(Taistelut Valkin eteläpuolella ja lepohetki Votkissa.)
Valk, johon Pohjan Pojat valloittajina nyt marssivat, on
venäläistyylinen kaupunki Peddeljoen etelärannalla, Huolimatta
erinomaisesta asemastaan viideltä suunnalta tulevien rautateiden
risteyksessä se ei ole vielä toistaiseksi mikään huomattava tehdas-
tai kauppakeskus, vaan pikemminkin syrjäinen maaseutukaupunki. Sen
asukasluku on n. 8.000, suurimmaksi osaksi virolaisia ja lättiläisiä,
varsin runsaasti myös saksalaisia, venäläisiä ja juutalaisia.
Kaupunki tekee ensi näkemältä ikävän vaikutuksen mataline,
jyrkkäkattoisine puuhökkeleineen ja ahtaine, mutkikkaine katuineen.
Keskikaupungilla on sentään nykyaikaisempi ja siistimpi leima.
Siellä kohoaa paikoitellen puutalojen keskeltä uudenaikaisia,
useampikerroksisia kivimuureja, kouluja, hotelleja ja
hallintovirastoja, joihin Pohjan Pojat nyt toistaiseksi sijoittuivat,
ja muita leveämpi puistokatu johtaa asemalle. Mitään varsinaisia
nähtävyyksiä ei Valkissa ole.
Kaupungille antoi lähinnä seuraavina aikoina erikoisen leimansa sen
silmäänpistävän lukuisten ajurien ja varisparvien ohella Pohjan poikain
harmaiden sotilaiden vilinä tehden siitä todellisen sotilaskaupungin.
Edellä on jo mainittu siitä viileästä vastaanotosta, joka tuli
Pohjan Poikain osaksi heidän marssiessaan eri puolilta Valkiin.
Kaupunkilaisten kärsimykset viime päivinä ja edelleen jatkuva
epävarmuus vaikuttivat siihen epäilemättä sangen suuresti. Asukkaista
juutalaiset suhtautuivat alunperin karsaasti suomalaisiin voimatta
sietää heidän tuomaansa kuria ja järjestystä. Heidät saatiin m.m. vasta
sakkouhkauksin avaamaan kaupungin myymälät, jotka suurimmaksi osaksi
olivat heidän käsissään. Lättiläisissä taas oli paljon bolshevikeja,
joiden käytös suomalaisia vapaaehtoisia kohtaan luonnollisesti oli mitä
vihamielisin. Mutta muiden asukkaiden suhteen suomalaiset eivät juuri
saaneet aihetta valittaa.
Näky, joka punaisten viimeisenä tervehdyksenä kohtasi Pohjan
Poikia Valkissa ja sen ulkopuolella, oli unohtumaton. Bolshevikien
kiduttamalla surmaamien ja ampumien ihmisten ruumiita oli kaupungin
ympäristöllä, hangelle heitettyinä ja metsiin haudattuina, kaikkiaan
noin parisataa henkeä.
Bolshevikien kammottavat murhat Valkissa ennen kaupungin joutumista
suomalais-virolaisten joukkojen valtaan saavat todella turhaan etsiä
vertaistaan. Kiduttamalla surmattujen joukossa oli sekä vanhoja että
nuoria, sekä naisia että miehiä, joille itsekullekin oli koetettu
keksiä mahdollisimman suuria tuskia tuottava kuolintapa. Piinaten,
jäseniä silpoen, luita katkoen ja polttoraudollla kiduttaen oli
onnettomilta henki riistetty, niin että omaisten oli vaikeaa tuntea
vainajia. Mainitseepa eräs kertojamme, että ainakin osa surmatuista
olisi heitetty hautaan vielä puoleksi elävinä ja sitten luotu
haudat umpeen tukahduttaen onnettomat uhrit mullan alle. Henkensä
heitettyäänkään surmatut eivät saaneet olla rauhassa bolshevikien
petomaisuudelta: alastomiksi ryöstettyjä ja silvottuja ruumiita
häväistiin vielä kaiken kukkuraksi mahdollisimman raa'alla tavalla.
Melkein kaikkialla, mihin Pohjan Pojat seuraavina päivinä tulivat
vieraisiin, oli surua. Joko oli joku omaisista saanut surmansa
tai sitten viety vankina peräytyvien punaisten mukana teille
tietymättömille.
Helmikuun 1 p:n iltana saapuivat Valkiin pohjoisesta ja luoteesta
odotetut virolaiset joukko-osastot. 3:s rykmentti ryhtyi etenemään
Valkista, mutta ei päässyt kauaksi. 6:s rykmentti suojeli
rautatielinjaa Moisakylä—Valk.
Vihollinen oli tosin karkoitettu Valkista, mutta se liikehti
edelleen aivan lähellä kaupunkia, jonka asema niin ollen ei ollut
ensinkään taattu. Koko Valkin valtauspäivän ja seuraavan yön kuului
kaupungin etelä- ja länsilaidasta kiväärinrätinää. Pohjan Poikain
2:sen komppanian patrullit siellä kahakoivat vihollisen kanssa; m.m.
Ermeksen, Borishofin ja Luhden tienoilla ne joutuivat bolshevikien
kanssa tekemisiin. Myöskin 3:s virolainen rykmentti ja Tarton
sissipataljoona (=_Kuperjanovin_ sissit) olivat kaupungin länsipuolella
kosketuksissa lähikartanoihin sijoittuneiden punaisten kanssa.
Valkin asemaa vahvistaakseen eversti _Kalm_ antoi alaisilleen joukoille
»Operationikäskyn Tartto—Valk joukoille 2.2.1919», jossa joukot
määrättiin ottamaan seuraavat asemat:
Tarton sissipataljoona: Ermes—Borishof—Kalnastoldit.
Pohjan Poikain 1:nen pataljoona, jonka alaiseksi oli määrätty myös
hiihtokomppania, tykistön avustamana: Purgail—Tulbe—Binke—Ramelek ja
edelleen lähelle Bekkeä.
Pohjan Poikain 2:nen pataljoona tukenaan yksi tykistöjaos:
Bekke—Zeple—Pyssa—Ratnek—Mörgi.
Operatsionikäsky päättyy seuraavasti:
»5. Yllämainitut tehtävät ovat nopeasti suoritettavat, kiinnittämättä
mitään huomiota tilannetta tuntemattomiin harhaileviin virolaisiin
joukkoihin. Jos he rupeavat sekaantumaan antamiini tehtäviin tai
harhailevat rintama-alueellamme, on ilmoitettava minulle kohta, sekä
mainittava mistä joukko-osastosta ja kenen johdolla he ovat.
»6. Kapteeni _Irwin_ on panssarijunillaan tuettava 1 pataljoonaamme
Valk—Wolmar radalla.»
Jääkäriluutnantti _Hannula_, jolle operatsionikäsky annettiin
suullisesti jo illalla helmikuun 1 p:nä, määräsi saadakseen tiedon
vihollisen voimista ja sijoituksesta hänen pataljoonalleen annetun
alueen kahdella pääsuunnalla yhden hiihtojoukkueen etenemään ilman
suksia vääpeli _Väinö Westerlingin_ johdolla Sileen ja hiihtokomppanian
päävoiman jääkäriluutnantti _Kareksen_ johtamana Tulbea kohden. Käskyn
saaneet joukot lähtivät liikkeelle klo 6 ip., jolloin jääkäriluutnantti
_Karesta_ seurasi Pohjan Poikain patteriston räjähdyskomennuskunta
tuhotakseen, jos mahdollista, rautatiesillat Tulben eteläpuolella.
Vääpeli _Westerlingin_ joukkue ei päässyt pitkälle, ennenkuin se
joutui taisteluun vihollisen kanssa ja oli n. tunnin kestäneen
laukaustenvaihdon jälkeen pakotettu peräytymään ylivoiman tieltä
kaupungin laitaan jääden asemiin rautatien varteen.
Siitä tiedon saatuaan jääkäriluutnantti _Hannula_ antoi 1:sen
komppanian v.t. päällikölle, jääkärivääpeli _Korhoselle_ käskyn
komppaniansa ja 1:sen K.K.K:n 3:nnen joukkueen kera lähteä liikkeelle
ja tunkeutua ottaen mukaansa vääpeli _Westerlingin_ joukkueen vielä
samana yönä Sileen.
Komppania, jonka miehistö oli viime päivien matkoista, taisteluista
ja marsseista lopen uupuneena juuri päässyt levolle kylmille
kivilattioille ainoana peitteenään manttelinsa, hätyytettiin ja lähti
hetken kuluttua nurkumatta yölliselle taisteluretkelle klo 9,30 ip.
Kaupungin laidasta komppania otti mukaansa hiihtojoukkueen, joka
asetettiin kärjeksi ja jatkoi matkaa maantietä myöten etelää kohden.
Vastarintaa kohtaamatta edettiin Sadeskalin talon luo. Mutta sen
sivuutettuaan marssijärjestyksessä kulkeva komppania joutui vihollisen
tulen alaiseksi. Bolshevikien pieni, n. 30—40-miehinen etujoukko oli
asettunut yhden konekiväärin kera tien vasemmalla puolen olevalle
kummulle väijyksiin ja päästänyt suomalaisten kärjen rauhassa sivuitse
yllättääkseen jäljessä marssivan pääjoukon.
Komppania levittäytyi nopeasti ketjuun ja avasi konekivääri- ja
kivääritulen vihollisen asemia vastaan. Laukaustenvaihtoa kesti klo
10,30—11,15 ip. Sitten komppania hurraten syöksyi vihollisen asemien
kimppuun ja karkoitti niissä piilleet bolshevikit. Pohjan Pojat eivät
kärsineet taistelussa minkäänlaisia tappioita.
Senjälkeen lähdettiin jatkamaan matkaa tällä kertaa kärkenä 8
vapaaehtoista vääpeli _Havaan_ johdolla. Oli selvää, että karkotettu
bolshevikijoukko oli vain suuremman vihollisvoiman etuvartio, joten
joltisellakin varmuudella voitiin olettaa taistelun olevan lähellä.
Kärki saapui kuitenkin vastarintaa kohtaamatta Snikeriin tarkastaen sen
ja lähtien edelleen. Se ennätti jo tutkia suuren osan melkoisen laajaa
Meshulin kylää, mutta sitten kylän eteläpuolisiin taloihin asettuneet
punaiset — 250—300 miestä ja 2 konekivääriä — avasivat yht'äkkiä n. 30
metrin päästä tulen kärkeä vastaan. Se painautui asemiin ja vastasi
tuleen, sillä aikaa kuin komppania levisi ketjuun tien oikealle
puolelle ja hiihtojoukkue tien viereen kylän taa.
Luutnantti _Reponen_ kertoo taistelusta:
»Jättäydytään metsän reunaan. Patrulli on tarkastamassa talorykelmää,
joka luurankomaisten puiden ympäröimänä törröttää keskellä pimeää
lakeutta.
»Silloin se alkaa. Ensin pari kolme laukausta, sitten tuiskuna.
Komppania hajautuu ketjuksi. Heti havahtuu vihollisen konekivääri.
Lukemattomien rakeiden tavoin suihku viuhahtaa ylitsemme. Ensimmäinen
ja toinen joukkueemme vetäytyvät oikealle, kolmas painuu kohti kylää.
»Äkkiä tuli lakkaa. Äänettöminä edetään pitkin kenttää, hermot
jännittyneinä. Ei vielä mitään, ei vielä... ei vieläkään... nyt!
»Hirvittävä rätinä raikuu yli aukeaman. Käskyttä heittäytyy joka mies
maahan — taitavammin kuin milloinkaan harjoituksissa.
»Öinen taistelu on alkanut. Sydänyön hetket ovat käsissä.
»Näemme edessämme vain kylmän hangen, joitakin latoja, eräitä taloja
ja niiden takana mustan metsän, mutta tiedämme, että siellä on
muutakin — rohkea vihollinen, satoja kiväärejä, kaksi konekivääriä,
kymmeniätuhansia panoksia... kuolema.
»Vihollinen ei säästä ammuksiaan. Yhtämittaisena, omituisen kumeana
kaikuu tuhansien laukausten sarja, ja konekiväärien suihku nousee ja
laskee, etenee ja lähenee.
»On jotakin tavallisuudesta poikkeavaa tässä taistelussa. Tähdetön yö,
synkkä pimeys, tuntematon tienoo ja lähellä edessä tarkasti ampuva
vihollinen. Vilkaisen kelloon. Fosforiviisari lähenee kahtatoista.
