Pohjan Poikain oleskelu Marienburgissa ei tullut pitkäaikaiseksi.
Rykmentti oli uupunut ja tarvitsi välttämättä lepoa. Virolaisten
joukkojen tehtäväksi jäi säilyttää Pohjan Poikain työn runsaat
hedelmät. Eversti _Kalm_ sai 24 p:nä etelärintaman ylipäälliköltä
määräyksen viedä rykmenttinsä Valkiin reserviin.
Ennen lähtöä Marienburgista oli Pohjan Pojilla kuitenkin vielä paraati
kauppalan torilla, kirkon luona. Viron itsenäisyyden vuosipäivänä,
helmikuun 24:ntenä, klo 10 ap. seisoi rykmentti torilla avonaisessa
nelikulmiossa. 1:nen pataljoona oikealla, 2:nen pataljoona keskellä ja
patteristo vasemmalla. Myöskin tiedonanto-osasto, ratsue ja soittokunta
olivat mukana.
Jääkäriluutnantti _Sainio_ kirjoittaa:
»Pohjan Pojilla on myös juhlapäivä. On paraati Marienburgin
torilla. Kello 10 aikana päivällä soluu komppania toisensa jälkeen
majoituspaikastansa kauppalan keskustassa olevalle toriaukeamalle,
järjestyy siellä, seisoo tarkastuksessa ja kuuntelee eversti _Kalmin_
ja rykmentin nuoren pastorin puheita.
»Eversti kiittää rykmenttiä vedoten sen tehtäviin. — Jo sillä, että
saavuttiin Tarttoon, vaikutettiin eteläisen rintaman tapahtumiin,
selittää eversti, Valk valloitettiin, Marienburg myös. Ilman
virolaisten apua on pienin voimin työnnytty kauaksi vihollislinjan
sisälle. Uhkarohkea yritys on loistavasti suoritettu. Pohjan Poikain
rykmentti tekee mitä haluaa koko rintama-alueella. Esteitä ei ole tai
jos onkin, niin ne murtuvat lujan iskun alla. Tähän tyyliin eversti
_Kalm_ kehuu Pohjan Poikia, ja hänen lopetettuaan puhuu pastori _af
Björksten_.
»Hän kertoo Viron ja Suomen yhteenkuuluvaisuudesta, heimoustunteesta,
yhteisestä voitosta, joka on saatu yhteisestä vihollisesta, sekä
jatkuvasta veljeydestä saavutetun vapauden nimessä.
»Soittokunta soittaa, järjestäytyy uuteen kohtaan ja soittaa uudelleen,
jolloin joukot marssivat everstin ohitse ja hajaantuvat eri suunnille,
kukin komppania oinaan majoituspaikkaansa. Päivä on kaikesta
palveluksesta vapaa.»
Eversti _Kalm_ mainitsee taistelukertomuksessaan Marienburgin
taistelukaudelta:
»Marienburgin valloituksella oli tarkoituksenani ollut antaa eversti
_Puskarin_ joukoille lähinnä Marienburgin radasta itään tilaisuus
järjestää asemansa täysin vapaasti ilman vihollisen painostusta,
samalla kuitenkin voidakseni jättää Marienburgin virolaisten
joukkojen haltuun tärkeänä keskuspaikkana puolustuspaikaksi, josta
käsin Viron eteläinen kansallinen raja voitaisiin helposti suojella.
Koska kuitenkaan ei ainoastaan Marienburgin miehittäminen tähän
olisi riittänyt, vaan myöskin olisi täytynyt suojella koko rataa
Valk—Marienburg lännestä päin, pyysin sähkösanomissani: Etelärintaman
Esikunta, Tartto 23/2 klo 22; Viron Armeijan Ylipäällikkö, Kenraali
_Laidoner_, Tallinna 25/2 klo 21,30 sekä Kenraali _Wetzer_, Tartto
26/2 klo 14, että Breus-Tilder ja Ramnek tienhaarat miehitettäisiin,
jotta rata sekä Marienburgissa olevien joukkojen yhteys Valkin kanssa
tulisi suojatuksi vihollisen joukoilta, joita jo 24/2 ja 25/2 alkoi
pitkin aluetta radasta länteen päin ilmestyä. Kuitenkin supistuivat
toimenpiteet näiden alueiden suojaamiseksi ainoastaan siihen, että
panssariautomobili sai tehtäväkseen liikkua tiellä Hoppenhof— Tilder
sekä että Tiloeriin asetettiin 1/2 komppaniaa Tarton pataljoonasta.»
Tallinnan suojeluspataljoonan etuvartijat joutuivat jo 23 p:nä illalla
Marienburgin eteläpuolella kahakkoihin vihollisen kanssa, joka
uudelleen alkoi keräytyä. 24 p:nä todettiin punaisten jo miehittäneen
m.m. Ottenhofin ja Neu-Annenhofin. Vaarallisempaa kuitenkin oli
se, että vastustaja liikehti suurin joukoin pohjoisempana, jossa
ei ollut huomattavampia valkoisia joukkoja, aikoen nähtävästi
katkaista Valk—Marienburg radan. Se valtasi jo 25 p:ää vasten yöllä
Treppenhofin ja Schwarzbeckshofin. Tilanne alkoi käydä arveluttavaksi.
Vihollinen oli epäilemättä toipunut saamastaan iskusta ja aikoi,
etenkin huomattuaan, etteivät Pohjan Pojat ottaneet osaa Marienburgin
puolustukseen, toden teolla vallata takaisin viime taisteluissa
menettämänsä alueet.
Samaan aikaan Pohjan Poikain rykmentti valmistautui jättämään
Marienburgin. Raskas kuormasto ja 1:nen pataljoona saivat käskyn
siirtyä rautateitse Valkiin. 2:sen pataljoonan ja patteriston oli määrä
suorittaa paluumatka maanteitse. Rykmentin tuli kokonaisuudessaan olla
Valkissa 26 p:nä.
* * * * *
Breuss-Tilder tienhaaraan jääneet 1:nen komppania ja 2:nen patteri
olivat pääjoukkojen edetessä Marienburgia kohden olleet melkein
yhtämittaa kahakoissa ylivoimaisten vihollisten kanssa, jotka
vähitellen ympäröivät suomalaiset melkein joka taholta.
1:sen komppanian lähettämä kenttävartio oli Kalnabindassa, muut
joukot Breussissa. Melkein joka päivä etuvartijat ja patrullit
kahakoivat punaisten kanssa. Huomattavimmat ottelut olivat 21 p:nä
Friedrichshofissa ja Wedderissä. Suomalaisten tiedustelijat etenivät
aina Spilween, Friedrichshofiin ja Palzmariin asti.
Vihollisen saatua lisävoimia, m.m. 1 panssariauton, kerrottiin sen
valmistavan suurempaa hyökkäystä Aajoen ylitse Breussiin. Sen johdosta
2:sen patterin päällikkö, jääkärivänrikki _Lagerström_ poltatti 21 p:nä
2 joen ylitse johtavaa puusiltaa. Punaisten ratsujoukko lähestyikin
seuraavana päivänä Breussia, mutta pakotettiin tykki-, konekivääri- ja
kivääritulella peräytymään: 2:nen patteri oli näinä päivinä vilkkaassa
toiminnassa ampuen m.m. bolshevikien majoituspaikkoja Wedderin kylässä
19 ja 20 p:nä kuluttaen tällöin 87 granaattia ja 18 shrapnellia.
Näistä selkäsuojana olevien suomalaisten joukkojen rasittavista
kahakoista, jotka eivät tuottaneet Pohjan Pojille kuitenkaan
minkäänlaisia tappioita, kertoo 1:sen komppanian sotilas S. seuraavaa:
»Breussinkylä. Aajoki kiemurtelee valkeana nauhana jyrkkien
rantatörmiensä välissä. Talot ovat hajallaan, matalia, olkikattoisia.
Metsää vähän, laajoja peltoja, joita Aajoen tulvavesi kuuluu keväisin
kastelevan.
»Asunnoksemme saamme kirjastohuoneen. Olkia on siellä jo ennestään.
Huonekalustona vain suuret lasioviset kaapit ja yksi horjuva pöytä.
»'Ylös, punaiset hyökkäävät!'
»Lukemattomia kertoja yössä saamme jättää olkivuoteemme, tarttua
kivääriin ja juosta kuin henkemme edestä joelle, jonka toiselta
rannalta punaiset yrittävät tunkeutua niskaamme. Meidän puolellamme
jokea on juoksuhautoja, joissa saamme pitkin päivää väristä odottaen.
Tykistö kääntelee mörssäreitään aivan yhtenään, sitä mukaa kuin
punaiset tekevät hyökkäyksiään.
»Vartionpito on kovaa; tunnittain aivan sillan korvassa konekiväärin
takana tai jossakin muualla joen varrella. Tykistön tiedustelijat
karahduttavat tuon tuostakin sillan ylitse.
»'Punaiset tulevat!'
»Silloin ei auta muu kuin laskeutua tyynesti kiväärinsä taa, painaa
makasiini päälle, vetää varmistin alas ja odottaa sormi liipaisimella.
Molemmat muut konekiväärivartiot lepäävät vieressä kummallakin puolen
konettani.
»Taaskin ilmestyy ensimmäinen vihollinen näkösälle, toinen, yhä enemmän.
Ne ryhtyvät piirittämään punaiseksi maalattua myllyä joen toisella
puolen, jonne tykistömme puhelinmies on sijoittunut.
»Ta-ta-ta-ta... aivan loppumattomiin. Molemmat toverini ampuvat myös
innoissaan. Konekiväärinpiiput hehkuvat. Heitän kasetin toisensa
jälkeen hangelle.
»'Siellä taitaa olla kuumat paikat pojalla.'
»'Kyllä kai.'
»Nyt puhelinmies on päässyt pois myllystä. Kuulasateessa hän juoksee
joelle, kierii kuin kerä alas rinnettä. Vielä muutama sekunti, ja mies
on pelastettu.
»Komppania saapuu. Annamme tulta oikein isän kädestä, ja punaiset
vetäytyvät takaisin.
»Kerran olemme vähällä ampua omia miehiä. Meillä on konekiväärivartio
vähän oikealla paikasta, jossa Aajoki tekee jyrkän mutkan. Olemme
vierittäneet suuren tukin suojaksemme. Sen takana makoilemme kerran,
parikin vuorokaudessa lähitalon riihestä noutaneemme olkien päällä
odotellen punaisten kyläilemistä.
»On iltapäivä. Sataa lumiräntää, joka kastelee manttelin likomäräksi
ja kohmettaa ruumiin märissä vaatteissa. Tarkastelemme maatessamme
pilvistä taivasta ja edessämme olevien lättiläistalojen olkikattoja.
»'Punaiset ovat lähellä. U:n kanssa söivät samassa pöydässä jokitörmän
talossa.'
»'Älä nyt. Miksi U. ei antanut heille lähtöpassia?'
»'Eihän sitä. Miehiä oli neljä viisi ja U. yksin. Täysi työ oli hänellä
pysytellä rauhallisena, ja kiitti, kun pääsi.'
»Mieli on jännittynyt. Joka silmänräpäys luulee näkevänsä ryssän
karvalakin ja pistinpäisen kiväärin. Nyt... kuuluu askeleita. Mies,
toinen, useita näkyy joen uomassa painuen kohta näkymättömiin
rantatörmän alle. Nyt ne tulevat! Odotamme henkeä pidätellen punaisten
ilmestymistä näkyville. Olen nostanut konekiväärin tukinniskalle. Sormi
hyväilee liipaisinta. Nyt!
»Silmänräpäys vielä, niin kaikki olisi myöhäistä. Samassa näemme tutun
lakin, tutut kasvot. Pelästymme ja helpotuksesta huokaisten laskemme
konekiväärin alas.
»'Olimmepa vähällä ampua omia miehiä. Toisetkin tulevat, pistäytyvät
jokitörmän alta.
»'Sitä pelkäsimmekin. Siksi lähetimme yhden edeltäpäin varoittamaan.'
»Päivällä lähtenyt partio on palannut. Miehet ovat väsyneitä. Jo heidän
käynnistään näkyy, miten kiire heille on tullut.
»'Juoksimme', selittää yksi heistä, 'minkä kintuista pääsimme. Kun olimme
tulleet aukean ylitse aivan kylän laitaan, avasivat punaiset tulen
edestämme taloista. Kujalla soi konekivääri, papatti kuin pakana.
Pyörsimme nopeasti ympäri ja aloimme livistää.'
»Pitkin päivää kuuluu kiivasta ampumista. Tuon tuostakin patrullit
joutuvat kosketuksiin vihollisen kanssa. Tuntuu siltä kuin punaiset
etenisivät joka suunnalta.
»Pakolaisia, naisia, miehiä ja lapsia, saapuu hevoskuormittain
kyläämme. Kuinka pelästyneen näköisiä he ovatkaan! Eräs nainen itkee
hillittömästi. Kysyn häneltä syytä.
»'Kaksi nuorintani, kolmivuotiasta, jäi sinne punaisten kynsiin. En
ehtinyt ottaa mukaan, niin kiire lähtö tuli.'
»Mökistä sillan korvassa saapuu pakolaiskaravaani. Vesikelkassa,
ryysyläjässä pienimmät lepäävät. Ukko vetää köydestä kelkkaa, ja akka
kiiruhtaa perässä työntäen raskasta kuormaa toisin paikoin melkein
paljaaksi sulaneella maalla. Isommat lapset riippuvat äitinsä hameen
liepeissä.
»Muutamalla kymmenellä miehellä on suojattavana Marienburgiin
painautuneitten joukkojen peräytymistie, ja meidätkin hajoitetaan
ryhmänvahvuisiin etuvartioihin pitkin joenvartta. Tykistön
tiedustelijat hätyyttävät yhtenään. Tuskin voi silmiään ummistaa.
Punaisilla on panssariauto. Monena pimeänä yönä kuulemme sen kolkon
surinan seisoessamme etuvartiossa sillalla. Kuinkahan usein se jo
onkaan yrittänyt sillan ylitse. Sen salaperäinen surina leikkaa korvia,
hermostuttaa miehiä. Viimein ei auta muu kuin sytyttää Aajoen ylitse
vievä komea ponsilta tuleen. Sen palo kestää kaksi vuorokautta. Vielä
sillan luhistumisen jälkeenkin liekit nuoleskelevat sen hiiltyneitä
käsipuita, ja joki on monta metriä sen ympärillä sulana.
»Kerran käymme saunassakin. En ole kylpenyt, senjälkeenkuin Suomesta
lähdin. Nyt päätämme oikein miehissä ottaa löylyn toivoen siksi ajaksi
pääsevämme bolshevikeista rauhaan. Saamme kokoon vain neljä viisi
kylvynhaluista ja tilaamme saunan.
»Se onkin todellinen lättiläissauna. Kiukaana röykkiö pieniä
mukulakiviä. Lavo niin matala, että istuessakin pää pitelee orsia.
Seinät mustuneet, rakoilleet. Lattiana paljas maa, multaa, niin että
luulisi kuralätäkössä rämpineensä, kun saunassa käy. Kannamme vettä
Aajoesta, pilkomme puut ja ryhdymme lämmittämään sisäänlämpiäväämme.
Koko päivän kuljemme saunaunelmissa. Kylpeä kuin Sasu Punainen, lyödä
löylyä niin, että kiuaskivet kiljuvat, roimia, ropsia syntistä,
likaista ruumistaan leveälehtisellä koivuvihdalla, niinkuin ennen
Suomessa, kuin Suomessa, karhunpoikien koreassa kotimaassa!
»Sauna on iltapäivällä valmis, kitku ja katku kadonneet nokisen
kurkihirren alta, savu — sakea kuin kevätsumu merellä — paennut
olemattomiin. Kiiltävät selät vilkkuvat. Vastojen läiske, ähkinä,
puhkina ja puuskutus täyttävät hikisen saunan. Kiuas kiljuu, yhä vain
sitä valellaan vedellä.
»Astun alas lauteilta hartaana, hyvillä mielin. Silloin. Pam! Fiu! Piru
on merrassa! Punaiset kuvittelevat, että sauna on hyväkin linnoitus,
ja luulevat kai kiulunpohjia vaarallisiksi mörssäreiksi. Vetäisen
paidan päälleni ja kiskon saappaat jalkaani. Pam, pam! Fiu-fiuuu!
Ohitseni kiitää luoti ja sen jäljessä miesjoukko puolipukeissaan, joku
alastomanakin, vaatteet kainalossa poikki pihan.
»Huohottaen, puuskuttaen, kiroillen ja syljeskellen pääsemme
luotituiskun lävitse majapaikkaamme. Ei muuta kuin kiväärit kouraan, ja
taas paukutetaan päin ryssiä, jotka heti jälleen vetäytyvät pois joen
äyräältä...
»Tämä jo kyllästyttää...»
»Pohjan Poikain asema Breuss-Tilder tienhaarassa alkoi käydä
uhatuksi. Marienburg oli sitäpaitsi vallattu ja sieltä oli saatu
aikaan rautatieyhteys Valkiin, joten Breussin vartio ei enää ollut
välttämätön. Eversti _Kalm_ antoi siellä olleille joukoilleen käskyn
vetäytyä Hoppenhofiin ja yhtyä sen luona Marienburgista tuleviin
pääjoukkoihin palatakseen Valkiin.
»1:nen komppania ja 2:nen patteri jättivät Breussinkylän 23 p:nä klo
11,30 ap. ja saapuivat klo 4 ip. Hoppenhofiin, jonka ne varmistivat
joka suuntaan. 1:nen komppania lähetti 24 p:nä vänrikki _Havaan_
johdolla 1 joukkueen kenttävartioon Ramnekiin neljältä taholta
tulevien valtamaanteiden risteykseen turvaamaan rataa siltä suunnalta
bolshevikeilta.
»Hoppenhofissa sattui jälleen eräs onnettomuus.
»Kaksi sotilasta 2:sesta patterista, _Huugo Manninen_ ja _Evald
Simanainen_, sekä sotilas _Torsten Silva_ 1:sestä komppaniasta
lähtivät 25 p:nä hevosella hakemaan lähitaloista heiniä ja maitoa. He
loittonivat vain noin kilometrin päähän asemalta.
»Saavuttuaan erääseen taloon he pyysivät saada heiniä, mutta heille
ilmoitettiin, ettei talossa niitä ollut. Epäillen saamansa ilmoituksen
totuutta Pohjan Pojat ryhtyivät tarkastamaan talon varastoja ja
löysivät täysinäisen heinäladon, josta he ryhtyivät viipymättä tekemään
kuormaa.
»He huomasivat kyllä erään talon naisista pujahtavan ulos tuvasta
ja painautuvan läheistä metsää kohden, mutta eivät kiinnittäneet
siihen sen enempää huomiota. Tämä leväperäisyys muodostui heille
kohtalokkaaksi.
»Juuri kun he olivat saamaisillaan kuorman valmiiksi, ajaa karahdutti
talon pihalle 20-miehinen bolshevikien ratsujoukko hurraten. Talon
akka oli käynyt hätyyttämässä sen Pohjan Poikain niskaan. Hyvät neuvot
olivat nyt tarpeen.
»Vapaaehtoiset vetäytyivät kiireesti kivinavetan taa. Simanainen ja
Silva, joilla oli mukanaan kiväärit, asettuivat asemiin päättäen
myydä henkensä mahdollisimman kalliista. _Manninen_, jolla ei ollut
minkäänlaista asetta, painautui läheisen lautapinon alle.
»Samassa alkoi laukaustenvaihto. Pohjan Poikain tilanne oli tukala,
mutta he eivät kuitenkaan pitäneet sitä toivottomana. Talo oli siksi
lähellä Hoppenhofia, että Pohjan Poikain etuvartijoiden täytyi
kuulla laukaukset. Apua ei kuitenkaan tullut. Ammunta kyllä kuului
Hoppenhofiin, mutta siellä ei kiinnitetty siihen mitään erikoista
huomiota, joka puoleltahan kuului pauketta. Luultiin kysymyksessä
olevan vain tavallisen etuvartiokahakan.
»_Manninen_ seurasi sykkivin sydämin piilopaikastaan taistelun kulkua.
Väliin laukaustenvaihto heikkeni, väliin kiihtyi, kunnes vihdoin
kokonaan lakkasi. Piilossa oleva kohotti silloin päätään luullen, että
apujoukot olivat saapuneet ja karkoittaneet vihollisen. Mutta samassa
eräs ryssä tarrasi häntä niskaan vetäen hänet esille.
»Sotilaat _Evald Simanainen_ ja _Torsten Silva_ makasivat
taistelukentällä verissään pistimillä raastettuina. Bolshevikit olivat
saaneet voiton. _Mannisen_ yrittäessä karata iskettiin häntä miekalla
ja heitettiin sitten heinäkuorman päälle. Seurue ajaa karahdutti
senjälkeen matkoihinsa suuntautuen kulkemaan Riikaa kohden.
»Sotilas _Manniselle_ alkoi nyt kova aika. Hänen henkensä kyllä
säästettiin, mutta hänet ryöstettiin puti puhtaaksi, häntä tutkittiin,
piestiin ja raahattiin vankilasta toiseen. Riiassa hän joutui samaan
koppiin 31 virolaisen sotavangin kanssa, joiden kera hänet kahden
viikon perästä siirrettiin Pihkovaan. Siellä hän sai m.m. nähdä
punaisten suuren paraatin. Senjälkeen kuljetettiin heitä jälleen
vankilasta toiseen, piestiin ja kiusattiin nälällä ja kylmyydellä.
Sotilas _Manninen_ lähetettiin sitten jälleen monien virolaisten
vankien mukana Pihkovaan tällä kertaa ammuttavaksi.
»Asemasillan suuressa ihmistungoksessa hänen onnistui kuitenkin pujahtaa
viime hetkessä kuolemaan tuomittujen jonosta kansanjoukkoon. Kun
hän aivan yhtä ryysyisenä, likaisena ja nälkiytyneenä kuin muutkin
kaupungin asukkaat ei kiinnittänyt punakaartilaisten huomiota, onnistui
hänen välttää uudelleen vangiksi joutuminen. Monien seikkailujen
jälkeen hän pääsi vihdoin erään suomalaisen konduktöörin ja hänen
vaimonsa avulla huhtikuun puolivälissä Suomen rajalle ja onnistui
läpäisemään bolshevikien rajavartijoiden kuulasateen juostessaan
Rajajoen ylitse. Hän joutui sitten suomalaisten rajavartijoiden käsiin
ja saatuaan todistetuksi, ettei hän ollut bolsheviki, sekä päästyään
karanteenista hän vihdoin saapui kotiseudulleen, jossa häntä oli jo
kauan pidetty kuolleena.»
* * * * *
25 p:nä oli 1:sen komppanian tiedustelijoilla tulinen kahakka
viertotien varrella Mustjoen sillan luona, Malupin kohdalla, vihollisen
etuvartijoiden kanssa, jotka tuhottiin.
Samana päivänä osa Ramnekissa olevaa joukkuetta joutui ankaraan
otteluun punaisten kanssa. Aamulla oli näet saapunut Adselista eräs
poika, joka ilmoitti bolshevikien jälleen mellastavan kartanossa,
mutta ei tiennyt heidän lukumääräänsä. Vänrikki _Havas_ lähetti
silloin 5-miehisen vapaaehtoisen patrullin ottamaan selvää vihollisen
lukumäärästä. Siihen ilmoittautuivat seuraavat: korpraalit _Armas
Hyvönen_ ja _Yrjö Laaksonen_ ja sotilaat _Frans Järvihaavisto, Matti
Kuivamäki ja Viktor Virtanen_. Patrulli lähti liikkeelle klo 10 ap.
Eräs sen osanottajista kertoo:
»Tienristeyksen ja Adselin välistä tietä edettyämme pari virstaa
hevosella lähetämme sen takaisin ja jatkamme matkaa jalan pitkin
maantietä. Noin puolivälissä on suuri kylä, jonka asukkailta kyselemme,
tietävätkö he mitään bolshevikeista. He ovat hyvin hätäytyneen näköisiä
ja vastaavat kieltäen. Jatkamme matkaamme aina Adseliin asti tapaamatta
ainoatakaan vihollista. Lähestymme varovaisesti puiston peitossa olevaa
kartanoa ja menemme ensimmäiseen rakennukseen, joka on aivan tien
vieressä. Se on suuri, tyhjä talli. Tuskin olemme päässeet sisälle,
kun oven ohitse kulkee 4-miehinen punaisten patrulli. Tirkistelemme
ovenraosta ja näemme bolshevikien liikuskelevan puistossa ja pihalla.
