonka sinä sanot mieliväsi aloittaa ja
toteuttaa, ei sinulle koidu Jumalan kunniaa, ei onnen antimia eikä
mainetta ihmisten keskuudessa; vaikka näet suoriudutkin siitä toiveesi
mukaisesti, et kumminkaan tule tyytyväisemmäksi, et rikkaammaksi
etkä kunnioitetummaksi kuin olet nyt; jos taas et suoriudu, joudut
suurimpaan kurjuuteen, mitä ajatella saattaa, sillä silloin ei sinun
auta ajatella, ettei kukaan tiedä sinua kohdanneesta onnettomuudesta,
koska sinua riittävästi kiduttaa ja tuhoaa se, että itse sen tiedät.
Tämän totuuden varmennukseksi luen sinulle tässä stanssin, jonka on
sepittänyt kuuluisa runoilija Luigi Tansillo[13] sijoittaen sen _Pyhän
Pietarin kyynelten_ ensimmäiseen osaan. Se kuuluu näin:
Kun aamu koittaa, mieltä Pietarin
jää häpeä ja tuska tuivertamaan;
hän yksin on, mut häpee kuitenkin,
käy synnintunto sydänjuuriin hamaan:
näät ilmitulo synnintuskihin
jaloa miest' ei yksin murra lamaan —
hän lankeemustaan häpee vaikertain,
vaikk' ois sen nähneet maa ja taivas vain.
Sinä et siis voi tuskaasi välttää, vaikka sen salaat; päinvastoin:
joudut itkemään lakkaamatta, ja elleivät silmäsi kostukaan,
vuodatat kumminkin sydämen verikyyneliä, niinkuin niitä vuodatti
se yksinkertainen tohtori, jonka runoilijamme kertoo tehneen
maljakokeen,[14] minkä tekemisestä Rinaldo, paremmin asiaa harkiten,
pidättyi; vaikka näet tuo onkin runoilijan keksimää, sisältyy siihen
kumminkin salattua opettavaa tarkoitusta, joka kannattaa ottaa
huomioon, ymmärtää ja omaksua toimintansa ohjeeksi. Sitä suuremmalla
syyllä, kun sinä tulet siitä, mitä nyt aion sinulle sanoa, täysin
tajuamaan, kuinka väärin mielit menetellä. Sanohan minulle, Anselmo:
jos taivas tai onnellinen sattuma olisi tehnyt sinusta erinomaisen
hienon timantin haltian ja laillisen omistajan ja kaikki jalokivisepät,
joille sitä näyttäisit, olisivat vakuutettuja sen oivallisuudesta ja
aitoudesta sekä kaikin yhteen ääneen ja yksimielisesti selittäisivät
sen arvoltaan, oivallisuudeltaan ja puhtaudeltaan niin hyväksi kuin
semmoinen kalleus konsanaan voi olla, ja sinä itse uskoisit samoin,
tietämättä mitään, mikä saattaisi vakaumustasi horjuttaa, niin olisiko
oikein, jos sinun tekisi mieli ottaa se timantti, asettaa se vasaran
ja alasimen vähin ja vain huimasti iskemällä koetella, onko se niin
luja ja hieno kuin väitetään? Entä sitten, jos aikeesi toteuttaisit:
eihän jalokivi, jos se kestäisikin sellaisen mielettömän kokeen, siitä
tulisi arvokkaammaksi eikä kuuluisammaksi, ja jos se murskautuisi,
kuten saattaisi tapahtua, eikö se silloin olisi auttamattomasti
hukassa? Epäilemättä, ja sen omistaja joutuisi sellaiseen maineeseen,
että kaikki pitäisivät häntä houkkiona. Ajattelehan nyt, parahin
Anselmo, että Camila on hienonhieno timantti, sekä omasta mielestäsi
että toisten arvioinnin mukaan, ja ettei ole järjellistä saattaa sitä
murskautumisen vaaraan; jos näet se säilyykin eheänä, ei se kumminkaan
voi tulla entistä arvokkaammaksi, ja jos se olisi liian heikko eikä
kykenisi koetta kestämään, niin arvaathan jo ennakolta, miten sinun
kävisi, kun sen menettäisit, ja kuinka aiheellisesti voisit syyttää
itseäsi, koska olisit vikapää sen ja oman itsesi tuhoutumiseen. Ota
huomioon, ettei maailmassa ole siveän ja kunniallisen naisen arvoista
kalleutta ja että naisten kunniana on yksinomaan heidän nauttimansa
hyvä maine; ja, koska puolisosi maine, kuten itse tiedät, on täysin
moitteeton, miksi tahdot saattaa tämän varmuuden epäilyksenalaiseksi?
Muista, ystäväni, että nainen on epätäydellinen olento ja ettei
hänen tielleen pidä asettaa loukkauskiviä, joihin hän kompastuu ja
kaatuu, vaan on niitä raivattava pois ja puhdistettava hänen polkunsa
kaikista esteistä, jotta hän voi vaivattomasti ja kevyin askelin
rientää saavuttamaan kaipaamaansa täydellisyyttä, joka on siinä,
että hän säilyy siveänä. Luonnontutkijat kertovat, että kärppä on
pieni eläin, jolla on lumivalkea turkki, ja että metsästäjät sitä
pyydystäessään käyttävät seuraavaa temppua: tuntien eläimen kulku- ja
oleskelupaikat he sulkevat ne kasaamalla niihin lokaa ja säikyttävät
sen sitten kulkemaan sinnepäin, ja kärppä, saavuttuaan lokaiseen
paikkaan, pysähtyy ja antautuu saaliiksi, koska ei tahdo astua liejuun
ja tahria ja tärvellä valkoista turkkiansa, jota pitää vapauttaan
ja henkeään kalliimpana. Kunniallinen ja siveä vaimo on kärpän
kaltainen, ja kunniallisuuden hyve on valkeampi ja puhtaampi kuin
vitilumi; ja sen, joka ei tahdo nähdä naisen sitä menettävän, vaan
haluaa sen säilyvän ja säästyvän, tulee menetellä toisin kuin kärppää
pyydystettäessä, sillä hänen eteensä ei pidä asettaa tungettelevien
rakastajien imartelun lokaa, koska hänessä kentiesi, ja varmaankaan,
ei ole sellaista synnynnäistä kuntoa ja voimaa, että hän kykenisi omin
neuvoin raivaamaan tieltään ja voittamaan mainitut esteet; niinmuodoin
onkin välttämätöntä poistaa ne ja asettaa hänen näkyviinsä hyveen
puhtaus ja hyvään maineeseen sisältyvä kauneus. Hyvä vaimo on myös
kuin kirkas ja hohteleva kristallikuvastin; sen saattaa huurtaa ja
himmentää mikä hyvänsä siihen sattuva henkäys. Kunniallista naista
tulee kohdella niinkuin pyhäinjäännöksiä: palvoa, mutta ei koskettaa.
Hyvää vaimoa tulee vaalia ja arvostaa niinkuin vaalitaan ja arvostetaan
kaunista puutarhaa, joka on täynnä kukkia ja ruusuja ja jonka
omistaja ei salli kenenkään siellä käyskelevän tai kukkiin kajoavan:
he saavat tyytyä loitolta ja rautaristikon takaa nauttimaan niiden
tuoksusta ja kauneudesta. Tahdon vielä lopuksi lausua sinulle muutamia
mieleeni muistuneita säkeitä, jotka kuulin erästä uutta huvinäytelmää
esitettäessä ja jotka mielestäni sopivat tässä käsittelemäämme asiaan.
Eräs viisas vanhus neuvoo toista, jolla on tytär, pitämään tyttöä
tarkan valvonnan alaisena, vartioimaan ja sulkemaan suojiinsa, ja
esittää muiden syiden ohella tämänkin:
Lasia on nainen, mutta
paha sulta järjen vei,
jos et usko kokeilutta,
särkyykö se vaiko ei.
Helposti sen rikki saa,
siks' en järkees saata luottaa,
jos noin aiot paloittaa,
mit' et ehjäks taida juottaa.
Syystä kyllä sitä mieltä
ovat kaikki, että jos
Danacit'[17] on, silloinkos
kultaa sataa taivaantieltä.