Sekunnit taistelun telmeessä tuntuvat pitkiltä. Joukko kurjia
kysymyksiä syöksähtää aivoihin:
»'Kauanko tätä jatkuu?... Kauanko hermot kestävät tätä
toimettomuutta?... Kuinka tässä ollenkaan voi ajatella?...
hengittää?... elää?'
»Sitten ammunta lakkaa. Oikealta sivustalta alkaa kuulua melua, huutoja.
»Vihollisen ketjusta joku kiljuu suomeksi:
»'Keitä olette?'
»'_Kalmin_ piruja! huutavat pojat.'
»Kohta senjälkeen tehdään rynnäkkö. Jokainen mies kimpoaa ylös maasta
ja syöksyy eteenpäin kivääri tanassa ja hurjasti hurraten, upseerit
pistoli kourassa. Vihollinen pakenee. Kylä on meidän.
»Juoksuhaudat, piikkilankaesteet! Hämmästelemme ja iloitsemme. Sepä
oli! Jos olisimme tienneet moisten ensiluokkaisten varustusten
olemassaolosta, niin tuskinpa... Mutta hyväpä näin. Pidämme kuitenkin
varomattomana edetä nelinkertaisen vihollisen kintereillä pimeässä
yössä väsyneinä ja kylmissämme. Yövymme kylään.»
Taistelu, jossa Pohjan Pojista haavoittui vain 1 konekiväärimies,
päättyi klo 1,30 yöllä. Komppania asetti kenttävartiot ympäristöön ja
lähetti ilmoituksen taisteluistaan pataljoonankomentajalle majoittuen
kylään lepäämään ja odottamaan uusia määräyksiä.
* * * * *
Sillä välin jääkäriluutnantti _Kares_ joukkoineen oli lähtenyt
etenemään Tulbeen vievää tietä. Se kohtasi vihollisen, jonka
komppanianpäällikkö arvioi omia miehiään monta vertaa lukuisammaksi,
Jaunsemin kylässä joutuen sen kanssa taisteluun. Hiihtojoukkueita
seurannut räjähdyskomennuskunta kääntyi silloin heti takaisin arvellen,
ettei komppania voisi ajaa vihollista Tulben eteläpuolelle, joten
siltojen räjähdyttämisestä ei kuitenkaan tulisi mitään, ja palasi
kaupunkiin.
Jääkäriluutnantti _Kareksen_ joukko pakotti vihollisen peräytymään
kilometrin verran menettäen tällöin 1 kaatuneen, sotilas _Juho
Remeksen_, ja 2 lievästi haavoittunutta. Hiihtojoukkueiden eteneminen
pysähtyi kuitenkin, ja vihollisen sitkeän vastarinnan vuoksi
jääkäriluutnantti _Kares_ katsoi etenemisen mahdottomaksi ja palasi
joukkonsa kera Valkiin katkaisten kaiken kosketuksen vihollisen kanssa.
Jääkäriluutnantti _Hannula_ antoi seuraavana aamuna pataljoonansa
kaikille komppanioille käskyn ryhtyä etenemään pataljoonalle määrätyn
rintamalinjan saavuttamiseksi. Komppaniat lähtivät liikkeelle klo 9 ap.
3:s komppania 2 konekiväärin kera suuntasi kulkunsa luutnantti
_Kalervon_ johdolla Meshuliin, josta se lähti yhdessä 1:sen komppanian
ja vääpeli _Westerlingin_ joukkueen kera klo 1,30 ip. etenemään Sileä
kohden. Komppaniat saapuivat klo 3,15 ip. vastarintaa kohtaamatta
päämääräänsä, josta viholliset olivat peräytyneet jo aamulla varhain.
Pohjan Pojat majoittuivat sinne, etuvartiot asetettiin, patrulleja
lähetettiin kaikkialle ympäristöön. Vasemmalla pyrittiin yhteyteen
2:sen pataljoonan kanssa ja oikealla Tulben luona toimivien joukkojen
kanssa. Päivät kuluivat rauhassa vihollisen pysytellessä kauempana.
Tarton sissipataljoona oli aamulla helposti miehittänyt sille määrätyt
asemat, joten Pohjan Poikain oikea sivusta oli turvattu. 3:nnen
virolaisen rykmentin 2:nen pataljoona kapteeni _Kruusin_ johdolla
oli asemissa Sädejoen pohjoisrannalla Tulbeen vievän maantien ja
rautatien välillä — ilman kosketusta vihollisen kanssa, patrulleitta
ja etuvartioitta, kuten jääkäriluutnantti _Hannula_ sittemmin totesi.
Sädejoen ylitse vievän rautatiesillan oli Pohjan Poikain patteriston
räjähdyskomennuskunta jääkärimajuri _Snellmanin_ ja jääkärikapteeni
_Påhlsonin_ johdolla aamulla tuhonnut. Sillan räjähdyttäminen ei
kuitenkaan vahingoittanut puolustautuvia bolshevikeja, vaan päinvastoin
esti vapaasti liikehtimästä ne virolaiset panssarijunat, joiden oli
määrä tukea Pohjan poikain 1:stä pataljoonaa.
1:sen pataljoonan 2:nen komppania ja 2/3 hiihtokomppaniasta aikoivat 5
raskaan konekiväärin kera, sittenkuin ensin oli lähetetty 9-miehinen
patrulli hiihtokomppaniasta pääjoukon edelle, edetä Tulbea kohden
jääkäriluutnantti _Hannulan_ johdolla.
Pataljoonan saavuttua kapteeni _Kruusin_ joukon kohdalle palasi
hiihtokomppanian patrulli ilmoittaen, että vihollinen oli asemissa
Tulben talon luona olevalla kummulla ja 4 tykkiä rautatien ja maantien
risteyksessä, ja että Tulben kohdalla kulki edestakaisin junia, joihin
punaiset kuormasivat kaikessa kiireessä saalistaan.
Komppaniat pysähtyivät. Ennen etenemisen jatkamista oli hankittava
tarkempia tietoja vihollisen asemista ja aikeista. 2:nen komppania
asetti 2:sen joukkueen kenttävartioksi Gulbenin taloon ja patrullin
Purgailiin vievälle tielle. Sen 1:nen joukkue majoittui Sädejoen
pohjoisrannalla, sillan korvassa olevaan taloon, 3:s joukkue oikealla
olevaan Stolditin taloon, jossa majaili myös 1 virolaiskomppania (n. 40
miestä). Virolaiset lähettivät aliupseerivartion oikealle sivustalle.
Hiihtokomppania asettui Kalnadedisin taloon lähettäen patrullin
rautatien vasemmalle puolelle ja edessiirretyn kenttävartion radan luo
Tulben lähistölle.
Illalla 2.2. jääkäriluutnantti _Hannulan_ käytettäväksi saapunut
patteriston räjähdyskomennuskunta lähetettiin 10 hiihtokomppanian
sotilaan kanssa Purgailin kautta kiertäen tuhoamaan 2 km. eteläpuolella
Saulekin asemaa olevaa rautatiesiltaa, jotta vihollisen panssarijuna
ja vaunuihin valmiiksi kuormattu ryöstösaalis jäisivät Pohjan Poikain
käsiin. Komennuskunta eksyi kuitenkin tiestä ja palasi muiden joukkojen
luo vasta Tulben taistelun jälkeen suorittamatta tehtäväänsä.
2 p:n iltana tuli Sädejoeile virolainen haupitsipatteri, joka pommitti
Tulbea ja Saulekin asemaa klo 2—4 yöllä. Ammunnan tulokset eivät
kuitenkaan voineet olla suuret, sillä mitään tähystysmahdollisuutta
ei ollut, kun tiheä metsä ulottuu Tulbeen saakka. Pohjan Poikain 3:s
patteri saapui myöhemmin jääkärimajuri _Snellmanin_ johdolla, asettui
asemiin Hofin talon luo ja avasi jalkaväen hyökkäyksen alkaessa tulen
Saulekia vastaan. Virolainen panssarijuna tuli Sädejoen pohjoisrannalle
klo 7,30 ap. ja otti myöskin osaa taisteluun.
Helmikuun 3 p:n aamuna klo 6 Pohjan Poikain 2:nen komppania ja
hiihtojoukkueet kokoutuivat Gulbenin talon luo ja lähtivät Tulbea
kohden. Kilometrin verran marssittuaan joukot levittäytyivät ketjuun,
hiihtojoukkueet molemmin puolin ratavallia, 2:sen komppanian 1 joukkue
vasemmalle puolen maantietä ja 2 joukkuetta sen oikealle puolen.
Jääkäriluutnantti _Hannula_ kertoo:
»Kun hyökkäävä ketju on saapunut Tulben aukeaman luo, metsän reunaan,
avaa talon luona kummulla asemissa oleva vihollinen tulen. Punaiset
ovat kuitenkin verrattain harvalukuisia. Heidän panssarijunansa on
maantien ja rautatien risteyksessä avaten konekivääri- ja tykkitulen.
»Tulitaistelua kestää n. 15 minuuttia, jonka jälkeen vihollinen peräytyy
nopeasti. Jatkamme etenemistämme hiihtojoukon kaartaessa vasemmalta
pitkin radan ja sitten maantien vartta ja 2:sen komppanian oikealta
Saulekin asemaa kohden. 2:sesta komppaniasta jätetään varmistusosasto
luutnantti _Eino Jokioisen_ johdolla maantiesillalle.
»Hiihtojoukko etenee pitkin puron uomaa rautatiesillalle. Punaisten
panssarijuna on vetäytynyt sen eteläpuolelle, jonka jälkeen punaiset
räjähdyttävät sillan. Panssarijuna kohdistaa tykkitulensa meidän
rautatiesiltaa ja asemaa kohden etenevää joukkoamme vastaan. 2:nen
komppania valtaa Saulekin rautatienasemaa ja asettaa varmistuksen
rautatiesillalle, jonka jälkeen 2:nen komppania ja hiihtojoukko
kokoutuvat asemalle. Ottelussa olemme menettäneet 3 miestä
haavoittuneina 2:sesta komppaniasta.
»Tulbe—Purgail tielle taistelun aikana lähetetyltä patrullilta tulee
ilmoitus, että punaiset ovat vielä ketjussa molemmin puolin mainittua
tietä. Koska oma väkeni on vielä sidottu edessä, lähetän kapteeni
_Kruusille_ pyynnön määrätä miehiä puhdistamaan mainittua aluetta.
Hän lähettääkin 1 1/2 komppaniaa. Patrullin antama tieto on kuitenkin
perätön. Vihollinen on kadonnut jäljettömiin.
»Etenemisen aikana Pohjan Poikain 3:s patteri, virolainen patteri ja
panssarijuna avustavat, mutta tähystysmahdollisuuden puutteessa ei
yhteistoimintaa jalkaväen ja tykistön välillä ollut nimeksikään,
niin että, kuten tällaisissa tapauksissa usein sattuu, oman tykistön
ammukset ensin uhattuaan jalkaväkiketjuamme lopulta putoilevat kauaksi
taaksemme. Tykistöavustus ei enää olekaan tarpeen, sillä vihollinen on
yön kuluessa ehtinyt viedä tavaransa, tykkinsä y.m. pois ja jättänyt
nähtävästi vain pienen jälkijoukon ja panssarijunan hyökkääjää
hidastuttamaan. Maantiellä lumessa näkyy myös tuoreita panssariauton
jälkiä, mutta ottelussa ei sitä kuitenkaan ollut.
»Taistelun jälkeen kokoan joukot Tulbeen ja jaan varmistustehtävät.
Vähän senjälkeen saavutetaan yhteys Silen kanssa. 1:sen komppanian
patrulli tulee ulos metsästä vähän matkaa Gulbenin eteläpuolella.
Vallattuaan operatsionikäskyssä määrätyt asemat 1:nen pataljoona ei
enää jatka etenemistään. Viron kansallinen raja tällä suunnalla on
saavutettu.
»Tiedustelun kautta ja vangiksi otetuilta punaisilta saadaan seuraavan
vuorokauden kuluessa useita mielenkiintoisia tietoja. Niistä käy ilmi,
että meitä vastaan on taistellut 1:nen lättiläinen rykmentti, sama,
joka sittemmin taas on vastassamme Koikylän luona. 4.2. mennessä
on vastustajamme kaikkialla edessämme peräytynyt Aajoen taakse n.
10—15 km päähän meidän asemistamme. Sen pääpaikkoja ovat nyt m.m.