Aivan tallin vieressä on pienempi palvelusväen rakennus. Me menemme
sinne sisälle. Talonväki, joka on valkoista, pelästyy kovin meidät
nähdessään luullen meidän olevan mennyttä miestä. Saamme kuulla, että
punaisia on kartanossa ainakin 150 jalkamiestä ja 50 ratsua. Kiitämme
tiedosta ja palaamme talliin.
»Hurjanrohkea _Laaksonen_ ehdottaa, että avaisimme tulen kartanoa kohden
ja pelästyttäisimme siten polsuja hiukan. Mutta samassa eräs punainen
ajaa hevosella ja reellä tallin oven ohitse suuntautuen Taivolaan päin.
Vakoilija, ajattelemme ja lähdemme perään, mutta hevonen juoksee niin
nopeasti, ettemme saa sitä kiinni.
»Pääsemme kaikessa rauhassa takaisin ennenmainittuun kylään
puolimatkassa taivaltamme. Menemme erääseen torppaan pyytämään ruokaa.
Saamme sitä, mutta syödessämme ihmettelemme torpanväen hätäytynyttä
ja hermostunutta käytöstä. Lähdemme sitten hakemaan toisesta torpasta
hevosta kyytiin. Kun paraillaan valjastamme, huomaa _Järvihaavisto_
kiikarillaan, että maantien toisella puolen, n. 300 m. päässä olevan
talon nurkalla on punaisia, n. 30—40 miestä.
»Jätämme hevoset siihen ja painumme maantielle. Yht'äkkiä pamahtaa
yhteislaukaus talon nurkalta, ja kuulat vinkuvat korvissamme. Alamme
juosta, mutta samalla kuulia rupeaa tulemaan myöskin takanamme olevista
taloista, joista juuri äsken lähdimme. Kuulat vingahtelevat niin,
että maantiellä olo käy epävarmaksi. Sentähden alamme juosta peltoa
pitkin maantien vasemmalla puolen olevaa torppaa kohden aina väliin
pysähtyen ja antaen tulta milloin taakse, milloin sivulle. Pääsemme
juuri torpan luo, kun yht'äkkiä n. 10 m. päässä edessämme olevasta
maailmansodanaikaisesta juoksuhaudasta saamme kuularyöpyn vastaamme.
Olemme siis piirityksissä kolmelta taholta, ja neljännellä sivulla on
aava jäätikköpelto, jossa olisimme varmasti kuoleman omat.
»Epätasaista tulitaistelua kestää neljännestunnin, jolloin
juoksuhaudassa olevista punaisista kaatuu ainakin 6 miestä, mutta
meihin ei, ihme kyllä, osu kehenkään, vaikka ammumme seisaaltamme ilman
mitään suojaa. Sitten joku meistä heittää käsipommin juoksuhautaan,
ja toiset seuraavat heti esimerkkiä. Niillä on bolshevikeihin kamala
vaikutus. He pakenevat asemistaan. Siinä heitä kaatuu vielä 3 tai 4.
»Viipymättä loikkaamme juoksuhaudan poikki. Siinä _Laaksonen_ ampuu
vielä yhden juoksuhaudassa olevan miehen, jolla on yllään tavattoman
hienot turkit, ja joka muutenkin on komea ja upseerin näköinen. Hän
sieppaa kaatuneen vyöltä siinä riippuvan nagaanin ja povitaskusta
lompakon. Menemme jälleen maantielle, joka sillä kohdalla on metsän
peitossa. Luulemme kahakan jo loppuneen. Mutta punaiset koettavat vielä
oikealta sivustalta kiertoliikettä siinä kuitenkaan onnistumatta.
»Samassa tulee vastaamme bolsheviki, joka pääsi käsistämme Adselissa.