Kaikki, mitä olen toistaiseksi sanonut sinulle, Anselmo, on koskenut
yksinomaan sinua, ja nyt on hyvä kuulla jotakin myös siitä, mikä
liikuttaa minua; jos olen laajasanainen, suo anteeksi, sillä kaikki
on tarpeen sen surmansokkelon vuoksi, johon olet eksynyt ja josta
pyrit minun avullani pelastumaan. Sinä pidät minua ystävänäsi ja
tahdot riistää minulta kunnian, mikä sotii kaikkea ystävyyttä
vastaan, ja mielitpä vielä saada aikaan senkin, että minä riistän
sinun kunniasi. On selvää, että tahdot riistää minulta kunnian, sillä
Camilan, kun hän huomaa, että häntä liehittelen, kuten vaadit, täytyy
varmaan pitää minua kunniattomana ja halpamaisena miehenä, koska
minä suunnittelen ja teen sellaista, mikä on niin kaukana kaikesta,
niihin minua velvoittaa oma olemukseni ja sinun ystävyytesi. Aivan
varmaa on, että tahdot riistää kunnian itseltäsi, sillä havaitessaan
minun liehittelevän itseään Camila johtuu välttämättä ajattelemaan,
että minä olen huomannut hänessä jonkinlaista kevytmielisyyttä ja
sen rohkaisemana ilmaissut pahan himoni, ja koska hän niinmuodoin
pitää itseään solvattuna, tulee solvaus koskemaan sinuakin, jonka
oma hän on. Ja tästä johtuu yleinen käytäntö: että uskottoman vaimon
miestä, vaikka hän ei tietäisikään eikä olisi antanut aihetta siihen,
ettei hänen vaimonsa ole sellainen kuin hänen tulisi olla, ja vaikka
vaimoa kohdanneen onnettomuuden ehkäiseminen ei olisi ollut hänen
vallassaan eikä syyksi voitaisi katsoa hänen huolimattomuuttaan tai
puutteellista varovaisuuttaan, kaikesta tuosta huolimatta mainitaan
herjaavalla ja alhaisella nimellä ja että ne, jotka tietävät hänen
vaimonsa kehnouden, katselevat häntä halveksuvin eikä säälivin
silmin, kuten heidän pitäisi, koska näkevät, ettei hän ole joutunut
tähän onnettomuuteen omasta syystään, vaan kehnon aviopuolisonsa
himon vuoksi. Mutta mielinpä ilmaista sinulle, miksi huonon vaimon
mies syystäkin saa häpeän kantaakseen, vaikka ei tiedäkään vaimon
kehnoutta, ei ole siihen syypää eikä ole suonut hänelle aihetta eikä
tilaisuutta. Älä väsy kuuntelemaan minua, sillä tuleehan tämän kaiken
koitua sinun eduksesi. Pyhä Raamattu kertoo, että Jumala, luotuaan
naisessa paratiisissa ensimmäisen isämme Aatamin, vaivutti hänet uneen
ja hänen nukkuessaan otti hänen vasemmasta kyljestään luun, josta
teki äitimme Eevan. Herättyään ja hänet nähtyään Aatami sanoi: »Tämä
on liha minun lihastani ja luu minun luustani». Ja Jumala sanoi:
»Sentähden on miehen luopuminen isästänsä ja äidistänsä ja liittyminen
vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.» Silloin perustettiin
avioliiton pyhä sakramentti sellaisin sitein, että yksin kuolema voi
ne purkaa. Ja tässä ihmeellisessä sakramentissa on sellainen voima
ja vaikutus, että se tekee kaksi eri henkilöä yhdeksi lihaksi, ja
moitteettomissa aviopuolisoissa sen vaikutus on vielä syvällisempi:
vaikka näet heissä on kaksi sielua, on heillä kumminkin vain yksi ainoa
tahto. Ja koska vaimon ja miehen liha on yhtä, johtuu siitä, että ne
tahrat, joita vaimoon ilmaantuu, tai ne hairahdukset, joihin hän tekee
itsensä vikapääksi, koituvat miehen lihan vahingoksi, vaikka hän,
kuten sanottu, ei olisikaan antanut aihetta siihen onnettomuuteen.
Jalan tai minkä tahansa ihmisruumiin muun jäsenen kipu tuntuu koko
ruumiissa, koska se on kokonaisuudessaan samaa lihaa, joten pää
tuntee kehräsluun kokeman vaurion, vaikka ei ole siihen syynä, ja
samalla tavalla mies osallistuu vaimon häpeään, koska he molemmat
ovat yhtä. Ja koska kaikki kunnia ja kunniattomuus tässä maailmassa
riippuu ja syntyy lihasta ja verestä ja kehnon vaimon kunniattomuus
on tätä lajia, täytyy miehen välttämättä saada siitä osansa ja joutua
kunniattoman maineeseen, vaikka hän ei siitä mitään tietäisikään.
Harkitse siis, Anselmo, millaiseen vaaraan syöksyt tahtoessasi häiritä
rauhaa, jossa hyvä puolisosi elää, ajattele, millaisen joutavan ja
mielettömän uteliaisuuden vuoksi mielit kiihoittaa viettejä, jotka nyt
uinuvat siveän puolisosi povessa; ota huomioon, että se, mitä saatat
toivoa voittavasi, on vähäpätöistä, mutta se, mitä varmaan menetät,
niin ylen tärkeätä, että jätän sen lähemmin selvittelemättä, koska
minulta puuttuu sanoja sen riittävään tehostamiseen. Ellei kaikki,
mitä olen sanonut, kumminkaan riitä estämään sinua ryhtymästä pahaan
aikomukseesi, saat etsiä toisen välineen häpeääsi ja onnettomuuttasi
varten, sillä minä en aio siihen suostua, vaikka senvuoksi menettäisin
ystävyytesi, mikä olisi suurin kaikista onnettomuuksista, joita
kuvitella voin.
Tuon sanottuaan hyvä ja viisas Lotario vaikeni, ja Anselmo oli niin
hämillään ja mietteissään, ettei kyennyt pitkään aikaan virkkamaan
sanaakaan. Vihdoin hän kumminkin sanoi:
— Näithän, parahin Lotario, kuinka tarkkaavasti sinua kuuntelin, ja
minä huomasin sinun sanoistasi, esimerkeistäsi ja vertauksistasi,
kuinka älykäs olet ja kuinka erinomainen ja aito on sinun ystävyytesi.
Käsitän ja tunnustan myös, että kieltäytyessäni noudattamasta sinun
neuvoasi ja seuratessani omaa ajatustani pakenen hyvää ja tavoittelen
pahaa. Sen myönnän, mutta sinun tulee ottaa huomioon, että minä olen
nyt potemassa samaa sairautta kuin toisinaan naiset, joiden tekee
mieli syödä multaa, kipsiä, hiiltä ja muita vielä pahempia aineita,
jotka ovat tympäiseviä nähdä ja sitäkin mahdottomampia syödä. On
siis välttämätöntä käyttää parantamisekseni jotakin temppua, ja niin
voidaan helposti tehdä, kunhan sinä alat, vaikkapa vain laimeasti
ja näennäisesti, mielistellä Camilaa, joka ei suinkaan liene niin
hauras, että hänen siveytensä luhistuu ensimmäisistä iskuista. Minä
tyydyn sellaiseen aloitteeseen, ja sinä tulet siten täyttäneeksi, mitä
olet ystävyydellemme velkaa, koska et ainoastaan lahjoita minulle
elämää, vaan annat vielä vakuuden, että kunniani säilyy. Ja sinä
olet velvollinen sen tekemään yhdestä ainoasta syystä, nimittäin
siksi, ettet nyt, kun olen tosiaan päättänyt suorittaa tämän kokeen,
saa sallia minun ilmaisevan mieletöntä aiettani kenellekään muulle,
koska siten menetellen panisin vaaralle alttiiksi kunniani, jota sinä
yrität varjella; ja vaikka sinun kunniallisuutesi ei olekaan Camilan
mielestä niin taattu kuin sen olla pitäisi, sinun häntä liehiessäsi,
ei siitä koidu paljon, eipä mitäänkään haittaa, koska voit aivan pian,
havaittuasi hänet niin lujaksi kuin edellytämme, sanoa hänelle selvän
totuuden juonestamme, joten pääset entiseen arvoosi. Ja koska vaarannat
niin vähän, mutta voit samalla tuottaa minulle niin suuren tyydytyksen,
pyydän sinua siihen suostumaan, vaikka näkisit siinä enemmänkin
vaikeuksia, sillä minä, kuten jo sanoin, katson asian päätökseen
saatetuksi, kunhan vain sen aloitat.
Lotario, joka havaitsi Anselmon pysyvän järkkymättä päätöksessään
eikä osannut mainita enempiä esimerkkejä tai esittää lisää syitä
saadakseen hänet aikeesta luopumaan ja nyt vielä kuuli hänen uhkaavan
ilmaista pahan suunnitelmansa jollekin toiselle, päätti suurempaa
onnettomuutta torjuakseen myöntyä ja tehdä, mitä hän pyysi, mutta
vakavasti aikoen menetellä niin, että Anselmo tulisi tyydytetyksi
Camilan mielenrauhan joutumatta järkytetyksi. Hän siis kehoitti
Anselmoa olemaan mainitsematta aikeestaan kenellekään toiselle, lupasi
ottaa tehtävän suorittaakseen ja aloittaa sen, milloin Anselmo hyväksi
näkisi. Anselmo syleili häntä hellästi ja rakkaasti lausuen hänelle
kiitokset hänen suostumuksestaan, ikäänkuin toinen olisi tehnyt
hänelle jonkin erinomaisen palveluksen, ja he sopivat keskenään, että
juoneen käytäisiin jo seuraavana päivänä. Anselmo lupasi hankkia
Lotariolle aikaa ja tilaisuutta Camilan puhuttelemiseen kahden kesken
sekä toimittaa hänelle rahoja ja koruja Camilalle annettaviksi ja
tarjottaviksi. Hän neuvoi vielä Lotarioa pitämään hänelle serenadeja
sekä sepittämään säkeitä hänen ylistyksekseen luvaten kirjoittaa
ne itse, ellei Lotario mielinyt sitä vaivaa nähdä. Lotario selitti
suostuvansa kaikkeen, vaikka hänen tarkoituksensa oli toisenlainen kuin
Anselmo saattoi arvata, ja tämän sopimuksen solmittuaan he palasivat
Anselmon kotiin, missä havaitsivat miestään odottaneen Camilan olevan
levottomana ja huolestuneena, koska Anselmo oli sillä kertaa viipynyt
poissa tavallista kauemmin.