(Lepoaika Valkissa, viides taistelukausi (Petserin rintamalla) ja
rykmentin hajautuminen.)
Palattuaan Valkiin Pohjan Poikain rykmentti asettui entisiin
majapaikkoihinsa. Jälleen aloitettiin taistelukautta aina seuraava
uusi järjestely ja joukko-osastojen täydentäminen ja ryhdyttiin
jokapäiväisiin harjoituksiin ja vartiopalvelukseen. Elämä rykmentin
keskuudessa koetettiin palauttaa ennalleen.
Mutta siinä ei onnistuttu. Sotilaat kävivät kyllä harjoituksissa,
suorittivat vartiopalvelusta säännöllisesti, viettivät vapaita
iltojaan valkuaisten tuttaviensa luona, sotilaskodissa, juhlissa tai
»elävissäkuvissa». Ulkonaisesti kaikki oli siis ennallaan. Mutta
sittenkin — jotakin aivan oleellista puuttui. Se oli innostus.
Koikylän ja Marienburgin rintamakaudet oli kyllä kaikkine
yliluonnollisille rasituksineen oikealla suomalaisella sisulla
kestetty, mutta kun ne nyt olivat ohi, herpautui ote. Kun taistelut
olivat tauonneet, huomattiin, miten hiljaiseksi oli käynyt ympärillä.
Komppanioiden rivit olivat harventuneet, perin monet ystävät ja toverit
olivat poissa, toiset olivat kaatuneet, toiset makasivat haavoittuneina
Tarton, Tallinnan tai Helsingin sairaaloissa kamppaillen kuoleman
kanssa. Sotilaille oli ennen Marienburgin taistelukautta vihjailtu,
että se olisi viimeinen voimainponnistus, jonka jälkeen heidät
päästettäisiin kotimaahan. Kun nyt vapautusta ei tullutkaan, tuntui se
pettymykseltä.
Kaiken lisäksi saapui maaliskuun 1 p:nä sanoma Marienburgin
menetyksestä. Se sai kaikkien Pohjan Poikain mielet kuohumaan.
Eversti _Kalm_ tiedusteli kaksi kertaa kenraali _Wetzeriltä_ syytä
kauppalan jättämiseen. 4 p:nä hän sai seuraavan ilmoituksen:
»Marienburgin luovuttamisen aiheutti Tarton pataljoona, joka ilman
syytä jätti asemansa Marienburgin edellä.»
Vastaus ei ollut suinkaan omiaan rauhoittamaan katkeroittuneita mieliä.
Marienburg menetetty! Marienburg, jonka vuoksi niin moni Pohjan Poika
oli uhrannut kukoistavan elämänsä ja vielä useammat terveytensä! Se oli
liikaa.
Mutta ei siinä kyllin. Ensimmäistä tappion sanomaa seurasi uusia. Asema
toisensa jälkeen joutui jälleen viholliselle, kunnes tykkien jyske taas
kantautui läheltä Valkin kaupunkiin. Maaliskuun puolivälissä virolaiset
jättivät bolshevikeille Koikylänkin. Jääkärikapteeni _Hannula_
mainitsee rintaman maaliskuun alkupuolella olleen Valkista enää vain
6 km. päässä ja tavanneensa tällöin eräällä ratsastusmatkallaan
virolaisen patterin Vinagin talon luona, n. 3 km. päässä Valkista
lounaiseen, pommittamassa Tulbea ja Saulekin asemaa, jotka taas olivat
vihollisen hallussa.
Nämä sanomat katkeroittivat yhä enemmän Pohjan Poikain väsyneitä
mieliä. He alkoivat halveksia virolaisia joukkoja arvellen, etteivät
ne pystyneet mihinkään. Tällöin syntyi myös tuo sittemmin Pohjan
Poikain keskuudessa verrattain yleinen, seurauksiltaan erittäin
vahingollinen mielipide, että heitä oli aikomus käyttää aina korvaamaan
virolaisten joukkojen tappioita, kunnes koko Pohjan Poikain rykmentti
olisi huvennut olemattomiin. Siihen he eivät tahtoneet alistua.
Sotilaat arvelivat, ettei kannattanut taistella virolaisten puolesta,
kun he itse eivät kuitenkaan muka kykenisi vapauttaan säilyttämään.
Vapaaehtoiset eivät tulleet ajatelleeksi, miten vaikeassa tilanteessa
virolaiset siihen aikaan olivat bolshevikien rynnistäessä suurin
voimin pitkille rintamanosille riittämättömiä virolaisia joukkoja
vastaan. Marienburgin säilyttäminen olisi vaatinut suuria voimia itse
kauppalan ja koko rataosan Valk—Marienburg suojaamiseksi. Niitä ei
ollut mistään saatavissa, eivätkä ne heikot pataljoonat, jotka voitiin
lähettää kauppalan suojaksi, lähimainkaan olleet tehtävänsä tasalla.
Vasta myöhemmin, sittenkuin Viron armeija oli kasvanut ja lujittunut,
saatettiin Marienburgin miehitys toteuttaa.