Huudamme hänelle, että hän antautuisi, mutta hän kääntää hevosensa ja
koettaa paeta. Ammumme muutamia laukauksia, mutta hevonen ei pysähdy.
Arvelemme jo, ettemme pitkän matkan ja häikäisevän auringonpaisteen
takia osuneet, mutta vähän matkan päässä näemme maantien vieressä
olevassa metsäaukeamassa hevosen seisovan paikoillaan; polsu makaa
reessä suullaan monen kuulan lävistämänä. Vieritämme ruumiin pois
reestä ja lähdemme ajamaan eteenpäin. Saavuttuamme joukkueemme luo
jätämme vänrikki _Havaalle_ raportin retkestämme.
»Tutkiessamme _Laaksosen_ anastamaa lompakkoa löydämme sieltä passin
ja valokuvan, jotka osoittavat, että bolsheviki on ollut saksalainen
upseeri L. Valkin asukkailta saamme myöhemmin kuulla, että L. on ollut
punaisten etelärintaman ylimpiä päälliköitä, ja että m.m. Valkissa
ennen sen valloitusta murhatut ja kidutetut valkoiset oli juuri hänen
käskystään teilattu.»
* * * * *
2:nen ja 3:s komppania sekä 1:nen K.K.K. saapuivat junalla enemmittä
seikkailuitta Valkiin 24 ja 25 p:nä, samoin 2:nen pataljoona, tykistö,
tiedonanto-osasto ja ratsue maanteitse Hoppenhofin kautta. Pääjoukkojen
jatkaessa niihin Hoppenhofissa liittyneiden 1:sen komppanian ja 2:sen
patterin kera matkaansa Alakylää kohden jätettiin Hoppenhofiin 2
ryhmää 6:nnesta komppaniasta jääkärivänrikki _Dahlmanin_ johdolla
aseman komendantin, alikapteeni _Soalsin_ käytettäviksi. Niiden tuli
virolaisen panssariauton tukemana estää bolshevikeja räjähdyttämästä
Mustjoen rautatiesiltaa, jota he jo uhkasivat. Ryhmät suorittivatkin
tehtävänsä erittäin hyvin ajaen vihollisen pakoon ja ottaen pari
vankia. 2 ryhmää 4:nnestä komppaniasta oli niinikään jäänyt vartioimaan
Mustjoen maantiesiltaa, kunnes virolaiset asettuivat heidän tilalleen,
jolloin ryhmät saattoivat kiiruhtaa muiden perässä Valkiin, jonne
pääjoukot olivat saapuneet 26 p:nä klo 11 ap.
Pohjan Poikain vetäytyessä Marienburgista Valkia kohden sattui
kuitenkin vielä yksi onnettomuus. 3:nnen patterin kuormasto lähdettyään
Marienburgista 25 p:nä kulki harhaan lähtien Seltinghofiin päin. 3
km. sen pohjoispuolella kuormasto joutui saarroksiin. Sen onnistui
vasta kiivaalla taistelulla raivata itselleen tie vapaaksi. Se menetti
tällöin kaatuneina 2 sotilasta, _Knut Haaranojan_ ja _Matti Salosen_,
joiden ruumiit jäivät vihollisen haltuun. Punaisten käsiin joutui
lisäksi saaliina 26 hevosta, 3 parivaljakon ja 8 yksivaljakon ajorekeä
valjaineen, 14 satulaa ja osa kansliapapereita.
Koko Pohjan Poikain rykmentti oli jälleen koolla Valkissa 26 p:nä
tavattoman raskaan ja pitkän, joskin myös erikoisen kunniakkaan
taistelukauden jälkeen.
Urhoollisuudesta Marienburgin taisteluissa koroitettiin »Viron Armeijan
Ylipäällikön käskyssä Tasavallan sotajoukoille N:o 15» maaliskuun 13
p:ltä seuraavat Pohjan Pojat:
Jääkärivänrikki _Johannes Tamminen_ jääkäriluutnantiksi, vääpelit
_Erkki Estola, Toivo Lehtonen, Väinö Aug. Miettinen_ ja _Theodor
Paavilainen_, varavääpelit _Eero Rekola, Yrjö Riikonen_ ja Veli Ruuth
sekä aliupseeri Leo Teikari vänrikeiksi.