Wiezemhofin kartano ja Stackelnin asema ja kirkonkylä. Tykistöä
on vastustajallamme, mutta kiväärinpatruunoista on puute. Peläten
valkoisten etenemistä punaiset särkevät rataa Wolmariin päin ja
siirtävät varastojaan Riikaan.
»Yleensä täytyy kuitenkin lättiläisen väestön antamiin tietoihin
suhtautua varovasti, sillä se on virolaisten ja punaisten väliseen
taisteluun nähden epämääräisellä kannalla, usein salassa suosii ja
avustaa punaisia tai ainakin on olevinaan 'puolueeton'. Se onkin hyvin
ymmärrettävää, onhan täällä toimivat punaiset joukot heidän omista
kansalaisistaan kokoonpantu. Virolaiset talonpojat ovat sitävastoin
kauttaaltaan valkoisia avustaen sotatoimintaamme kaikin voimin. Tämän
erotuksen huomaa myös punaisten jättämistä jäljistä: virolaisten taloja
on ryöstetty, usein isäntä murhattu, kun taas lättiläiset talot ovat
koskemattomia.»
Pohjan Poikain 2:nen pataljoona oli ollut toiminnassa toisaalla. 5:s
komppania oli edennyt Koikylään vievää tietä jo helmikuun 1 p:nä
Wichmannshofin kartanoon saakka, etuvartio Dundur-talon luo. Sieltä se
eteni seuraavana päivänä Kawershofin tehtaalle, jonne 1:nen joukkue
asettui. 2:nen joukkue sai käskyn marssia Schuldingiin 3:nnen jäädessä
reserviin. Kenttävartiot ja patrullit lähetettiin edemmäksi, oltiin
vihollisen välittömässä läheisyydessä. Tällä suunnalla oli myös
virolaisia joukkoja m.m. kapearaiteisen rautatien varressa.
Schuldingiin majoitettu joukkue joutui aamulla 3.2. klo 9 kaksi
tuntia kestävään laukaustenvaihtoon vihollisjoukon kanssa, joka
paikkakuntalaisten tiedonantojen mukaan oli 100 miehen suuruinen,
varustettuna 1 konekiväärillä. Pohjan Pojat löivät vihollisen takaisin
menettäen yhden miehen lievästi haavoittuneena. Punaiset jättivät
paetessaan jälkeensä 2 kaatunutta ja 5 haavoittunutta. Samaten
karkoitettiin Kawershofiin asettuneen joukkueen kimppuun hyökänneet
vihollisosastot. Senjälkeen 2:nen pataljoona saattoi vastarintaa
kohtaamatta ottaa haltuunsa sille määrätyt asemat.
Helmikuun 4 p:nä Pohjan Poikain kaikki osastot vapautettiin
vastapalveluksesta rintamalla ja palasivat Valkiin. 1:sen pataljoonan
tilalle asettui 3:nnen virolaisen rykmentin 2:nen pataljoona ja 2:sen
pataljoonan asemiin 3:nnen rykmentin 1:nen pataljoona; Pohjan Poikain
patteriston vaihtoi 3:nnen rykmentin tykistö.
Valkin valtauksen johdosta Pohjan Poikain rykmentti sai vastaanottaa
seuraavat onnittelusähkösanomat:
»Valk, Eversti _Kalm_, Pohjan Poikain Komentaja.
Äsken sain Kenraali _Wetzeriltä_ iloisen tiedon, että Pohjan
Pojat ovat valloittaneet Valkin. Sydämellisesti tervehdin Teitä
ja urhoollisia Pohjan Poikia suuren voiton johdosta. Toivon, että
urheiden Suomen veljiemme avulla me pian ajamme vihollisen joka
puolelta yli Viron rajan.
Kenraalimajuri _Laidoner_.
Viron Armeijan Ylipäällikkö.»
»Eversti _Kalm_, Valk.
Vastaanottakaa sydämellinen onnitteluni suuriarvoisesta urotyöstänne
ja saattakaa upseerienne ja urhoollisten Pohjan Poikienne tietoon
syvin kiitollisuuteni, jonka etelärintaman joukkojen Ylipäällikkönä ja
etenkin Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Ylipäällikkönä lausun.