Marienburgin menetyksen johdosta halu päästä kotimaahan kasvoi
kasvamistaan. Työ oli sitäpaitsi tehty. Pohjan Pojat olivat täyttäneet
velvollisuutensa, vapauttaneet Etelä-Viron, vieläpä vallanneet suuren
kaistaleen lättiläistäkin aluetta. Elleivät virolaiset pystyneet
käyttämään hyväkseen suomalaisten voittoja ja säilyttämään heidän
valtaamiaan alueita, niin se ei kuulunut heihin, arvelivat Pohjan
Pojat. He tahtoivat kotiin. Kun upseerit selittivät, ettei rykmentti
vielä voisi kokonaisuudessaan palata kotimaahan, pyysivät yhä useammat
yksityiset sotilaat vapautusta rykmentistä tai ainakin lomaa ilmoittaen
syyksi, että he olivat suorittaneet loppuun tehtävänsä. Eversti _Kalm_
myöntyikin useimmiten anomuksiin.
Pohjan Poikain rykmentin eri osastojen vahvuus helmikuun 28 p:nä oli
seuraava:
1:nen pataljoona:
Yhteensä Lomalla Sairaana Komennettuna Paikalla
Upseereja 18. —. 2. 2. 14.
Alipääll. 89. 2. 13. 2. 72.
Miehistöä 632. —. 109. 13. 510.
Yhteensä 739. 2. 124. 17. 596.
2:nen pataljoona:
Yhteensä Lomalla Sairaana Komennettuna Paikalla
Upseereja 10. —. 1. 1. 8.
Alipääll 85. —. 4. 6. 65.
Miehistöä 704. 2. 45. 46. 611.
Yhteensä 799. 2. 50. 63. 684.
Patteristo:
Yhteensä Lomalla Sairaana Komennettuna Paikalla
Upseereja 15. — — 3. 12.
Alipääll. 52. —. 1. 1. 50.
Miehistöä 248. 1. 19. 2. 226.
Yhteensä 315. 1. 20. 6 288.
Ratsue:
Yhteensä Lomalla Sairaana Komennettuna Paikalla
Upseereja. 1. —. —. —. 1.
Alipääll. 10. 1. —. 1. 8.
Miehistöä 50. 1. 6. 9. 34.
Yhteensä 61. 2. 6. 10. 43.
Tiedonanto-osasto:
Yhteensä Lomalla Sairaana Komennettuna Paikalla
Upseereja 1. —. —. —. 1.
Alipääll. 11. —. -. 1. 10.
Miehistöä 82. —. 2. 11. 69.
Yhteensä 94. —. 2. 12. 80.
Mielialan ollessa rykmentissä varsin painunut eversti _Kalm_ sai
vastaanottaa ja julkaisi sotilaittensa tiedoksi seuraavat kaksi
kirjelmää:
Valkin kaupungin valtuustolta:
»Itsensä uhraavien ja rohkeiden Pohjan Poikain urhoollisella työllä on
vihollinen karkoitettu kauaksi Viron rajojen ulkopuolelle. Yhä enemmän
ja enemmän vapautuu yhteiskunta bolshevikien painavasta väkivallasta
alkaen uudelleen isänmaan rakentamisen pyhää työtä.
Käsittäen tämän lausuu Valkin kaupungin Hallinto kaikkien Valkin
asukkaiden puolesta Teille ja Teidän johdollanne taisteleville
sotureille syvimmän kiitoksensa ja sydämellisen toivonsa, että
edelleenkin taistelisitte Valkin kaupungin ja koko vapaan Viron
toivorikkaan tulevaisuuden edestä siksi, kunnes isänmaamme rajat
tulevat täydellisesti vahvistetuiksi verenhimoisten vihollisten
hyökkäyksiltä.
Kaupungin esimies J. Kerg.
Kaupungin valtuusmiehet: J. Kusin, H. Groos, J. Soo, W. Rikane, W.
Kattoin. Sihteeri O. Edenberg.»
ja Viron Avustamisen Päätoimikunnalta:
»Syvällä myötätunnolla on isänmaa seurannut Teidän taisteluanne
Viron veljeskansan vapauden ja itsenäisyyden puolesta vaaran
torjumiseksi eteläiseltä rajaltamme ja koko sivistysmaailmaa uhkaavaa
tuhoa vastaan. Ihastuksella ja sydämellisellä kiitollisuudella on
vastaanotettu tiedot Teidän loistavista voitoistanne ja syvällä
surulla saatettu kalmiston rauhaan suuren asian puolesta kaatuneet
toverinne. Teidän taistelunne kautta on Viro saanut tilaisuuden
muodostaa oman armeijan, ja kiitollisena tulee Viron kansa aina
muistelemaan Teidän osuuttanne vihollisen karkoittamisessa maan
rajojen ulkopuolelle. Suomen arvo on maailman silmissä noussut sen
kautta, että Suomi on Teidän kauttanne osoittanut olevansa ainoa maa,
joka tällä hetkellä pystyy tehokkain asevoimin muitakin auttamaan
vihollisen bolshevismin kukistamisessa. Kun nyt ensimmäinen jakso
Teidän työssänne on päättynyt ja alkaa asemien raskas ja kestävyyttä
vaativa puolustus, pyydämme me lausua Teille, niin päällystölle
kuin alipäällystölle ja miehistölle kiitokset vaikeissa oloissa
ja kunniakkaasti suoritetusta työstä, joka tulee muodostamaan
loistavimpia lehtiä Suomen tähänastisessa historiassa. Koittakoon
pian se aika, jolloin isänmaa saa lausua velvollisuutensa täyttäneet
poikansa vieraalta maalta tervetulleiksi totiin.
Viron Avustamisen Päätoimikunnan puolesta: